Sen lisäksi että näytän ihan hiton hyvältä (katso edellinen postaus), niin olen myös todella viisas. Oikeastaan aiemmin olen vain kuvitellut olevani laiska, rääväsuinen ja sotkuinen erakko – mutta kappas, olenkin vain tosi fiksu! Sain nimittäin käsiini kasan tutkimuksia, jotka kiistatta todistavat nerouteni. Tunnistatteko te muut myös itsenne näistä?

1 SOTKUINEN TYÖPÖYTÄ JA TAVAROIDEN KADOTTAMINEN

Minnesotan yliopiston tutkimuksen mukaan sotkuinen työpöytä on merkki luovuudesta ja älykkyydestä. Tutkijoiden mukaan ihmisen pitää olla luonnostaan vähän sottapytty, jotta epäsiisteys yhdistyy älykkyyteen. Sekainen pöytä voi kertoa korkeasta älystä: sekainen ympäristö inspiroi murtamaan perinteiden kahleet ja luomaan uusia näkökulmia asioihin. Kaaos siis ruokkii luovuutta ja kaaottiset tilat voi nähdä luovuuden lähteenä. Jos huone on sotkuinen, se auttaa myös priorisoimaan asioita: kun avaimet ovat hautautuneet postipinon alle, muistaa ainakin avata postit. 

Itsehän en ole voinut työskennellä työpöyäni ääressä noin vuoteen. Tämä kuva on viime kesältä, näky on nykyään vielä hurjempi. Työpöydän lisäksi aivonystyröitä tulee treenattua vaatehuoneella. Vaatii nimittäin myös melkoista päättelykykyä löytää viidenkymmenen mustan vaatteen kasasta just se tietty musta paita. En edes halua laskea kuinka monta lompakkoa ja avainta olen elämäni aikana hävittänyt… Myös pari kertaa koko laukun, muutaman pyörän ja mitä näitä nyt on. 

2 KIROILU JA PROVOSOIVA TAIDE

Jotkut ajattelevat, että kiroilu kertoo koulutuksen ja sivistyksen puutteesta. Tutkimukset kuitenkin väittävät päinvastoin. Niiden mukaan kiroilu on merkki älykkyydestä. Viime vuonna tehdyn Language Sciences -tiedejulkaisussa julkaistun tutkimuksen mukaan kiroilu oli yhteydessä henkilön verbaaliseen lahjakkuuteen. Yksilöt, jotka käyttivät enemmän kirosanoja kuin toiset, omasivat laajemman sanavaraston. Laaja sanavarasto puolestaan korreloi älykkyyden kanssa.

Korkea älykkyys liittyy avomielisyyteen ja traditioiden kaihtamiseen. Jos koet olosi mukavaksi rumien sanojen ja mielipiteet jakavien kuvien läheisyydessä, se voi kertoa älystä, väittää Business Insider -lehden asiantuntija.

Tähän en kehtaa kommentoida sen enempää, kun että jos minulla olisi kiroilupurkki, olisin vähintään jo miljonääri. 

3. YÖVALVOMINEN JA TORKUTTAMINEN

Taipumus yökyöpelin elämään voi kertoa älykkyydestä, samoin kellon torkuttaminen aamuisin. Tuoreen tutkimuksen mukaan torkuttaminen on luksusta, josta ei tulisi kantaa syyllisyyttä. Tämä tapa voi tarkoittaa ainoastaan sitä, että torkuttaja on muita älykkäämpi, luovempi ja itsenäisempi. Esimerkiksi tunnettuja iltavirkkuja ovat Barack Obama, Charles Darwin, Keith Richards ja Elvis Presley. Lukuisat tutkimukset todistavatkin, että korkea älykkyysosamäärä kulkee käsikkäin iltapainotteisen elämänrytmin kanssa.

Menin eilen neljältä nukkumaan ja torkutin aamulla 1,5 tuntia – need I say more?

4. SARKASMI

Sarkastisia ihmisiä pidetään helposti sekä piikikkäinä ilonpilaajina että negatiivisina arvostelijoina. Monen mielestä ärsyttävä puhetapa on kuitenkin hyväksi sekä puhujalle että kuulijoille. Harvardin yliopiston tutkijoiden mukaan sarkastisten kommenttien kuuleminen ja heitteleminen lisää luovuutta, auttaa ideoinnissa ja parantaa ongelmanratkaisukykyä.

