CURTAIN BANGS

2/03/2020

Kuten jo aiemmassa postauksessa vihjasin, tasainen polkka koki hiljattain pienen muutoksen kun leikkautin etuhiukset hieman lyhyemmiksi. Jännä miten näinkin pientä muutosta piti pohtia viikkotolkulla ja ennenkaikkea miten paljon pieni muutos kuitenkin tekee. Kuulemma tämän vuoden suurin hiustrendi onkin juuri nyt nämä verhot, jotka sopivat muutenkin hyvin 70-lukulaiseen tyyliin joka tuntuu olevan kaikessa tosi pinnalla nyt.

Koska oma hiuslaatuni on todella vallaton, sellainen luonnonkihara tuuhea pörrö, jännitin jo vähän etukäteen, että miltä hiukset tulevat näyttämään sitten kun en laita niitä mitenkään. Noh, tämän päivän instastorystä voitte käydä kurkkaamassa – haettua seiskytluvun Charlie’s Angelia enemmän tyyli on sellainen kahdeksankymmentäluvun eläköitynyt rokkistarbaäijä. Tai puudeli. Ahahaha.

Sivuverhot pehmentävät kuitenkin kivasti tyyliäni, tiukka nuttura niskassa on edelleen yksi lemppareitani, mutta kiva pitkästä aikaa saada siihen myös pientä vaihtelua ja juurikin sitä pehmennystä.

Oman hiusvärini kanssa olen taas ollut vähän kriisissä. Värjäämätön, luonnollinen hius muuttuu selvästi niin vuodenaikojen kun ilmeisesti niin hormooneiden sekä kuun asennonkin kanssa ja pitkään kestänyt harmaus ulkona tuntuu muuttaneen myös oman värini enemmän sellaiseksi harmaavarpuseksi. Tummanruskea on pikkuhiljaa alkanut väistymään maantienharmaan tieltä.

Leikkauksen yhteydessä hiuksiini tehtiin myös hoitava K-water käsittely, joka toi sille lisää kiiltoa ja samalla oma hiusväri tuntuu saaneen taas kadotettua syvyyttään takaisin. Tai ainakaan näissä kuvissa se ei ainakaan mielestäni ole yhtään pliisu.


HIUSPÄIVITYS HARMAISTA, HIUSTEN LÄHDÖSTÄ SEKÄ ÄRSYTTÄVISTÄ PIKKUHAITUVISTA

24/01/2020

Viimeisimmät hiuspostaukseni ovat käsitelleet aihetta hiusten lähtö, mutta onnekseni tämä postaus käsittelee päinvastaista aihetta – hiusten runsan lähtö on nimittäin loppunut ja uusia vauvahaivenia puskee (kuten kuvistakin voitte havaita) vähintään kaikkien pudonneiden tilalle.

Hiustenlähtö raskauden jälkeen on normaalia ja se tapahtuu lähes poikkeuksetta melkein jokaiselle synnyttänneelle. Myös minulle, kuten edelliskerroillakin, mutta tällä kertaa huomasin jotain olevan vialla, kun minulle normaalin kolmen kuukauden sulkakadon sijasta hiuksia irtosi tuppoina vielä puolen vuoden jälkeenkin.

Jo tuolloin epäilin syynä olevan minulle ensi kertaa asenetun hormonikierukan, vaikka jotkut muut syytä epäilivätkin. Koska koin kierukan aiheuttavan minulle muitakin vaivoja, otin sen viime toukokuussa pois ja kaskummaa – hiustenlähtö loppui myös siihen paikkaan! Jo muutama päivä kierukan poiston jälkeen huomasin suihkussa ja hiuksia harjatessa ison eron. Käteen jäikin kahdenkymmenen hiuksen tupon sijaan vain kaksi hiusta.

Onneksi minulla on paksut hiukset ja vaikka hiuksia lähti hirvittävältä tuntuva määrä, niitä myös kasvoi kokoajan lisää. Ikävintä hiustenlähdössä siis kaljuuntumisen pelkoakin enemmän oli se, että niitä hiuksia oli kokoajan joka paikassa. Lattioilla, sängyssä, vaatteilla ja vauvan suussa… jonka lisäksi viemäri tukkeutui todella nopeasti. Tuolloin hiukseni olivat kaiken lisäksi vielä pitkät.

Vähän ennen kierukan poistamista leikkautin hiuksistani viimeisetkin, pari vuotta aiemmin vaalennetut raidat pois. Nyt olen siis ollut keväällä vuoden ihan omalla hiusvärillä – ensi kertaa sillen ala-asteen! Oma hiusvärini on kauniin ruskea, mutta kuten luonnollinen hiustenväri kuulemani mukaan tekee, huomaan sävyn vaihtelevan niin vuodenajan kun ties minkä tähtien asennonkin mukaan.

