IHANIA MEIKKIUUTUUKSIA KORENNOLTA

12/04/2021

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Korennon kanssa
Sisältää arvonnan!

Minulla on suuri ilo ja kunnia toimia tämä kevät kotimaisen kosmetiikkarbrändi Korennon kauneuslähettiläänä. Olen ollut Korennon fani jo muutaman vuoden ja syy miksi itse rakastan Korennon tuotteita on se, että ne ovat seftifioitua luonnonkosmetiikkaa, tuotteet valmistetaan käsin laadukkaista raaka-aineista Riihimäellä, jonka lisäksi tuotteet myös hoitavat ihanasti ihoa, sillä ne sisältävät pohjoisen luonnossa villinä kasvaneiden antioksidanttirikkaiden marjojen siemenöljyjä. Ja mikä tärkeintä, näillä saa kauniin hehkuvan ja luonnollisen raikkaan meikin.

Korento uudisti hiljattain tuotepakkauksiaan sekä laajensi tuotevalikoimaansa ja ajattelinkin aloittaa kertomalla aluksi tarkemmin tuotteista, niiden käyttötavoista sekä esitellä omat suosikkini. Suosikkien esittely löytyy myös videon muodossa Instagramin storyistä, joten kannattaa kurkata tämän jälkeen myös sinne, jos meikkijutut (ja arvonta) kiinnostaa!

Uuden raikkaan ilmeen myötä myös Korennon pakkaukset ovat entistä ekologisempia ja toimivampia, ne ovat valmistettu zero waste -ajatuksella lähinnä pahvista ja lasista, eli ovat helposti kierrätettäviä. Lisäksi meikkipohjiin on tullut lisää sävyjä tummasta vaaleaan ja niiden koostumuksia on myös parannettu entisestään.

Korento-tuotevalikoimaan kuuluu kahdeksan eri meikkituotetta lukuisen sävyineen sekä uutuutena ammattimaiset meikkisiveltimet. Kaikki tuotteet sisältävät ihoa hoitavan ja hellivän, arktisista marjoista koostuvan Korento Berry Active Complex -yhdisteen sekä runsaasti muita laadukkaita luonnon raaka-aineita.

Velvet Smooth Primer – Meikinpohjustusvoide

Siis omg, en ole juuri ennen käyttänyt meikin alla primeriä, mutta tämän testaamisen jälkeen en enää ikinä jätä sitä laittamatta. Iholla nestemäisestä samettiseksi muuntuva pohjustusvoide pidentää meikkipohjan kestoa samalla hoitaen ihoa. Voide tekee ihon pinnasta sileän, tasaisen puuterimaisen ja antaa sille luonnollisen hehkun, tykkään!

Age Defying Serum – Seerumimeikkivoide

Tämä on toinen suosikeistani, siis kuinka ihanan tuntuinen ja kauniisti levittyvä voikaan meikkivoide olla, ah! Seerumimeikkivoide on kevyt ja tasoittaa ihoa, jättäen sen kuitenkin hyvin hyvin luonnollisen näköiseksi, kosteuttavien ja ravitsevien aineosien samalla hoitaessa ihoa. Minulla on haaleat pisamat, joita en halua peittää, joten tämä on juuri passeli myös sen kannalta. Olen myöskin se tyyppi, joka yleensä sekoittaa kasvo-öljyä juuri siitä syystä meikkivoiteeseen, mutta enää ei tarvitse kikkailla.

Berry Vitamin Cream Foundation – Voidemainen meikkipohja

Ihoa ravitsevaa, samettisen pehmeää ja puolimattaista meikkivoidetta voi käyttää koko kasvoille tai korjaamaan paikalliseti ihon pikkuvirheitä peitevoiteen tapaan. Melko peittävä koostumus sulautuu luonnollisesti ihoon, tukkimatta ihohuokosia. Jos haluaa peittävyyttä seerumimeikkivoiteen ja tämän välistä, voi niitä kahta myös sekoittaa keskenään!

