Miten liikuttavia kuvia löytyikään kameran muistikortilta. Nämä kuvat on ottanut Kaapo 10v, muutaman viikon takaiselta Hangon reissultamme. Matkalla pullalle legendaariseen Neljän Tuulen Tupaan, kävimme ensin käyskentelemässä viereisellä dyynialueella.

On jännittävää miten reilun puolentoistatunnin automatkan päässä voi luonto olla paikoitellen hyvin eri näköistä kun täällä meillä. Vaikka mekin asumme merenrantakaupungissa ja lähellä rantaa, kohtelee ympäri Hankoa avautuva avomeri luontoa siellä ihan eri tavalla.

Itseäni ihastuttaa etenkin Hangon luonnossa matalat männyt, omanlaisensa kasvillisuus että heikkadyynit. Me olemme kesän mittaan viihtyneet eritysen hyvin Tulliniemen upealla, muutaman kilometrin pitkällä valkoisella hiekkadyyni-rannalla, mutta tämä Lånsandan luonnonsuojelualueen vehreä ranta bonsaimaisineen mäntymetsikköineen on myös hieno retki -ja päiväkävelykohde.

Hangon hiekkarannat ja dyynit ovatkin Suomen oloissa hyvin omaleimainen ja harvinainen elinympäristö ja alueen rannat eroavat ekologisesti paljon maan muista dyyneistä ja hiekkarannoista. Hiekkarannoilla elää suuri joukko Suomessa hyvin harvinaisia ja todella uhanalaisia hyönteis -ja kasvilajeja, jollaisia en ole luonnollisestikaan missään muualla ikinä nähnyt. Paikoitellen Hangon rantoja uhkaa umpeenkasvu ja suosituilla paikoilla taas liiallinen kuluminen. Monilla rannoilla näkyykin kylttejä, joissa kerrotaan erilaisista toimista rantojen hyvänä pitoon sekä kasvi -ja eläinlajiston säilymiseen.

Ihanania pieniä havaintoja luonnosta, että perheestä eräänä sateisena loppukesän päivänä. Jotenkin tosi liikuttavaa nähdä mitä oma lapsi haluaa ympäristöstään taltioida.

Jos naapurin vaunujen lainaaminen tuotti suurta iloa, arvatkaapa miten kiva juttu on ihan omat nukenvaunut! Sellaiset nimittäin löytyi sukulaisen jemmasta ja nyt ne ovat iki-onnellisen pikkuäidin, eli Myyn ikiomat.

Vaikka itse olen minimalistisuuden kannattaja asuu sisälläni myös tunteellinen hamstraaja, joka luo tunnesiteitä esineisiin. Edelleen suren sitä, että omat Barbiet, My Little Ponyt ja Playmobilet miljoonine tarvikkeineen myytiin joskus aikoinaan. Samaan aikaan toki ymmärrän myös sen, ettei niitä olisi voinut säilöä varmuuden vuoksi kolmeakymmentävuotta.

Siksi ilahdun erityisen paljon aina, kun edes joku muu on säästänyt jotain. Itselläni kun on säästettynä vain ihan muutama, pieneen kenkälaatikkoon mahtuva esine omasta lapsuudestani. Nämä samettiset, kirkkaanpunaiset Brion vaunut taitavat olla aikalailla saman ikäiset kun minä itse, eli jostain kahdeksankymmentäluvulta – korjatkaa toki jos olen ihan hakoteillä!

Onko teillä säästössä omia lelujanne tai muita tarvikkeita lapsuudestanne?

Mikähän siinä on, että kun pitkään toivoo saavansa vähän omaa aikaa, yksin oloa kotona, mahdollisuutta siivota niin ettei joku kokoaajan kulje perässä sotkemassa uudestaan, liian myöhään sarjan parissa valvomista ilman pelkoa liian aikaisesta aamuherätyksestä tai siitä, että voisi viettää vain vanhempien lasten kanssa välillä aikaa ihan vain heidän ehdoilaan ja ikätasonsa mukaisesti. Niin silloin, jo heti ensimmäisen itsekseen vietetyn vuorokauden jälkeen sitä alkaa ikävöimään ja kaipaamaan. Yhtäkkiä se arjen sirkus ja hulina, ajoittainen kaaos, verhoutuu mielessä vaalenpunaiseen hattaraan ja sillä kauan odotetulla yksinolonhetkellä tuntuu, ettei mitään muuta haluakkaan yhtä paljon kun sen normaalin hulabaloon takaisin kotiin.

Naurattaisi, jos ei itkettäisi ikävästä (okei, nyt perheen matkalla kotiin jo vähän naurraattaakin). Pitäisi varmaan ottaa ja antaa minibreikkejä vähän useammin, niin ei tulisi näin shokkina tämä napanuoran katkaiseminen koko perheeseen.

Joskus muutama vuosi sitten Elvis ilmotti, että isona hänestä tulee rantapummi. Hän ei tosin ihan silloin tiennyt mitä se tarkoittaa, mutta kertoi mielestäni hyvin hänen (kuten meidän muidenkin) suhtautumistesta ranta-elmään. Me olemme juuuri se jengi, jonka suuntaa rannalle heti aamusta kun siellä on vielä hiljaista ja lähtee kotiin iltapalalle.

