Monta viikkoa kestänyt valju olo alkoi aina kun katsahdin peiliin. Kesällä minun tulee meikattua vielä harvemmin kun yleensä ja niin ihana kun aurinko onkin ja sen myötä kasvoilleni tulee pisamia, se myös haalistaa kaikkea muuta. Nyt kun en ole kohta kolmeen vuoteen värjännyt hiuksiani, tämän ilmiön huomaa entistä paremmin.

Nyt ei nimittäin valjun olon kohtentamiseen auttanut pelkkä kumien kestovärjäys, kuten ennen. Hiuksille piti tehdä jotain. Reilu vuosi sitten hiuksistani pätkäistiin viimeisetkin latvoissa olleet rippeet viimeisestä värjäyksestä ja vaalennuksesta, kaksi vuotta niitä kasvattelin pois. En edelleenkään halua värjätä hiuksiani, en ainakaan vielä. En jaksa enää ryhtyä siihen jatkuvan juurikasvun peittelyyn, toisaalta mietin, jos vielä joskus tahtoisin vetää itseni taas ihan blondiksi. Siihen hommaan on parempi ryhtyä värjäämättömällä hiuksella. Jotain tahdoin kuitenkin tehdä kotikonstein.

Tutkailin aluksi kevytvärien maailmaa, mutta opin nopeasti että myös ne ovat ns. kunnon värejä, jotka eivät välttämättä lähde kuin kasvamalla hiuksista. Sävyttävät hoitoaineet ovat minulle tutumpia ja vaikka sanotaan, etteivät ne tartu värjäämättömään hiukseen, omat kokemukseni ovat toisenlaiset. Tietenkään tulos ei ole värjäämättömässä hiuksessa ikinä niin voimakas tai pitkäaikainen, kun huokoisessa värjätyssä, mutta päätin kokeilla.

Oma hiusvärini on tummahkon ruskea, mutta nyt aurinko oli sen etenkin päältä vaalentanut muutaman asteen normaalia vaaleammaksi. Halusin korostaa ja syventää omaa ruskeaa väriäni, mutta koska hiukseni taittavat kaikista lämpimistä sävyistä punaiseen, tavallinen ruskea väri ei tullut kysymykseen. Jos väri ei ole kylmä, minusta tulee punapää ja sitä en tällä kertaa halunnut.

Nopealla googlaamisella löysinkin Four Reasonsin sävyttävästä tehohoidosta Coffee -sävyn, jonka kerrottiin nimeomaan olevan erittäin kylmä sävy tummille hiuksille ja säntäsin melkein samalta istumalta kaupungilta sitä ostamaan. Itse hoitoaine on väriltään tummanlilaa, mutta eiväthän värjäävät tuotteet ikinä näytä samalta päässä kun purkista ulos tullessaan.

Itse levitin hoitoaineen ainoastaan hiuksen tyveen ja pääliosaan ja annoin vaikuttaa kymmenisen minuutta. Hiusten kuvuiessa huomasin, että väri oli tosiaankin tarttunut tummaan värjäämättömään hiukseeni. Värjäävä tehohoito nimensä mukaisesti myös myös hoitaa ja ravitsee hiusta ja teki omistani ihanan kiiltävät.

Napsasin vielä ylikasvaneista etuhiuksistani muutaman sentin pois (tätä edelsi monta minuuttia kylppärin peilin edessä kestänyt koroegrafia jossa kohotin Fiskarssit ostalleni ja pois, otsalle ja pois..), luojan kiitos siinä ihan hyvin onnistuen. Ei ole enää valju, vaan oma itseni olo (no okei, kulmista tuli aika tummat kun väri tarttui ihoon, mutta se lähtee parissa päivässä).

Kuten jo aiemmassa postauksessa vihjasin, tasainen polkka koki hiljattain pienen muutoksen kun leikkautin etuhiukset hieman lyhyemmiksi. Jännä miten näinkin pientä muutosta piti pohtia viikkotolkulla ja ennenkaikkea miten paljon pieni muutos kuitenkin tekee. Kuulemma tämän vuoden suurin hiustrendi onkin juuri nyt nämä verhot, jotka sopivat muutenkin hyvin 70-lukulaiseen tyyliin joka tuntuu olevan kaikessa tosi pinnalla nyt.