Sarkastinen törkysuu, kuulostanpa herttaiselta. 

5. YKSINOLO

Alkuvuodesta British Journal of Psychology -tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan älykkäät ihmiset viihtyvät muita paremmin suurkaupungeissa. Samalla he kuitenkin nauttivat siitä, että saavat viettää väenpaljouden keskellä mahdollisimman paljon aikaa yksin. Tutkimuksessa huomattiin, että vähemmän ajattelevat ihmiset viettävät keskimäärin enemmän aikaa urheilun ja muiden fyysisten aktiviteettien parissa kun taas pohtivat ja ajatteluun aikaa käyttävät yksilöt saattoivat puolestaan urheilla vähemmän ja käyttää aikaansa mietiskelyyn. Jos siis viihtyy mielellään kotona itsekseen, se ei ole merkki laiskuudesta, vaan älystä, sillä laiskuus ja introverttius ovat älykkyyden merkkejä.

Kutsun sitä henkiseksi ajaksi, nimimerkkillä kuusi tuntia tässä juuri mietiskelleenä. 

6. ESIKOISENA OLO

Lapsen syntymäjärjestys vaikuttaa älykkyyteen. Tutkimuksissa perheen esikoislapsilla on tapana menestyä paremmin kuin nuoremmilla sisaruksillaan. Tämän uskotaan johtuvan siitä, että vanhemmat ovat tiukempia kasvattamaan ensimmäistä lastaan. Esikoislapset saavat tyypillisesti osakseen tiukempia sääntöjä esimerkiksi television katseluun käytettävään aikaan. Vanhemmat myös vahtivat tarkemmin, että esikoislapset tekevät läksynsä, tutkijat selittävät. Vanhemmat myös usein odottavat esikoisensa menestyvän hyvin. Osin tämän vuoksi esikoiset kamppailevat sitkeästi saavuttaakseen päämääränsä.

Kyllä, minulla on VIISI pikkuveljeä (kuvassa kolme vanhinta)

7. KYKY OTTAA RISKEJÄ

Suomessa viime vuonna tehdyn tutkimuksen mukaan uusille haasteille avoimet ja niitä rohkeasti vastuulleen ottavat ihmiset olivat keskimääräistä älykkäämpiä. Tutkimuksessa asiaa tutkittiin simuloidun ajotestin avulla. Osana koetta tutkituilla oli mahdollisuus ajaa joko viimeisiin keltaisiin liikennevaloihin tai pysähtyä, antaa punaisten vaihtua ja odottaa vihreitä. Tutkimuksessa havaittiin, että keltaisten valojen aikana kiirehtivien tutkittujen aivoissa oli enemmän niin sanottua valkoista ainetta. Valkoinen aine on yhdistetty tärkeäksi aivojen tiedonkäsittelyssä.

Living on the edge – hyppy tuntemattomaan silloin tällöin tekee hyvää, kyllä kaikki aina järjestyy.

8. AHDISTUMINEN JA KAIKEN ANALYSOINTI

Murehtijoilla on kanadalaisten tutkijoiden mukaan korkeampi älykkyysosamäärä. Kun murehtii varmuuden vuoksi vähän kaikesta, aivot toimivat paremmin esimerkiksi hätätilanteessa. Taipumus murehtia ja pohtia elämän kokemuksia sekä tilanteita yhä uudelleen ja uudelleen viittaa myös verbaaliseen älykkyyteen. Vuonna 2014 tehdyn Personality and Individual Difference -tiedejulkaisun tutkimuksen mukaan verbaalinen älykkyys eli kyky ratkaista ongelmia uudella tavalla sekä ajatella kriittisesti ja abstraktisti korreloi murehtimisen kanssa. Tutkijoiden mukaan verbaalisesti lahjakkailla henkilöillä on taipumus setviä menneisyyden ja tulevaisuuden tapahtumia pieniä yksityiskohtia myöten. Se voi olla myös melkoista märehtimistä.

Näin on. 

