Monta viikkoa kestänyt valju olo alkoi aina kun katsahdin peiliin. Kesällä minun tulee meikattua vielä harvemmin kun yleensä ja niin ihana kun aurinko onkin ja sen myötä kasvoilleni tulee pisamia, se myös haalistaa kaikkea muuta. Nyt kun en ole kohta kolmeen vuoteen värjännyt hiuksiani, tämän ilmiön huomaa entistä paremmin.

Nyt ei nimittäin valjun olon kohtentamiseen auttanut pelkkä kumien kestovärjäys, kuten ennen. Hiuksille piti tehdä jotain. Reilu vuosi sitten hiuksistani pätkäistiin viimeisetkin latvoissa olleet rippeet viimeisestä värjäyksestä ja vaalennuksesta, kaksi vuotta niitä kasvattelin pois. En edelleenkään halua värjätä hiuksiani, en ainakaan vielä. En jaksa enää ryhtyä siihen jatkuvan juurikasvun peittelyyn, toisaalta mietin, jos vielä joskus tahtoisin vetää itseni taas ihan blondiksi. Siihen hommaan on parempi ryhtyä värjäämättömällä hiuksella. Jotain tahdoin kuitenkin tehdä kotikonstein.

Tutkailin aluksi kevytvärien maailmaa, mutta opin nopeasti että myös ne ovat ns. kunnon värejä, jotka eivät välttämättä lähde kuin kasvamalla hiuksista. Sävyttävät hoitoaineet ovat minulle tutumpia ja vaikka sanotaan, etteivät ne tartu värjäämättömään hiukseen, omat kokemukseni ovat toisenlaiset. Tietenkään tulos ei ole värjäämättömässä hiuksessa ikinä niin voimakas tai pitkäaikainen, kun huokoisessa värjätyssä, mutta päätin kokeilla.

Oma hiusvärini on tummahkon ruskea, mutta nyt aurinko oli sen etenkin päältä vaalentanut muutaman asteen normaalia vaaleammaksi. Halusin korostaa ja syventää omaa ruskeaa väriäni, mutta koska hiukseni taittavat kaikista lämpimistä sävyistä punaiseen, tavallinen ruskea väri ei tullut kysymykseen. Jos väri ei ole kylmä, minusta tulee punapää ja sitä en tällä kertaa halunnut.

Nopealla googlaamisella löysinkin Four Reasonsin sävyttävästä tehohoidosta Coffee -sävyn, jonka kerrottiin nimeomaan olevan erittäin kylmä sävy tummille hiuksille ja säntäsin melkein samalta istumalta kaupungilta sitä ostamaan. Itse hoitoaine on väriltään tummanlilaa, mutta eiväthän värjäävät tuotteet ikinä näytä samalta päässä kun purkista ulos tullessaan.

Itse levitin hoitoaineen ainoastaan hiuksen tyveen ja pääliosaan ja annoin vaikuttaa kymmenisen minuutta. Hiusten kuvuiessa huomasin, että väri oli tosiaankin tarttunut tummaan värjäämättömään hiukseeni. Värjäävä tehohoito nimensä mukaisesti myös myös hoitaa ja ravitsee hiusta ja teki omistani ihanan kiiltävät.

Napsasin vielä ylikasvaneista etuhiuksistani muutaman sentin pois (tätä edelsi monta minuuttia kylppärin peilin edessä kestänyt koroegrafia jossa kohotin Fiskarssit ostalleni ja pois, otsalle ja pois..), luojan kiitos siinä ihan hyvin onnistuen. Ei ole enää valju, vaan oma itseni olo (no okei, kulmista tuli aika tummat kun väri tarttui ihoon, mutta se lähtee parissa päivässä).

En ole vieläkään kunnolla esitellyt uutta polkkatukkaani, vaikka se toki onkin joissain kuvissa täällä ja instan puolella vilkkunut. Palaan siihen vielä paremmin, mutta sitä ennen muistellaan vähän menneitä! Aloin itse selaamaan vanhoja hiuskuviani, kun halusin nähdä mikä olikaan se lähtötilanne silloin, kun rupesin kasvattamaan omaa väriäni.

Äitini on kampaaja ja olenkin saanut aikoinaan sävyttää hiukseni ensi kertaa noin kymmenvuotiaana. Siitä lähtien hiukseni ovat lähes poikkeuksetta olleet aina värjätty. Olen kokeillut vaikka mitä. Hiukseni ovat olleet todella lyhyet ja todella pitkät, sekä kaikkea siltä väliltä. Värjäykset ovat olleet pääosin onneksi suhteellisen luonnollisia aina, mitä nyt pahimpaan Spice Girls faniaikaan ne olivat samalaiset kun Gerillä sekä joskus myös aivan mustat. Värjäysten ja leikkausten lisäksi minulla on ollut kaksi kertaa permis – sellaista ihan pientä afrokiharaa.