Koska oma hiuslaatuni on todella vallaton, sellainen luonnonkihara tuuhea pörrö, jännitin jo vähän etukäteen, että miltä hiukset tulevat näyttämään sitten kun en laita niitä mitenkään. Noh, tämän päivän instastorystä voitte käydä kurkkaamassa – haettua seiskytluvun Charlie’s Angelia enemmän tyyli on sellainen kahdeksankymmentäluvun eläköitynyt rokkistarbaäijä. Tai puudeli. Ahahaha.

Sivuverhot pehmentävät kuitenkin kivasti tyyliäni, tiukka nuttura niskassa on edelleen yksi lemppareitani, mutta kiva pitkästä aikaa saada siihen myös pientä vaihtelua ja juurikin sitä pehmennystä.

Oman hiusvärini kanssa olen taas ollut vähän kriisissä. Värjäämätön, luonnollinen hius muuttuu selvästi niin vuodenaikojen kun ilmeisesti niin hormooneiden sekä kuun asennonkin kanssa ja pitkään kestänyt harmaus ulkona tuntuu muuttaneen myös oman värini enemmän sellaiseksi harmaavarpuseksi. Tummanruskea on pikkuhiljaa alkanut väistymään maantienharmaan tieltä.

Leikkauksen yhteydessä hiuksiini tehtiin myös hoitava K-water käsittely, joka toi sille lisää kiiltoa ja samalla oma hiusväri tuntuu saaneen taas kadotettua syvyyttään takaisin. Tai ainakaan näissä kuvissa se ei ainakaan mielestäni ole yhtään pliisu.

Viimeisimmät hiuspostaukseni ovat käsitelleet aihetta hiusten lähtö, mutta onnekseni tämä postaus käsittelee päinvastaista aihetta – hiusten runsan lähtö on nimittäin loppunut ja uusia vauvahaivenia puskee (kuten kuvistakin voitte havaita) vähintään kaikkien pudonneiden tilalle.

Hiustenlähtö raskauden jälkeen on normaalia ja se tapahtuu lähes poikkeuksetta melkein jokaiselle synnyttänneelle. Myös minulle, kuten edelliskerroillakin, mutta tällä kertaa huomasin jotain olevan vialla, kun minulle normaalin kolmen kuukauden sulkakadon sijasta hiuksia irtosi tuppoina vielä puolen vuoden jälkeenkin.

Jo tuolloin epäilin syynä olevan minulle ensi kertaa asenetun hormonikierukan, vaikka jotkut muut syytä epäilivätkin. Koska koin kierukan aiheuttavan minulle muitakin vaivoja, otin sen viime toukokuussa pois ja kaskummaa – hiustenlähtö loppui myös siihen paikkaan! Jo muutama päivä kierukan poiston jälkeen huomasin suihkussa ja hiuksia harjatessa ison eron. Käteen jäikin kahdenkymmenen hiuksen tupon sijaan vain kaksi hiusta.

Onneksi minulla on paksut hiukset ja vaikka hiuksia lähti hirvittävältä tuntuva määrä, niitä myös kasvoi kokoajan lisää. Ikävintä hiustenlähdössä siis kaljuuntumisen pelkoakin enemmän oli se, että niitä hiuksia oli kokoajan joka paikassa. Lattioilla, sängyssä, vaatteilla ja vauvan suussa… jonka lisäksi viemäri tukkeutui todella nopeasti. Tuolloin hiukseni olivat kaiken lisäksi vielä pitkät.

Vähän ennen kierukan poistamista leikkautin hiuksistani viimeisetkin, pari vuotta aiemmin vaalennetut raidat pois. Nyt olen siis ollut keväällä vuoden ihan omalla hiusvärillä – ensi kertaa sillen ala-asteen! Oma hiusvärini on kauniin ruskea, mutta kuten luonnollinen hiustenväri kuulemani mukaan tekee, huomaan sävyn vaihtelevan niin vuodenajan kun ties minkä tähtien asennonkin mukaan.

Aika tarkkaan kaksi ja puoli vuotta sitten bongasin päästäni myös ensimmäiset harmaat hiukset. Harmaita tuli todella malttiliseen tahtiin, kaksi syksyllä, yksi joulun alla… Varmasti niitä oli jossain alla enemmänkin ja ehkä niitä olisi voinut löytää päästä aiemminkin, jos en olisi värjännyt hiuksiani. Nyt, ehkä viimeisen puolen vuoden aikana, harmaitakin on alkanut löytymään entistä useammin, melkein viikottain.

