Haimme taaperolle tammikuusta alkaen päiväkotipaikkaa. Mieheni jäi hoitamaan lasta toissa syksynä, kun minä palasin päätoimisesti töihin omaan yritykseeni. Tammikuussa mieheni olisi siis hoitanut lasta kotona yhtä mittaan vuoden ja neljä kuukautta, lapsen ollessa silloin siis 2 vuotta ja 4 kuukautta.
Hakiessamme päiväkotipaikkaa toivoimme parasta, mutta toki pelkäsimme myös pahinta. Paras vaihtoehto olisi ollut ruotsinkielinen paikka noin kilometrin päässä olevasta päiväkodista, joka olisi mieheni (pyörällä kuljettavan) työmatkan varrella ja samalta suunnata löytyisi myös esim ruokakauppa ja muita palveluita.
Vähän huonompi vaihtoehto oli päiväkoti hieman kauempaa, kuitenkin edelleen miehen työmatkan varrelta, ilman että reitin varrelle sattuisi kuitenkaan julkista liikennettä tai mitään muita palveluita (kirjaimellisesti keskeltä metsää, meren rannalta siis). Mies voisi edelleen aamulla viedä lapsen hoitoon pyörällä matkalla töihin ja minä hakea sitten iltapäivällä kävellen tai pyörällä.
Kaikista huonoin vaihtoehto oli paikka jostain oikeasti kaukaa. Ja niin siinä sitten kävi, pahin vaihtoehto kävi toteeen ja paikka tarjoutui jostain ihan huitsin nevadasta. Siis oikeasti, puolen tunnin bussimatkan päässä, aivan päinvastaisessa suunnassa jossa mieheni käy töissä. Pelkkiin matkoihin kotoa päiväkodille ja takaisin kotiin, menisi päivässä yhteensä kaksi tuntia bussilla. Tähän kun lisää vielä miehen työmatkat päälle, eli toiset puoli tuntia (toiseen) suuntaansa pyörällä, ainut vaihtoehto oli jatkaa kotihoitoa.
Helsingin vaikea päiväkotitilanne on ollut tiedossa jo vuosia. Useilta alueilta on lähes mahdotonta saada päiväkotipaikkaa läheltä kotia, paikkoja ei vain ole, päteviä opettajia ja hoitajia ei ole (muun muassa esim palkkaus huono työmäärään ja vastuuseen nähden) ja itseasiassa ruotsinkielisellä puolella tilanne on vielä huonompi.
Helsingin Sanomien mukaan lokakuussa Helsingin päiväkodeista puuttui 448 varhaiskasvatuksen opettajaa, jonka lisäksi sijaisia on vaikea saada, heitäkään ei ole riittävästi ja iso osa heistä on epäpäteviä (sijaikseksi pääsee muutaman päivän koulutuksella).
Me emme siis todellakaan ole mikään kumma poikkeus tässä päiväkotilotossa, näitä tarinoita älyttömän pitkistä päiväkotimatkoista kuulee leikkipuistossa päivittäin. Itseasiassa eräs ystäväparheemme muutti lopulta toiseen kaupunkiin, koska vuoden jonottelunkaan jälkeen mitään järkevää päiväkotipaikkaa ei heidän lapsilleen löytynyt.
Kaupungin tarjoaminen päiväkotien lisäksi Helsingissä on toki myös yksityisiä päiväkoteja, mutta myös useat niistä ovat täynnä ja pula pätevistä opettajista ja hoitajista koskee myös niitä. Kaikilla perheillä ei myöskään ole varaa yksityiseen päiväkotiin, jonka lisäksi esimerkiksi lähellämme olevat yksityiset päiväkodit ovat monet auki vain 7,5 tuntia päivässä.
