Nyt se alkaa. Aurinko paistaa, ulkona on ihanaa. Niin ihanaa ettei tee mieli mennä kotiin lainkaan. Viis siitä jos ruoka-aika vähän siirtyy, näistä keleistä on vaan nautittava. Itseäni alkaa omatunto soimaamaan, jos en pääse ulos nauttimaan jok’ikisestä auringonsäteestä.
Tänään kurvattiin päiväkodin ja eskarin jälkeen metsäretkelle ja hevosia ihmettelemään. Kun itse kasvoin lähiössä ja leikin metsässä päivittäin, en aina muista ettei se ole omille kaupunkilaislapsilleni samanlainen selviö. Toki luonto on lähellä kokoajan ja saamme kaupungissakin nauttia vehreistä maisemista ja metsän eläimistä. Mutta pitäisi silti muistaa enemmän käydä samoilemassa tuolla ihan oikeassa kunnon metsässä, jossa ei ole valmiiksi tallottuja polkuja ja kaupungin ääniä.
”Äiti, tiedätkö että tämä on terapiaa?” kysyi lapsi kulkiessamme hiljaa pitkin metsää.
Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.