Harmaat hiukset on helppo bongata värjäämättämöstä tummasta tukasta, etenkin kun ne usein ovat laadultaan vähän paksumpia – usein sellaisia törröttäviä jouhia. Tähän asti olen nyppäissyt harmaat yleensä pois, mutta muutama viikko sitten aloin pohtimaan, että tämä tapa on pakko varmaan jossain vaiheessa lopettaa. Mutta milloin? – kysyin instassani ja vastaukset olivat yksimielisiä: HETI!

Yksi sanoi ettei nyppäistyn harmaan tilalle kasva enää ikinä uutta, toinen sanoi että pois nyppääminen vain vahvistaa harmaita ja kolmas, että yhden nypätyn hiuksen tilalle kasvaa kolme uutta harmaata! Sitä jäin vielä miettimään, että ovatko vain uudet hiukset harmaita, vai muuttuvatko jo kasvaneet hiuksetkin itsekseen?

Joka tapauksessa päätin, että jätän harmaiden nyppimisen – tuskin nyt kuitenkaan ihan lähi viikkoina muutun harmaahapseksi (eikä sekään olisi mikään maailmanloppu). Tavallaan aika kiinnostavaa nähdä, miten omat hiukset muuttuvat nyt kevään ja kesän tullen. Ja vaikka kovasti tykkkään omasta väristäni ja on ihanan helppoa kun ei tarvitse miettiä mitään juurikasvuja, niin en myöskään sulje pois mahdollisuutta että joskus vielä värjäisin – tai ehkä ennemmin vaalentaisin hiuksiani. Kaikenlaisia hiustyyjä on tullut vuosien mittaan kokeiltua, mutta vasta juuri ennen tätä oman värin kasvatusprojektia pääsin blondien hiusten makuun.

Ihan aluksi yritän nyt kuitenkin keskittää kaiken energiani noiden raivostuttavien hiushaiventen kasvattamiseen. Kaikenlaisista kuritoimenpiteistä huolimatta ne sojottavat ihan mihin haluavat. Ensihätään ajattelin ainakin vaihtaa hiusharjani luonnonharjaksiseen, jotten ainakaan tee mitään hallaa enempää hiuksille ja aiheuta niiden katkeilua liian vahvalla harjallani.

Minkä ikäisinä teille on alkanut tulemaan kunnolla harmaita hiuksia?

Tänä vuonna kuulin ensimmäistä kertaa no-shave nowemberista (tästä ylen artikkelista), joka rohkaisee naisia luopumaan ihokarvojensa poistamisesta. Tähän haasteeseen oli helppo ottaa osaa, sillä en ole jaksanut epiloida sääriäni sitten elokuun.

Muistelen olleeni neljännellä tai viidennellä luokalla, kun ensi kertaa sheivasin – käsivarsia myöten. Sheivaamisesta syntyi heti kierre, karvat muuttuvat koviksi eikä karhea sänki tuntunut saatika näyttänyt kivalta. Tulikin siis höyläiltyä aika monta vuotta ahkerasti. Kammoksuin kaikkia ihokahvoja ja teinityttönä minulle oli päivänselvää, ettei sellaisia kuulunut tytöllä nähdä. Nyt tuntuu jopa ahdistavan surullislta miettiä, miten pahasti ja monta vuotta olen nuoruudestani käyttänyt olemalla tyytymätön omaan vartalooni ja tahtonut muuttaa sitä, kirjaimellisesti pienintäkin karvaa myöten.

Vaalea ihoni yhdistettynä tummaan karvaan merkitsee myös sitä, että vaikka karva on sheivattu, näkyy sen tumma juuri ihostani läpi. Eli sänki ikäänkuin paistaa kaikesta sheivaamisesta huolimatta läpi. Muistan olleeni teiniä hiusmallina lehtikuvauksissa, jossa valokuvaaja suureen ja kauhistuneen ääneen huusi, että miten vulgaaria, kun hän huomasi kaunaloistani näkyvän tälla tavalla sängen läpi. Sitä sitten yritettiin kampaajan avustuksella ajaa partakoneella pois. Olin tulloin 12 tai 13 vuotias.