Viime viikolla moni Helsinkiläisperhe sai ikäviä uutisia, kun kotihoidontuen päälle tulevaa Helsinki-lisää kerrottiin leikattavan budjettisyistä. Ensi kesäkuusta alkaen tukea ei saa enää kuin 1-vuotiaaksi asti, kun aiemmin sitä sai 2-vuotaaksi (tuki lakkautettiin aiemmin jo 2-3 vuotiailta). Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että entistä useampi joutuu laittamaan lapsensa päiväkotiin jo suunnitelua aiemmin – tai sitten yrittää kituutella muutamalla sadalla eurolla kuukaudessa.
Kaupunki ei omien sanojensa mukaan odota ryntäystä päiväkoteihein tuen lakkauttamisen jälkeenkään, mutta he ovat ennakoineet että lapsia on ensi vuonna päiväkodeissa 800 enemmän kun tänä vuonna. Nähtäväksi jää mikä tilanne siis vaikka ensi syksynä päiväkodiessa sitten lopulta on.
Me jäämme todellakin jännityksellä odottamaan, sillä osaltamme päiväkodin aloitus lykkääntyy kolmen tunnin matkojen vuoksi. Emme siis pysty ottamaan tuota paikkaa huitsin nevadasta vastaan, vaan mies jatkaa hoitovapaataan kesään / syksyyn saakka. Kaikki sormet ja varpaat ristiin, että joku järkevämpi paikka järjestyisi silloin.
Tavallaan tilanne on kuitenkin meille myös helpotus, sillä pähkäilimme päiväkodin aloituksen kanssa – ja nyt joku muu teki vaikean päätöksen puolestamme. Mies olisi kyllä edelleen halunnut jatkaa koti-isänä, mutta taloudellinen tilanne, eli eläminen niillä parin sadan euron kuukausitienesteillä, alkoi väsyttämään.
Taapero jatkaa siis kotihoidossa ja kaupungin tarjoamassa kerhosssa muutaman tunnin viikossa. Siitä ei tietääkseni vielä leikattu. Juuri tänä aamuna taaperoa kerhoon viedessäni tunsin kovin suurta kiitollisuutta kuitenkin tästä kaikesta. Kerhossa heitä on siellä neljän saman ikäisen tytön ryhmä ja kaksi ohjaajaa, enkä parempaa kerhoa voisi toivoa. Ennenkaikkea olen iloinen mieheni puolesta, joka saa olla vielä puoli vuotta lapsen kanssa kotona, koska niin oikeasti tahtoo. Tämä aika on niin lyhyt ja korvaamaton – ja meidän perheelle paras ratkaisu tehdä näin.
(Paitsi just noi tuli mölyämään tohon viereen, kun yritän tehdä töitä ja mietin, että onko sittenkään – ja sitten taapero tuli antamaan pusun ja olin taas että joo).
Minkälaisia kokemuksia teillä on päiväkotipaikan saamisessa? Entä mitä tunteita Helsinki-lisän lakkautus herättää?
Oma kokemus on se, että muulloin kuin syksyllä aloittaessa on turha haaveilla mieleisestä paikasta. Meillä on kokemusta Tampereelta kahden lapsen verran. Ensimmäisen kohdalla aloitus oli tammikuussa ja paikan saimme km 5 km päästä kotoa. Mies oli sentään samassa kaupunginosassa töissä, mutta mun töihin oli päikystä matkaa 10 km. Seuraavasta syksystä lähtien lapsi pääsi kodin läheisyyteen.
Toisella kerralla ajattelin olevani viisaampi ja palaamaan töihim vasta syksyllä. Työnantaja kuitenkin toivoi paluutani jo aiemmin, joten laitoin hskemuksen sen 4 kk ennen aloitusta tai mikä nyt ikinä suositus olikaan. Saimme tietää päiväkotipaikasta muistaakseni vasta 6 vrk ennen aloitusta. Se oli keskustassa ja vanhemman lapsen paikka kodin lähellä. Vanhempien työpaikat keskustassa, mutta molemmat sekä pk hiukan eri puolilla. Tuo ilmoitus tuli sähköisen järjestelmän kautta. Yritin soitella kaupungille, yksityisille ja perhepäivähoitajille, mutta muuta mahdollisuutta ei ollut. Minulla ei ollut ”munaa” sanoa enää tuossa vaiheessa työpaikalle, etten aloitakaan. Eli melkoista kuskausrumbaa se oli. Osin autolla ja bussilla – meillä kun on vain yksi auto. Syksystä lapsi pääsi kodin lähelle ja vanhempi lapsi aloitti eskarin koululla. Molemmat sentään samalla suunnalla.