Perfecting Mineral Base & Mattifying Mineral Base – Heleyttävä & Matta mineraalimeikkipohja

Itse olen vasta aloittelija mineraalipohjien kanssa, mutta kuulemma kun taktiikan oppii, ei halua enää käyttää mitään muuta. Näiden puuterimaiset meikkipohjien peittävyyttä voi säätää kerrostamalla puuteria iholle siveltimen avulla, kerros kerrokselta. Heleyttävä mineraalipohja heijastaa kauniisti valoa ja matta puolestaan vie iholta kiiltoa pois.

Botanical Finishing Powder – Viimeistelypuuteri

Luonnollinen, läpikuultava, väritön ja ilmavan kevyt puuteri himmentää ei-toivottua kiiltoa kasvoilla ja kiinnittää meikkipohjan. Luomu-riisipuuterista valmistettua viimeistelypuuteria voi käyttää koko kasvoilla tai ihan paikallisesti pienemmillä alueilla, kuten otsalla.

Liquid Blush – Seerumiposkipuna

Itseasiassa tämän tuotteen kautta löysin aikoinaan Korennon – ja tätä seerumiposkipunaa olen aiemminkin useampaan otteeseen kehunut niin somessa kun kaikille kavereillekin, tämä on I H A N A! Ihoa hoitava pigmentoitu seerumi antaa iholle upean kuulaan, raikkaan ja luonnollisen sävyn. Aluksi väri tuntuu vahvalta, mutta sulautuu hetkessä ihoon ja sitä voi kerrostaa sen mukaan miten intensiivisen sävyn haluaa. Olen käyttänyt tätä myös luomilla ja huulissakin reissussa, kun en jaksanut pakata meikkipusiin juuri muuta mykaan. Seerumiposkipunaa löytyy kahdessa eri sävyssä, joista voi myös sekoittaa keskenään kolmannen sävyn.

Vitamin Infused Lip & Cheek Tink – Huuli & Poskiväri

Tämä on hauska monitoimituote, jolla syntyy herkullinen huulimeikki ja pirteät posket. Väri on pakattu kompaktiin puikkopakkaukseen ja pakkaus on täysin kierrätettävissä pahvinkeräykseen. Nämä värit olivat itselleni ihan uusi tuttavuus, mutta päätyivät heti ihan päivittäiseen käyttöön – niin kätevää ensin levittää väri huulille ja siitä tuputella poskille. Ihanan freesi look look syntyy samalla kun ulos lähtiessä vetää kengät jalkaan.

Rose Quartz Highlighter – Korostus -ja kuultovoide

Olen aina luullut, etten tykkää helposti epäluonnollisen hehkun antavista highligteriesta ja siksi olen vältellyt niiden käyttöä. Tähän saakka. Oikealla ruusukvartsia sisältävällä korostusvoiteella saa aikaan halutessaan näyttävänkin kuullon, mutta samalla hyvin luonnollisen. Siis oikeasti niin luonnollisen, että rohkenin laittaa tätä myös nenänpäähän – eikö näytäkin kivalta ja luonnolliselta?

Korostusvoiteen luonnolliset ainesosat tuovat hehkua ja samalla sen ravitseva koostumus tekee iholle hyvää. Tätä voi käyttää perinteiseen tapaan kasvojen korkeimmilla kohdilla, kuten poskipäillä, kulmaluilla, nenänpäässä ja solosluilla, mutta myös silmien sisä ja ulkonurkissa tai vaikka ihan koko luomella. Tästä voi tehdä myös värillisen hohtavan luomivärin sekoittamalla joukkoon esimerkiksi seerumiposkipunaa. Himmeämmän hehkun saa aikaan levittämällä kuultovoiteen ennen meikkipohjaa.

Siveltimet

Olen itse ollut aina vähän huono käyttämään siveltimiä, mutta kaikki Korennon tuotteet mineraalimeikkipohjaa lukuunottamatta voi myös hyvin levittää sormin. Uudet ammattitason siveltimet ovat kuitenkin niin upean tuntuisia, että olen myös alkanut opetella niiden käyttöä. Kokoelmaan kuuluu erilaisia FSC-sertifioiduista puusta sekä vegaanisesta karvasta valmistettuja siveltimiä.

