KORONA KUVAPÄIVÄKIRJA

10/01/2022

Kun puoli Helsinkiä sairastaa nyt samaan aikaan, ei liene mikään shokkiuutinen, että korona iski lähes kahden vuoden väistelyn jälkeen myös minuun. Vaikka sairastaminen oli odotettavissa ja oireiden alkaessa arvasin heti mistä on kyse, oli olo vähän absurdi, kun kotitestiin piirtyi heti selvästi kaksi viivaa.

Vetäydyin eristyksiin lastenhuoneeseen, jonka alakerrossängyssä on ollut hauskan leirikoulumaista nukkua. Muuten tauti ei ole ollut kovin hauska, vaikka sairastinkin sen melko lievänä ja ensimmäisen päivän lämpöä lukuunottamatta kuumeettomana. Olo on sahannut lähes normaalista tosi kurjaan ja uusia oireita ja tuntemuksia tuli viikon verran joka päivä lisää.

Pahimpia koronan oireita olivat itselläni alkupäivien vilunväristykset ja lihassärky, sitten nenän kuivuus ja kurkun kutina, sen jälkeen alkoi poltto keuhkoissa, yskä jostain hyvin syvältä, hengästyminen, kauhea paine päässä, korvakipu, pahoinvointi ja huimaus… ja paljon paljon muuta. Nyt eristysajan jo loppuessa jäljellä on vieläkin kummallinen heikko olo ja huimaus. Toivotaan että voimat alkavat pian palautua, mihinkään perus flunssaan tätä ei voi kyllä millään verrata.

Sairastamisesta huolimatta, olen onneksi päässyt kokemaan upeista talvipäivistä myös muutenkin kun pelkän  ikkunaruudun takaa. Muutamat happihyppelyt (turvallisuusohjeita noudattaen & pitkän välimatkan päästä muista ihmisistä) ovat olleet pään jaksamisen kannalta tosi tärkeää, vaikka samalla on huomannut miten pienestä sitä voikaan hengästyä ja väsyä. Silti kropalle on varmasti tehnyt hyvää yrittää pysyä edes vähän liikkeessä ja mielelle edes välillä päästä karkuun kodin kaaosta.

Nyt pikkuhiljaa takaisin normaalielämään – niin normaaliin kun tässä lock downissa taas voi eloansa viettää. Onneksi lasten koulun & päiväkodin alkaminen tuo taas vähän kaivattuja rutiineja ja tuntua normielämästä. Pysykää terveinä ja voikaa hyvin!


KORONATESTISSÄ LAPSEN KANSSA

18/11/2020

Emme onneksi voi sanoa olevamme konkareita mitä koronatesteissä käymiseen tulee, mutta taaperoa lukuunottamatta jokainen perheessämme on sen kerran kokenut. Tiedän perheitä, jotka ovat syksyn mittaan saaneet rampata testeissä harvase viikko – kaikki sympatiat sinne.

Vaikka näytteenotto omalla että toisen lapsen kohdalla oli melko ikävän tuntuinen toimenpide (ilmeisesti osittain hyvin kapean nenäonkalon vuoksi), kurjinta tässä kuitenkin on jatkuvat työ/koulu/päiväkoti poissaolot, stressi, karanteeni ja tulosten (sekä oireiden pois menemisen) odottelu.

Omalla kohalla lapset olivat olivat syksyn mittaan kuulleet koulussa paljon pelotteluita, jopa aikuisilta, koronatestaukseen liittyen. Heille oli syntynyt käsitys, että pitkä tikku tungetaan nenästä aivoihin saakka, se tekee hyvin kipeää ja verta tulee paljon, useimmat pyörtyvät. Näitä käsityksiä vastaan kävin toki heti, mutta kun testaus kävi omalla kohdallamme ajankohtaiseksi, sain tosissaan valmistella näiden kauhutarinoiden jälkeen lapsia ottamaan asian mahdollisimman iisisti ja unohtamaan nuo kauhukuvat mielestään.

Hilajattain sain sähköpostiini Terveystalon johtavan psykologin Tuija Turusen neuvot, miten lapsen koronanäytteenottoon voi valmistautua etukäteen. Jaan ne tähän alle. Pienikin lapsi voi ymmärtää, miksi kurjalta tuntuvia asioista on tehtävä, siksi asioista kannattaa puhua ihan pikkuisenkin lapsen kanssa.

