TOUKOKUUSSA

7/06/2021

– Poimittiin ekat kukat maasta (voikukkia ja valkovuokkoja)
– Kirsikkapuut kukki ja tuomi tuoksui
– Alkukuusta mentiin vielä toppatakeissa, mutta pian tuli kesä
– Äitienpäiväpyöräilyllä lapsi laatikkopyörän kyydissä ollessani joku vastaan tullut mies näytti keskisormea
– Vietettiin miehen kanssa lapsivapaa viikonloppu
– Terassilla käyminen venähti aamuun ja se oli ihanaa
– Kuivasin vuodet ekat pyykit ulkona
– Otin ekan punkkirokotuksen (ja jäykkäkouristusrokotuksen)
– Kävin myymässä puistokirppiksellä
– Reissasin Tampereelle
– Olin riksan kyydissä huvin vuoksi
– Taaperon kerho alkoi taas kuukauden tauon jälkeen
– Saatiin päiväkotipaikka syksyksi
– Jäätelöä meni
– Pyöräiltiin varmaan joka päivä
– Kävin spa-jalkahoidossa, manikyyrissä ja sokeroinnissa
– Otettiin aurinkoa parvekkeella ja pidettiin siellä monen monta eväsretkeä
– Hengattiin veljen kanssa melkein koko päivä
– Laitettiin takaisin meidän kulmasohva ja koko olkkari meni tukkoon (mutta mahtuupahan kaikki sohvalle)
– Koin kummallisen suurta iloa siitä, että pääsin vihdoin Prismaan tekemään itse viikon ruokaostokset


ÄITIENPÄIVÄ KUVINA

11/05/2021

Olipa ihanan rauhallisen lempeä ja rakkaudentäyteinen Äitienpäivä viime sunnuntaina. Kuten mielestäni aina, myös tänä Äitienpäivänä paistoi aurinko. Vasta nyt tajusin, miten myöhässä kevät tänä vuonna onkaan. Edellisvuosina ollaan usein pärjätty kevyimmillä vaatteilla ja naapuruston kirsikkapuutkin ovat kukkineet jo täysillä.

Äitienpäivä-aamuna sain kauan haaveilemani aamiaisen sänkyyn, siinä on jotain ihan eritysen ylellistä hörppiä maitokahvia peiton alla ennen kun silmät ovat kunnolla viedä edes auenneet. Varsinkin kun normaalisti juon kahvin mustana ja panttaan vaahdotettu kauramaitoa vain tarkkaan valittuihin erikoistilanteisiin. Ja muutenkin, muiden valmistama aamiainen maistuu aina jotekin ihan eritysen hyvältä.

Lahjaksi sain suuuren ja muhkean pehmeän paketin, nimittäin salaa haaveilemani uuden peiton ja tyynyn – en siis ilmeisesti ollutkaan niin kovin salaa niistä haaveillut (tää peitto on ihan p****ska, olen saattanut ehkä joskus yöllä klönttimäisen peiton kanssa painiessa tuhahtaa).

Aamupäivällä pyöräiltiin hautausmaalle ja iltapäivällä juotiin skumppaa ja syötiin leivoksia ja parsapiirakkaa pihalla.


ROHKAISTUIN AJAMAAN PYÖRÄLLÄ LAPSI KYYDISSÄ

17/07/2020

Ottaen huomioon, että olen ollut äiti kohta 11 vuotta ja että pyöräilen melko paljon, on aika hullua, että vasta tänä kesänä olen ajanut elämäni ensimmäistä kertaa lapsi pyörän kyydissä. Lapsen kyydistelminen istuimessa on pelottanut etukäteen kovasti. Olen pelännyt kaatuvani ja pelännyt myös sitä, että pyörä on liian raskas polkea (minulla ei ole pyörässäni vaihteita).

