VOIHAN PÄIVÄKOTI SENTÄÄN –
AJATUKSIA HELSINKI-LISÄN LEIKKAUKSESTA JA VAIKEASTA PÄIVÄKOTITILANTEESTA

27/04/2021

Kuten jotkut teistä ehkä muistavat, me jouduimme vuoden vaihteessa pitkittämään taaperon kotihoitoa tulevaan syksyyn saakka, sillä meille tarjottiin päiväkotipaikkaa puolen tunnin bussimatkan päästä kotoamme – ja täysin eri suunnasta jossa mieheni käy töissä. Matkoihin olisi mennyt päivässä pari tuntia, emmekä siis voineet ottaa paikkaa vastaan. Kotihoito jatkuu kunnes lapsi elokuussa täyttää kolme vuotta, toivotaan, että silloin paikka järjestyisi järkevämään matkan päästä, vaikka pahalta näyttää.

Sosiaalisia taitoja ja ikätoiveideren kanssa oloa 2,5 vuotias taaperomme on onneksi saanut harjoitella muutaman kerran viikon kaupungin kerhossa, se on ollut koko perheellemme tärkeä, kunnes se yllättäen ennen pääsiäistä ilmoitettiin heti päättyväksi päiväkotien henkilöstöpulan vuoksi.

Viime vuonna hakiessamme päiväkotipaikkaa tiesimme kyllä tilanteen olevan Helsingissä huono, se on ollut sellaista jo monta vuotta, mutta mikä hurjinta, se tuntuu silti huononevan edelleen. Meillä onneksi oli tilanne, että mieheni, joka siis on jo pian pari vuotta hoitanut lastamme kotona, pystyi ja halusi vielä kotihoitoa jatkamaan, vaikka taloudellisesti muutaman sadan euron kotihoidontuella eläminen on toki haastavaa.

Aiemmin Helsinkiläisestä kotihoidossa olevasta alle 3 vuotiaasta lapsesta maksettiin vanhemmalle Helsinki-lisää. Tämä, koska asuminen Helsingissä on hyvin kallista. Lisä merkitsi sitä, ettei lasta tarvinnut välttämättä laittaa taloudellisista syistä heti pienestä pitäen hoitoon, jolloin myös päiväkoteihin oli vähemmän tunkua. Kelan tekemän tutkimuksen mukaan perheet haluavat hoitaa lapsiaan kotona keskimäärin 1,5–2-vuotiaaksi asti.

Helsinki-lisää kuitenkin leikattiin ensimmäisen kerran jo muutama vuosi sitten, kun se otettiin kokonaan yli 2 vuotiailta pois. Sitä ennen se oli yli 2-vuotiaalla 134 euroa, 1,5–2-vuotiaalla 218 euroa ja alle 1,5-vuotiaalla 264 euroa kuukaudessa. Vuodenvaihteessa kaupungin budjettiriihessä äänestettiin, että lisä poistuu kaikilta yli yksivuotiailta. Muutos tulee voimaan kesällä, joten monen perheen on pitänyt reagoida muutokseen nopeasti.

Kaupunki kertoo, että tuen poistamisen tavoitteena on houkutella lisää lapsia päiväkotiin sekä säästää rahaa. Helsinki-lisän leikkaamisen arvioidaan tuovan viiden – seitsemän miljoonan euron säästöt vuodessa. [1] Monet ovatkin ihmetelleet, miksi kaupunki säästää ja tekee samaan aikaan lähes 500 miljoonan euron tuloksen koronavuodenkin aikana. [2]

Mannerheimin Lastensuojeluliton johtava asiantuntija sanoo, että Helsinki-lisän heikkeneminen merkitsee lapsiperheille lisää rahahuolia ja lapsiperheköyhyyden lisääntymistä. Lapsiperheet ovat pitäneet Helsinki-lisää tärkeänä ja heikennykset tukeen voivat merkitsevät monelle sitä, että lapsi on laitettava yhä nuorempana päivähoitoon tai sinniteltevävä entistä pienemmällä rahasummalla. Helsinki-lisän leikkauksesta ei myöskään tehty lapsivaikutusten arviointia, vaikka YK:n lapsen oikeuksien sopimus sitä vaatii. [3]

