Tästähän on jo melkein kuukausi, kun startattiin meidän kesän eka reissu. Otettiin aluksi juna Kokkolaan, jossa oltiin aluksi yksi yö ja jatkettiin siitä seuraavana aamuna vuokra-autolla matkaa Kalajoelle. Itseasiassa siinä kävi niin, että Kokkola vei enempi sydämen ja sinne olisi kyllä kiva päästä ajan kanssa uudestaan. Etenkin moni kirppis jäi houkuttamaan.

Toki Kalajoen kuuluisat hiekkasärkät olivat myös upeat. Etenkin etelästä päin lasten kanssa tullessa tuo välipysähdys Kokkolassa oli tosi hyvä.

Junamatka Helsingistä Kokkolaan oli nelisen tuntia ja autolla siitä Kalajoelle hurautti alle tunnissa. Autolla matka Helsingistä Kalajoelle olisi ollut ilman pysähdyksiä lähes kuusi tuntia.

Reissu ei itseasiassa ollut pelkkää hupia, vaan työmatka, sillä tein samalla jutun Kalajoen aktiviteeteista. Päästiin siis kokeilemaan rantahiekalla makoilun lisäksi suppailua, siekkailugolfia sekä paikallinen kylpylä.

Parasta Kalajoella oli mielestäni kuitenkin se kuuluisa ranta. Hiekka oli ihanan pehmeää, vesi matalaa ja tosi lämmintä. Päästiin testaamaan ranta niin hellepäivänä, tuulisemmalla säällä sekä kesämyrskyn aikaan – ja se toimi omalla tavallaan hyvin niinä kaikkina hyvin erilaisena päivänä.

Oli hurjan jännä ja siisti kokemus kävellä pitkälle keskelle merta hiekkasärkkää pitkin, juurikin myrskyn yltyessä ja aaltojen lyövän päälle molemmin puolin.

Siinä missä Kokkolassa saatiin ihailla paikallista elämää ja hyvin säilynyttä vanhaa kaupunkia, Neristania, Kalajoki tuntui taas enemmän tekemällä turisteille tehdyksi. Kaikkialla leijui mennyt seiskytluvun keihäsmatkojen tunnelma lomakylineen ja pomppulinnoineen/seikkailuratoineen/vesiliukumäkineen, jonka lisäksi joka nurkalta löytyi varta vasten rakennettuna fast food ravintoloita. Saimme siis nopeasti yliannostuksen ranskalaisista.

Mutta se ranta oli itsessään onneksi niin upea. Siellä pääsi pakoon jopa turistifiilistä, sillä tilaa ja jopa ihan omia särkkiä riitti kaikille. Oikein hyvä kesän aloitus, koska rakastamme ranta-elämää!

Oletteko te käyneet Kalajoen hiekkasärkillä?

Joskus muutama vuosi sitten Elvis ilmotti, että isona hänestä tulee rantapummi. Hän ei tosin ihan silloin tiennyt mitä se tarkoittaa, mutta kertoi mielestäni hyvin hänen (kuten meidän muidenkin) suhtautumistesta ranta-elmään. Me olemme juuuri se jengi, jonka suuntaa rannalle heti aamusta kun siellä on vielä hiljaista ja lähtee kotiin iltapalalle.

Olin eilen yksin lasten kanssa rannalla lähes koko päivän – ja se oli yllättävän rentouttavaa ja ihanaa. Mehän olemme lomailleet aiemmin kolmisteen poikien kanssa moneen, moneen otteeseen Espanjassa ja rantapäiviä on kertynyt lukemattomia. Muistan että aluksi, heidän ollessaan 3 ja 1,5 vuotiaita, eivät kaikki hetket olleet niin kovin seesteisiä, mutta pikkuhiljaa niistä alkoi tulla sellaisia.

