HORMONAALINEN HIUSTENLÄHTÖ

17/05/2019

Synnytyksen jälkeinen hiustenlähtö on tuttua suurimalle osalle äideille. Rakausaikana naisen kropassa tapahtuu paljon kaikenlaista ihmeellistä ja kasvavan vatsanseudun lisäksi kasvua tapahtuu myös päänahassa.

Raskaus vaikuttaa hiusten normaaliin kasvuun sekä hiusten kasvuvaiheisiin niin, että suurin osa hiuksista jatkaa kasvamistaan, eikä irtoa normaaliin tapaan. Tämä saa tietysti hiukset tuntumaan paksummilta ja tuuheammilta- sillä sitä ne silloin ovatkin. Raskauden aikana erittyvän keltarauhashormonin vaikutuksesta voi käydä myös niin, että suora tukka kihartuu tai kihara suortuu, monilla hiukset muuttuvat kiiltäväksi ja hyväkuntoiseksi tai vaihtavat jopa väriä. Omat hiukseni ovat olleet aina raskauden aikana ihanan paksut.

Noin kymmenen viikon kuluttua synnytyksestä hiukset alkavat kuitenkin palautua ennalleen. Sanotaan, että kaikki ne hiukset joiden olisi pitänut irrtota raskauden aikana, irtoaa tässä vaiheessa. Tätä kutsutaan telogeeniseksi hiustenlähdöksi, eli kun raskausaikana kasvuvaiheessa olleet hiukset saavuttavat irtoamisvaiheen saman aikaisesti. Kaikki tämä on toki yksillöllistä, mutta raskauden jälkeisen hiustenlähdön kestää yleensä muutamia kuukausia. Itselläni vaihe on kestänyt nyt viisi kuukautta. 

Kun hiuksia alkaa yhtäkkiä lähteä ihan hirvittäviä määrä, tuntuu se monesta jopa pelottavalta. Normaalisti ihmiseltä irtoaa päivässä 50-100 hiusta, mutta raskauden jälkeen määrä on noin 300-400 hiusta. Ainakin minusta on hirveää kun yhtäkkiä tyynyyn jää tupollinen hiuksia, suihkun viemäri on jatkuvasti tukossa eikä se ponnari enää olekaan yhtä paksu kun hetki sitten. Alkujärkytyksen jälkeen laittioilla pyörivät hiukset alkoivat enemmänkin vain ärsyttämään. Enää en pelkää kaljuuntuvani, mutta pelkään perheenjäsenteni kohta tukehtuvan kaikkialla leijuviin irtohiuksiini.

Hiuksen kasvu ja kasvun loppuminen ovat monimutkainen kokonaisuus, jota säätelee valtava määrä eri tekijöitä. Naisilla yleisimpiä syitä sulkakatoon ovat raskaus, imetytys, hormonaalinen ehkäisy, vaihdevuodet sekä stressi. Monilla naisilla elimistö reagoi myös muihin kun raskaudesta johtuviin hormonaalisiin muutoksiin ja hormonien epätasapainoon hiustenlähdöllä. Hormoneihin liittyvä hiustenlähtö on usein kuitenkin onneksi tilapäistä ja ohimenevää. Kun elimistön tasapainotila palautuu, myös hiukset alkavat jälleen kasvaa normaaliin tapaan.

Itse olen odotellut hiustenlähtöni normalisoitumista toiveikkaasti tosiaan jo useamman kuukauden. Loppua ei vain näy. Jokaista lastani olen imettänyt eri ajan (osittain 3kk, 11kk, osittain 2kk), mutta joka kerta hiustenlähtö on kuitenkin alkanut kutakuinkin samaan aikaan, noin 4kk synnytyksen jälkeen. En yhtään muista, kuinka kauan hiuksia irtoili tässä määrin edellisten raskauksien jälkeen, mutta tuskin ihan näin kauaa.