Eli minusta yhteiskunta ei kyllä tue kunnolla töihin palaamista muulloin kuin syksyllä. Hoitopaikat ovat täynnä ja vanhemmille tulee kohtuuttomia ongelmia lasten kuljetuksista. Fakta on kuitenkin se, etteivät kaikki voi palata syksyisin töihin vaan on pystyttävä palaamaan muulloinkin.
Vaikka näistä omista kokemuksistani on jo joitakin vuosia aikaa, nousee silti karvat pystyyn pelkästä ajatuksesta ja muistoista. No, mutta kyllä me selvittiin kumminkin.
Meillä kokemusta Espoon päivähoidosta yhden lapsen osalta. Haettiin ekaa paikkaa syksylle ja saatiinkin ihan kodin läheltä tosi kiva paikka. Kävellen lapsen viemiseen meni n. 5 min, ihan luksusta siis. Vähän jännitti miten nyt muuton jälkeen käy paikan kanssa, kuulin tutuilta kommenttia että siirroissa sitten kestää ja ei tulla paikkaa saamaan pitkään aikaan. Muutettiin siis Espoon sisällä.
Tosi nopeasti saatiin paikka, meni noin 3vk hakemuksen jättämisestä kun oltiin jo uudessa paikassa ekaa päivää. Tämäkin kävelymatkan päässä.
Tosi hyvin on siis meillä mennyt nämä, mutta varmasti tapauskohtaisia ja riippuu ihan mihin suunnalle muuttaa.
Kuulostaa tutulta! Asutaan Kalliossa ja lapselle annettiin paikka ruotsinkielisestä päiväkodista Länsi-Pasilasta. Tästä on siis monta vuotta ja lapsi oli silloin jo 3-vuotias. olimme molemmat töissä keskustassa, joten aamulla meni noin kolme varttia yhteen suuntaan, sitten puoli tuntia työpaikalle keskustaan. Ja sama rumba iltapäivällä. Siinä jo mietti, onko mitään järkeä pitää lapsi hoidossa, jos lapsen viemis- ja hakureissuihin menee niin monta tuntia päivässä. Vuoden jälkeen päästä saimme paikan Kalliosta. Tsemppiä, ihanaa jos pystyy hoitaa lasta kotona. Kuten sanoit, se aika menee nopeasti ohi…
Perhepolitiikasta puuttuu logiikka ja pitkäjänteisyys. Jos halutaan saada vauvoja ja huolehtia aidosti siitä, että heistä kasvaa täyspäisiä yhteiskunnan jäseniä, meillä pitäisi olla perheisiin liittyvät asiat kunnossa AINA. Mikään koronakriisi tms. ei saisi olla syy siihen, että esimerkiksi nippaistaan lisät pois perheiltä. Pitäisi olla pysyvyyttä, jotta ihmisillä olisi turvallinen olo kasvattaa perhettä.
Päiväkotipaikka kodin läheltä pitäisi olla itsestäänselvyys eikä mikään lottovoitto. On myös naurettavaa, että vaikka lapsia syntyy kaikkina vuodenaikoina ja aikuisilta odotetaan joustoa työelämässä, niin käytännössä elokuun ensimmäinen arkipäivä on ainoa hakupäivä milloin on mahdollista saada haluamansa päiväkotipaikka järkevällä sijainnilla.