Koen, että etenkin medialla on ollut iso osa luonnottoman kauneusihanteen luomisessa ja myymisessä itselleni. En minä silloin nuorena tyttönä tiennyt, että on joku photoshoppi,jolla naiset ja tytöt muikataan enstistä laihemmaksi, ja kaikki ihohuoksia ja selluliitteja myöten blurrataan pois. Tunsin vaan suurta epävarmuutta siitä, että minun on pystyttävä näyttämään samalta. Muuten olin epäkelpo, ällö, vulgaari, vääränlainen.

Sheivaamisesta syntyi usein pieniä haavoja, herkkä ihoni ei tykännyt siitä, kirveli, kutisi, tuli näppylöitä ja ihonalaisia karvoja – mutta mitäs sitä ei kauneuden eteen tekisi… Sitten jossain vaiheessa hoksasin äitini vahapurkin. Muistan viettäneeni tuntikausia kylpyhuoneessa tahmean ja liian kuumaksi vesihauteessa lämmitetyn vahan ja kangaslappujen kanssa. Hirveän sotkun lisäksi tuloskaan ei koskaan ollut täysin onnistunut.

Reilu kymmenen vuotta sitten aloin käymään sokeroinnissa. Sen lisäksi, että joku muu tekee vaivallosen homman puolestani, tuntui sokerointi lempeämmältä tavalta. Säännöllisesti sokeroinnissa käydessä ihokarvat pehmenevät, eikä niitä tarvitse poistaa kun noin kuukauden välein. Asia ei siis pyöri mielessä joka päivä suihkussa käydessä. Karvojen täytyy myös antaa välissä kasvaa, jotta ne voi taas poistaa. Aina sitä ei pääsytkään sokerointiin heti kun olisi ollut tarvis ja aloin huomaamaan, että eihän se niin kamalaa ole, jos säärissä vähän karvaa onkin.

Jatkoin kyllä sokeroinnissa käyntiä, sännöllisen epäsännöllisesti. Kokeilin myös kainalokarvojen poistamista laserilla sarjahoitona ja käytössäni oli myös kaksi eri epilaattoria. Ja myöskin kiireellisiin tilanteisiin se itse höylä. Hirvittää ajatella, että kuinka paljon rahaa tähän kaikkeen on mennyt. Mutta vuosi vuodelta välitin vähemmän.

Nykyään en välitä juuri ollenkaan – kuten kuvasta saattaa nähdä. Välillä, etenkin kesäisin ja lomalla, haluan itse olla karvaton. Välillä kaipaan vaan sitä fiilistä, välillä taas – kuten näin talvisin, en jaksa nähdä sitä vaivaa. En näe itse enää karvattomuuta mitenkään huomattavasti kauniinpana, enemmän vaan eri näköisenä.

Vuosien aikana olen oppinut hyväksymään itseni paremmin, ymmärtämään sen, että näytämme kaikki erilaisilta ja että median ja yhteiskunnan luoma kauneusihanne on hyvin kapea. Ikä ja äidiksi tuleminen on auttanut suhtautumaan lempeämmin itseeni ja ulkonäkööni. Pikkuhiljaa myös mediassa on alkanut näkymään eri kokoisia naisia, selulliittia ja ihokarvoja. Silläkin on varmasti ollut merkitystä. Myös minä olen halunnut näyttää tätä puolta omassa somessani jo pidemmän aikaa, sillä tiedän, että se voi olla iso ja silmiä avaaja -tai täkeä juttu jollekkin. Aina välillä joku sanoo minua somessa rohkeaksi – mutta olen vain oma itseni ja tahdon että muutkin voisivat olla.

Kaikki eivät kuitenkaan suhtudu naisten luonnollisiin ihokarvoihin yhtä suopeasti tänäkään päivänä. Esimerkiksi muutama vuosi sitten Adidaksen tennarimallina toiminut naismalli sai hirvittävän negativisten kommenttien ryöpyn ja jopa raiskausuhkauksia, koska esintyyi kampanjakuvissa sääret ajelematta.

Omaan pieneen päähäni ei mahdu se, miksi naisten ihokarvoja pidetään niin iljettävinä, ettei niitä haluta nähdä tai itse pitää. Jopa sheivereitä mainostavissa mainoksissa sheivataan jo valmiiksi ajeltuja sääriä. Ja miksi sitten hyväkuntoisia hiuksia, tuuheita kulmakarvoja ja pitkiä ripsiä havitellaan ja ihannoidaan?