9. SOSIAALISUUS

Suositut ja sosiaaliset lapset ovat tyypillisesti hyviä lukemaan muiden ihmisten tunteita sekä luonteita. Vuonna 2015 tehdyn tutkimuksen mukaan taito johtaa siihen, että he pystyvät paremmin tunnistamaan muiden lasten toiveita, ajatuksia ja tunteita. Se mahdollistaa heidän etenevän sosiaalisesti sekä tulevan suosituiksi.

Vaikka pidänkin yksinolosta, on minulla myös paljon kavereita. Suosittu-sana silti särähtää korvaan. Osaan lukea hyvin ihmisiä ja näen yleensä kyllä heti onko henkilö aito vai ei. 

10. ATEISMI

Yli 30 tutkimukseen perustuva  Society for Personality -tiedejulkaisussa julkaistu katsaus osoitti, että luonnontieteellisen maailmankatsomuksen omaavat ihmiset olivat keskimäärin älykkäämpiä kuin uskonnolliset yksilöt. Tutkijoiden mukaan selitys on seuraava: Monet olettavat tämän johtuvan siitä, että älyllisesti orientoituneet yksilöt saattavat pitää uskontoja epätieteellisinä, järjenvastaisina ja mahdottomina mitata – siksi he uskovat tietävänsä paremmin totuuden maailmasta.

Eri uskonnot kiinnostavat, enkä halua vähätellä kenenkään muun uskoa mihinkään, mutta mielestäni mikään ei ole niin yksiselitteistä ja enemmin uskon vasta kun näen. 

Ompas kivaa olla sottapytyn sijasta fiksu.

Tekstin lainaukset ja lähteet: mtv.fi  iltalehti.fi menaiset.fi  Tokavika kuva Julius Konttinen

Minun on pitänyt kirjoittaa tästä aiheesta vuosia. Joka kerta olen kuitenkin perääntynyt, en nimittäin halua aiheuttaa pelkoa muissa. Kun lukee tällaisia juttuja alkaa omakin mielikuvitus laukkaamaan. Toisaalta, tämä on tietääkseni ihan yleistä ja normaalia. Ehkä sen ei pitäisi tuntua niin kauhealta. Eli se, että pelottaa.

Välillä pelottaa niin etten saa koko yönä unta. Mielessä pyörii erilaisia, välillä ihan hullujakin, ajatuksia. Pelkään siis, että lapsille sattuu jotain. Ja välillä taas pelkään sitä, että mitä lapsille käy, jos minulle sattuu jotain.

Nämä pelot alkoivat vähän sen jälkeen kun Kaapo oli syntynyt. Silloin ne olivat kuitenkin sellaisia aika ”tavallisia” pelkoja. Mitä jos kierähdän vauvan päälle yöllä, mitä jos se lopettaa hengittämisen enkä huomaa, mitä jos vaunut kaatuvat? Välillä ne olivat vähän hullumpia, kuten että mitä jos joku kiipeää parvekkeelle ja kidnappaa vauvan tai mitä jos unohdan vauvan ratikkaan? 

Mitä vanhemmaksi Kaapo kasvoi, sitä vähemmän näitä ajatuksia enää oli. Kunnes Elvis syntyi. Sitten oikeasti aloin pelkäämään, miettimään ja menettämään yöuniani ihan kunnolla. Saatoin vain maata tuntikausia hiljaa paikallani sängyssä, ahdistuneena, kyynelet hiljaa silmäkulmista tyynylle valuen ja kuunnella kuinka vieressä nukkuvat lapset tuhisivat. Samalla päässä pyöri mitä hurjempia skenaarioita.

Muutamat niistä toistuivat useasti. Mitäs jos olemme korkean rakennuksen katolla ja rakennus palaa. Minun pitää laskeutua 2-vuotiaan ja pienen vauvan kanssa ohuita tikapuita pitkin alas kahdennestakymmenennestä kerroksesta alas. Miten saan molemmat lapset mukanani, ilman että kumpikaan ei putoa ja kuole?  Tuntikausia saatoin miettiä, miten yrittäisin tunkea vauvan vaatteideni sisään ja sitoa taaperon jotenkin itseeni.

