EKAT HARMAAT HIUKSET JA OMAN VÄRIN KASVATUS

25/11/2017

Minulla on ollut värjätyt hiukset niin kauan kun muistan. Äitini on kampaaja ja monen vuoden kinumisen jälkeen sain ensimmäisen kerran värjätä hiukseni punaisella kevytvärillä kolmasluokkalaisena. Siitä saakka minulla on ollut jos jokinkin moista hiusväriä ja tyyliä. Minulle on sopinut tosi monenlaiset leikkaukset ja värit, paitsi blondina en ole ikinä nähnyt itseäni. Kunnes sitäkin testasin sitten viime keväänä.

Lähes mustien hiusten moninkertainen vaalennus kuitenkin vahingoitti huksiani niin paljon, että olen loppukesästä saakka kasvatellut omaa hiusväriäni takaisin. Olisin todella paljon viihtynyt blondina, mutta vaalennuksen myötä huomasin oman värinikin olevan ihan kiva.

Olen nimittäin vuosikaudet kuvitellut olevani ihan harmaavarpunen. Moni onkin luullut minua aina paljon tummemmaksi, mutta totuus on ollut se, että värjäsin tyvikasvua aina vaan tummemmaksi ja tummemmaksi. Toki silloin oma väri näytti hailakalta sen rinnalla. Nyt kuitenkin vaalean värin rinnalla tajusin sen olevan vähän tummempi ja ruskeampi mitä olin vuosikaudet ajatellut.

Kuten sanoin, atkaisin mielelläni myös blondina, mutta hiukseni ovat nyt niin katkeilleet, etten viitsi rasittaa niitä enää yhtään enempää. Lisäksi olen utelias näkemään saanko vietyä tämän prosessin loppuun saakka ja jos saan, miltä hiukseni näyttävät ihan luonnollisessa tilassa.

Välillä usko on meinannut loppua ja tekisi mieli marssia kampaajalle. Toisaalta olen myös miettinyt ihan lyhyen tukan leikkaamista. Viimeksi eilen kuitenkin päätin että annan tämän nyt olla vielä ainakin pari kuukautta näin. Toisina päivinä hiukset näyttävät ihan kauheilta ja toisina päivinä taas ihan kivoilta.

Ensimmäiset harmaat hiuksetkin muuten bongasin syyskuun alussa. Yhtäkkiä jakaukseni kohdalle oli ilmestynyt kaksi täysin harmaata jouhea. En tiedä oliko kyseessä vain sattuma, mutta luin stressin, äkillisen shokin tai kovan kivun voivan vaikuttavan niin, että hiukset tai osa hiuksista muutuu ihan hetkessä harmaiksi. Minulle oltiin juuri muutamaa päivää aiemmin tehty iso leikkaus, ja mietin, että voisiko kyse olla tosiaan tästä? Voin vannoa että ne kaksi harmaata hiusta vain ilmestyivät yhdessä yössä siihen!

Hiuksiini on siis viimeksi elokuun puolessa välissä laitettu muutamia vaaleita raitoja ja tämä taitaakin olla nyt ennätysaika vuosiin, kun en ole hiuksia värjännyt. Minulla on aina ollut karheat ja pörröiset hiukset, mutta nyt värjäämätön kasvava hius tuntuu todella pehmeältä ja sileältä, mielenkiintoista siis nähdä minkälaiset hiukset minulla vaikka keväällä sitten on!

Onkos täällä muita jotka ovat kasvattaneet oman värin? Vinkkejä, ajatuksia, kokemuksia olisi tosi kiva kuulla!


13 Responses to “EKAT HARMAAT HIUKSET JA OMAN VÄRIN KASVATUS”

  1. Julia sanoo:

    Älä ihmeessä leikkaa! Sinulla on nätit hiukset ja sopii pidemmät hiukset tosi hyvin. Mutta tsemppiä hiusprosessiin! Varmasti sopii se oma hiusvärisinkin sinulle oikein hyvin!

  2. Tiina A sanoo:

    Mä olen kamppaillut saman asia kanssa jo parisen vuotta ja aina palannut blondiksi. Olisin niin halunnut kasvattaa oman värin takaisin – olen myös värjäyttänyt hiuksiani jo teinistä saakka enkä oikein edes tiennyt minkä väriset hukseni ovat luonnostaan. Ongelmaksi osoittautui ne muutamat harmaat jotka putkahtivat yhdessä yössä pään etuosaan – pientä järkytystä elämässä, joten ilmeisesti sen seurauksena. Aluksi innostuin jopa harmaista, mutta sitten huomasin että omat hiukseni ovatkin lämpimän ruskeat eikä viileän sävyiset kuten luulin. Halusin kuitenkin pitää tumman tyven, joten nyt olen sitten taas ottanut vaaleita raitoja… en kuitenkaan ole tyytyväinen. Onpa nämä hiusasiat vaikeita.

