Meillä oli keväällä koulussa projetki johon lähdin todella innoissani mukaan. Ideoimme yhdessä toisen koulun kuvaajan graafikkojen kanssa lehtikonseptin johon toteutimme jutun teemalla rakkaus. Hyviä ideoita oli vaikka kuinka paljon ja lopulta muutaman mutkan kautta päädyimme tekemään rakkaudesta lajiin henkisen jutun rekkaa ammatikseen ajavista nuorista tytöistä.

Kaikki tapahtui toisessa kaupungissa ja oli kaikesta kiinnostavuudestaan huolimatta hyvin työläs toteuttaa. Elämässä tapahtui muutenkin samaan aikaan paljon, oli kiirettä, töitä, muita kouluhommia, lasten juttuja ja sairastelua. Pahin kolaus kuitenkin oli se, kun kuvaajalla olikin ihan toisenlainen visio eikä hän tykännyt ollenkaan tavastani kirjoittaa juttu. Koska olin jo valmiiksi ihan loppu, sai sen vuoksi kovan kolauksen myös ammatillinen itsetuntoni sekä koulumotivaationi.

Olimme aluksi ajatelleet että saisimme jutun myytyä eteenpäin johonkin lehteen, olimmehan kaikki tehneet kovasti töitä sen eteen. Kokonaisuutena juttu kuitenkin oli mielestäni tosi hyvä, kuvat olivat upeita ja tekstissä pääsi kiinnostavalla tavalla kiinni tyttöjen omakohtasiin kokemuksiin. Mutta halusin vain unohtaa koko jutun ja niin lopulta unohdinkin.

Kunnes pari viikkoa sitten minuun otettiin yhteyttä Helsingin Sanomista. He olivat saaneet jutun käsiinsä ja halusivat julkaista sen. Ja tänään se sitten ilmestyi, ihan oikeassa lehdessä, vieläpä Suomen luetuimmassa. Olen tosi iloinen että juttu näki päivänvalon. Sen eteen tehtiin töitä jonka lisäksi kaikki jutun haastateltavat ovat ihan mielettömiä ja kiinnostavia tyyppejä. On mahtavaa saada heidän tarinsansa julki myös muille.

Olen toki ollut ihan ylpeä myös kun jotain artikkelejani on joskus aiemmin julkaistu pienen levikin ilmaislehdessä ja nettijulkaisuissa, mutta tänään tuntui kuitenkin sen verran kivalta katsoa omaa miestä Hesari käsissään lukemassa juttuani, että sain pienen sykäyksen taas tähdätä eteenpäin. Viime aikoina on useaankin otteeseen tuntunut vähän ikävältä kun olen kuullut dysgrafiasta johtuvia kirjoitusvirheitäni pilkattavan keskustelupalstoilla ja naurettu sille ettei minusta mitään toimittajaa voisi ikinä tulla. Tämä on taas hyvä muistutus ihan kaikille siitä, ettei kannata murehtia muiden negatiivisia kommentteja vaan tehdä juuri sitä mistä tykkää. Asiat eivät aina tapahdu helpoimman kautta, mutta jos tahtoa on niin haasteistakin selviää. 

Muistan, kun ala-asteella meidän englannin luokassa oli juliste, jossa luki jotain Murphyn laista. En tiennyt silloin mikä se oli, enkä myöskään kehdannut kysyä. Aina silloin tällöin siitä kuuli puhuttavan jossain, ja pikkuhiljaa jossain vaiheessa tajusin sen liittyvän jotenkin huonoon onneen. ”Jos jokin voi mennä pieleen, se menee pieleen”

Sen jälkeen kyseinen fraasi on tullut omassa elämässä tutuksi harvisaisen monta kertaa. Kumma kyllä, en edelleenkään ole tippaakaan pessimisti. Tiedän kyllä että homman voi kusahtaa ja pahasti, mutta joukkoon on mahtunut myös paljon onnistumisia, joten koskaan ei voi tietää.

Minua pyydettiin mukaan yhteen siistiin lehtiprojektiin. Aikataulu vaan oli täysin epärealistisen tiukka. Mutta päätin, että kyllä mä tähän pystyn. Kyllä mä nyt pystyisin viikon mennä parin tunnin yöunilla ja paiskia hommia aamusta iltaan. Valmistauduin siihen henkisesti ja tänään oli tarkoitus aloittaa urakka. Mutta kuinkas sitten kävikään.

Kun tänä aamuna heräsin, en pystynyt liikuttamaan kättäni. Kipu hartiassa oli sietämätön. Särkylääkkeen voimin sain juuri ja juuri puettua. Eli sen sijaan, että olisin lähtenyt suunnitelemalleni juttukeikalle, suuntasin lääkäriin.

Lääkäri tutki hyvin ja hartaasti. Ilmeisesti olkapäässä on jotain vikaa. Maanantaina tutkitaan lisää ja koko viikonlopun pitäisi sitten ottaa vaan droppia ja mikä parasta, pitää käsi totaalisessa levossa! Eli en saa tehdä kädelläni mitään.