Helsinki-lisän leikkausta perustellaan säästösyiden lisäksi sillä, että laadukkaaseen varhaiskasvatukseen osallistuminen vähentää eriarvoistumista. Kulttuurin ja vapaa-ajan apulaispormestarin mukaan tukea käytetään erityisesti maahanmuuttajavaltaisilla alueilla ja juuri vieraskielisille lapsille varhaiskasvatukseen osallistuminen on hänen mukaansa erittäin tärkeää. Tukea käyttävät myös useimmiten äidit, jotka halutaan nyt saada nopeasti takaisin töihin, myös koronakriisin aikana [3] – ja se tarkoittaa että lapset pitää saada jonnekin hoitoon.

Kuitenkin Helsingin päiväkodeista puuttui lokakuussa 2020 kaikkiaan 448 varhaiskasvatuksen opettajaa, mikä tarkoittaa, että joka viides paikka oli täyttämättä. [5] Pahimmillaan lapsi voi saada muodollisesti pätevän, eli koulututetun opettajan vasta esikoulussa, muutoin hommaa pyörittävät sijaiset (jos heitä saa) joko lyhyissä pätkissä jatkuvasti vaihtuen tai korkeintaan vuoden kerrallaan. [6]

Kriittinen pula henkilökunnasta näkyy erityisesti ruotsinkielisellä puolella, jossa puolelle ruotsinkilelisistä lapsista tarjotaan paikkaa suomenkielisestä päiväkodista, kun muuta ei ole. [4] Henkilökunta on myös uupunutta suuren työtaakan ja henkilökuntapulan vuoksi. Mitä sitten kun yhtä useampi pieni yksivuotias laitetaan tuen lakkauttamisen takia päiväkotiin?

Kun me viime vuonna haimme taaperollemme päiväkotipaikkaa läheisistä päiväkodista, niin ruotsin kun varmuudeksi suomenkielisistäkin, meitä kehoitettiin hakemaan elokuuksi paikkaa uudestaan. Silloin paikkoja on eniten tarjolla kun osa lapsista aloittaa koulun. Kuitenkin meitä lähimpänä olevasta ruotsinkielisestä päiväkodista tuli jo silloin viesti, että ei onnistu päästä ensi syksynäkään, jono on niin pitkä – hakekaa varmuudeksi suomenkielisiin.

Minusta on tosi surullista, jos kaksikielisen lapsemme kielellistä kehitystä ei voida kodin ulkopuolella tukea, koska hän ei pääse hoiton sillä toisella kielellään johon hän tarvitsisi enemmän tukea. Tällöin hän ei voi myöhemmin todennäköisesti myöskään opiskella ruotsin kielellä, koska se ei ole tarpeeksi vahva.

Yksityinen päivähoito on toki myös joillekin vaihtoehto, mutta ei välttämättä meille. Koska meillä on kuusihenkinen perhe, vaikuttaa perheemme koko tulojemme lisäksi alentavasti kunnallisiin päivähoitomaksuihin. Kun vertasimme lähistöllämme olevien ruotsinkielisten yksityisten päiväkotien hintoja kunnalliseen, olisi maksu yli 180 euroa enemmän kuukaudessa, vielä yksityisen hoidon tuen jälkeenkin. Eli reippaasti yli 2000 euroa vuodessa enemmän, sen kunnallisen puolen maksun päälle. Puhumattakaan siitä, että myös yksityiset päiväkodit ovat täynnä ja niiden aukioloajat kunnallisia suppeammat. Ja onhan tämä myös rahan lisäksi periaatekysymys.

No mitä sitten pitäisi tehdä? Sitä en osaa sanoa, minulla ei ole tähän mitään ratkaisua. Ymmärrän, että suuri osa Suomeen tulleista humanitaarisista maahanmuuttajista elää tukien varassa ja heidän lapsena olisi tärkeä saada varhaiskavastukseen oppimaan kieltä ja ehkä pääsemään entistä paremmin kiinni yhteiskuntaan. Mutta auttaako tuesta leikkaaminen oikeasti tässä vai aiheuttaako se vain entistä tukalampia oloja?