Toinen klassikko oli se, kun olisimme laivassa. Yöllä laiva uppoaisi, emmekä pystyisi pelastumaan mitenkään.Lopulta tulin aina siihen tulokseen, että lukittautuisimme kaikki hytin vessaan. Ainakin ruumiimme löytyisivät sitten yhdessä. Kun suoraan Titanicista.

Ihan kamalia ajatuksia, pahoittelut näistä. Haluan tällä tuoda kuitenkin esille sen, että vaikka nämä kuulostavat aika kauheilta, tällaiset ajatukset ovatkin aivan normaaleita. Lähes kaikki äitikaverit, joiden kanssa olen aiheesta puhunut, miettivät usein samanlaisia juttuja.

Pelottavat ajatukset ja skenariot ovat olleet pois mielestä pitkään. Kunnes ne joitain viikkoja sitten palasivat aika vahvoina. En voi olla ajattelematta (vasta) ensi talvena koittavaa Thaimaan matkaamme, ja sitä, mitä kaikkea siellä voikaan sattua. Pelkään liikenneonnettomuuksia, sitä että joku putoaa jostain korkealta, tulee maanjäristys tai tsunami. Eniten kuitenkin pelkään sitä, että mitäs jos minulle käy jotain.

En pelkää itseni puolesta, mutta mitä sitten tapahtuu jos lapset jäävät kahdestaan toiselle puolelle maapalloa. Mikä hätä heillä tulee olemaan. Kuinka kamalaa se on heille. Entäs jos he eivät saakaan apua. Entä jos joku tekee heille jotain pahaa? Hyi.

Pelot ja ahdistus ovat osa vanhemmuutta. Ne ovat yksi alkukantainen piirre meissä, joka auttaa meitä pitämään lapsemme hengissä. Ja jos pelkoihin ei liity masennusta tai liikaa ahdistusta, niistä ei tarvitse olla huolissaan. Silti minusta tuntuu hassulta, että miten en vieläkään saa näitä ajatuksia pois mielestäni. Siksi ajattelin nyt vihdoinkin puhua näistä myös blogiin. Meillä vanhemmilla on varmasti aina pelko ja huoli lapsistamme aina. Tärkeää on kuitenkin, ettemme anna sen vaikuttaa liikaa elämään.

Pari kertaa olen miettinyt, että perun koko Thaimaan matkan. Mutta hitto, aivan hyvin voin jäädä huomenna auton alle. En voi jäädä vain kotiin pelkäämään. Huolet ehkä kasvavat ja muuttuvat vuosien myötä, mutta niin kasvaa myös oma itsevarmuus vanhempana. On myös rohkeutta puhua ääneen peloistaan. Siitä saa sitten lisää rohkeutta. Kuten vaikka lähteä sinne toiselle puolelle maailmaa viidakkoseikkailulle yksin lasten kanssa.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Kuten otsikko jo kysyy, voiko lasten kanssa käydä hienossa ravintolassa? Voi toki ja kannattaakin! Miten sitä muuten lapsi oppii ravintolakulttuuria? Samalla tulee varmasti tutustuttua myös vähän erilaisiin makumaailmoihin mitä kotona.

Itse en välttämättä menisi ravintolaan kuitenkaan esimerkiksi kovin myöhään, ainakaan viikonloppuna. Pitkän kaavan mukaan syötäessä on hyvä huomioida etukäteen se, ettei lapsi pääse väsymään liikaa jos vaikkapa illallinen venyy kovin myöhään. Siksi on hyvä, ainakin pienempien lasten kanssa, ajoittaa ravintolakäynnit hieman aikaisempaan ja rauhallisempaan aikaan. Tapauskohtaisesti tietysti! Varmasti on sellaisiakin yksivuotiaita jotka jaksavat hienosti kukkua dinnerillä vielä lähempänä keskiyötä kun pikkukakkosta.

Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, miten lapsilla on yhtälainen oikeus käydä muuallakin kun pikaruokapaikoissa syömässä. On vanhempien vastuu opettaa ja toimia itse esimerkkinä siinä, miten ravintolassa kuuluu olla. Koska aina välillä mediassa tätä asiaa puidaan, ja sieltä saa lukea aika tyrmääviäkin mielipiteitä puolesta ja vastaan, voi kynnys vähän hienompaan paikkaan (kun sinne Rosson perälle, leikkipaikan viereen) menemiselle kasvaa. Muistakaa kuitenkin, että lapsilla on yhtäläinen oikeus syödä ravintolassa kun aikuisillakin. Yhdessä syömisen on myös useasti tutkittu liittyvän suorasti perheen hyvinvointiin.

Kynnyksen madaltamiseksi, asenteiden muuttamiseksi ja ennenkaikkea ihan vaan siksi että kaikki saisivat pitää hauskaa, Helsingin keskustassa olevaan Rosteriin järkätään tulevana kahtena viikonloppuna lasten oma pop up ravintola HopLopster.

Leikkipaikka HopLopin yhdessä lasten kanssa suunnittelemassa ravintolassa pääsee maistelemaan huippukokkien tekemiä annoksia lapsenmielisesti. Me kävimme testaamassa ravintolan muutaman muun perheen kanssa ennakkoon ja voin luvata, että menu maistuu myös aikuisille. Vai miltäs kuulostaisi  esimerkisi merhenpohja, rapeat toukat, musta laava tai kesä? No, voin kertoa, että tosi hyvältä.

HopLopsterissa on huomioitu ennenkaikkea lapset ja heidän viihtyvyytensä. Mahtavasti pojat jaksoivat, ja ennenkaikkea nauttivat, kolmituntisesta neljän ruokalajin illalisestaan. Savun keskeltä paljastuvan jälkiruoan jälkeen tosin sokerihumala valtasi molemmat, mutta eipä se paljoa haitannut kun kyseessä oli illan viimeinen suupala. Ja pojat jatkoivat iltaa isänsä luokse, hahah.

Lasten omaan huippuravintolaan on vielä muutamia paikkoja jäljellä ja tuotot lahjoitetaan Lastenklikinoiden Kummit ry:lle. Meiltä ainakin suositus tälle!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Joulukuu on tuntunut yhdestä vuoden pisimmästä kuukaudesta. Ihan kuten joka kuuhun, myös tähän mahtui paljon kaikenlaista; iloa, surua, hömmennystä, kivoja yllätyksiä, uupumusta, paljon naurua, rakkautta, odottamattomia tilanteita, uusia ihmisiä, unohdettuja ihmisiä, työtä, laiskottelua, haikailua ja innostumisia ja uusia ideoita.

Joulukuussa:

– juhlin itsenäisyyspäivää Salen naapurissa
– matkustin kaksi kertaa kultaisella Teslalla
– join sinistä valkoviiniä
– en käynyt kertaakaan bailukompleksissa!?!?!?!?!??!?!
– vietin pikkujouluja parhaassa seurassa laivalla
– olin keikalla hississä
– ekat puoli vuotta koulusta suoritettu
– sain todella hyvää palautetta useammasta kurssista
– tutustuin paremmin alunperin snäpin kautta tutustumaani tyyppiin
– matkustin espanjaan jouluksi
– menetin kynteni
– olen kuunnellut hyvää musaa ja käynyt hyvillä keikoilla
– luovuin ripsienpidennyksistä
– pyysin treffeille ja minua pyydettiin treffeille
– en käynyt yksilläkään treffeillä
– maistoin ekan kerran porkkalaa
– en stressanut sekuntiakaan joulusta tai mistään siihen liittyvästä
– poistin kaikki 1893 lukematonta sähköpostiani
– lyhensin housujen lahkeet vain leikkaamalla ne saksilla
– näin monen vuoden tauon jälkeen vahinta ystävääni
– tilasin woltista poikkeuksellisesti vain 10 kertaa ruokaa
– kävin leffassa
– nukuin kaksi kertaa jonkun vieressä
– otin paljon omaa aikaa ja nauttinut siitä
– olin kaverin babyshowereissa
– matkustin helsingissä bussilla !!! (en tee sitä ikinä)
– katsoin gilmore girlsiä aina kun mahdollista
– koin lihanhimoa laivan brunssibuffetissa
– liikutuin molempian lasten joulujuhlassa
– annoin opeille joululahjaksi kuohuviiniä
– söin överit sushibuffassa

Nyt aijon syödä nakkia ja juoda cavaa, ihanaa vuodenvaihdetta kaikille! <3

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Minulta on viime viikkoina kysytty erikoisen monta kertaa sama kysymys, ”mitä teidän pojat harrastaa?”. Vastaukseni on joka kerta on ollut yhtä epämääräinen, ”no ööh, ääh, siis ei ne sillai mitään säännöllistä just nyt, mutta kyllähän ne vähän kaikkee”.