Pitkät matkat ovat kamalia aikuisille, mutta eniten pitäisi miettiä sitä kuinka järjetöntä pienelle lapselle on joutua kestämään pitkät kuljetukset meluisassa liikenteessä ja siihen pk-päivä päälle.
Helsinkiä mainostetaan maailman toimivimpana kaupunkina mitä se ikävä kyllä ei ihan ole. Perusasiat ei toimi.
Meillä on päiväkodille matkaa julkisilla 45min josta vielä työpaikalle puolisen tuntia. Välillä sitä miettii et mitä järkeä, mut ollaan asuttu ulkomailla (Yhdysvallat) ja vertaan vähän kaikkea siihen, joten kiitollisena sitten kuskaan lasta räntäsateessa 😀 Vuoden päästä muutetaan ja sieltä on lyhyempi matka ja tätä innolla odotan, kolme vuotta tätä rumbaa on kyllä tarpeeksi.. mut en osaa edes kuvitella semmosta tilannetta että päiväkoti olisi kodin lähellä.
Mutta mä myös mielelläni venyn lapsen laadukkaan varhaiskasvatuksen vuoksi, en keksi tärkeämpää asiaa. Päiväkoti jossa lapsi on, on laadukas ja henkilökunta pysyvää ja lähempänä sellaisia ei ole (asutaan siis hki). Laadukkaan varhaiskasvatuksen tulisi olla itsestäänselvyys mutta sitä se ei tällä hetkellä ole ja se on vaan fakta, sen eteen ei ole tehty vuosiin tarpeeksi töitä poliittisten päätösten puolesta. Olen itsekin Sote-alalla hallinnollisella puolella ja alalla yleisesti ollaan monessa asiassa murtumispisteessä ja sehän näkyy kohta kaikkialla ihmisten elämässä, sillä kaikki meistä tarvitsevat sote-palveluita.
Mun mielestä ei ole laadukasta elämää lapselle istua liikenteessä 2x45min/vrk päästäkseen hoitopaikkaan. Se on viikossa 7,5 tuntia. Jos se on autossa istumista niin mun mielestä se on jo terveysriski.
Ennlähtisi hakemaan vertailukohtaa jenkeistä, missä perhepolitiikka on joudettu kansanomaisesti sanottuna päin persettä. Kuten sanoin jo, oma mielipiteeninon, että pk paikka tulisi saada automaattisesti kodin läheltä. Se ei maksa yhtään sen enempää yhteiskunnalle kuin perheiden pakottaminen kuljetusrumbaan, joka on erittäin huono juttu lapsen kannalta ja mikälj se joudutaan tekemään autolla, myös ilmastoriski.
Meidän sotekriisihän johtuu isosti kestävyysvajeesta joka johtuu väestön ikääntymisestä eli siitä että niitä vauvoja ei tule! Tähän mulla olisi yksi ihmelääke; tehdään perhepolitiikkaa pitkäjänteisesti. Ei nippailla perheiden tukia milloin minkäkin väliaikaisen syyn takia. Ei pelotella perheitä pitkillä päivähoitomatkoilla vaan huolehditaan siitä, että pk-paikkoja on tarpeeksi. Maksetaan varhaiskasvatuksen työntekijöille enemmän ja huolehditaan heille asialliset työolot. Tämä maksaa meille jonkunverran, mutta vielä isompi lasku tulee siitä jos näistä asioista ei huolehdita!
Helsinkiläiset, mietitään erittäin tarkkaan kerä äänestetään kuntavaaleissa muutaman kuukauden kuluttua!
Ja haluan vielä sanoa etten kritisoi tuota ylempänä kommentoinutta pk-matkojen pituudesta. Kritisoin meidän poliittisia päättäjiä, jotka ovat päästäneet tilanteen Helsingissä näin katastrofaaliseksi. Yhdenkään perheen ei tulisi joutua ottamaan pk-paikkaa pitkien matkojen päästä pakon edessä.