Ymmärrän, ettei varhaiskasvatuksen opettajia ole, jos heitä ei hakeudu opiskelemaan sitä määrää mitä heitä tarvitaan. Ala ei välttämättä myöskään houkuttele  sillä palkkaus ei ole tarpeeksi korkea suhteessa työn määrään ja vastuuseen. Ymmärrän, ettei uusia päiväkoteja ja paikkoja voida noin vain taikoa, mutta sen toivon, että jonkinlainen ratkaisu oltaisiin keksitty ennen kun Helsinki-lisää leikattiin jo valmiiksi heikossa asemassa olevilta perheiltä ja heidän lapsiltaan.

Saa jakaa kokemuksia, ajatuksia – mitä vaan aiheeseen liittyvää!

Lähteet ja lisää uutisia aiheesta:

Kotihoidontuen rajut leikkaukset lisäävät lapsiperheköyhyyttä Helsingissä [1]
Helsinki leikkaa kuntalisää, ja yhden aikuisen taloudessa se tuntuu: ”Tulot tippuvat noin neljänneksen”
Helsinkiläiset ihmettelevät säästöjä, koska kaupunki teki 500 miljoonaa voittoa [2]
Helsinki leikkaa pienten lasten vanhemmilta yli 200 euroa kuussa [3]
Kriittinen tilanne Helsingissä: Jopa puolet ruotsinkielisistä lapsista voi jäädä ilman päiväkotipaikkaa omalla kielellä [4]
Yksivuotiaita voi olla kohta Helsingin päiväkodeissa entistä enemmän [5]
Kun päteviä varhaiskasvatuksen opettajia ei ole, on kelpoisuusvaatimuksissa joustettava [6]
Puolitoistavuotiaalle Valolle tarjottiin päivähoitopaikkaa tunnin päästä kotoa
Munkkiniemeläiselle Saimalle tarjottiin päiväkotia liki tunnin matkan päästä Mellunmäestä
Lasten kotihoidontuki heikkenee Helsingissä
Yksivuotiaita voi olla kohta Helsingin päiväkodeissa entistä enemmän
Kotihoidon tuen kuntalisä pitää keskituloiset äidit pidempään pois töistä, mutta heidän lastensa kannalta se voi olla hyvä juttu
Helsinki vie perheiltä yli 200 euron suuruisen kotihoidon tuen kuntalisän – Miksi vaikutusta lapsiin ei arvioitu, vaikka YK:n lasten oikeudet niin vaativat?
Yksinhuoltajaäiti hätääntyi Helsingin päiväkotipulasta: Lapset määrättiin hoitoon täysin eri puolille kaupunkia
Helsingin leikkipuistojen ja päiväkotien kerhot suljetaan koko huhtikuuksi – Syynä pula työntekijöistä

Taaperon lippis saatu @newkidsonthehouse


BLACK DAY EVERYDAY

26/11/2018

Aloitin tämän postauksen kirjoittamisen jo viime viikolla, mutten kiireiden ja jutun laajuuden vuoksi saanut sitä päätökseen kun vasta nyt. Älkää siis ihmetelkö mainintoja tulevasta Black Fridaystä vaikka se meni jo. Postauksen pontti on kuitenkin edelleen äärimmäisen ajankohtainen, etenkin kun vuoden suurin kulutusjuhla on vielä edessä.

Olen jo pitkään, siitä saakka kun IPCC:n ilmastoraportti julkaistiin, halunnut kirjoittaa kuluttamiseen liittyvän postauksen. Arjen kiireissä tämä juttu on kuitenkin vain jäänyt, mutta nyt sähköpostini täyttyessä Black Friday- tarjouksista, on minunkin vihdoin aika tähän tärkeään aiheeseen tarttua.