Tässä meikissä käyttämäni tuotteet:

– Velvet Smooth Primer / Meikinpohjustusvoide
– Age Defying Serum / Seerumimeikkivoide sävy Cool 0,5
– Berry Vitamin Cream Foundation / Voidemainen meikkipohja sävy Cool 01 käytetty peitevoiteen tavoin silmien ympärillä, nenänpielissä & leuassa
– Mattifying Mineral Base / Matta mineraalimeikkipohja Sävy Cool 02 käytetty kevyesti puuterin tavoin t-alueella
– Liquid Blush / Seerumiposkipuna Sävy Rasberry, käytetty lisäksi luomilla
– Vitamin Infused Lip & Cheek Tink / Huuliväri Sävy Cranberry
– Rose Quartz Highlighter / Korostus -ja kuultovoide, käytetty silmien sisä -ja ulkonurkissa & nenänpäässä

Arvonta! Tiedän, että haluatte myös varmasti itse testata näitä tuotteita! Korennon nettisivuilta voi tilata yhden euron kappalehintaan näytteitä tuotteista, mutta mikä parasta, minulla on teille myös arvottavaksi 150 euron lahjakortti Flow Cosmeticsin nettikauppaan! Arvonta löytyy Instagramin puolelta, eli klikatkaahan itsesi seuraavaksi sinne!

Minulle saa myös esittää kysymyksiä tai vaikka toiveita seuraavaan meikkipostaukseen liittyen, kiinnostaisikohan esimerkiksi arkisen tai kesäisemmän meikin tutoriaali?


HYVÄSTI VALJU OLO

14/07/2020

Monta viikkoa kestänyt valju olo alkoi aina kun katsahdin peiliin. Kesällä minun tulee meikattua vielä harvemmin kun yleensä ja niin ihana kun aurinko onkin ja sen myötä kasvoilleni tulee pisamia, se myös haalistaa kaikkea muuta. Nyt kun en ole kohta kolmeen vuoteen värjännyt hiuksiani, tämän ilmiön huomaa entistä paremmin.

Nyt ei nimittäin valjun olon kohtentamiseen auttanut pelkkä kumien kestovärjäys, kuten ennen. Hiuksille piti tehdä jotain. Reilu vuosi sitten hiuksistani pätkäistiin viimeisetkin latvoissa olleet rippeet viimeisestä värjäyksestä ja vaalennuksesta, kaksi vuotta niitä kasvattelin pois. En edelleenkään halua värjätä hiuksiani, en ainakaan vielä. En jaksa enää ryhtyä siihen jatkuvan juurikasvun peittelyyn, toisaalta mietin, jos vielä joskus tahtoisin vetää itseni taas ihan blondiksi. Siihen hommaan on parempi ryhtyä värjäämättömällä hiuksella. Jotain tahdoin kuitenkin tehdä kotikonstein.

Tutkailin aluksi kevytvärien maailmaa, mutta opin nopeasti että myös ne ovat ns. kunnon värejä, jotka eivät välttämättä lähde kuin kasvamalla hiuksista. Sävyttävät hoitoaineet ovat minulle tutumpia ja vaikka sanotaan, etteivät ne tartu värjäämättömään hiukseen, omat kokemukseni ovat toisenlaiset. Tietenkään tulos ei ole värjäämättömässä hiuksessa ikinä niin voimakas tai pitkäaikainen, kun huokoisessa värjätyssä, mutta päätin kokeilla.

Oma hiusvärini on tummahkon ruskea, mutta nyt aurinko oli sen etenkin päältä vaalentanut muutaman asteen normaalia vaaleammaksi. Halusin korostaa ja syventää omaa ruskeaa väriäni, mutta koska hiukseni taittavat kaikista lämpimistä sävyistä punaiseen, tavallinen ruskea väri ei tullut kysymykseen. Jos väri ei ole kylmä, minusta tulee punapää ja sitä en tällä kertaa halunnut.

