MIKSI EMME ENÄÄ KÄY ELÄINTARHOISSA

12/11/2016

Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 preset

Olemme koko perhe todella eläinrakkaita. Rakastamme rapsutella ja ihmetellä erilaisia eläimiä, nisäkkäitä, kaloja, matelijoita ja lintuja. Olemme hulluina kaikkiin elukoihin. Isoihin, pieniin, hassuihin ja pörröisiin. Ystävien lemmikit vievät sydämen mennessään ja ikävöimme usein yhdessä vaikkapa vuosia sitten eläintarhassa näkemäämme söpöä apinaa. On kiehtovaa nähdä eksottisia lajeja tai päästä ihan lähelle aiemmin vain leffoissa ihastelemiamme kajoja. Tuntuu jotenkin tosi ihanalta kun eläin ottaa kontaktia. Kuinka mahtavaa onkaan ollut, kun on saanut syöttää tai koskea jotain erikoista eläintä, mutta samalta se saa hyvin haikean olon.

Mitä enemmän olemme eläintarhoissa käyneet, sitä surullisemmalta on joka kerta tuntunut. Oli aika pysäyttävää, kun nelivuotias Elvis, tokaisi viime kesänä Tallinnan eläintarhassa ollessamme ”Toivon että kaikki eläimet saisivat elää vapana luonnossa”. Pieni lapsikin sen ymmärtää. Eläimiä on hienoa nähdä, mutta niiden paikka ei ole kaltereiden takana.

Tiedän että osa eläintahoista nimenomaan suojelee uhanalaisia lajeja tai huolehtii ja pelastaa eläimiä, jotka eivät muuten luonnossa selviäisi. Samalla he levittävät luonto- ja ympäristötietoutta kävijöille. Välillä eläintarhoissa kasvatettuja uhanalaisia eläimiä on myös pystytty palauttamaan takaisin luontoon. Tämä on toki hienoa. Useasti nämä eläimet kuitenkin valitettavasti stressaantuvat lisää, kun ihmisjoukot käyvät tarhoissa niitä ihmettelemässä.

En kuitenkaan millään muotoa halua enää tukea toimintaa, jossa eläimiä metsästetään tai laitetaan lisääntymään vaan jotta saataisiin uusia vetonauloja eläintarhaan. Puistattaa vieläkin tuolla samaisessa Tallinnan eläintarhassa käyntimme. Opas kertoi ylpeästi selvästi stressaantuneiden norsujen aitauksella, miten ne on pyydystetty luonnonpuistosta Afrikasta ja käyttäytymiskoulutuksen jälkeen kuljetettu Tallinnaan.

Meidän kolmen hengen eläintarha/liskotalo/akvaario/yms boikottimme tuskin hehkauttaa näiden toimintaa mitenkään. En kuitenkaan usko, että me olemme ainoita jotka ajattelemme näin. Emme ole ainoita, joille eläintarhoissa käynti aiheuttaa pahan mielen. Häpeän. Iloinen olen kuitenkin siitä, että meidän lapsemme näkevät ja ymmärtävät tulevaisuudessa paremmin miten eläimiä tulee kohdella. Toivottavasti suunta muuttuu kokoajan parempaan päin.

Mitä te ajattelette?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

PERHOSTEN KESKELLÄ SADEMETSÄSSÄ

11/07/2016

Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with a5 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 preset

Me päätettiin poikien kanssa yhteistuumin tuossa hiljattain, ettei enää käydä eläintarhoissa. Vaikka eläimiä onkin ihana nähdä, on viime kerroilla ennemmin tullut vain surku stressaantuneista ja vangituista villieläimistä. Opetuskäytössäkin oleva perhospuisto sen sijaan oli hieno ja käymisen arvoinen paikka.

Tässä lähellä sijaitseva perhospuisto, eli Mariposario de Benalmádena sijaitsee hienoissa maisemissa vuorilla, Buddhalaisen temppelin vieressä. Itämaishenkisessä perhospuistossa pääsee kävelemään sademetsämäiseen tilaan, jossa erilaiset perhoset lentelevät ympärillä. Erilaisia perhoslaleja on puistossa yli 1 500, mutta lyhyen elinkaarensa (muutama viikko) takia eri lajeja voi yhdellä kerralla bongata noin 150. Mutta joka kerta siis uusia!

Lentelevien (ja munivien) perhosten lisäksi puistossa elää toukkia sekä perhosten koteloita. Noin vartin välein esillä olevista koteloista voi nähdä uuden perhosen kuoriutuvan. Aivan mieletöntä.

Koska suurin osa perhosista elää imemällä mettä tai hedelmiä, on puistossa myös upeita kasveja ja kukkia. Vapaana puistossa elelee myös ainakin kolme isoa iguaania, muutama lintu sekä eläintarhasta pelastettu rampa wallaby.

Näin ötökkäkammoisena puistossa kulkeminen kyllä jännitti. Myös lapsia. Mutta samaan aikaan se oli todella siistiä. Perhosia oli paljon ja vaikka ne eivät iholle tulleetkaan, lensivät ne todella lähelle. Kaikki lajit olivat isompia mitä Suomessa olen tottunut näkemään, suurimmat ison kämmenen kokoisia.

Jos lomailette joskus Espanjan aurinkorannikolla, suosittelen kyllä käymistä tuolla sympaatisessa ja elämyksellisessä puistossa. Alekuponkeja puistoon saa muuten monista ravintoloista sekä turisti-infoista.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

PARASTA TERAPIAA

12/04/2016

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt se alkaa. Aurinko paistaa, ulkona on ihanaa. Niin ihanaa ettei tee mieli mennä kotiin lainkaan. Viis siitä jos ruoka-aika vähän siirtyy, näistä keleistä on vaan nautittava. Itseäni alkaa omatunto soimaamaan, jos en pääse ulos nauttimaan jok’ikisestä auringonsäteestä.

Tänään kurvattiin päiväkodin ja eskarin jälkeen metsäretkelle ja hevosia ihmettelemään. Kun itse kasvoin lähiössä ja leikin metsässä päivittäin, en aina muista ettei se ole omille kaupunkilaislapsilleni samanlainen selviö. Toki luonto on lähellä kokoajan ja saamme kaupungissakin nauttia vehreistä maisemista ja metsän eläimistä. Mutta pitäisi silti muistaa enemmän käydä samoilemassa tuolla ihan oikeassa kunnon metsässä, jossa ei ole valmiiksi tallottuja polkuja ja kaupungin ääniä.

”Äiti, tiedätkö että tämä on terapiaa?” kysyi lapsi kulkiessamme hiljaa pitkin metsää.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.