Vaikka en itse en ole täydellinen tässä asiassa, on etenkin minun bloggaajana tärkeä myös ottaa kantaa ja kertoa oma näkemykseni asiaan. Täytyy myöntää, että takaravoissa edelleen kummittelee se kerta, kun kirjoitin luonnonsuojelujärjestöön lahjoittamisesta ja osa lukijoista teilasi minut. Etten voisi kirjoittaa aiheesta, sillä olin sinä vuonna lentänyt kaksi kertaa Euroopassa ja kerran Aasiassa. Nämä kaksi asiaa kun ovat ristiriidassa keskenään.

Vaikka ristiriita näiden asioiden kohdalla toki on, koen itse homman täysin päinvastoin. Eihän se niin voi olla, että näistä asioista voi kirjoittaa vain silloin, jos elää itse täysin omavaraisesti ja hiilijalanjälkeä jättämättä.

Minulla on mielestäni aika suurikin velvollisuus kirjoittaa vastuullisesta kuluttamisesta, kierrätyksestä, kasvissyönnistä ja muista tavoista yrittää pelastaa tämä planeettamme. Kulutus yhteiskunnassamme ei ole loppumassa ja myös minä työni puolesta ajoittain kannustan siihen (vaikkakin valitsen yhteistyökumppanini tarkkaan ja omien arvojeni mukaisesti). Juuri siksi koen äärimmäisen tärkeäksi kannustaa myös vastuullisempaan ajatteluun ja toimintaan.

Olen itse mennyt omissa valinnoissani viime vuosina kokoajan parempaan suuntaan. Vielä on parannettavaa, mutta en silti koe ettenkö voisi aiheesta puhua ja olla edes osittain jopa esimerkkinä. Tavoitan blogini kautta kymmeniä tuhansia ihmisiä ja mielestäni olisi väärin, jos en hyödyntäisi tätä kanavaa myös meidän kaikkien yhteiseen hyvään.

Me jokainen voimme vähentää hiilijalanjälkeämme ihan päivittäisillä, pienilläkin jutuilla. Ja oikeastaan “voimme” on tässä kohtaa väärä termi, vaan meidän täytyy vähentää sitä ja pysäyttää ilmaston lämpeneminen. Nyt. Meidän täytyy vaatia toimia toki myös isommilta päättäjiltä ja toimijoilta. Vastuu pitää kuitenkin ottaa myös itsestään ja opettaa samalla lapsille parempaa kuluttamisen mallia. He kun eivät mitenkään voi jatkaa samaan malliin kun me.

Moni asia on pielessä ja aiheesta riittäisi paljonkin puhuttavaa, kuten liittyen vaikkapa lentomatkustamiseen ja lihansyöntiin, mutta palaan niihin mahdollisesti omassa postauksessaan. Nyt ajattelin keskittyä enemmän tavaroiden kuluttamiseen ja etenkin pikamuotiin.

Olin joskus se tyyppi joka osti melkein aina uuden vaatekappaleen juhlia tai jotain muuta erityistä tilaisuutta varten. Kaappini pursusi vaatteita ja silti tuntui, ettei minulla ollut ikinä m i t ä ä n päällepantavaa. Lähdin usein alennusmyynneille vain koska tavara oli halpaa tai shoppailemaan muuten vaan, ihan vain huvin vuoksi. Vaatteen ulkonäkö tai halpa hinta meni usein laadun edelle.

Samaan aikaan olin kyllä ihan tiedostava ja ymmärsin, ettei tällainen kertakäyttökulttuuri ollut oikein. Kävin myös paljon kirpputoreilla, mutten oikein ikinä tuntunut löytävän mitään itselleni sopivaa oikeassa koossa.

Säännöllisen epäsäännöllisesti karsin vaatekaappiani, aluksi ihan vain siksi että sain tekosyyn ostaa uutta, mutta pikkuhiljaa sain itsekin omakohtaisesti todeta, että vähemmän on enemmän. Aloin ostoksissani keskittyä laatuun, syynätä materiaalilaput ja ostaa vain tarpeeseen. Aluksihan tein tätä kuitenkin enemmän itsekkäistä syistä, tavarapaljous ahdisti, ensimmäisen käyttökerran hajoavat vaatteet ja kengät ärsyttivät. Halusin lisäksi näyttää siistimmältä ja se ei kympin maksaneessa, ensimmäisen käyttökerran jälkeen nukkaantuneessa polyester-neuleessa oikein onnistunut.