1. Valmistele lasta testiin
Valmistele lasta testiin kertomalla tulevasta toimenpiteestä ikätasoisesti eli siten, että lapsi ymmärtää. Käytä lapselle tuttua kieltä. Lapselle on hyvä kertoa rehellisesti, mihin ollaan menossa ja mitä tuleman pitää. On hyvä kertoa, että toimenpide voi hetken nipistää, mutta se on nopeasti ohi eikä siinä käy kuinkaan. Liitä mukaan toivonkipinä – me selviämme tästä!
 Oma vinkkini on, että etenkin pienemmän lapsen kanssa apuna kertomisessa voi näyttää vaikka pehmolelua ja topsipuikkoa ja näyttää niiden avulla konkreettisesti, mitä testauksessa tapahtuu.

2. Erota, mitä lapsi voi ja mitä hän ei voi tilanteessa valita
On tärkeää, ettei lapsen kanssa käydä kauppaa siitä, tehdäänkö toimenpide vai ei. Sen sijaan voidaan neuvotella siitä, missä lapsi sen aikana istuu tai mitä mukavaa sen jälkeen voidaan tehdä. Rajat pitää asettaa ystävällisesti, mutta varmasti. Lapsi aistii vanhemman epäröinnin herkästi, joten myös vanhemman tulee pysyä tilanteessa vakaana ja määrätietoisena sekä luottavaisena hoitohenkilökuntaa kohtaan.

3. Pysy itse rauhallisena
Turvallisen aikuisen läsnäolo tilanteessa on tärkeää. Jos vanhemmat hätääntyvät, tämä tarttuu lapseenkin. Mitä pienempi lapsi on kyseessä, sen tärkeämpää on vanhemman rauhallisuus tilanteessa. Kun vanhemmat ja hoitohenkilökunta hallitsevat omat tunteensa, on lapsenkin helpompi tuntea olonsa turvatuksi. Isompien lasten kohdalla voi näytteenotto joskus onnistua paremmin ilman vanhempaa. Olennaista on vuorovaikutus ja kontakti aikuisen kanssa.

4. Kiinnitä huomiota asioiden sanoittamiseen ja sävyyn
On eri asia pyytää lasta kannustaen esimerkiksi olemaan paikoillaan, kuin varoittaa uhkaavasti liikkumasta senttiäkään. Pieni lapsi voi tällaisen käskyn alla säikähtää, mitä kamalaa tapahtuu, jos hän vahingossa liikahtaakin. Aikuinen tietää, että seurauksena on vain toimenpiteen pitkittyminen, mutta lapsi voi pelätä jotain pahempaa. Juttelemalla voi myös rauhoittaa sekä lasta että itseään kiinnittämällä huomiota puheen tempoon ja äänenpainoon. Kummankin pitää muistaa hengittää.

5. Ohjaa lasta rauhallisesti
Sano lapselle, että näytteenotossa saa itkeä, jos se helpottaa. Tarvittaessa lapsen huomiota voi suunnata toisaalle. Voit myös leikkiä lapsen kanssa esimerkiksi kuka jaksaa olla paikoillaan pisimpään tai laskea sekunteja yhdessä (tämä toimi meillä hyvin, myös hoitaja laski ja kertoi ennakkoon että toimenpide kestää viisi sekuntia). Onnistunut näytteenotto lapselta vaatii tilanteeseen perehtymistä ja rauhaa, leikkimielisyyttäkin. Kiireelle ei ole tilanteessa sijaa.

6. Kehu ja kiitä lasta toimenpiteen aikana ja erityisesti sen jälkeen
Näytteenoton aikana ja sen jälkeen on erittäin tärkeää kehua, kannustaa ja palkita lasta. Huomioi hyvä ja juhlikaa yhdessä, kun tilanne on ohi. Kiitä lasta siitä, että saitte ikävän asian niin hienosti hoidettua.
Kuten mitä tahansa uutta asiaa, lapsi voi käsitellä myös näytteenottokokemusta leikin kautta, jolloin koekaniiniksi voi valikoitua esimerkiksi nukke, nalle tai omat vanhemmat. Lapsi voi myös piirtää tai kertoa tilanteesta tarinan muodossa. Asian käsittely on tärkeää ja luonnollista, ja aikuinen voi olla tässä apuna. Jaksathan heittäytyä leikkiin mukaan! Näin lapsi saa asioita järjestykseen omassa mielessään ja ymmärtää paremmin, mitä tilanteessa tapahtui.