Me emme elä kovinkaan säännöllisen rytmin elämää, emmekä ole myöskään kokeneet, että kovin säännölliset menot siksi sopisivat meille. Riittää kun saadaan lapset päiväkotiin ja kouluun oikeaan aikaan, syödään ja mennään nukkumaan samoihin aikoihin. Kaikki muu elämä siinä ympärillä saattaa joka päivä olla aivan erilaista. Oikeastaan liika suunnittelu ja menojen aikatauluttaminen pitkän ajan päähän ahdistaa jopa.

Kun Kaapo ei viime keväänä mahtunutkaan haluamaansa jalkapallojoukkueeseen se toki harmitti, mutta samalla olin vähän helpottunut. Sen lisäksi, että minua etukäteen hirvitti ajatus pari kertaa viikossa olevista treeneistä, en uskonut myöskään silloisen eskarilaisen olevan valmis moiseen.

Olimme edellistalvena käyttäneet poikia tanssitunneilla. Ja sinnekin tiettyyn aikaan, tiettynä päivänä selviytyminen oli välillä aikamoisen työn ja tuskan takana. Sitä harrastusta olisimme mielellämme jatkaneet, jos vain tunneilla käyminen olisi ollut joustavampaa. Eli vaikka että viikossa olisi ollut kolme eri vaihtoehtoa, jonne sitten mennä.

Nyt taas tuon ekaluokan alkamisen jälkeen nämä illat ollaan pyhitetty ihan kotosalla oloon. Sen verran voimille tämä ihan uudenlainen arki on ottanut. Viikonloppuisin taas on ollut ihana vain viettää aikaa yhdessä. Kaapo on ollut todella väsynyt, uuden harrastuksen aloittaminen olisi tuntunut olevan vain liikaa.

Välillä olen miettinyt, että olenko nyt kauhean huono ihminen, enkä tarjoa tarpeeksi virikkeitä lapsille. Toisaalta olen sitä mieltä, että eivät tämän ikäiset lapset välttämättä tarvitse säännöllistä harrastusta. Sillä kyllähän me kaikenlaista kuitenkin tehdään. Pojilla on soittimia, he piirtävät ja maalaavat paljon, pelaavat ulkona ja sisällä, kuunnellaan musiikkia, käydään museoissa, uimassa ja lisäksi kaikki päiväkodissa, koulussa ja iltapäiväkerhossa tehtävät jutut. Kuulostaa minusta ihan hyvältä.

Keväällä olisi kuitenkin tarkoitus saada Kaapo sitten vihdoin sinne futikseen. Elvis puolestaan haluaisi alkaa harrastamaan jääkeikkoa (apua) ja taidekerhoa. Kauhulla odotan jo sitä roudaamista, aikatauluttamista sekä kentän ja kaukalon laidalla seisomista. Mutta se kaikki sitten vasta ensi vuonna.

Harrastetaanko teillä ja jos niin miksi, mitä ja kuinka usein? Ja sama kysymys jos ei, eli miksi ei? Onko joku muukin saanut harrastamattomuudesta huonoja-omatuntoja, vaikka tietäisikin sen olevan oikea päätös?

Ps. Eikös olekkin aivan ihana Elviksellä kuvissa oleva asu? Saatiin se ja kengät eilen Mini Rodinilta. Se on heidän yhteistyömallistostaan Adidaksen kanssa. Yhteistyö kestää vuoden ja tämä oli siis vasta ensimmäinen julkaisu siitä. Kaikki puvut taidettiin muuten myydä loppuun ihan hetkessä. Tuttuun Rodini-tyyliin, vaatteet ja kengät on valmistettu luomupuuvillasta sekä kierrätysmateriaaleista.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.