Jokaisen pitäisi saada tehdä omille ihokarvoileen juuri niinkun itsestä tuntuu parhaimmalta. Miettikää miten vapauttaavaa olisi, kun voisi käydä uimahallissa tai rannalla ilman sitä edeltävää karvojenpoistoa tai häpeää siitä, mitä muut ajelemattomista karvoista ajattelevat. Elää vähän rennommin, muiden mielipitestä välittämättä. Tai vielä mielummin niin, ettei kenelläkään olisi tarve olla mitään mieltä jonkun toisen ulkonäöstä ja valinnoista.

Kun julkaisin eilen kuvan karvaisista talvisääristäni instaan, sain yksityisviestillä useamman kyselyn siitä, että mitä mieheni on mieltä tästä. Kysymys tuntuu absurdilta. Vähän sama kun kysyttäisiin, mitä mieltäni mieheni on siitä, että minulla kasvaa keskellä naamaa nenä.

Enkä sano tätä pahalla näitä kysyjiä vastaan, olen aina vaan elänyt suhteissa jossa saa olla luonnollisesti oma itsensä, joten tällainen ajatusmalli on minulle hyvin vieras. Jos mieheni vaatisi minua poistamaan karvani tai vaikka meikkaamaan, niin emme todennäköisesti edes olisi tässä.

Omaan karvaisuuteen tai karvattomuuteen ei pitäisi liittyä häpeää. Naisten ihokarvohoihin liitetään usein likaisuus tai jokin hippiaate ja siksi halusin näyttää ja kertoa, että oikeasti ihan tavalliset naiset voivat olla myös karvaisia. Meillä on kaikilla oikeus määrätä kehostamme ja tehdä niin mikä on hyväksi sille ja meille.

Itse en ole tällä hetkellä ajeltu ihan vain, koska en jaksa nähdä sitä vaivaa. Itse epiloiminen käy jo rutiinista ja sen aikana voi kylppärissä katsella läppäriltä vaikka sarjaa, mutta minulla on herkkä iho, jota joudun kuorimaan ja rasvaamaan tuntitolkulla aina karvanposton jälkeen.

Olen siis luonnontilassa mukavuussyistä, vaikka tottakai kuulostaisi paremmalta kertoa taistelevani kapeita kaunusihanteita vastaan. Mutta ehkä siihen juuri ajauduin nyt vähän vahingossa tämän kirjoituksen myötä. Toivottavasti se herätti ajattelemaan tai antoi jollekulle lisää itsevarmuutta.

Itse ajattelin korkata uimahallikauden ekaa kertaa näillä säärillä. Ehkä. Mutta ainakaan muiden vuoksi en halua enää ikinä poistaa täysin luonnollisia ihokarvojani.

Lue myös: Karvainen nainen on kauhistus / No Sex and City, Jättäkää säärikarvat rauhaan! / Bluestocking, Miksi naisten karvoitus aiheuttaa jopa vihaa? / Yle

Synnytyksen jälkeinen hiustenlähtö on tuttua suurimalle osalle äideille. Rakausaikana naisen kropassa tapahtuu paljon kaikenlaista ihmeellistä ja kasvavan vatsanseudun lisäksi kasvua tapahtuu myös päänahassa.

Raskaus vaikuttaa hiusten normaaliin kasvuun sekä hiusten kasvuvaiheisiin niin, että suurin osa hiuksista jatkaa kasvamistaan, eikä irtoa normaaliin tapaan. Tämä saa tietysti hiukset tuntumaan paksummilta ja tuuheammilta- sillä sitä ne silloin ovatkin. Raskauden aikana erittyvän keltarauhashormonin vaikutuksesta voi käydä myös niin, että suora tukka kihartuu tai kihara suortuu, monilla hiukset muuttuvat kiiltäväksi ja hyväkuntoiseksi tai vaihtavat jopa väriä. Omat hiukseni ovat olleet aina raskauden aikana ihanan paksut.

Noin kymmenen viikon kuluttua synnytyksestä hiukset alkavat kuitenkin palautua ennalleen. Sanotaan, että kaikki ne hiukset joiden olisi pitänut irrtota raskauden aikana, irtoaa tässä vaiheessa. Tätä kutsutaan telogeeniseksi hiustenlähdöksi, eli kun raskausaikana kasvuvaiheessa olleet hiukset saavuttavat irtoamisvaiheen saman aikaisesti. Kaikki tämä on toki yksillöllistä, mutta raskauden jälkeisen hiustenlähdön kestää yleensä muutamia kuukausia. Itselläni vaihe on kestänyt nyt viisi kuukautta. 