Meillä testiä tosiaan jännitettiin etukäteen kaikkien kuultujen juttujen takia aika paljon. Kävikin tosiaan vielä niin, että lapsista se, joka oli pelännyt eniten, saikin melko rajun verenvuodon nenästään. Tilanne oli kurja, koska olin itse luvannut, ettei verta oikeasti tule. Toisaalta nyt kun testissä on kerran käyty ja koettu, ottavat pojatkin sen lungimmin ja ovat valmiita ja rennompia mahdollista seuraavaa kertaa varten. Molempien kouluissa tapahtuneista altistuksista huolimatta ollaan onneksi syksyn jälkeen pysytty terveinä. Toivon saman jatkuvan tulevinakin kuukausina – ja samoin teille kaikille siellä ruudun toisella puolen!

Onko teillä lisää vinkkejä? Entä miten näytteenotto on teillä sujunut? Voisin kuvitella että pienen lapsen kanssa tilanne on haastavampi, kun häntä täytyy pidellä kiinni, mutta toisaalta pieni ei ehkä osaa pelätä samalla tavalla kun isompi?


MITÄ VOI TEHDÄ KESÄLLÄ KAUPUNGISSA

4/06/2020

Kuten varmasti monella muullakin, myös meidän kesäsuunnittelmat heittivät kuperkeikkaa koronatilanteen myötä. Heippa ulkomaanreissut, kuten roadtrip Ruotsin halki Tanskaan, synttärimatka junalla Pietariin ja bailuloma Berliinissä. Vaikka rajoituksia nyt hellennetään, me olemme vielä vähän varuillamme. Näillä näkymin edellisvuosien tapaan toteutetut mökkeilyt sukulaisen mökeillä ovat myös edelleen pannassa, mutta ehkä tietyin rajoituksin saamme jotain pientä järjestymään.

Meillä ei ole myöskään omaa autoa (emmekä koko uusperhe mahdu edes tavalliseen autoon, vaikka sellaisen välillä lainaan voimme saada), joten se rajoittaa myös paljon tekemisiämme, eli mitään kovin laajoja kotimaan reissujakaan koko konkkaronkan kanssa emme pysty tekemään – enkä ole ihan kartalla suositelaanko niitä edes tehtäväksi.

Edellisvuosina meidän kaupunkikesiin on kuulunut vahvasti maauimalat, useimmin Stadikka, jotka taidamme myöskin tänä kesänä jättää välistä vaikka vaikeaa tekeekin. Sen sijaan, että vaipuisimme kuitenkaan epätoivoon, teimme listan kaikesta kivasta kesätekemisestä, mitä kuitenkin voimme turvallisesti tehdä – ja sitä tekemistä on paljon!

Kesälomalla kaupungissa voi:

Tehdä itse jäätelöä / mehujäätä
Pitää kesäherkku-picnicejä (tai tilata pizzaa suoraan puistoon)
Metsäretki / tutkimusretki metsään
Telttailla (lerintäalue, saaret, isovanhempien takapiha)
Uida luonnossa ja testata uusia uimapaikkoja

Marjastaa ja mennä poimimaan mansikoita
Nukkua parvekkeella
Kunnella äänikirjaa riippumatossa
Hyppiä trampoliinila
Mennä saaristoajelulle ja vierailla lähisaarissa
Tehdä kukkaseppeleitä

Pitää skumppatreffit salaisessa / autiossa paikassa
Lennättää leijaa
Opiskella villiyrttejä ja kerätä niitä
Kylpeä parvekkeella
Pelata lautapelejä ulkona viltillä (tai sadepäivänä sisällä)
Leikkiä perinteisiä ulkoleikkejä, kuten kymmenen tikkua laudalla ja kirkonrottaa

Rakentaa hyönteishotelli
Tehdä manikyyri ja pedikyyri itselle
Käydä turvavälein puistoruokailussa
Tehdä paljon pyöräretkiä, hikisiä ja rauhallisia
Leikkiä hiekkaleikkejä rannalla
Vuokrata SUP-lauta, kanootti, vene