YLE:n uutisen artikkelin mukaan pikamuoti saastuttaa enemmän kun lentäminen, sillä niitä halpoja rytkyjä ei ole edes tehty kestämään. Kaksi kolmasosaa valmistetuista vaatteista päätyy kierrättämisen sijaan kaatopaikalle joka tarkoittaa, että joka sekunti yhtä kuorma-autollista vastaava määrä vähän käytettyä vaatetekstiiliä kipataan poltettavaksi tai jätteeksi.

Vaatteet saastuttavat ympäristöä koko niiden elinkaarensa ajan, materiaalikuitujen valmistuksesta vaatteen hävittämiseen saakka. Yhden puuvillapaidan valmistaminen kuluttaa 2 700 litraa vettä. Se on yhtä paljon kuin ihminen juo keskimäärin kahdessa ja puolessa vuodessa.

Vaatteiden uudelleen kierrättäminen ja kierrätyskuiduista tehty vaate maksaa valmistaa enemmän kun täysin uusi kuitu ja vaate. Onneksi pikkuhiljaa kuitenkin vaatetusalalla on liikettä myös vastuullisempaan suuntaan ja kierrätysmateriaaleista valmistettuja vaatteita on markkinoilla kokoajan enemmän. Osittain siksi, ettei puuvillaa yksinkertaisesti enää pystytä kasvattamaan tavittavia määriä ja osittain, koska me kuluttajat vaadimme sitä.

Vaateteollisuus myös päästää meriin mikrokuituja vuosittain määrän, joka vastaa 50 miljardia muovipulloa. Mikrokuituja irtoaa edelleen myös kotona konepesun yhteydessä erityisesti polyesteria sisältävistä vaatteista ja päätyy vesistöön. Mikromuovista kirjoitin aiemmin tässä postauksessa. Puhumattakaan vaatteissa käytettyjen kemikaalien ympäristö (-ja terveys)vaikutuksista.

Ympäristökeskuksen mukaan neljästä suurimmasta luontoa kuormittavasta päästölähteestä, eli asumisesta, kulutuksesta, liikenteestä ja ruoasta suomalaisilla toiseksi suurin on juurikin tavaroiden ja palveluiden kulutus. Tässä kohtaa on hyvä miettiä, että tarvitsemmeko todellakin niin paljon tavaraa ja vaatteita mitä meillä on ja mistä haaveilemme?

Valehtelisin jos väittäisin, etten joskus ostaisi vaatteita itselleni myös niin sanotuista pikamuotiketjuista. En kuitenkaan osta pikamuotia, vaan ajattomia ja laadukkaita vaatteita, harkiten ja pääosin tarpeeseen. Moni yllättyykin usein kysyessään vaatteideni alkuperää, vastaus kun usein miten on, että se on hankittu jo useampi vuosi sitten. Olkoonkin henkkamaukasta. Osa edelleen minulla lähes viikoittaisessa käytössä olevat vaatteet olen ostanut jopa ennen lasten saantia.

Vaadin siis vaatteiltani laatua ja reklamoin herkästi. Vaikka miten vaatetta tarkastelisi kaupassa, saattaa se silti joskus pettää odotukset käytössä. On aina sääli joutua reklamoimaan vaate, sillä silloin se tarkoittaa, että se on tehty turhaan. Toisaalta on kuitenkin tärkeää vaatia laatua ja sitä kautta toivottavasti saamme myös jatkossa sitä entistä useammin.

Vaatteet ovat itselleni myös osittain tietynlainen status-symboli. Olen aina tykännyt pukeutua kivasti ja omalla tyylilläni viestittää, että kuka ja millainen olen. Ja status-symbolilla en tarkoita tässä nyt rahaa, vaan palkkapussin paksuuden lisäksi vaatteilla voi myös kertoa omista arvoistaan.

Mielestäni ihmisestä ja hänen arvoistaan kertoo aika paljon esimerkiksi se, että kulkeeko hän olallaan uusin Luis Vuittoni vai ajaton kotimaisen merkin laukku. Tai onko lapselle ostettu monta erilaista takkia kouluun ja kaupoille vai yksi kierrätetyistä muovipulloista valmistettu takki kaikkiin tilanteisiin.