Sen lisäksi, että kävin äitini liikkeellä laittamassa tukkaani, teimme kavereiden kesken toistemme hiuksile myös kaikenlaista. Välillä ne onnistuivat, välillä eivät. Olen leikannut itselleni otsatukan ja katunut sitä heti jälkeenpäin niin lukemmattoman kerrat – myös vielä ihan aikuisiällä. Muistan eritysen hyvin yhden kerran, kun olin kaverillani yökylässä. Päätimme tuttuun tapaamme vähän freesata hiuksiamme ja minä leikata itselleni otsahiukset. Tottunein elkein tartuin saksiin ja napsaisin – tällä kertaa kuitenkin ihan liikaa. Otsahiukset jäivät vain muutaman sentin mittaisiksi. Noh, onneksi ne kasvoivat nopeasti.

Blogin kuvia taaksepäin selatessa muistinkin, että minulla oli sen alkuaikoina takaa ihan lyhyeksi leikattu, edestä vähän pidempi tummanruskea tukka. Sitä ennen minulla oli ollut pitkät punaiset hiukset, jotka uudestaan kasvatin ja joilla olinkin aika pitkään. Aina toki värjäystyyli välillä vaihtui.

Kunnes nelisen vuotta sitten tartuin taas itse fiskarseihin ja pätkäisin polkan (sitä piti kyllä käydä siistimässä kampaajalla). Sen jälkeen olenkin viihtynyt polkassa tosi hyvin, kunnes tosiaan aloin kasvattamaan omaa hiusväriäni sekä siinä samalla sitten hiuksiakin.

Nyt minulla on taas polkka ja se on kyllä ehdottomasti oma suosikkini. Omasta väristänikin tykkään, vaikka samaan aikaan tuo kylmä vaalea noista ylläolevista kuvista on mielestäni myös tosi ihana. Se on samalla ollut kaikista vaikein väri, kun sitä piti ylläpitää ties millä tuotteilla, jonka lisäksi jatkuva vaalennus myös lopulta pilasi hiukseni.

Kaikenlaisia tyylejä sitä onkin mahtunut ihan muutamaan vuoteen vielä näin aikuisiälläkin. Nyt tuntuu ihan todella vapauttavalta, kun väri on vain omaa – ei tarvitse miettiä juurikasvun jatkuvaa värjäämistä. Sen lisäksi olen vähentänyt hiusten suoristamista ihan radikaalisti. Ennen kun suoristin hiuksiani vähintään kerran päivässä, joskus useamminkin. Nyt teen sitä ehkä korkeintaan kerran kuussa. Myös erilaisten hiustuotteiden ja ylipäätään kemikaalien käyttäminen on ihan itselläni ihan minimissä. Mutta tämän hetkisistä hiuksista paremmin lisää pian omassa postauksessaan!

Mikä kuvan tyyleistä on teistä kivoin ja mikä taas ei sovi mielestänne minulle yhtään?

Tiedättekös, tekisi mieli leikata ihan lyhyt polkka! Oikeastaan vain siksi että hiukseni ovat katkeilleet tosi paljon, mutta oikeastaan näitä vanhoja kuvia katsellessa myös sen takia että olisihan se hauskaa vaihtelua. Muutama päivä sitten tosin hääkampausta tehdessämme testailin samalla myös hiuslisäkkeitä ja näytti sellainen oiken pitkä blondi tukkakin aika houkuttelevalta…

Minulla ei ole ikinä ollut mitään lisätukkaa, mutta muutaman kerran sellaista olen kyllä miettinyt. Ajattelinkin että jos nyt leikkaisin ja saisin omaa tukkaani vähän parempaan kuntoon, niin pitäisikö sellaisia testata?

Olen aina ajatellut erilaisten lisäkkeiden tuntuvan inhottavilta ja näkyvän rumasti, mutta onko asia näin? Olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksia erilaisista lisätukista puolin ja toisin!

Samalla muuten kun etsin vanhoja kuvia minusta lyhyessä polkassa, löysin postauksen jossa on erilaisia tyylejä blogiurani ajalta – ohhoh! Tosi hassua miten tuo tumma ja punainen tukka tuntuu yhtäkkiä niin vieraalta, vaikka olen lähes koko elämäni ollut sellaisella tukalla.