Käydä yöllisellä naku-uinnilla
Mennä aamu-uinnille aikaisin, ennen muun perheen heräämistä
Grillata
Käydä kotieläintilalla
Juoda aamukahvit auringossa
Myydä puistokirppiksellä

Katsoa leffaa lakanan alla ”teltassa”
Käydä ulkokuntosalilla
Kerätä niityltä kukkia
Lukea paljon
Olla vesisotaa

Tehdä koko perheen yhteisen kesäsoittolista ja tanssia
Piirtää kaatuliiduilla koko pihan pituinen temppu/hyppyrata
Ottaa kaverin koira hoitoon
Rakentaa jättiläissaippuakuplavälineet (ja tehdä jättikuplia)
Vuorata kaupungilta rantasauna omaan käyttöön

Listasta tuli pitkä ja silti varmasti vielä paljon juttuja unohtui tai ei tullut mieleen, saa siis ihmeessä täydentää sitä kommentteihin. Mitä kivaa tekemistä te keksitte kesälomalla kaupungissa?


OMAA TAHTOA, LÄTÄKKÖLEIKKEJÄ JA SHAMPANJAA (ELI ARKI 20 & 21)

25/05/2020

Arki-sarjassa julkaistaan vuoden joka viikolta arkisia tapahtumia, jotka ovat tallentuneet puhelimeen.
Viikko 20 & 21

Koronakevät on sotkenut koko arjen käsitteen, tunnumme olevan jatkuvassa odotuksen, mutta samalla muutoksen tilassa. Iso muutos arkeen oli koulujen jälleen avautuminen, vaikka elämä ei sen myötä tavalliseksi arjeksi taas muuttunutkaan. Tai ainakaan sellaiseksi mitä se ennen oli.

Viime viikkoina on tapahtunut myös muita merkittäviä asioita. Pitkään jatkuneen karanteenin ansiosta uskalsimme myös ottaa vähän lastenhoitoapua vastaan ja pääsimme viettämään miehen kanssa vähän aikaa kaksin, ties kuinka pitkään aikaan. Pieniä irtiorttoja tästä oudosta arjesta otimme myös yksi sunnuntai-ilta korkkammalla shampanjan ihan vaan leikkipuistossa.

Jonkinlaiseksi elämäntapahtumaksi tai virstanpylvääksi voisi muistiin myös merkitä tahtoiän ihan virallisesti alkaneeksi. Megalomaaniset en halua puistosta kotiin -itkupotkumaahaheittäytymisraivarit tuntuvat toistaiseksi kuitenkin enemmän hellyttääviltä.

Pihalla kukkii yhtäkkiä tuomi ja reilun viikon takaiset kylmät sadepäivät ja lätäkköleikit tuntuvat jo kaukaisilta muistoilta. Kesä on täällä.

Vanhemmat arki-sarjan postaukset:
ARKI 1 & 2, ARKI 3 , ARKI 4,  ARKI 5, ARKI 6,  ARKI 7, ARKI 8,  ARKI 9,  ARKI 10,  ARKI 11,  ARKI 12,  ARKI 13 & 14, ARKI 15 & 16, ARKI 17 & 19


SAISPA OLLA ITSEKSEEN

21/03/2020

Loppuvuodesta blogin luonnoksiin on jäänyt keskeneräinen postaus siitä, miten kaipaan muita alueemme lapsiperheitä enemmän puistoon. Poikien ollessa pieniä, meille syntyi todella tiivis ja hyvä porukka naapuruston vanhemmista. Se teki kotiäitinä vietyistä vuosista paljon mielekkäämpää. Oli kiva mennä puistoon säällä kun säällä, kun tiesi varmasti siellä jonkun muunkin olevan – tai jos ei ollut niin koputettiin ikkunaan tai soitettiin, että tulkaa!

Tai no, pahimmilla säillä kyllä kokoonnuttiin usein sitten myös jonkun kotiin tai mentiin yhdessä asukaspuiston kerhoon ryystämään kahvia. Niin lapset kun minä itsekin saimme kavereita jotka kulkevat edelleen matkassa mukana.