Toisaalta syitä hiustenlähdölleni löytyy monia. Raskauden jälkeisen hormonikimaran tasoittumisen lisäksi takana on aika rankat kuukaudet sekä kova stressi. Ennen raskaaksi tuloa minulla myös todettiin PCOS, eli munasarjojen monirakkulaoireyhtymä, joka aiheuttaa joillekin myös hiustenlähtöä. Myös kilpirauhasen vajaatoiminta on käynyt useasti mielestäni, sillä monet ”vaivani” käyvät sen kanssa yhteen. Lisäksi lääkärini sai minut ylipuhuttua hormokierukkaan, joka laitettiin joulukuussa. Useimpina päivinä syytän (ihan kaikesta) tätä kierukkaa. Myös sen sivuoireina voi tulla hiustenlähtöä.

Ei siis ihme että tukka lähtee päästä. Toisaalta, hiukseni ovat edelleen paksuhkot, sellaiset jollaiset ne olivat ennen raskauttakin. Ja uusia hiuksia kasvaa kokoajan lisää (myös harmaita sos!). Aiemmin kaljut ohimoni ovat saaneet jo ihan näyttävät tupsut ja sellaisia lyhyitä vauvahiuksia törröttää joka puolelta. Hiusten kasvun edistämiseksi olen ottanut käyttöön myös biotiinin. Ainakin se on tehonnut niin komeasti säärikarvoihini, että toivon vaikutuksen riittävän myös ylös päähäni saakka.

Omalla kohdalla viisi kuukautta runsasta hiustenlähtöä tuntuu pitkältä ajalta, mutta ilmeisesti puoli vuotta-vuosikin on ihan normaali aika raskauden jälkeisessä hiusten normalisoitumisessa. Kierukan olen ajatellut nyt kuitenkin ottaa pois, saa nädä onko siitä apua. Ainakin toivon sen normalisoivan hormonitasapainoani ja sitä kautta myös hiusteni toimintaa.

Miten raskaudet ja sen jälkeiset ajat ovat kohdelleet teidän hiuksianne? Entäs muut hormonivaihtelut tai muuten vain tiukat elämäntilanteet? Palautuiko tilanne jossain kohtaa normaaliksi?


IHMEELLINEN ÄIDINMAITO

14/11/2018

Pitkästä aikaa päivä tuntuu oikeasti päivältä, kun ulkona on vain vähän harmaata, eikä marraskuisen synkeää ja pimeää. Sattuikin juuri sopivasti, että molemmat pojat ovat flunssassa kotona ja päivä vietetään neljän seinän sisällä. Olen jo pitkään myös odottanut vähän valoisampaa päivää, jotta saisin otettua blogiin kuvia niin uudesta säilytysratkaisustamme että sohvastamme. Tänään ei kuitenkaan vaan onnistu, sillä asioiden raivaamiseen niiden päältä ja edestä menisi koko päivä.

Kaaoksen ja kipeiden lasten jatkoksi minulle sattui sopivasti, juuri ennen ristiäisiä, silmätulehdus. Jo eilen aamulla oikea silmä tuntui jotenkin hassulta, mutta unohdin koko asian ja menin itse asiassa vielä pitkästä aikaa värjäyttämään ripseni. Se tuskin ainakaan auttoi asiaa, sillä heräsin viime yönä useamman kerran siihen, että silmää kutitti, kirveli ja se oli turvonnut ja rähmi aika paljon.

Ennen reissua apteekkiin tai lääkäriin päätinkin sitten kokeilla monien parhaaksi vannomaa lääkettä, nimittäin rintamaitoa. Pari tippaa tissistä ruiskuun ja siitä silmään. Ja arvatkaas mitä – se auttoi! Rähmiminen loppui ja turvotus sekä punoitus laski lähes välittömästi. Nyt olen lisäillyt aamupäivän aikana maitoa silmään muutaman kerran uudestaan ja se alkaa tuntumaan jo ihan täysin tervehtyneeltä.