Rannalla ollessa me oleilemme. Makoilemme, luemme, rakennamme hiekkakakkuja, syömme eväitä, käymme uimassa, katselemme merelle, keräämme kiviä ja simpukoita, käymme ostamassa jäätelöä, pojat leikkivät keskenään ja joskus nukahdamme. Rakastan sitä, miten se on meidän yhteinen juttu, josta kaikki tykkäämme. Kukaan ei pitkästy tai kaipaa mitään muuta.

Tämä kesä on erilainen, sillä mukana on jälleen yksi lähes kaksivuotias taapero. Se tarkoittaa sitä, etten minä voi laskea katsettani (tai pyllyäni) hetkeksikään ja että hiekkaa on I H A N joka paikassa. Mutta ihanaa oli se, että Myy omaksui eilen heti meidän tyylimme oleilla rannalla. Hänen perässään ei tarvinnut juosta ja veti hän varjossa rattaissaan myös parin tunnin päikkärit.

Paras biitsipummi-jengi.

Vuosi sitten olimme babymoonillamme kaksistaan tällä samaisella rannalla. Paikka teki meihin viimeksi niin suuren vaikutuksen, että halusimme ehdottomasti käydä siellä nyt myös lasten kanssa.

Luonnonkaunis ranta on tunnettu muun muassa sitä ympäröivistä dyyneistä sekä surffausmahdollisuudestaan. Suurin osa rantaviivasta on myös pyhitetty naturisteille. Täysin nudistina auringon palvominen ei kuitenkaan ole edellytys rannalla olemiselle, vaan siellä voi puketua (tai olla pukeutumatta) juuri niin kuin tahtoo.

Verrattuna muihin täällä päin oleviin rantoihin, Cabopino on kuin piilossa oleva rauhallinen keidas. Se kun ei ole aivan suosituimpien turistikohteiden aivan välittömässä läheisyydessä, vaan sinne pääsy vaatii täältä auton. Matkaa Funegirolan täpötäysiltä rannoilta sinne on noin vartin ajomatkan verran.

Ainoastaan rannan alkupäässä on pieni rypäs vuokrattavia aurinkotuoleja ja vähän enemmän porukkaa, sen jälkeen alkavat dyynit sekä nudistialue. Joinain hetkinä voi tuntua, ettei rannalla ole ketään muita. Rantaviivan toisessa päässä utuisina siintävät vuoret tekevät paikasta entistä ainutlaatuisemman.

Ranta on paikoitellen hyvinkin matala mereen mentäessä, joten lasten kanssa on täällä helppo olla. Toisaalta taas tuulisena päivänä aallot saattavat olla isohkoja, kuten meillä tällä kertaa oli. Pidemmällä rannalla on ihanan rauhallista osittain siksi, ettei siellä ole mitään palveluita – ei siis myöskään rantavahteja / pelastajia. Tämä kannattaa pitää mielessä uimaan tai surffaamaan mennessä. Keltaisesta lipusta huolimatta me uskallauduimme mereen aaltoihin hyppimään ja voi vitsit, että se oli hauskaa. Hiekkaa oli uikkareissa sen jälkeen ehkä kilo.

Tämä rantakäynti oli myös ensimmäistä laatuaan Myylle. Vähän etukäteen jännitti, että miten menee kuumalla hiekalla vauvan kanssa, joka pistää suuhunsa kaiken. Mutta huomasin pian, että oikeastaan siellä olikin aika rentoa. Mitäs nyt jos vähän menee hiekkaa suuhun, se ei ainakaan takerru samalla tavalla kurkkuun kun kaikki kuivat lehdet, kukat ja kivet joita hän normaalisti yrittää syödä.

Toki kovin kauaa ei vauvan kanssa suojaavista vaatteista ja hatusta huolimatta voinut rannalla olla, siellä meillä ei ollut rattaita lukuunottamatta mitään varjoa mukana. Rattaista puheenollen, pitkälle rannalle pääsee kätevästi ja esteettömästi dyynjeä pitkin kulkevien pitkospuiden kautta. Ne kiemurtelevat hieman, mutta samalla saa ihailla upeaa luontoa ja maisemia.