Nopealla googlaamisella löysinkin Four Reasonsin sävyttävästä tehohoidosta Coffee -sävyn, jonka kerrottiin nimeomaan olevan erittäin kylmä sävy tummille hiuksille ja säntäsin melkein samalta istumalta kaupungilta sitä ostamaan. Itse hoitoaine on väriltään tummanlilaa, mutta eiväthän värjäävät tuotteet ikinä näytä samalta päässä kun purkista ulos tullessaan.

Itse levitin hoitoaineen ainoastaan hiuksen tyveen ja pääliosaan ja annoin vaikuttaa kymmenisen minuutta. Hiusten kuvuiessa huomasin, että väri oli tosiaankin tarttunut tummaan värjäämättömään hiukseeni. Värjäävä tehohoito nimensä mukaisesti myös myös hoitaa ja ravitsee hiusta ja teki omistani ihanan kiiltävät.

Napsasin vielä ylikasvaneista etuhiuksistani muutaman sentin pois (tätä edelsi monta minuuttia kylppärin peilin edessä kestänyt koroegrafia jossa kohotin Fiskarssit ostalleni ja pois, otsalle ja pois..), luojan kiitos siinä ihan hyvin onnistuen. Ei ole enää valju, vaan oma itseni olo (no okei, kulmista tuli aika tummat kun väri tarttui ihoon, mutta se lähtee parissa päivässä).


RIPSIEN KESTOVÄRJÄYS KOTONA

14/05/2020

norman cph flip mirrorpioniripsien värjääminenrecetocil

Olen värjäyttänyt ripset ja kulmat kampaamokäyntien yhteydessä niin kauan kun muistan, tai tarpeen vaatiessa poikennut ohikulkumatkalla lähikosmetologin luona sen tekemässä. Välillä olen värjäillyt kuolmia kotona, mutta en koskaan itse ripsiä.

Tykkään itse tummista kulmista ja koko olemuksni tuntuu mielestäni ryhdikkäämmältä, kun kulmat ovat kunnossa. Tummat ripset taas antavat katselle syvyyttä ja värjäys saa piikkisurrat ja päistä aivan vaaleat ripseni paremmin esiin. Meikkaan harvoin, joten kestovärjäyksellä saan vähän lisää eloa ja skarppiutta kasvoilleni.

Nyt korona-aikaan olemme vältelleet kaikkia ylimääräisiä kontakteja ja tähän lukeutuu myös kampaajalla tai kosmetologilla käynti – niin paljon kun olisin heidän palveluitaan tahtonutkin käyttää. Sen lisäksi että ollaan kotiparturoitu lapsia, olen yrittänyt ehtiä pitää itselleni silloin tällöin pieniä koti-spa hetkiä.

Kuten sanoin, kulmia olen aiemminkin värjännyt itse marketista saatvavilla kotiväreillä. Se on ollut tosi helppoa ja yksinkertaista, mutta väri ei koskaan pysynyt yhtä hyvin kun ammattilaisen laittamana – kuluttajakäyttöön tarkoitut värit ole yhtä tehokkaita kun ammattikäyttöön tarkoitetut.

Siksi etsinkin käsiini nyt kampaamosta tutun merkin, RefectoCilin ja siltä uuden kaksi vaiheisen Sentitive-sarjan, joka on nimensä mukaan hellempi että luonnonmukaisempi. Enkä ilmeisesti ole ainut, joka nyt haluaa värjäillä ripisä ja kulmia itse kotona, sillä jouduin koluta hyvin hyvin monen kotimaisen nettikaupan, ennen kun löysin yhdestä paikkaa kaikki haluamani tuotteet ja silti jouduin tekemään kompromissin värien kanssa. Suosituimmat tuotteet ja värit olivat loppu monesta paikasta. Ja vaikka värit tosiaan ovat ammattikäyttöön tarkoiettu, saa niitä ostaa tavallinen kuluttajakin monesta eri paikkaa – hinnat tosin vaihtelivat aika paljon nettikaupasta ja saatavuudesta riippuen.