Etenkin lapsettomille tämä voi kuulostaa aika erikoiselta. Mutta kaikki lapsellisetkaan eivät välttämättä tiedä, mihin kaikkeen ihmeellisestä äidinmaidosta on.

Äidinmaito sisältää valkuaisaineita, hiilihydraatteja, proteiineja ja rasvaa. Kivennäis- ja hivenaineita kuten sinkkiä, rautaa ja kalsiumia. A, B1-B12, C, E ja K vitamiineja. Vasta-aineita mm. tulehdustauteja vastaan, valkosoluja, hormoneja, entsyymejä ja kasvutekijöitä sekä hyödyllisiä allergeeneja äidin syömästä ruoasta.

Vauvan täydellisen ravinnon lisäksi äidinmaitoa voi käyttää ihottumaan, silmätulehdukseen, kuiviin silmiin, naarmuihin, ruhjeisiin ja haavoihin, tukkeutuneeseen nenään, hyttysen pistoon, akneen, vauvan hormoninäppyihin, rohtuneisiin ja halkeileviin huuliin, kipeään kurkkuun, vesirokkoon ja jopa huuliherpekseen. Äidinmaito sopii loistavasti kylpyveden joukkoon ihoa hoitamaan sekä tietenkin myös ruoanlaittoon.

Myös imetyksellä on suuria terveysvaikutuksia äidille. Se nopeuttaa synnytyksestä toipumista, alentaa riskiä sairastua 2. tyypin diabetekseen, korkeaan verenpaineeseen, rintasyöpään ja munasarjasyöpään. Täysimetys voi toimia osittain myös ehkäisynä ja kuluttaa keskimäärin 500 kaloria vuorokaudessa. Imettäminen myös lisää mielihyvähormonin tuotantoa. On selvää tutkimustietoa siitä, että äidinmaito vähentää lapsen korvatulehduksia sekä hengitystie- ja suolistotulehduksia, keliakiaa, lapsuusiän leukemiaa, atooppista ihottumaa sekä astmaa. Aika ihmeellistä siis!
Vaikka oma tavoitteeni täysimetyksestä (ja nykyään ylipäätään mistään imetyksestä) ei onnistunut, on aika hienoa että omaa maitoa voi hyödyntää muullakin tavoin – kuten nyt omaan silmätulehdukseen. On se ihminen ja luonto vaan ihmeellinen.


KIITOS

12/10/2018

Vielä edelliseen imetyspostaukseeni palaten, tahdon sanoa teille kaikille KIITOS. Postausta tehdessäni toivoin, että saisin siihen muutaman vertaistuki-kommentin, mutta en voinut uskoa miten paljon ja laajasti se kosketti. Imetys on selvästi tärkeä juttu monelle muullekin.

Pakko siis ihan näin yleisestikin sanoa myös kiitos, sillä en edes vielä ole ehtinyt vastaamaan kaikkiin viesteihin joita on tullut postauksen kommenttien lisäksi ihan hurja määrä vielä yksityisetikin.

Jokaisen viestin olen kuitenkin lukenut suurella ilolla, vaikka aihe vähän kurja onkin. Viestit ja niiden sisältämät tsemppaukset sekä omakohtaiset tarinat imetykseen liittyen ovat ehdottomasti valaneet uskoa ja antaneet jaksamista yrittää vielä ja uskoa itseeni ja haluihini onnistua.

Imetyshaasteiden ja yövalmisten lisäksi meillä jyllää täällä flunssa sekä itselläni on selvittettävä ihan todella stressaava viisinumeroinen vakuutusmaksu-soppa. Kömpisin mieluiten siis vaan peiton alle koko loppuviikoksi – mutta ei auta. Onneksi sain äsken eräästä imetykseen liittyvästä ryhmästä löytyneen tuplapumpun kotiinkuljetuksella ja olen itsekin ihan yllättynyt että miten paljon odotan sen käyttöä. Sen avulla toivottavasti ainakin pumppaukseen vuorokaudessa kuluva aika vähenee.