  3. Ellie sanoo:

    Aivan sama projekti käynnissä… Oikeastaan olosuhteiden pakosta, opiskelijabudjettiin palaaminen työelämästä aiheuttaa karsimista. 😀 Tunnistan niin hyvin tuon, että toisena päivänä kivat ja seuraavana kauheat. Toisaalta odotan lopputulosta mielenkiinnolla, olen myös kolmosluokasta asti hiuksia värjännyt eikä omasta väristä mitään hajua! Olen myös alkanut hieman epäileen omaa jaksamista tässä prokkiksessa – puolessa vuodessa hiukset kasvanut 5cm, joten nopeella matikalla tämä on vuosien prosessi. Saaa nähdä miten käy :))

  4. Mä kasvatin oman värin about 4 vuotta sitten. Pätkäisin lopulta latvat polkkapituisiksi, että pääsin lopuista kellertävistä latvoista eroon. Nyt hiustenväri muuttuu vuodenaikojen mukaan luonnollisesti. Kasvatteluun meni kaikkineen varmaan 1,5v, mutta olen tosi tyytyväinen, että pääsin juurikasvukierteestä eroon.

  5. Karoliiina sanoo:

    Tsemppiä projektiin! Värjäsin hiuksiani varmasti lähemmäs 15 vuotta joista pisimmän aikaan halusin olla blondi. Värjääminen tuntui monta päivää päänahassa ja en koskaan ollut täysin tyytyväinen lopputulokseen vaikka kokeilin eri kampaajia eri kaupungeissa. Päätin, että nyt riittää.

    Hiukseni olivat pitkään polkka-mittaiset samaan tyyliin kuin sinulla nyt. Kasvatusprojektin toteutin niin, että aina hiusten kasvaessa reippaasti yli tämän mallin leikkautin ne uudestaan polkaksi. Välivaiheet olivat hetkittäin kauheita ja epäilys oman värin sietämisestä kova. Nyt kuitenkin jo useamman vuoden omalla värillä menty ja hiukset ulottuvat noin puoleen selkään. Enkä voisi olla tyytyväisempi! Oma väri näytti kasvatusvaiheessa täysin erilaiselta kuin se nyt on. Omani on muuttunut hieman punertavan ruskeaksi ja on luonnostaan hieman ”monisävyinen”; toki auringollakin on asiaan osansa.

    Suosittelen ottamaan käyttöön biotiinin ja msm:n projektin tueksi, jos niitä ei vielä käytössä ole. Hyvä siitä tulee! 🙂

  6. Mari sanoo:

    Kolme vuotta sitten oli sama projekti.
    Olin värjännyt edelliset 15 vuotta hiuksia 2-4 kk välein, välillä blondia ja välillä tummaa. Pidin myös omia hiuksiani maantienharmaina, mutta parissa vuodessa sain pitkistä hiuksista kasvatettua kokonaan värin pois ja nyt on vuoden verran ollut pelkästään oma väri päässä. Kesäisin se vaalenee blondiksi auringosta ja talvella on hieman tummempi. Nyt tykkään omasta hiusväristä. Jotain muutosta kumminkin kaipasin ja kokeilin värjätä mustikalla hiukset, tuli kiva harmaaseen/siniseen taittava sävy hetkeksi luonnon konstein. Tykkäsin siitäkin.

  7. Emma sanoo:

    Aloitin noin 2 vuotta sitten kasvattamaan omaa väriä takaisin. Opiskelijabudjettiin eivät enää istuneet 150€ kampaajalaskut ja jatkuva taistelu kellastuvaa blondausta vastaan sai riittää. Ensimmäiset puoli vuotta olivat pahimmat, oma väri näytti hirveältä vaalennettua latvaa vasten. Nyt kun päässä on kokonaan oma väri, olen iloinen etten tarttunut väripurkkiin matkanvarrella. Oma hius on ihanan pehmeää ja hyväkuntoista ja väri on paljon parempi kun osasin toivoa 🙂 hiustenhoitotuotteisiin ei mene enää valtavia summia rahaa, koska oma hius on niin hyvässä kunnossa!
    Tsemppiä kasvatukseen 🙂

  8. Mari sanoo:

    Mä värjäsin latvat mahdollisimman paljon oman juurikasvun väriseksi, jota olikin jo noin neljä senttiä näkyvissä. Eli siitä sai hyvin sopivan värin valittua kampaajalla. Koska latvat olivat mullakin todella huonossa kunnossa, pyysin leikkaamaan hiukset lyhyeksi, jotta mahdollisimman paljon huonokuntoista hiusta lähti kerralla pois. Olin täysin kyllästynyt siihen kuivaan ja katkeilevaan latvaan, johon oli kerrostunut miljoona eri kerrosta väriä vuosien saatossa. Sitten vain annoin oman värin kasvaa ja vähitellen leikkasin värjättyä osaa pois. Olen ollut tyytyväinen ja itsellä paljastui lämmin ruskea väri alta. Ei mikään harmaa, vaikka kampaajat olivat niin aina väittäneet. Kesällä hiukset ovat punertavan ja vaalean ruskeat. Talvella tummemman ruskeat ja punaista pigmenttiä kuultaa vain hiukan läpi.