Olin eilen yksin lasten kanssa rannalla lähes koko päivän – ja se oli yllättävän rentouttavaa ja ihanaa. Mehän olemme lomailleet aiemmin kolmisteen poikien kanssa moneen, moneen otteeseen Espanjassa ja rantapäiviä on kertynyt lukemattomia. Muistan että aluksi, heidän ollessaan 3 ja 1,5 vuotiaita, eivät kaikki hetket olleet niin kovin seesteisiä, mutta pikkuhiljaa niistä alkoi tulla sellaisia.

Rannalla ollessa me oleilemme. Makoilemme, luemme, rakennamme hiekkakakkuja, syömme eväitä, käymme uimassa, katselemme merelle, keräämme kiviä ja simpukoita, käymme ostamassa jäätelöä, pojat leikkivät keskenään ja joskus nukahdamme. Rakastan sitä, miten se on meidän yhteinen juttu, josta kaikki tykkäämme. Kukaan ei pitkästy tai kaipaa mitään muuta.

Tämä kesä on erilainen, sillä mukana on jälleen yksi lähes kaksivuotias taapero. Se tarkoittaa sitä, etten minä voi laskea katsettani (tai pyllyäni) hetkeksikään ja että hiekkaa on I H A N joka paikassa. Mutta ihanaa oli se, että Myy omaksui eilen heti meidän tyylimme oleilla rannalla. Hänen perässään ei tarvinnut juosta ja veti hän varjossa rattaissaan myös parin tunnin päikkärit.

Paras biitsipummi-jengi.

Kuten varmasti monella muullakin, myös meidän kesäsuunnittelmat heittivät kuperkeikkaa koronatilanteen myötä. Heippa ulkomaanreissut, kuten roadtrip Ruotsin halki Tanskaan, synttärimatka junalla Pietariin ja bailuloma Berliinissä. Vaikka rajoituksia nyt hellennetään, me olemme vielä vähän varuillamme. Näillä näkymin edellisvuosien tapaan toteutetut mökkeilyt sukulaisen mökeillä ovat myös edelleen pannassa, mutta ehkä tietyin rajoituksin saamme jotain pientä järjestymään.

Meillä ei ole myöskään omaa autoa (emmekä koko uusperhe mahdu edes tavalliseen autoon, vaikka sellaisen välillä lainaan voimme saada), joten se rajoittaa myös paljon tekemisiämme, eli mitään kovin laajoja kotimaan reissujakaan koko konkkaronkan kanssa emme pysty tekemään – enkä ole ihan kartalla suositelaanko niitä edes tehtäväksi.

Edellisvuosina meidän kaupunkikesiin on kuulunut vahvasti maauimalat, useimmin Stadikka, jotka taidamme myöskin tänä kesänä jättää välistä vaikka vaikeaa tekeekin. Sen sijaan, että vaipuisimme kuitenkaan epätoivoon, teimme listan kaikesta kivasta kesätekemisestä, mitä kuitenkin voimme turvallisesti tehdä – ja sitä tekemistä on paljon!

Kesälomalla kaupungissa voi:

Tehdä itse jäätelöä / mehujäätä
Pitää kesäherkku-picnicejä (tai tilata pizzaa suoraan puistoon)
Metsäretki / tutkimusretki metsään
Telttailla (lerintäalue, saaret, isovanhempien takapiha)
Uida luonnossa ja testata uusia uimapaikkoja

Marjastaa ja mennä poimimaan mansikoita
Nukkua parvekkeella
Kunnella äänikirjaa riippumatossa
Hyppiä trampoliinila
Mennä saaristoajelulle ja vierailla lähisaarissa
Tehdä kukkaseppeleitä

Pitää skumppatreffit salaisessa / autiossa paikassa
Lennättää leijaa
Opiskella villiyrttejä ja kerätä niitä
Kylpeä parvekkeella
Pelata lautapelejä ulkona viltillä (tai sadepäivänä sisällä)
Leikkiä perinteisiä ulkoleikkejä, kuten kymmenen tikkua laudalla ja kirkonrottaa

Rakentaa hyönteishotelli
Tehdä manikyyri ja pedikyyri itselle
Käydä turvavälein puistoruokailussa
Tehdä paljon pyöräretkiä, hikisiä ja rauhallisia
Leikkiä hiekkaleikkejä rannalla
Vuokrata SUP-lauta, kanootti, vene

Käydä yöllisellä naku-uinnilla
Mennä aamu-uinnille aikaisin, ennen muun perheen heräämistä
Grillata
Käydä kotieläintilalla
Juoda aamukahvit auringossa
Myydä puistokirppiksellä

Katsoa leffaa lakanan alla ”teltassa”
Käydä ulkokuntosalilla
Kerätä niityltä kukkia
Lukea paljon
Olla vesisotaa

Tehdä koko perheen yhteisen kesäsoittolista ja tanssia
Piirtää kaatuliiduilla koko pihan pituinen temppu/hyppyrata
Ottaa kaverin koira hoitoon
Rakentaa jättiläissaippuakuplavälineet (ja tehdä jättikuplia)
Vuorata kaupungilta rantasauna omaan käyttöön

Listasta tuli pitkä ja silti varmasti vielä paljon juttuja unohtui tai ei tullut mieleen, saa siis ihmeessä täydentää sitä kommentteihin. Mitä kivaa tekemistä te keksitte kesälomalla kaupungissa?