Erityisesti tällaisina aikoina olen tosi iloinen siitä että blogi tuli aikoinaan perustettua ja että uskallan jakaa tänne tosi henkilökohtaisiakin juttuja. Teidän tsempit ovat olleet ihan kullan arvoisia, kiitos vielä <3 !


IMETYSPETTYMYS

7/10/2018

Minun ei ollut tarkoitus kirjoittaa imetystaipaleestamme mitään ennen kun jonkun ajan päästä näkisimme, että mihin suuntaan se sitten lopulta meni. Kuitenkin itkettyäni eilen taas puoli päivää silmiä päästäni, osittain epäonnistumisten takia, mutta suureksi osaksi kuitenkin siksi, että tunnen olevani aika yksin tämän pettymykseni kanssa, eikä kukaan oikein ymmärrä sitä miltä se minusta tuntuu – ajattelin että ehkä asiaa olisikin hyvä avata tänne, sillä siellä ruudun toisella puolella on varmasti joukko joka tajuaa mitä käyn läpi.

Ensimmäisen lapsen kanssa imetys ei onnistunut kun osittaisena kolmen viikon ikään saakka. Nykyisillä tietotaidoillani se olisikin saattanut onnistua, mutta silloin nuorena äitinä en osannut edes vaatia apua – enkä tiedä olisiko sitä edes yhdeksän vuotta sitten ollut samalla tavalla kun nyt. Ainoastaan yhden ainoan kerran onnistuin tuolloin imettämään ilman rintakumia ja muistan sen hetken ihan selvästi ja yksityiskohtaisesti vieläkin. Muuten vauva sai pullosta kaiken maitonsa ja kolmen viikon jälkeen siis pelkkää korviketta.

Toisen lapsen kanssa kaikki meni toisin. Sairaalassa minulle sattui imetyksestä paljon tietävä kätilö (vielä silloin nämä ”imetys”kätilöt olivat usein sairaalassa erikseen) ja hänen pienellä vinkillään imetys lähti sujumaan heti synnytyksen jälkeen. Täysimetin 6,5 kuukautta, jonka jälkeen osittain vielä lähes vuoden ikään saakka.

Yhden pettymyksen jälkeen oli ihan mahtavaa vihdoin onnistua ja kokea se imetyksen helppous. Kun ensimmäisen kanssa piti yöllä nousta lämmittämään maitoa, pestä ja steriloida välineitä ja aina huolehtia, että oli pullot ja korvikkeet mukana, toisen kanssa pystyi vaan tuikata tissin suuhun ja jatkaa mitä sitten olikaan tekemässä.

Ennen kolmatta raskautta päätin pitkän pohdinnan jälkeen mennä terveydellisistä syistä tehtävään rintojenpienennysleikkaukseen. Kyseisessä leikkauksessa koko nänni irroitetaan ja kiinniteteään uudelleen, jolloin myös osa maitotiehyistä katkeaa. Kuulemani mukaan kuitenkin noin puolet leikatuista äideistä onnistuvat täysimetyksessä tämänkin jälkeen.

Etukäteen oli siis tiedossa, että joko imetys onnistuu tai ei – sen näkee sitten. Loppuraskaudessa rinnoistani alkoi kuitenkin erittymään jo esimaitoa, joka oli ainakin merkki siitä että maitoa tulee – hienoa! Ajattelin että kyllä se siitä, onnistun tälläkin kertaa nyt kun tiedän miten se tapahtuu.