Täällä meidän uudella asuinauseella en ole kokenut samaa. Toki pikkuhiljaa alkaa tulla jotain kasvoja tutuksi, mutta enimmäkseen koko talven ihmettelin, että missä kaikki ovat! Joinain päivinä olimme puistossa jopa muutaman tunnin, eikä koko aikana sinne tullut ketään muuta lasta leikkimään. Monesti kaipasin sitä samanlaista äitiyhteisöä, joiden kanssa päivällä syötiin muskarin jälkeen pullaa ja kerran kuussa lipitettiin viiniä ilman lapsia. Sitäkin usemman toivoin, että saisi edes jotain seuraa välillä sinne hiekkalaatikon reunalle, lasta ennenkaikkea ajatellen.

Noh, viimeisen viikon aikana on moneen kertaan käynyt mielessä, että palaisin nyt enemmän kun miellelläni niihin työtyhjiin pustoihin ja omaan tilaan. Kevät ja koronavirus on saanut alueemme kaikki päiväkoti -ja alakouluikäiset lapset vanhempineen kaivautumaan koloistaan ja suuntaamaan puistoon. Normaaleissa olosuhteissa olisin tästä tottakai hyvin iloinen, nyt vain tuskastuttaa. Tuntuu, ettei ole mitään minne mennä, jos haluaa olla vain meidän porukalla, niinkuin nyt kuuluisi.

Olemme olleet perheen kesken jo yli viikon (vapaaehtoisessa) karanteenissa. Tällä viikolla, kahtena päivänä, ovat pojat saivat luvan leikkiä ulkona ”välitunnilla” samassa rapussa asuvien (ja myös kotikaranteenissa olevien) kahden kaverin kanssa, mutta eilen päädyimme siihen, ettei sekään enää sovi. Vaikka kuinka peräänkuulutimme lapsille turvavälejä ja usein siinä oli joku aikuinenkin vahtimassa, unohtuu se lapsilta leikin tiimellyksestä. Eikä sitä tuon ikäisiltä voi mielestäni vaatiakaan. (Lisää tästä aiheesta muuten Valeäidin blogissa!)

Turvavälit tuntuvat kuitenkin olevan hukassa myös monelta muulta, sillä meidän kaikissa lähileikkipuistoissamme käy parhaillaan niin kova kuhina, ettei sellaista ole välillä edes mahdollista itse ottaa. Tuntuu tosi ikävältä olla päästämättä omaa taaperoaan toisten lähelle, välillä se pitää tehdä itkun kautta tai poistua ihan kokonaan paikalta hämmentynyt ja huutava lapsi kainalossa. Kuitenkin niin meillä, kun kaikilla muillakin on tottakai oikeus vielä ulkoilla, myös siinä omassa lähipuistossa.

Eilen sitten yritettiin mennä pois puistosta ja metsään kävelemään – mutta sekin oli tukossa ja useamman kerran jostain ihan meidän kainaloon tupsahti joku toinen lapsiperhe. Käytiin myös iltakävelyllä, mutta liikenne oli todella vilkasta ja ihmisiä tuli edestä ja takaa, niin paljon että lenkin sijaan paineltiinkin takaisin tietä takaisin kotiin.

Minulla ei siis ole tilanteeseen ratkaisua eikä tarkoitukseni ole ketään syytellä tai edes valittaa, ihan yhtälailla me olemme tuolla ruuhkauttamassa puistoja ja metsäpolkuja. Kaikki me tarvitsemme raitista ilmaa, liikuntaa ja lapset aktivointia jottei seinät kotona kaatuisi liikaa päälle ja kaverin naama alkaisi ärsyttämään. On vain niin jännä kontrasti muutaman kuukauden takaiseen tilanteeseen (niin monessa mielessä) ja miten ironista, että itseltäni löytyi vasta hiljattain aloitettu postaus aivan päinvastaisesta toiveesta.

Ja tähän loppuun positiivisia ajatuksia ja lohdullisia sanoja. Tilanteesta huolimatta hyvää mieltä, kärsivällisyyttä ja jaxuhaleja kaikille! Koitetaan pitää tsemppimieli yllä ja tukea toinen toisiamme, myös silloin vaikka omat tilanteet poikkeisivatkin toisen tilanteesta (ja pysyä kotona jos mahdollista)!