Ripsiin minulla on yleensä käytetty aina sinimustaa väriä, sillä se on intensiivisempi ja näkyy paremmin kun tavallinen musta. Kulmissani pidän tummanruskeasta sävystä, mutta nyt sain käsiini kuitenkin vain keskiruskean sekä tavallisen mustan,  hyvin niilläkin kuitenkin sain eroa aikaan! Kulmiin käytän seosta johon laitan puolet keskiruskeaa ja puolet mustaa.

Sentitive-sarjan geelimäiset ja kasvipohjaiset tuotteet toimivat vähän toisin mihin moni meistä ehkä on tottunut, eli siinä ei sekoiteta väriä ja kehitettä ollenkaan keskenään, vaan ensin lähes läpinäkyvä värigeeli levitetään värjättäviin karvoihin, annetaan vaikuttaa 2 minuttia ja pyyhitään kuivalla topsipuikolla pois. Tämän jälkeen levitetään läpinäkyvä kehitegeeli, jolloin värjätty kohta muuttuu heti värjätyn värikseksi. Kehite vaikuttaa vain minuutin ja pyyhitään pois kostutetulla vanulapulla. Valmista!

Kulmien kanssa tämä on helppoa, mutta omia ripsiä värjätessä pitääkin jo vähän keskittyä. Suosittelen värjäämään yhden silmän kerrallaan. Silmien alus täytyy ripsiä värjätessä suojata, tähän tarkoitukseen on myynissä joko kertakäyttöisiä paperisia tai uudelleen käytettäviä silikonisia suojia. Jotkut käyttävät myös Vaseliinia, jotta väri ei tartu ihoon, itse pärjään hyvin ilmankin.

Nyt muutaman kerran ripsiä värjätessä olen löytänyt itselleni hyvän tyylin. Koska geeli on tuoksuton, eikä siitä irtoa kiveleviä kemikaalihöyryjä, onnistuu sen levys osittain näin herkkäsilmäisenä myös silmä auki. Levitän geelin mukana tulevalla tikulla väriaineen ripisvärityyliin ensin alaripsiin, sitten edelleen silmä auki yläripsien alapuolelle sekä latvoihin ja vasta sitten suljen silmän ja levitän värin ripisien yläpuolelle ja kunnolla tyveen. Näin saan värin varmasti kunnolla joka paikkaan.

Kehitteen levitän samaan tapaan, silmää ja ihokosketusta enemmän vielä varoen, sillä sen kanssa pitää olla jo tarkempi, kehite kirvelee silmässä ja ihoon osuessaan värjää ihon (jos ihoon on osunut aiemmin värigeeliä). Ihoon tarttunut väri irtoaa muutamassa päivässä ja sen haalistumista voi avittaa öljyputsarilla tai kasvovedellä pyyhkimällä, mutta tähän tarkoitukseen löytyy myös vartavasten kehitelty värinpoistoaine (ammattikäyttöön).

Mitä vähemmän öljypohjaisia tuotteita kasvoilla käyttää, sitä paremmin väri mielestäni pysyy. Itse käytän kulmien ja ripsien vahvistamiseen lähes joka ilta luomu-risiiniöljyä ja sopiva värjäysväli on itselläni tällöin noin kolmisen viikkoa, mutta värin luvataan pysyvän jopa 6 viikkoa.

Vinkkejä kotivärjäykseen: Jos et ole aiemmin värjännyt kulmia tai ripsiä itse, harjoille muutama kerta tekniikkaa esimerkiksi pelkän vaseliinin avulla. Kun värjäät, huolehdi että ripset ja kulmat ovat täysin puhtaat, öljyttömät ja kuivat. Muistaa poistaa mahdolliset piilolinssit ennen värjäämistä. Varaa viereen tarpeeksi topsipuikkoja, kuivia sekä valmiiksi kostutettuja vanulappuja. Suojaa alusta jolla pidät värejä, suosittelen kympyhuonetta tai jotain muuta paikkaa vesipisteen välittömässä läheisyydessä. Huolehti riittävästä valaistuksesta. Huuhtele tuote heti jos sitä menee silmään tai se alkaa muuten kirvelemään tai ärsyttämään. Sulje hyvin värituubit, kosketus ilman kanssa heikentää niiden tehoa.

