HORMONAALINEN HIUSTENLÄHTÖ

17/05/2019

Synnytyksen jälkeinen hiustenlähtö on tuttua suurimalle osalle äideille. Rakausaikana naisen kropassa tapahtuu paljon kaikenlaista ihmeellistä ja kasvavan vatsanseudun lisäksi kasvua tapahtuu myös päänahassa.

Raskaus vaikuttaa hiusten normaaliin kasvuun sekä hiusten kasvuvaiheisiin niin, että suurin osa hiuksista jatkaa kasvamistaan, eikä irtoa normaaliin tapaan. Tämä saa tietysti hiukset tuntumaan paksummilta ja tuuheammilta- sillä sitä ne silloin ovatkin. Raskauden aikana erittyvän keltarauhashormonin vaikutuksesta voi käydä myös niin, että suora tukka kihartuu tai kihara suortuu, monilla hiukset muuttuvat kiiltäväksi ja hyväkuntoiseksi tai vaihtavat jopa väriä. Omat hiukseni ovat olleet aina raskauden aikana ihanan paksut.

Noin kymmenen viikon kuluttua synnytyksestä hiukset alkavat kuitenkin palautua ennalleen. Sanotaan, että kaikki ne hiukset joiden olisi pitänut irrtota raskauden aikana, irtoaa tässä vaiheessa. Tätä kutsutaan telogeeniseksi hiustenlähdöksi, eli kun raskausaikana kasvuvaiheessa olleet hiukset saavuttavat irtoamisvaiheen saman aikaisesti. Kaikki tämä on toki yksillöllistä, mutta raskauden jälkeisen hiustenlähdön kestää yleensä muutamia kuukausia. Itselläni vaihe on kestänyt nyt viisi kuukautta. 

Kun hiuksia alkaa yhtäkkiä lähteä ihan hirvittäviä määrä, tuntuu se monesta jopa pelottavalta. Normaalisti ihmiseltä irtoaa päivässä 50-100 hiusta, mutta raskauden jälkeen määrä on noin 300-400 hiusta. Ainakin minusta on hirveää kun yhtäkkiä tyynyyn jää tupollinen hiuksia, suihkun viemäri on jatkuvasti tukossa eikä se ponnari enää olekaan yhtä paksu kun hetki sitten. Alkujärkytyksen jälkeen laittioilla pyörivät hiukset alkoivat enemmänkin vain ärsyttämään. Enää en pelkää kaljuuntuvani, mutta pelkään perheenjäsenteni kohta tukehtuvan kaikkialla leijuviin irtohiuksiini.

Hiuksen kasvu ja kasvun loppuminen ovat monimutkainen kokonaisuus, jota säätelee valtava määrä eri tekijöitä. Naisilla yleisimpiä syitä sulkakatoon ovat raskaus, imetytys, hormonaalinen ehkäisy, vaihdevuodet sekä stressi. Monilla naisilla elimistö reagoi myös muihin kun raskaudesta johtuviin hormonaalisiin muutoksiin ja hormonien epätasapainoon hiustenlähdöllä. Hormoneihin liittyvä hiustenlähtö on usein kuitenkin onneksi tilapäistä ja ohimenevää. Kun elimistön tasapainotila palautuu, myös hiukset alkavat jälleen kasvaa normaaliin tapaan.

Itse olen odotellut hiustenlähtöni normalisoitumista toiveikkaasti tosiaan jo useamman kuukauden. Loppua ei vain näy. Jokaista lastani olen imettänyt eri ajan (osittain 3kk, 11kk, osittain 2kk), mutta joka kerta hiustenlähtö on kuitenkin alkanut kutakuinkin samaan aikaan, noin 4kk synnytyksen jälkeen. En yhtään muista, kuinka kauan hiuksia irtoili tässä määrin edellisten raskauksien jälkeen, mutta tuskin ihan näin kauaa.

Toisaalta syitä hiustenlähdölleni löytyy monia. Raskauden jälkeisen hormonikimaran tasoittumisen lisäksi takana on aika rankat kuukaudet sekä kova stressi. Ennen raskaaksi tuloa minulla myös todettiin PCOS, eli munasarjojen monirakkulaoireyhtymä, joka aiheuttaa joillekin myös hiustenlähtöä. Myös kilpirauhasen vajaatoiminta on käynyt useasti mielestäni, sillä monet ”vaivani” käyvät sen kanssa yhteen. Lisäksi lääkärini sai minut ylipuhuttua hormokierukkaan, joka laitettiin joulukuussa. Useimpina päivinä syytän (ihan kaikesta) tätä kierukkaa. Myös sen sivuoireina voi tulla hiustenlähtöä.

Ei siis ihme että tukka lähtee päästä. Toisaalta, hiukseni ovat edelleen paksuhkot, sellaiset jollaiset ne olivat ennen raskauttakin. Ja uusia hiuksia kasvaa kokoajan lisää (myös harmaita sos!). Aiemmin kaljut ohimoni ovat saaneet jo ihan näyttävät tupsut ja sellaisia lyhyitä vauvahiuksia törröttää joka puolelta. Hiusten kasvun edistämiseksi olen ottanut käyttöön myös biotiinin. Ainakin se on tehonnut niin komeasti säärikarvoihini, että toivon vaikutuksen riittävän myös ylös päähäni saakka.

Omalla kohdalla viisi kuukautta runsasta hiustenlähtöä tuntuu pitkältä ajalta, mutta ilmeisesti puoli vuotta-vuosikin on ihan normaali aika raskauden jälkeisessä hiusten normalisoitumisessa. Kierukan olen ajatellut nyt kuitenkin ottaa pois, saa nädä onko siitä apua. Ainakin toivon sen normalisoivan hormonitasapainoani ja sitä kautta myös hiusteni toimintaa.

Miten raskaudet ja sen jälkeiset ajat ovat kohdelleet teidän hiuksianne? Entäs muut hormonivaihtelut tai muuten vain tiukat elämäntilanteet? Palautuiko tilanne jossain kohtaa normaaliksi?