Siinä missä kasvissyönnistä on viimeaikoina tullut trendi, on myös vastuullisuus kokoajan laajemmin muotia. Onhan se vähän hassu juttu ryhtyä vastuullisemmaksi kuluttajaksi vain muodin vuoksi, mutta mieluummin niin kun ei ollenkaan.

Kuten sanottu, itsellänikin on vielä matkaa täydellisyyteen, mutta huomaan edistyväni kokoajan. Niin vaate- kun sistustustyyliltänikin olen jo valmiiksi minimalisti. Silti joskus harmittaa jättää jokin uusi ihana tavara tai vaate kauppaan, koska minulla ei ole tarpeeksi hyviä perusteluja ostaa sitä. Tätä tapahtuu kuitenkin kokoajan vähemmän ja vähemmän. Harmitus on viime aikoina muuttunut enemmänkin helpotukseksi, välillä olen joutunut lähtemään ahdistuneena vaatekaupasta, sillä se kaikki halpa rytky on saanut minut ihan pahoinvoivaksi. Myöskään matkoilta en ole aikoihin tuonut tuliaisia, sekin on ollut yllättävän vapauttavaa.

Bloggaajana saan paljon myös erilaisia tuotelahjoja, testereitä ja näytteitä ihan pyytämättä. Jo useampi vuosi sitten rupesin kieltäytymään näistä ja niin hullulta kun se ehkä kuulostaakin, tuntuu kun elämänlaatu olisi parantunut kun nurkissa ei pyöri niin paljoa turhaa roinaa. Kun henkilötietolaki tänä vuonna muuttui, tein tietoisen päätöksen enkä antanut pr-toimstoille lupaa säilyttää osoitetietojani – sillä niitä paketteja saattoi kiellosta huolimatta ja kysymättä tulla.

Viime kesänä tein myös päätöksen, etten enää ostaa mitään tekokuituja, kuten polyesteria tai akryylia sisältäviä vaatteita. Jo se karsii todella ison ison halpisketjujen rytkyistä pois. Kun en edes katsele niiden suuntaan, en tunne että menettäisin mitään tämän päätöksen vuoksi.

Toisaalta, sain juuri huomata miten arka materiaali sitten vaikkapa viskoosi on, kun kirppikseltä ostamani sadan euron mekko meni liian kuumassa pesussa pilalle. Joten ei tämä toki ihan helppoa aina myöskään ole.

Sitten taas mietin viime kesän helteitä ja sitä, miten hirveän tukalalta hengittämättömästä muovista valmistettu mekko tuntui päällä ja tiedän tehneeni oikean päätöksen. Tai mietin sitä, mistä ylipäätään se äärimmäisen kuuma kesä tai nykyinen lumeton talvi johtuu…

Meidän pitäisikin jatkossa miettiä entistä tarkemmin, että tarvitsenko todella tämän tuotteen ja miksi? Jos, niin näenkö sen käytössä vielä vuoden, kahden tai viiden vuoden päästä? Voiko sen kierrättää asianmukaisesti ja löytyisikö jostain sama tuote vielä vastuullisemmin, lähempänä ja ympäristöystävällisemmin tuotettuna tai jopa käytettynä?

Black Fridayn ja ylipäätään kaiken kulutushysterian kritisointi on hyvä ja askel parempaan suuntaan. Vielä tärkeämpää on kuitenkin miettiä, että miten me toimimme kaikki ne muut 364 päivää.

Yksi älä osta mitään- päivä vuodessa ei valitettavasti riitä, ellemme muutenkin kuluta vastuullisemmin. Jos saat ne lapsesi tarvitsemat laadukkaat talvikengät hyvästä Black Friday tai Cyber Monday- alesta, niin tottakai ostat ne, etkä kaksia halpoja ja huonoja. Alennusten ja halpojen hintojen edessä kuitenkin valitettavasti tekee enemmän virhearvioita, ostaa turhaa tai huonoa laatua, joten ymmärrän tavallaan myös näiden päivien kritisoinnin.