Suosittelen myös kuitenkin myös tukemaan paikkallisia yrittäjiä, ostamalla lahjakortteja ja käyttämään juuri vaikka kauneuspalveluita sitten kun se taas on mahdollista. Itse haluan ainakin kampaajalle, sokerointiin, ihonpuhdistukseen, hierontaan sekä pedikyyriin. Onko ripsien ja kulmien itsevärjääminen jo tuttua?


COVER YOUR SHIT IN GLITTER

29/04/2017

Tässä tulee yksi parhaimmista vinkeistä: Hukuta murheesi glitteriin. Oli sitten huono hiuspäivä, tummat silmänaluset valvomisesta tai skumppakorkki jumissa, niin glitteri auttaa kaikkeen. Glitteriä voi levittää kasvoille, hiuksiin ja vartaloon, eikä kukaan arvaa, että olet nukkunut edellisyönä vain kolme tuntia kuten minä yllä.

Glittermeikkejä on näkynyt viime aikoina paljon, eikä ihme. Megatrendikäs meikki on helppo tehdä ja muutenkin kaikki vaan sattuu näyttämään paljon paremmalta kimaltavana. Glittermeikki sopii loistavasti vappuun ja sen kanssa voi vetää huoletta vähän överiksi. Glitterin kanssa pelatessa pitääkin muistaa vain yksi sääntö: enemmän on enemmän.

Minun vappumeikkini on tänä vuonna yhtä raikas kun sää ulkona. Tein kevyen ja kuultavan meikkipohjan ja silmät jätin myös ihan nudeiksi. Glitterin lisäksi vain kulmissa ja ripissä on vähän väriä.

Irtoglitterin saa pysymään ihossa hyvin laittamalla sen pohjalle hyvin ohuen kerroksen vaseliinia tai muuta rasvaista rasvaa sormilla taputellen. Oma tyylini glitterin laitossa on hyvin huoleton, mutta jos silmien alle haluaa vaikkapa skarpimpaa kolmion muotoa, niin silloin apuna voi käyttää teippiä. Asettele teipit iholle haluamaasi kuvioon ennen rasvan levitystä. Sitten voi alkaa levittämään glitteriä! Se käy parhiten meikki (tai vesiväri) siveltimellä tuputellen. Omassa meikissäni käytin kolmea erilaista irtoglitteriä sekaisin. Pienemmät hileet kannattaa kiinnittää ensin ja jatkaa sitten isompiin paljetteihin.

Silmien tai poskien lisäksi glitteri näyttää tosi ihanalta esimerkiksi kulmakarvoissa, jakauksessa tai korvanlehdissä. Glitterin saa pysymään hyvin paikallaan suihkuttamalla lopuksi päälle meikinkiinnityssuihkeitta tai hiuslakkaa. Lisää inspiraatiota voi käydä kurkkimassa Glitternistin sivuilta.

Ja meikkejä ei todellakaan kannata pestä illalla pois, aamulla on ihanan ylellistä herätä kilmalteen joukosta. Glitteri nimittäin auttaa myös mahdolliseen skumpan aiheuttamaan päänsärkyyn. Hauskaa Vappua!

Käyttämäni tuotteet järjestyksessä:
Smashbox Photo Finish Foundation Primer*
MAC Next To Nothing Face Colour
MAC Studio Finish Concealer
Smashbox Spotlight Palette Gold*
MAC Matte Blonze
Mannakadar Paradise Blush*
Maybelline The Nudes Palette*
Glitternisti Super Snow*
Glitternisti Super Silver*
Glitternisti The Circus Clown*
Maybelline The Lashies Push Up Drama
Smashbox O-Plump Intuitive Lip Plumper
*saatu


LUONNOLLINEN KESÄMEIKKI

13/08/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Moni tietää että olen näyttävien eyelinereiden ja räiskyvien huulien ystävä. Kesällä tulee kuitenkin meikkailtua vähemmän ja varsinkin nyt kun kärsin järkyttävästä siitepölyallergiasta. Silmät kutiavat ja vuotavat niin, etten voisi kuvitellakaan vetäväni niihin paksuja rajauksia.