Anteeksi jos olen jotenkin ymmärtänyt väärin teidän työkuviot, mutta jos miehesi on siis ihan normaalitöissä, niin miksi se lapsen vieminen on hänen hommansa? Mulla on ollut sellainen käsitys että sä kirjoittelet blogia vaan kotoa käsin, niin eikö sun olisi loogisempi hoitaa lapsen kuljetus? Meillä it- ja finanssialalla suurin osa päivistä ainakin toisella vanhemmalla mahdollisuus tehdä etätöitä, jolloin lapsen kuskaaminen on tietysti tämän vastuulla. Jos sulla toinen työ somen ulkopuolella niin ymmärrän toki!
Mikä on normaalityötä? Että käy jossain kodin ulkopuolella sijaitsevassa paikassa? Yrittäjänä minullakin on työajat, on ollut pakko asettaa jokin maksimituntimäärä per päivä, joka tulee olemaan edelleen 8h päivässä, pääosin silloin kun lapset ovat hoidossa / koulussa. Miksi emme siis jakaisi myös lapsen viemistä ja hakemisia, jos se meistä molemmista on kätevintä ja reiluinta niin?
Alkuperäisen suunnitelmanne mukaan, jos lapsi olisi päässyt jompaankumpaan hakemaamme päiväkotiin, se olisi ollut miehen työmatkan varrella. Miksi siis ei hyödyntäisi sitä, että mies, joka jokatapauksessa kulkee siitä aamulla töihin mennessään ohi, vie samalla lapsen? Ja minä sitten puolestani haen.
Mutta koska nyt paikka tarjoutui niin kaukaa ja aivan väärältä suunnalta, tilanne on ihan mahdoton. Enhän minä voi käyttää työpäiväni lisäksi päivästä 2h tuntia bussissa istumiseen päiväkotimatkojen vuoksi vain siksi että fyysinen toimistoni on samassa osoitteessa missä kotini 🙂
Meillä päiväkotiura on jo takana, kun nakero on jo tokaluokkalainen, mutta huono oli tilanne 2013:kin samoilla seuduilla. Tämä suomenkielisellä puolella, ruotsinkielinen on varmasti vielä haastavampi. Oman kaupungiosan keltaiseen päiväkotiin ei silloin syksyn aloituksessa otettu muita kuin sisaruspaikkalaisia, kevään aloituspaikat on vielä enemmän vähissä. Mutta oltiin kyllä onnekkaita, kun saatiin paikka naapurikaupunginosasta hevostallien vierestä. Väärään suuntaan ja kävelyä/pyöräilyä 1,5v. kanssa, mutta kuitenkin luokkaa 1km. Onnekkaita olimme siksi, että päiväkotimme oli suorastaan loistava (älyttömän hyvät kasvasttajat, pysyvyys ja hyvä henki), joten vaikka se uudisrakennuksen myötä siirtyi vielä hiukan kauemmaksi (ja tietty väärään suuntaan), niin ei käynyt mielessäkään anoa vaihtoa (vaikka se kodin lähin päiväkoti erittäin hyvämaineinen onkin), eli siellä lapsi kasvoi eskariin asti ja sitten kouluun kodin naapuriin.
Asumme Järvenpäässä ja lapset jo koulussa. Mutta muistan aikaan kuinka stressasi se, että mistä saadaan hoitopaikka.
Siihen aikaan, kun meillä oli tarve hoitopaikalle kahdelle lapselle, oli meidän nurkilla paljon lapsia ja hirveä tunku lähipäiväkotiin (hyvä sellainen). Tosi moni tuttu ja puolituttu sai hoitopaikan todella kaukaa siitä missä asui. Meillä ei siihen aikaan ollut autoa, ja meille todettiin kylmästi ettei sillä ole kuulemma mitään merkitystä, että ”kaikkihan” niin sanoo. Onneksi kuitenkin saatiin paikat siitä lähimmästä, joka matkan varrella ja muutaman minuutin matkan päästä meiltä.