Ei tässä oikein että itkeäkkö vai nauraa. Nyt koko päivän lääkkeitä syöden ja kivun kadotessa uhmasin vähän lääkärin ohjeita ja avasin läppärin. Mainittakoon että käsi on tuettuna tyynyillä ja perjaatteessa kädestä liikkuu vain ranne ja sormet 😀 Jos nyt kuitenkin yritän noudattaa lääkärin ohjetta ja antaa käden vaan levätä. Ensi viikolla ei sitten nukuta yhtään. Ja mun tuurilla läppäri sitten varmaan hajoaa, mutta se on sen ajan murhe sitten 😀

 

Minulla ei ole ehkä mikään ihan tavallisin ammatti ja monet aina ihmettevätkin, että mistä ne bloggaajan tulot sitten tulevat. Yhteistyössä UKKO.fi kanssa ajattelinkin nyt vähän avata tätä sekä muutenkin kertoa vähän omasta tavastani työskennellä.

Nelisen vuotta sitten tilasin ensimmäisen freelancer-verokorttini ja aikalailla tasan kolme vuotta sitten ryhdyin täysipäiväiseksi freelanceriksi ja kevytyrittäjäksi. Oman toiminimen perustaminen kävi silloin mielessä, mutta tutkittuani asiaa päädyin turvallisempaan ratkaisuun. En kokenut vielä silloin olevani valmis ottamaan niin paljoa vastuuta, mitä yrittäjänä toimiminen vaatii. Enkä rehellisesti sanottuna ole siihen valmis vieläkään. Paperihommat eivät vain ole minun juttuni.

Kevytyrittäjänä voin taas joko laskuttaa yrityksestä riippuen palkkioni freelancer-verokortilla tai laskutuspalvelun kautta. Minä siis toimin varsin itsenäisesti, päätän mitä töitä, keiden kanssa ja milloin teen. Eli toimin kuten yrittäjä. Mutta ilman yrittäjän byrokratiaa ja paperitöitä. Laskutuspalvelu hoitaa laskujen lähettämisen, rahaliikenteen, tarvittaessa rahojen perinnän sekä tilittää palkkaan liittyvät kulut ja maksut vakuutusyhtiöille ja verottajalle. Aika kätevää sanoisin. 

Itseäni yrittäjänä pelottaa eniten se, että mokaan jotain. Unohdan vaikka ilmoittaa jotain tärkeää tai en tiedä jostain ja joudun maksamaan kauheita korvauksia ja korkoja. Aikoinaan kokopäiväiseksi bloggaajaksi ryhtyminen oli myös melkoinen hyppy tuntemattomaan. En voinut varmaksi sanoa riittäisivätkö työt ja pystyisinkö elättämään itseni ja perheeni. Yrittäjänä myös erilaisten tukien, kuten työttömyyskorvauksen, saaminen ei olisi välttämättä onnistunut jos sellaisiin olisikin pitänyt turvautua. Kevytyrittäjyys on itselleni siis helppouden lisäksi myös turvallinen vaihtoehto.

Niin, mistä ne tuloni sitten tulevat? Itseasiassa kuukausipalkkioni koostuu välillä hyvinkin monesta eri osasesta. Pääosin kuitenkin kiinteästä kuukausikorvauksesta joka lasketaan blogin kävijöiden mukaan sekä näistä erilaisista sisältöyhteistöistä. Lisäksi laskutettavaa saattaa tulla yhteistyössä toteutetuista instagramkuvista tai esimerkiksi  tuotekuvista, joita välillä myyn yrityksille. Silloin tällöin saatan olla vaikka mallina kuvauksissa, asiantuntijana konsultoimassa, messuilla promoamassa tai valokuvaamassa häitä. Lisäksi nyt tomittajaopiskeluiden ohessa myyn silloin tällöin juttujani eri lehtiin.

Eli sen lisäksi, että harvoin yksikään työpäiväni on samanlainen, myöskään palkkakuittini näyttävät harvoin samalta. Tulot vaihtelevat ja koostuvat monesta palasesta sekä tulevat välillä useammastakin paikasta. Kuitenkaan joka kuukausi minun ei tarvitse laskuttaa, joten yrityksen perustaminen ei vieläkään tunnu ajankohtaiselta.

UKKO.fi on laskutuspalvelu jota itse olen käyttänyt. Se toimii hyvin simppelisti. Ensimmäisen kerran sivulle rekisteröidytään sekä lisätään verokortti. Laskuja alkaa lähettelemään heti. Niitä voi lähettää palvelun kautta sähköisesti tai paperin muodossa. Niihin saa valittua kaikki alveista eräpäivään. Kun yritys on maksanut laskun, siityy raha omalle tilille välittömästi. Jos yritys ei jostain syystä maksa laskua, hoitaa UKKO.fi myös mahdollisen perinnän.

Kannattaa käydä tutustumassa palveluun jos yhtään tämän kaltainen kevytyrittäjyys voisi olla oma juttu, vaikka päätyön, vanhempainvapaan tai opiskeluiden ohella. Ja saa myös kysellä aiheesta, vastailen mielelläni mieltä askarruttaviin kysymyksiin liittyen bloggaamiseen ja freelancerina toimimiseen!

Indiedays & Blogirinki yhteistyössä UKKO.fi

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.