Olin aika pieni, kun olimme äitini kanssa menossa kauppaan ja meitä vastaan ajoi äiti lapsi kyydissään, joka kaatui aivan edessämme. Vaikka olin tuolloin vasta alle kouluikäinen, muistan tilanteen hyvin ja eritysesti hätääntyneenä itkeneen äidin pelon kun autoimme heitä. Tuo muisto taisi paisua liian isoon mittakaavaan päässäni, sillä vaikka tuossa tilanteesa ei lopulta edes sattunut mitään säikähdystä kummempaa, vuosikausia olin sitä mieltä, etten uskalla ajaa lapsi kyydissä.

Poikien ollessa pieniä en siis liikkunut heidän kanssaan ollenkaan pyörällä, paitsi kunnes myöhemmin hankin laatikkopyörän. Kolmeella pyörällä ja sähköavusteella kulkeva menopeli taas tuntui todella helpolta ja turvalliselta. Rakastin sitä, mutta harmiksemme se lähti muutaman vuoden jälkeen voron matkaan. Mietin nyt pitkään Myyn syntymän jälkeen laatikkopyörän ostamista, mutta tässä hetkessä yli parin-kolmen tonnin satsaus mieluiseen pyörään ei tuntunut mahdollisesta. Etenkin kun mieheni pyörästä lastenistuin kuitenkin löytyy.

Kuukausi takaperin kuitenkin vihdoin rohkaistuin kokeilemaan taapero lastenistuimella ajoa. Osittain pakon sanelemana (lomailimme Hangossa, enkä olisi muuten päässyt liikkumaan yksin lasten kanssa kun kävellen). Olihan se hieman huteraa menoa aluksi, etenkin kun pyörä ei ollut omani ja satula liian korkealla, mutta kun huomasin että jännityksestä huolimatta pystyin siihen, vakuutin itselleni, että ajamalla vaan lisää varmuus hommaan löytyisi. Ja niin siinä kävi.

Viikko sitten sain sitten täällä kaupungissa omaan pyörääni lastenistuimen ja ollaan nyt muutama kerta ehditty jo ajelemaan. Omalla pyörällä ajaminen on entistä iisimpää ja täytyy sanoa, että olen edelleen pienestä jännityksestä huolimata nauttinut siitä kovasti. Vaikka huomaankin välillä puristavani pyörän kahvoja rystyset valkoisina.

Koska minulla ei ole ajokorttia, antaa tämä toki itselleni vähän lisää vapautta liikkua. Esimerkiksi uimarannoille joissa käymme, ei oikeastaan pääse kovin lähelle julkisilla. On aika helppo valita 40 minuutin kävelyn tai 10 minuutin pyörämatkan väliltä.

Tuon Bobiken istuimen mieheni löysi kirppikseltä. Itseasiassa hän meni ostamaan minulle istuinta, joka asennetaan eteen, ohjaustankoon, mutta myyjällä oli myynnissä myös tuo perinteisempi malli, jonka hän hetken mielijohteesta päätti ostaa myös. Onneksi. Eteentuleva istuin näyttää tosi kivalta ja lapsi näkee siitä kivasti, mutta uskon että omaan pyörääni se ei olisi sopinut niin, että ajaminen olisi ollut helppoa.

Tuo taakse tuleva istuin tulee muihin malleihin verrattuna sopivan taakse, niin että lapsella on hyvin tilaa siellä, eikä hän joudu olemaan nenä kiinni selässäni. Siinä on myös tosi hyvä jousitus, toisin kun ohjaustankoon tulevissa istuimissa. Lisäksi ajaminen tuntuu melkein normaalilta, enkä huomaa että pyörää olisi sen raskaampaa polkea kun ennenkään, vaikka takana on nyt lapsen ja istumen paino. Ihan huvittaa, miten jännittävän ja ison asian tein tästä koko hommasta etukäteen.

Ja osittain haaveeni tavarapyörästä on toteutunut, sillä lapsen sijasta istumeen menee hyvin myös kauppakassi.