Ihana pieni vauvamme syntyi seitsemän viikkoa sitten täysiaikaisena, kolmikiloisena pikkuisena. Synnytys sujui hyvin ja sain vauvan heti rinnalleni. Ensi-imetys ei kuitenkaan meinannut onnistua, sillä vauvalla oli hyvin pieni suppusuu ja vielä pienempi leuka. Imuotteen saaminen oli hankalaa ja lopulta taivuin kätilön suositukseen yrittää imettämistä rintakumin kanssa. Olin jo vähän huonona tästä, sillä koen että ensimmäisen lapsen kanssa imetys epäonnistui osittain juuri rintakumin käytön takia. Vauvan kielijänteet tarkistettiin useampaan otteeseen käilön ja lääkärin toimesta.

Jatkoin imetystä rintakumilla, sillä muuten se ei onnistunut, maitoa kuitenkin tuli hyvin vastasyntyneen tarpeisiin. Kuitenkin vauva alkoi olemaan todella uninen, jopa vähän löysä ja alkoi kellertämään melko voimakkaasti. Jonkin ajan päästä myös hänen sokerinsa laskivat, joten hänelle piti antaa lisämaitoa. Sain kuitenkin itse pumpattua jo tässä vaiheessa melko reilusti kolostrumia, eli esimaitoa, jota annoimme vauvalle kolmen tunnin välein hörpytämällä tai luskilla ja ruiskulla jottei maidon antaminen häiritsisi imuotteen harjoittelua.

Vauva alkoikin virkoamaan, eikä myöskään painonlasku ollut normaalia suurempi, joten kolme päivää synnytyksen pääsimme kotiin ja jatkoimme siellä samaa, eli rintakumin kanssa imettämistä ja pumpatun maidon antamista – ruokakello soi edelleen komen tunnin välein – öisinkin. Myös maito nousi kunnolla rintoihin. Pari päivää myöhemmin kävimme imetyspolilla imetysohjaajan juttusilla, jossa saimme luvan vähentää lisämaidon antamista. Olimme helpottuneita, sillä vauva sylki ison osan antamastamme maidosta vahingossa pois, jonka lisäksi öisin oli todella raskasta sitä vielä imetyksen päälle uniselle vauvalle antaa. Jatkoin silti edelleen maidon pumppaamista useamman kerran päivässä ja pakkaseen alkoikin kerääntyä sitä hyvä varasto.

Meni taas muutama päivä ja meillä oli neuvola. Mielestäni meillä oli mennyt kaikki ihan hyvin ja vauva oli ollut virkeä, mutta painoa ei sitten kuitenkaan ollut tullut tarpeeksi. Neuvolan terkkamme oli tästä kovin huolissaan ja patisti meidät antamaan vauvalle jokaisen syötön päälle ison määrän lisämaitoa tuttipulolla. Myöhemmin tutkin ettei vielä tässä vaiheessa (vähän alle kaksiviikoisena) vauvan olisikaan ollut vielä tarvinnut saavuttaa syntymäpainoaan – mutta koska vauva oli hiutusen alle kolmikiloinen, eli terkan mukaan pienipainoinen, niin näin meidän olisi toimittava.

Minä siis tehostin pumppausta, imetin toisesta rinnasta ja pumppasin samaan aikaan toisesta. Rintakuminkin kanssa vauvan imuote oli väärä ja nännit olivat aluksi usein vesikelloilla tai jopa veriset. Imetyksen päälle annettiin pullosta pumpattua maitoa. Jos en ollut kokoajan kotona, pumppausmäärät vähenivät ja jouduimme ottamaan maitoa pakkasesta. Pikkuhiljaa pakastettu maito alkoi hupenemaan ja oman maidon lisäksi tuli myös pieni määrä korviketta. Vauva nukahti nopeasti rinnalle, mutta pullosta joi ahnaasti.