Meillä, tai etenkin meidän lapsillamme, on edessään hyvin mustat päivät jollemme radikaalisti muuta kulutustottumuksiamme ja näytä parempaa esimerkkiä. Ja en tosiaan tarkoita mustilla päivillä mitään alennusmyyntejä, kuten varmasti ymmärsitte. Meillä jokaisella on velvollisuus yritää hillitä tulevaa ympäristökriisiä niin paljon kun pystymme. Ja mehän pystymme jos oikeasti haluamme. Lastemme (tai siis oikeastaan koko korvaamattoman maapalomme) tulevaisuus merkitsee enemmän kun uusi talvitakki, vaikka se vanha olisikin jo niin tylsä ja väärän värinen.

Tästä Hesarin jutusta löytyy hyviä konkreettisia ja oikeasti tosi helppoja tapoja aloittaa.


TIE VIE

15/10/2017

Meillä oli keväällä koulussa projetki johon lähdin todella innoissani mukaan. Ideoimme yhdessä toisen koulun kuvaajan graafikkojen kanssa lehtikonseptin johon toteutimme jutun teemalla rakkaus. Hyviä ideoita oli vaikka kuinka paljon ja lopulta muutaman mutkan kautta päädyimme tekemään rakkaudesta lajiin henkisen jutun rekkaa ammatikseen ajavista nuorista tytöistä.

Kaikki tapahtui toisessa kaupungissa ja oli kaikesta kiinnostavuudestaan huolimatta hyvin työläs toteuttaa. Elämässä tapahtui muutenkin samaan aikaan paljon, oli kiirettä, töitä, muita kouluhommia, lasten juttuja ja sairastelua. Pahin kolaus kuitenkin oli se, kun kuvaajalla olikin ihan toisenlainen visio eikä hän tykännyt ollenkaan tavastani kirjoittaa juttu. Koska olin jo valmiiksi ihan loppu, sai sen vuoksi kovan kolauksen myös ammatillinen itsetuntoni sekä koulumotivaationi.

Olimme aluksi ajatelleet että saisimme jutun myytyä eteenpäin johonkin lehteen, olimmehan kaikki tehneet kovasti töitä sen eteen. Kokonaisuutena juttu kuitenkin oli mielestäni tosi hyvä, kuvat olivat upeita ja tekstissä pääsi kiinnostavalla tavalla kiinni tyttöjen omakohtasiin kokemuksiin. Mutta halusin vain unohtaa koko jutun ja niin lopulta unohdinkin.

Kunnes pari viikkoa sitten minuun otettiin yhteyttä Helsingin Sanomista. He olivat saaneet jutun käsiinsä ja halusivat julkaista sen. Ja tänään se sitten ilmestyi, ihan oikeassa lehdessä, vieläpä Suomen luetuimmassa. Olen tosi iloinen että juttu näki päivänvalon. Sen eteen tehtiin töitä jonka lisäksi kaikki jutun haastateltavat ovat ihan mielettömiä ja kiinnostavia tyyppejä. On mahtavaa saada heidän tarinsansa julki myös muille.

Olen toki ollut ihan ylpeä myös kun jotain artikkelejani on joskus aiemmin julkaistu pienen levikin ilmaislehdessä ja nettijulkaisuissa, mutta tänään tuntui kuitenkin sen verran kivalta katsoa omaa miestä Hesari käsissään lukemassa juttuani, että sain pienen sykäyksen taas tähdätä eteenpäin. Viime aikoina on useaankin otteeseen tuntunut vähän ikävältä kun olen kuullut dysgrafiasta johtuvia kirjoitusvirheitäni pilkattavan keskustelupalstoilla ja naurettu sille ettei minusta mitään toimittajaa voisi ikinä tulla. Tämä on taas hyvä muistutus ihan kaikille siitä, ettei kannata murehtia muiden negatiivisia kommentteja vaan tehdä juuri sitä mistä tykkää. Asiat eivät aina tapahdu helpoimman kautta, mutta jos tahtoa on niin haasteistakin selviää.