Rannan toisesta päästä löytyy taas vähän palveluita, kuten symppis ravintola, josta saa ainakin hyvää kalaa, roseta ja jäätelöä.

Oliko teillä kiinnostusta kuulla muista meidän mielestä kivoista ja lapsiystävällisistä paikoista täällä aurinkorannikolla?

Jos ihmettelette miksi blogissa on ollut viime päivinä niin hiljaista, niin tässä syy! Viime perjantaina koitti nimittäin odotettu lähtö kolmikymppismatkalle! Matkakumppanitkin ehtivät vaihtua ennen lähtöä eikä itse reissuakaan oikein ehditty suunnittelemaan. Vaikka aluksi suunnittelemattomuus hirvitti, on se ollutkin ollut aika kivaa. Ollaan nimittäin voitu ihan ex-tempore puuhailla mitä mieleen on juolahtanut.

Itseasiassa perjantaina lentokentällä tavatessamme, puoli tuntia ennen koneen lähtöä, vasta varasimme majoituksen kahdeksi ensimmäiseksi yöksi. Saapuessamme Splitin lentokentälle ja bussissa matkalla kaupunkiin en ollut vielä ihan vakuuttunut matkakohteesta. Mutta  siitä saakka kun pääsimme satamaan ja vanhaan kaupunkiin, en ole voinut olla huokailematta kaiken kauneudelle.

Jo ekana päivänä tutustuimme todella moneen uuteen ihmiseen, niin paikallisiin kun muihinkin turisteihin. Suomalaisia täällä on ollut aika vähän ja Australialaisia sitten senkin edestä! Lauantaina kiertelin kaunista Marjanin puistoa uuden paikallisen kaverini kanssa, ihailin kaupukia ja merta yläilmoista, kävin kasvitieteellisessä puutarhassa ja törmäsimme myös maailman söpöimpään aasiin.

Sunnuntaina hyppäsimme laivaan kahden reissussa tapaamamme suomalaisen kanssa. Laivalla sitten taas tutustuimme kaikki Australiasta ja Norjasta tuleviin ystävyksiin. Seilasimme yhdessä Hvarin saarelle jossa etsimme sitten taas majoituksen tuleviksi öiksi. Jäimme upeista rannoista ja bileistään tunnettuun Hvar Towniin. Täällä on turistikausi kuumimmillaan, mutta löysin siitä huolimatta meille aivan uskomattoman ihanan asunnon Air bnb:n kautta. Asunnosta oli iso parveke, josta näki suoraan kaupungin keskustaan ja merelle. Ihan mieletön paikka! Täällä ollaankin sitten tustustuttu vielä enemmän uusiin ihmisiin ja syöty, juotu ja tanssittu yhdessä. Viime yönä matkasimme venetakseilla vielä läheiselle Carpe Diem saarelle ihan mielettömän upeisiin teknobileisiin. 

Tänään meidän oli tarkoitus jatkaa matkaa, mutta kaiken juhlimisen vastapainoksi ajattelimmekin pitää lepopäivän ja pitää taon myös reissaamisesta. Otimme aivan rannalta hotellihuoneen ja nukuimme päikkärit aaltojen säestäessä taustalla. Huomenna joko menemme takaisin Splittiin, Barcan saarelle tai veneellä toiselle puolelle tätä samaista Hvaria.  Muutama päivä siis vielä matkaa jäljellä!

Kauneuden lisäksi myös ihmisten ystävällisyys on yllättänyt. Kroatia ei turhaan ole tämän hetken kuumin matkakohde, täällä on vaan todella todella upeaa. On ollut ihana ollut tustustua myös kaikkiin näihin ihmisiin. Ollaan saatu kutsuja uusien ystävien luokse niin New Yorkiin, Caribialle, Norjaan, Aurstraliaan kun Espooseenkin.

Ja mitä siihen kolmikymppisyyteen tulee, on tämä(kin) reissu varmistanut sen, ettei vanhenemisen tai ”aikuistumisen” tarvitse olla tylsää 😀

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.