Vauvan paino nousi, muttei neuvolan mielestä tarpeeksi. Itse aloin huolestumaan enemmän omasta maidontuotannostani. ja stressi asiasta pahensi vielä asiaa. Olin aivan loppu jatkuvaan pumppaamiseen, imettämiseen ja maidon pullosta syöttämiseen. Yritin olla vauvan kanssa mahdollisimman paljon ihokontaktissa ja öisinkin heräsin kolmen tunnin välein pumppaamaan maitoa. En juurikaan poistunut kotoa, sillä en halunnut yhtään ylimääräisiä pitkiä taukoja imetykseen ja pumppaamiseen. Tuntui ettei lähipiiri oikein ymmärtänyt tätä ja oli vaikea selitellä, että arvostan kyllä aputarjouksia vauvan hoidon kanssa mutten juuri nyt ole valmis niitä ottamaan vastaan, tai että olisi kyllä kiva nähdä mutta minun on helpompi olla kahdestaan vauvan kanssa pesimässä ja maitoa pumpaten – joten meille ei nyt voi tulla kylään.

Monet, neuvolasta lähtien, yrittivät lohdutella, että kasvaa ne lapset korvikkeellakin. Tämä ärsytti suunnattomasti, sillä se tuntui siltä ettei imetysyritystäni tuettu millään tavalla näin sanomalla (tietysti olin valmiiksi jo vähän herkillä). Joka yö olin varma että nyt lopetan tämän yrittämisen, mutta muutaman tunnin unien jälkeen päätin yrittää tsempata aina vielä seuraavaan päivään.

Suureksi onneksi aikaamme imetysohjaajalle aikaistettiin ja ensimmäisellä kerralla vietimmekin siellä lähes kaksi tuntia. Vihdoin kohtasin jonkun joka aidosti ymmärsi minua ja haluani onnistua imetyksessä. Omassa neuvolassa toiveeni täysimetyksestä oltiin vain ohitettu olankohautuksella. Asia tuntui olevan hänelle yhtä tärkeä kun minullekin. Mitään ihmettä taikasauvalla hän ei toki voinut tehdä, mutta sain paljon uutta tietoa ja vinkkejä muunmuassa lapsentahtisesta pulloruokinnasta (uskomatonta ettei tätä ohjeistettu neuvolassa mitenkään!), imetysapulatteen teosta sekä mikä tärkeintä, sain paljon kehuja tähän astisesta yrittämisestäni sekä todella paljon tsemppiä tulevaan. Ilman tätä käyntiä olisin varmasti luovuttanut. Sovittiin myös uusi käynti viikon päähän.

Kaikesta huolimatta vauva alkoi kokoajan enemmän ja enemmän hylkimään rintaa ja suosimaan pulloa, myöskin annettavan korvikkeen määrä kasvoi pikkuhiljaa, vaikka edelleen suurimmaksi osaksi hän saikin pumppaamani maitoa. Vauva kiri kiinni painoonsa, joka nousi nyt huimaa vauhtia. Hän tykkäsi juoda pullosta, sillä se oli paljon helpompaa kun rinnasta. Olen myös miettinyt, että miten taustalla oleva leikkaus vaikuttaa siihen, kuinka kovaa maitoa täytyy imeä. Ainakaan se ei suihkua samaan tapaan kun edellisen lapsen kanssa.

Nyt viime päivinä olen taas ollut hyvin maassa imetyksemme tämän hetkisestä tilanteesta. Vauva ei suostu rinnalle enää juuri ollenkaan. Olen kyllä yrittänyt kaikkeni. Huijata unista vauvaa, huijata tutin kanssa, yrittää imetysapulaitteen kanssa, rintakumilla ja ilman, eri asentoja, yrittänyt imettää laulaessa, hytkyttäessä, suihkussa, pimeässä.. Olen ollut jopa niin pettynyt itseeni etten ole vastannut tuon mahtavan imetysohjaajan puheluihin. On tuntunut vaan niin pahalta myöntää, ettämissä tilanteessa nyt olen ja miten epäonnistunut olen.