Aika tarkkaan kaksi ja puoli vuotta sitten bongasin päästäni myös ensimmäiset harmaat hiukset. Harmaita tuli todella malttiliseen tahtiin, kaksi syksyllä, yksi joulun alla… Varmasti niitä oli jossain alla enemmänkin ja ehkä niitä olisi voinut löytää päästä aiemminkin, jos en olisi värjännyt hiuksiani. Nyt, ehkä viimeisen puolen vuoden aikana, harmaitakin on alkanut löytymään entistä useammin, melkein viikottain.

Harmaat hiukset on helppo bongata värjäämättämöstä tummasta tukasta, etenkin kun ne usein ovat laadultaan vähän paksumpia – usein sellaisia törröttäviä jouhia. Tähän asti olen nyppäissyt harmaat yleensä pois, mutta muutama viikko sitten aloin pohtimaan, että tämä tapa on pakko varmaan jossain vaiheessa lopettaa. Mutta milloin? – kysyin instassani ja vastaukset olivat yksimielisiä: HETI!

Yksi sanoi ettei nyppäistyn harmaan tilalle kasva enää ikinä uutta, toinen sanoi että pois nyppääminen vain vahvistaa harmaita ja kolmas, että yhden nypätyn hiuksen tilalle kasvaa kolme uutta harmaata! Sitä jäin vielä miettimään, että ovatko vain uudet hiukset harmaita, vai muuttuvatko jo kasvaneet hiuksetkin itsekseen?

Joka tapauksessa päätin, että jätän harmaiden nyppimisen – tuskin nyt kuitenkaan ihan lähi viikkoina muutun harmaahapseksi (eikä sekään olisi mikään maailmanloppu). Tavallaan aika kiinnostavaa nähdä, miten omat hiukset muuttuvat nyt kevään ja kesän tullen. Ja vaikka kovasti tykkkään omasta väristäni ja on ihanan helppoa kun ei tarvitse miettiä mitään juurikasvuja, niin en myöskään sulje pois mahdollisuutta että joskus vielä värjäisin – tai ehkä ennemmin vaalentaisin hiuksiani. Kaikenlaisia hiustyyjä on tullut vuosien mittaan kokeiltua, mutta vasta juuri ennen tätä oman värin kasvatusprojektia pääsin blondien hiusten makuun.

Ihan aluksi yritän nyt kuitenkin keskittää kaiken energiani noiden raivostuttavien hiushaiventen kasvattamiseen. Kaikenlaisista kuritoimenpiteistä huolimatta ne sojottavat ihan mihin haluavat. Ensihätään ajattelin ainakin vaihtaa hiusharjani luonnonharjaksiseen, jotten ainakaan tee mitään hallaa enempää hiuksille ja aiheuta niiden katkeilua liian vahvalla harjallani.

Minkä ikäisinä teille on alkanut tulemaan kunnolla harmaita hiuksia?


WHY BE MOODY WHEN YOU CAN SHAKE YOUR BOOTY

9/01/2020

Niinhän sitä sanotaan, että jokainen on oman onnensa seppä ja omalla asenteella onkin suuri merkitys niin omaan kun siinä sivussa myös niiden kanssaeläjienkin eloon. Ei se aina helppoa ole saada etenkään vaikeaa elämänvaihetta muutettua postitiivisempaan suuntaan pelkän ajattelun voimalla, mutta on se mahdollista. Enkä myöskään sano, että kaikkea voisi päättämällä paremmaksi muuttaa, mutta helpotusta voi olla mahdollista saada. Etenkin kun positiiviseen ajatteluun lisää vielä hyvää tekevää tekemistä.

Itselläni vähän raskaampi elämäntilanne on tuntunut kestäneen jo yli vuoden. Suurin syy sille on ollut hunot unet, jolloin kaikki on vähän (tai aika paljonkin) tahmeampaa. Toki uniasiat pitää saada kuntoon ja sitä tässä parhaillaan edelleen yritetään, mutta yritän samalla päästä pois siitä negatiivisesta ajattelumallista, joka omaan mieleen on syntyt tässä huonoissa unissa vellomisesta. Omassa päässä on synynyt vakiokaava: huonot unet = huono päivä tai että väsyneensä olen kamala ihminen. Tällaisessa negatiivisessa ajattelumallissa sitä vain kääntyy itse itseään vastaan.

Väsymys myös vahvistaa sellaisia normaaleita mielialanvihteluita, joita meillä kaikilla on – enemmän tai vähemmän. Näin naisena pahimmat näistä heilahduksista ajoittuvat usein tiettyyn kierron aikaan ja pelkästään oman kehon ymmärtäminen ja asian hyväksyminen auttaa jonkin verran. (esim puhelimeen ladattavan appin tai iphone terveys-aplikaation kautta omaa kiertoa on helppo seurata) Kun ymmärtää kyseessä olevan hormoneihin liittyvää heittelyä, eikä koko todellisuus, on niiden helpompi antaa tulla ja mikä tärkeintä: mennä.