Arki menee ihan iisisti ihan vaikka kokonaan meikittömänä, mutta viikonloppuisin kavereita nähhdessä ja ulkona käytäessä sitä haluaa kuitenkin vähän laittautua. Pari viimeistä viikkoa olenkin liikkunut ihmisten ilmoilla ilman rajauksiani. Hui! Asia on vaatinut totuttelua ja kaverini ovat saaneet usempaan kertaan vakuutella, että ei, silmäni eivät näytä kaljuilta. Joten hyvä, pieni vaihtelu onkin kivaa ja ajattelin tulevan flowkun vetää näin hyvin naturellina.

Luomivärejä en ole oikeastaan ikinä käyttänyt, eikä niitä meikkipussista muutamaa, jostain kummasta sinne joutunutta, lukuunottamatta löydykkään. Joten seuraavana palkkapäivänä aion panostaa ainakin sellaisiin! Tässä luonnolisessa meikissä luomivärin levitän muuten vain tuohon pikkuluomelle, en koko yläluomelle kaikkien meikkioppaiden vastaisesti.

Mitään varjostuksiakaan en kasvoille ole ennen jaksanut tehdä. Kunnes kerran tein ja huomasin että ehkä kannattaisi. Se tuo kasvon piirteet paremmin esiin eikä naama silloin muutenkaan ole yksi luonnoton tasavärinen pallo. Mikään sen kummempi hifistely ei kuitenkaan jaksa kiinnostaa. Varjostukeen sopii mielestäni mikä vain matta ja sopivan tumma väri, omassa tapauksessa käytän oikeasti luomiin tarkoitettua väriä. Korostukset hoituu hyvin edullisella valokynällä.

Yksi tämän vuoden parhaista kosmetiikkaostoksista on ehdottomasti Cliniquen Pore Refinig Solutions – joka siis siloittaa ihon pintaa ja pitää sen mattana. Pieni nokare t-alueelle riittää koko päiväksi. Meikkivoidettakin olen käyttänyt yleensä hyvin harvoin, mutta nyt olen löytänyt sopivan kevyen ja luonnollisen tuotteen MUFE:lta. Näiden päälle riittää sitten ihan ripaus väritöntä puuteria, joka vain estää ihon kiillon. Näin iho pysyy sopivan kuulaana eikä esimerkisi kovalla työllä hankitut pisamat häviä kokonaan paksun pakkelikerroksen alle. Poskipuna on ihan must, se antaa iholle sen viimeisen silauksen. Tekee ilmeestä terveen ja freesin.

Jos katsetta haluaa terävöittää ja tuoda silmiä esiin ilman näkyviä rajauksia, on siihen hyvä kikka laittaa veden kestävää kajaalia ripsien alle! Ilme pysyy luonnolisena, mutta katseeseen tulee lisää intensiivisyyttä. Ripset kannattaa muistaa taivuttaa myös huolellisesti ja luonnolliseen meikkiin sopivasti sipaista ripsaria sopivasti.

Olen hurahtanut myös punaaviin huulirasvoihin. Pieni puna huulilla tuo kasvoihin väriä, mutta luonnollisesti. Tähän meikkiin tosin sopii myös vaikkapa kirkkaan punaiset huulet jos niin haluaa.

Hassua, että vaikka tämä meikki näyttääkin luonnollisemmalta kun tuttu megaeyelineripläjäys, niin tämän tekemiseen menee  kauemmin aikaa. Mutta ehkä se siitä, kun opin ottamaan rennommin noiden luomivärien kanssa. En ole ikinä pitänyt meikkaamista minään rakettitieteenä, mutta kyllä uuden opettelu aina ottaa aikansa. Ja varsinkin totuttelu peilikuvaan.

Tajusin juuri että Flow alkaa huomenna, enkä tiedä yhtään mitä pistän päälle!! ÄÄÄÄÄK! Tai ehkä pistäkin jonkun perus mustan turvakaavun ja vedän naamaan vaan ihan kreisit meikit?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.