Jos lapsia halutaan suomeen enemmän, niin perhepolitiikan tulisi olla pitkäjänteistä ja kansalaisten näkökulmasta myös johdonmukaista. Nyt se on todella poukkoilevaa. Välillä on jotain tukea ja sitten se otetaan pois. Äitiys/vanhempain vapaa järjestelmän uudistuksesta on puhuttu varmaan kymmenen vuotta, mutta vain hieno säätöä harrastettu. Ja todellakin päivähoitopaikka tulisi saada läheltä kotia, se helpottaa huomattavasti perheen arkea ja kuormitusta. Pitkät matkat rasittavat koko perhettä. Niin päivähoitoon kuin kouluunkin tulisi panostaa huomattavasti järjestelmällisemmin kuin nykyään tunnutaan. Todella paljon tuntuu olevan kiinni vallassa olevista puolueista ja se aiheuttaa nykimistä. Toiset panostaa ja toiset taas peruvat aikaisempien tekosia…
kiva artikkeli. hienoa työtä
Me saatiin 2 vuotta sitten päivähoitopaikka tästä kodin läheltä. Lapsi ei oikeastaan kerennytkään aloittaa lähipäiväkodissa kun jouduimme tekemään siirto hakemuksen ilta päiväkotiin. Heti seuraavalla viikolla lapsi sai paikan ilta päiväkodista. Tämä vuosi oli kyllä kaikille rankka. Kotimatka päiväkodilta kesti usein 40min koska bussi kulki vain 20min välein. Usein oltiinkin kotona vasta lähempänä 19, jos olin itse ollut iltavuorossa. Työnantaja tuli sen verran vastaan, että seuraavana syksystä alkaen sain työajan jouston, joka siis tarkoitti sitä, että aloin tekemään vain yhtä vuoroa. Hän siis ymmärsi tilanteemme hyvin (mieheni on ilta töissä eikä voi hakea lasta päiväkodista) ja pystyimme hakemaan lapselle paikkaa takaisin lähipäiväkodista. Saatiin paikka syksylle lähipäiväkodista. Mä itse tosiaan työskentelen varhaiskasvatuksessa, joten täytyy sanoa, että erot oman työpaikan ja lapsen päiväkoti paikan välillä on suuret. Tänä vuonna olen ollut kuitenkin ihan tyytyväinen ryhmään, jossa lapseni on. Edellistä vuonna yhteistyö ja viestintä päiväkodin kanssa ei toiminut ja lapsi ei halunnut usein mennä päiväkotiin.
Meilläkin jo lapset koulussa mutta 6 vuotta sitten Helsingissä kun paikkaa haettiin, niin itselle oli yllätys että päiväkoteihin ei ole mitään absoluuttista jonoa, vaan päiväkodin johtaja voi oman harkintansa mukaan tehdä päätöksiä. Eli kannattaa olla itse aktiivinen ja ottaa vaikka osa-aikainen paikka ensin jostain, mistä sen saa ja sen jälkeen hakea siirtoa lähempään ja olla säännöllisesti yhteydessä halutun päiväkodin johtajaan. Meille siis ensin soitettiin ”tiedustelupuhelu”, jossa pahoiteltiin että kaikki meidän toivomat alueen (Arabia) päiväkodit on täynnä ja todennäköisesti paikan voisi saada Punavuoresta. Kun sanoin että ihan mahdoton aika julkisilla ja vielä täysin väärään suuntaan, niin asiaan luvattiin palata myöhemmi, kun paikkapäätökset tehdään jossain yhteiskokouksessa. Laitoin vielä noin viikon päästä sähköpostia soittaneelle päiväkodin johtajalle, jossa ystävällisesti mutta asiallisesti perustelin tilannetta ja kas, hän palasi muutaman päivän päästä, että yhdet sisarukset muuttavat ja hän on päättänyt antaa nuo paikat meille.