Toinen iso asia on tunnistaa ne asiat jotka aiheuttavat negatiivisia tunteita ja tietysti toisinpäin. Usein ymmärrän jälkikäteen oman hermostumiseni olleen monen asian ketju. Enhän minä nyt oikeasti suuttunut lapselle niin paljon siitä, ettei hän kolmannellakaan sanomisella ollut pedannut sänkyään, vaan räjähdin lopulta siksi, että olin viettänyt koko aamupäivän nenä kiinni tietokoneessa kasaantuneiden spostien äärellä, skippasin lounaan ja kastuin märäksi kiukuttelevan taaperon kanssa kaupassa käydessäni. Sitten selasin somea aivottomana jotta saisin edes vähän omaa aikaa ja aivot narikkaan, vaikka kävelylenkki olisi toiminut paremmin. Piti myös ehtiä siivota ennen kun lapset tulevat koulusta, enkä enää tässä vaiheessa jaksanut nähdä kaaosta ymärilläni. Olen oikeasti vain vihainen ja turhautunut itselleni.

Kun tunnistaa ja osaa ennakoida ne tilanteet, lähteä sinne lenkille tai piipahtaa kahvilla ystävän kanssa ennen kun tuntee, että tarvitsee viikon yksin parantolassa selvitäkseen arjesta on se palvelus itselle. Ja kun itse voi hyvin, heijastuu se tottakai myös ympärillä oleviin. Pikkulapsiajessa tämä on tottakai helpommin sanottu kun tehty. Mutta silloinkin voi soveltaa, lenkki voi olla roskien vienti ja talon ympäri kävely, kahvikupin kanssa voi lukittautua hetkeksi salaa vessan rauhaan.

Ja silloinkin kun niitä ylilyöntejä sattuu, hermostuu, suuttuu, kaikki tuntuu menevän pieleen, yrittää olla itselleen armollisempi. Ymmärtää, että koko päivän ei tarvitse olla paska, itse ei ole paska – vaan se oli vain se hetki, jonka ei tarvitse määrittää muuta kun sen yhden hetken. Joinain päivinä on helpompi olla positiivisempi kun toisina ja sekin on täysin ok.

Hyvää mieltä saa tottakai parhaiten tekemällä asioita joista pitää. Itse ainakin huomaan, että huonosti nukuttujen öiden takia tämä on kuitenkin jäänyt pahasti huomiotta. Helposti sitä jää sohavlle makaamaan kun oikeasti energiaa saisi liikkumisesta, hemmottelee itseään kahvilan isoimmalla korvapuustilla kun oikeasti keho kaipaisi proteiineja ja vitamiineja, selaa illalla muiden jo nukkuessa somea kun senkin ajan voisi käyttää siihen tärkeään uneen – tai vaikka kasvonaamion tekoon! Eikä siinä, kyllähän minä pidän myös sohvalla makouluista, korvapuusteista ja somessakin roikkumisesta – mutta kohtuudella.

En ole sitä tyyppiä, joka tekee uudenvuoden lupauksia, mutta tällä kertaa vuosikymmenen vaihtuminen antoi ihan uutta puhtia aloittaa samalla ikääkuin jotain uutta. Minun tavoitteni on voida jatkossa paremmin. Keho ja mieli ovat vahvasti yhteydessä toisiinsa ja voidakseen hyvin pitää molemmista pitää huolta. Molempia voi huoltaa kuitenkin samalla reseptillä, eli liikunnalla, joka minulla on jäänyt tässä vauva/taapero/unettomat yöt-elämäntilanteessa ihan liian vähälle.

En ole aieminkaan ollut mikään himo- tai tavoitteellinen liikkuja, mutta juuri ne positiivisesti omaan mielialaani vaikuttavat kiireettömät uimahallireissut ja tuntemattomia metsäpolkuja pitkin tarpomiset äänikirjaa kuunnellen ovat jääneet. Aiemmin vein ja hain isompia lapsia nelisen kilometriä päivässä kävellen eskariin, nykyään he kulkevat itse kouluun ja minä istun läppärillä tai taaperon kanssa heikkalaatikon reunalla kakkuja tehden. Pieniä juttuja, mutta loppujenlopuksi aika suuria.

Siitäkään asiasta en halua ottaa silti turhia paineita tai asettaa liian tiukkoja tavoitteita. Tavoitteeni on tällä hetkellä, että joka päivä teen jotain ja mieluiten ulkona. Tarkoitukseni ei ole alkaa treenaamaan ulkonäön vuoksi, vaan saada zen oman pään sisään pitkällä kävelyllä ja viikottaisella vesijuoksulla. Sillä sellaista tunnen ainakin nyt tällä hetkellä eniten kaipaavan yhtäkkisen rääkin sijasta. Kävelystä syntyvät mielihyvähormonit taas saavat mielenkin iloisemmaksi ja tasaisemmaksi, joka omalta osaltaan toivottavasti vaikuuttaa myös parempiin yöuniin.

Lisäksi, jo sillä ajatuksella, että haluan tehdä itselleni hyvää ja tuntea oloni entistä paremmaksi on positiiviset vaikutukset. En rajaa itseltäni mitään kivaa pois (no okei, ehkä vähän vähemmän sokeria ja somea), vaan lisään sitä. Pakkohan siitä on seurata vain hyvää.

Mistä te saatte hyvää oloa?