Silti olen jatkanut päivästä toiseen. Googlaillut uutta tehokkaampaa rintapumppua, lukenut täyspumppaamisesta ja oppinut edelleen uusia tapoja nostattaa omaa maidontuotantoa. Olen syönyt hirvittävät määrät mangnesiumia ja kalkkia sekä pumpannut pumpannut ja pumpannut. Huutavaa ja rinnalla raivoavaa vauvaa en ole jaksanut yrittää enää imettää kun jotain muutamia kertoja päivässä. Usein kun se on päättynyt joko omaan itkuuni, lähimmän esineen raivoisaan viskaamiseen vastapäiseen nurkkaan tai usein näihin molempiin.

Sitten taas tulee hetki kun vauva tarttuukin rintaan ja alkaa syömään. Kuten tänä aamuna (ja vielä ilman rintakumia!). Nämä hetket eivät usein kestä pitkään, muutaman minuutin. Mutta ne merkitsevät paljon. Se kun vauva nielee, katsoo minua silmiin ja tunnen ihan eritysen yhteyden välillämme. Näiden hetkien vuoksi en ole valmis vielä luovuttamaan. Ja onhan se maitopullon lämmittäminen monta kertaa keskellä yötä myös ihan helvetin rasittavaa.

En ennen raskautta tiennyt kuinka tärkeäksi tämä imetyksen onnistuminen voisi minulle ollakaan. Ja tällä hetkellä se täyttää joka hetkeni, kun en pumppaa, yritä imettää tai syötä vauvaa pullosta ajattelen sitä. Välillä aivan maassa ja loppuunpalaneena, välillä luottavaisemmin mielin. Vielä en tosiaan ole valmis lopettamaan yrittämistä ja toivon päätöstäni kunnioitetaan vaikkei sitä ihan ymmärrettäisikään.

Tiedän, että vauva kasvaa korvikkeella hyvin ja että korvikeruokituista lapsista kasvaa aivan yhtä hyviä kun rintaruokituistakin. Mutta kun imetyksessä ei ole kyse pelkästä ruokkimisesta. Imetys on ennenkaikkea läheisyyttä ja lähentymistä, vuorovaikutusta ja onnentunnetta. Sitä että tässä hetkessä minut on tehty juuri tätä varten.


YKSIN KOTONA KAKSIN

16/09/2018

Olen ollut koko viikonlopun yksin vauvan kanssa. Ja itseasiassa olen edelleen. Vähän jännitti etukäteen vaikka tiesin kyllä pärjääväni – on se kuitenkin aina helpompaa toisen aikuisen kanssa. Meidän tyttöjen viikonloppuun on kuulunut:

– Yksi kokonaan sisällä vietty päivä
– Desikaupalla pumpattua maitoa
– Yksi alusta loppuun katsottu sarja
– Yksi keskeyetty sarja ja toinen pian loppuun asti katsottu
– Lukematon määrä ympäri kämppää heiteltyjä vaippoja
– Kerran tilattu ruoka
– Kerran valmistettu ruoka (joka oli kylläkin vain valmiiksi keitetyn riisin sulattaminen pakkasesta. Joka sekin ehti jäähtyä samalla kun imetin vauvaa ja kalapuikot paloivat pannulle)
– Yksi valot päällä nukuttu yö (en jaksanut sammuttaa)
– Tuntikaupalla imetystä ja sylissä nukkumista
– Kiireettömiä hetkiä toisillemme naureskellen
– Yksi koneellinen pestyä pyykkiä
– Äidin kyläily
– Syksyinen kävylenkki
– Hirveä määrä suklaata
– Pari ärsyttävää hikkaa
– Yksi feidattu kasvomaalauskeikka
– Viestejä, puheluita ja videoita isompien lasten kanssa
– Muutamat yölliset hermoromahdukset rintakumin kanssa
– Vauvan muutamat raivarit tissillä
– Pari pannullista kahvia
– Iltaan asti nukutut päikkärit saman peiton alla
– Jonkinlaisen vuorokausirytmin hahmottamista
– Suurien tunteiden täyttämiä hetkiä, kun tujotan vauvaa itkua pidellen ja ihmettelen, että miten mikään voikaan olla noin ihana ja täydellinen