Kun hiuksia alkaa yhtäkkiä lähteä ihan hirvittäviä määrä, tuntuu se monesta jopa pelottavalta. Normaalisti ihmiseltä irtoaa päivässä 50-100 hiusta, mutta raskauden jälkeen määrä on noin 300-400 hiusta. Ainakin minusta on hirveää kun yhtäkkiä tyynyyn jää tupollinen hiuksia, suihkun viemäri on jatkuvasti tukossa eikä se ponnari enää olekaan yhtä paksu kun hetki sitten. Alkujärkytyksen jälkeen laittioilla pyörivät hiukset alkoivat enemmänkin vain ärsyttämään. Enää en pelkää kaljuuntuvani, mutta pelkään perheenjäsenteni kohta tukehtuvan kaikkialla leijuviin irtohiuksiini.

Hiuksen kasvu ja kasvun loppuminen ovat monimutkainen kokonaisuus, jota säätelee valtava määrä eri tekijöitä. Naisilla yleisimpiä syitä sulkakatoon ovat raskaus, imetytys, hormonaalinen ehkäisy, vaihdevuodet sekä stressi. Monilla naisilla elimistö reagoi myös muihin kun raskaudesta johtuviin hormonaalisiin muutoksiin ja hormonien epätasapainoon hiustenlähdöllä. Hormoneihin liittyvä hiustenlähtö on usein kuitenkin onneksi tilapäistä ja ohimenevää. Kun elimistön tasapainotila palautuu, myös hiukset alkavat jälleen kasvaa normaaliin tapaan.

Itse olen odotellut hiustenlähtöni normalisoitumista toiveikkaasti tosiaan jo useamman kuukauden. Loppua ei vain näy. Jokaista lastani olen imettänyt eri ajan (osittain 3kk, 11kk, osittain 2kk), mutta joka kerta hiustenlähtö on kuitenkin alkanut kutakuinkin samaan aikaan, noin 4kk synnytyksen jälkeen. En yhtään muista, kuinka kauan hiuksia irtoili tässä määrin edellisten raskauksien jälkeen, mutta tuskin ihan näin kauaa.

Toisaalta syitä hiustenlähdölleni löytyy monia. Raskauden jälkeisen hormonikimaran tasoittumisen lisäksi takana on aika rankat kuukaudet sekä kova stressi. Ennen raskaaksi tuloa minulla myös todettiin PCOS, eli munasarjojen monirakkulaoireyhtymä, joka aiheuttaa joillekin myös hiustenlähtöä. Myös kilpirauhasen vajaatoiminta on käynyt useasti mielestäni, sillä monet ”vaivani” käyvät sen kanssa yhteen. Lisäksi lääkärini sai minut ylipuhuttua hormokierukkaan, joka laitettiin joulukuussa. Useimpina päivinä syytän (ihan kaikesta) tätä kierukkaa. Myös sen sivuoireina voi tulla hiustenlähtöä.

Ei siis ihme että tukka lähtee päästä. Toisaalta, hiukseni ovat edelleen paksuhkot, sellaiset jollaiset ne olivat ennen raskauttakin. Ja uusia hiuksia kasvaa kokoajan lisää (myös harmaita sos!). Aiemmin kaljut ohimoni ovat saaneet jo ihan näyttävät tupsut ja sellaisia lyhyitä vauvahiuksia törröttää joka puolelta. Hiusten kasvun edistämiseksi olen ottanut käyttöön myös biotiinin. Ainakin se on tehonnut niin komeasti säärikarvoihini, että toivon vaikutuksen riittävän myös ylös päähäni saakka.

Omalla kohdalla viisi kuukautta runsasta hiustenlähtöä tuntuu pitkältä ajalta, mutta ilmeisesti puoli vuotta-vuosikin on ihan normaali aika raskauden jälkeisessä hiusten normalisoitumisessa. Kierukan olen ajatellut nyt kuitenkin ottaa pois, saa nädä onko siitä apua. Ainakin toivon sen normalisoivan hormonitasapainoani ja sitä kautta myös hiusteni toimintaa.

Miten raskaudet ja sen jälkeiset ajat ovat kohdelleet teidän hiuksianne? Entäs muut hormonivaihtelut tai muuten vain tiukat elämäntilanteet? Palautuiko tilanne jossain kohtaa normaaliksi?