Tulin äidiksi melkein 12 vuotta sitten, mutta kun reilu kaksi vuotta sitten sain kolmannen lapseni, ensimmäisen tyttären, tapahtui sisälläni jotain uutta. Vaikka jokaisen lapsen kohdalla mieleni on vallannut pelottavat ajatukset ja huoli lapsesta, tämä oli jotain ihan uutta. Sen lisäksi että päässäni pyöri pelottavia skenaarioita siitä, mitä kaikkea lapselle voisikaan tapahtua (onnettomuus, tulipalo, kidnappaus..), ensimmäistä kertaa pelkäsin lapseni puolesta hänen sukupuolensa vuoksi. Mitä kaikkea kauheaa hänelle voisikaan elämässään sattua, koska hän on naispuolinen.
Samalla oman tyttären saaminen avasi muistojen padot, mieleen tulvi kaikki ne kerrat kun minua kohtaan on toimittu väärin, kun olen joutunut väheksytyksi, alistetuksi, ahdistelluksi, näkymättömäksi tai silmätikuksi koska olen tyttö tai nainen. Miten minusta on oletettu asioita vain sukupuoleni vuoksi tai miten pelottaviin, uhkaaviin ja ahdistaviin tilanteisiin olen joutunut sen vuoksi. Se pelko, että oma tyttäreni olisi joskus samoissa tilanteissa, tuntui kun kovalta iskulta suoraan palleaan.
Siksi myös naistenpäivä on tärkeä päivä. Epätasa-arvon vuoksi maailma on todistetusti myös ihan oikeasti monelta eri kantilta tarkastettuna hengenvaarallinen paikka meille naisille. Kiinnostavaa (ja turhauttavaa) dataa tästä löytyy esimerkiksi Näkymättömät naiset -tietokirjasta. Meillä naisilla on myös taloudellisesti heikompi asema sekä myös monelta eri kantilta heikompi työelämäasema, naisiin kohdistuu lisäksi valtavasti seksuaalista härintää ja väkivaltaa – ja paljon paljon kaikkea muuta väärää, vähättelevää ja epäoikeudenmukaista.
Suurimmat ongelmat ovat syvällä yhteiskuntamme rakenteissa. Tasa-arvoisen maailman saavuttamiseksi on yritysten johtoon että poliittisten päättäjien paikoille onkin saatava lisää naisia ja epäkohtia sekä ratkaisuja tuotava esille. Myös median tulisi tuoda entistä enemmän naisten eri kirjoa esille ja näyttää, että naiset kuuluvat kaikkialle. Naistenpäivä on hyvä muistutus sille, vaikka kerta vuodessa ei tietenkään riitä.
Omassa kuplassani ja omasta mielestäni naistenpäivä ei ole kaupallistunut liikaa ja muuttanut merkitystään sukupuolten tasa-arvon puolustamisesta vain yhdeksi niistä päivistä kun annetaan kukkia ja suklaata. Vaikka sain minä myös niitä pinkkejä ruusuja aamulla (mistä olen iloinen). Omassa lähipiirissäni ihmiset sukupuoleen katsomatta kuitenkin ovat feministejä ja tasa-arvon kannattajia ja myös tekevät töitä sen eteen, toivottavasti vuoden jokaisena päivänä perhe-elämässä, töissä, vapaa-aikana sekä poliittisesti.
Tunnistan siis sen, että tässä asiassa olen hyvin etuoikeutettu ja koen asian vain omasta vinkkelistäni. Olen valkoinen cis-heteronainen enkä todellakaan kohtaa maailmaa samalta viivalta kaikkien naisten kanssa. Olen siinä viivalla paaaljon paljon edellä, jos verrataan vähemmistöihin, kuten värillisiin ja rodullistettuihin naisiin, transnaisiin tai vaikkapa vammaisiin naisiin. Ja silti koen näin paljon täysin perusteltua pelkoa tyttäreni sukupuolen vuoksi. Meidän tasa-arvoistamisessa on vielä valtavasti työtä ja marginaalivähemmistöjen osalta vielä enemmän ja siksi meidän pitää pitää yhtä, viettää naistenpäivää ja nostaa kerta toisensa jälkeen näitä ikäviä epäkohtia esille.
Kukkia, tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia kaikille naisille!