  9. Liisa sanoo:

    Itse lopetin hiusten värjäämisen 3 vuotta sitten allergisten reaktion jälkeen. Eipä päänahan märkiessä enää tehnyt mieli laittaa väriä päähän 😀 Minulla oli tuolloin pitkät, puoleen selkään asti ulottuvat hiukset, joita värjäsin tummaksi. Oma väri oli mielestäni ”maantienharmaa”.

    Sitkeästi kasvatin, leikkautin latvoja vain normaalin tasoituksen verran muutaman kuukauden välein. Kauan siinä tietysti kesti. Nyt minulla on pitkät, vähän punaiseen tauttuvat ja kauniin ruskeat hiukset. Oma väri näyttää ihan erilaiselta, kun se on koko pituudessa.

    Allergia tuli 34v. iässä, siihen mennessä olin ehtinyt 20 vuotta värjätä. Nyt vähän puistattaa kaikki se myrkkymäärä, jonka olen kroppaani laittanut.

  10. Johanna sanoo:

    Ihana lukea näitä kommentteja, itsekin pitkään miettinyt värjäysten lopettamista ja nyt viimeisen värjäysreissun jäljiltä päänahka on kuiva ja kipeä. Ehkä rohkaistun samaan, harmaista hiuksista välittämättä!

  11. Alisa sanoo:

    Lopetin hiusteni värjäämisen kokonaan noin kaksi vuotta sitten, viimeisen kerran värjätessäni kampaaja raidoitti hiukset luonnollisen näköisesti niin että oma tummempi juurikasvu häivyttyi. Nykytilanne on se että latvat ovat aavistuksen vaaleammat kuin juuri, mutta ei mitenkään häiritsevästi. Hiuksia olen käynyt leikkuuttamassa pari kertaa vuodessa, niin että kaikki vaalennuksen kuivattama hamppuhius on latvoista leikattu pois. Melkolailla omassa värissä jo ollaan, ja enää en aikonut hiuksiani värjätä. Oma väri olikin ihan erilainen kuin muistin, yllättävän punertava ja vivahteikas. Kannattaa kyllä ehdottomasti ainakin kokeilla omaa väriä, ainahan voi alkaa uudestaan värjäämään jos väri ei olekaan mieluinen. Omat hiukseni ovat kyllä selvästi muuttuneet parempikuntoisiksi värjäyksen lopetettuani, ja jatkuva juurikasvun värjääminen ärsytti päänahkaani aivan tuhottomasti.

  12. Jesku sanoo:

    Itse olen ollut nyt noin viisi vuotta värjäämättä hiuksia ja olen kyllä tykännyt! Olin myös värjännyt niitä ainakin 15 vuotta. Itselläni paluu omaan väriin johtui lähinnä laiskuudesta ja nykyään käynkin kampaajalla 1-2 kertaa vuodessa. Enää en voisi kuvitellakaan käyttäväni monta sataa euroa hiusten värjäämiseen monta kertaa vuodessa!

    Luulin myös että hiukseni ovat maantienharmaat, mutta ne ovatkin lämpimän ruskeat. Kesällä aurinko vaalentaa niitä kivasti, ja kampaajakin on luullut että olen ottanut raitoja. Mistäköhän tämä muuten tulee, että monet luulee hiustensa olevan maantienharmaat? 😀 Olen kavereillenikin yrittänyt vakuutella, että ei ne hiukset oikeasti harmaat ole vaikka tyvi saattaa siltä näyttääkin värjäysten välissä.

  13. EA sanoo:

    Minäkin oon nyt kasvattanut oman värin ja hiukset yli olkapäiden. Jossain vaiheessa projektia vaaleat latvat värjättiin lähelle tyven väriä. Jälkeenpäin kun katsoo kuvia jossa hiukset on platina blondista mustaan ja kaikkea siltä väliltä, huomaa että mikä muu kuin tämä oma väri ei näytä niin hyvältä ja sopivalta Omat hiukset on myös melko ohuet ja jatkuva värjäily aiheutti niiden katkeilua mikä sai taas ohentumaan entisestään, eikä ne ole kasvaneet koskaan pitkiksi. Nyt hiukset ovat toosi elinvoimaiset ja kasvaneet ihan hurjaa vauhtia (tosin eihän se kasvuvauhti mihinkään ole muuttunut, mutta kun ei katkea samaa tahtia latvasta..) Että täältä lämmin suositus

Kommentoi