KAMALAN RAKKAAT

24/07/2020
Kommentit pois päältä artikkelissa KAMALAN RAKKAAT

Mikähän siinä on, että kun pitkään toivoo saavansa vähän omaa aikaa, yksin oloa kotona, mahdollisuutta siivota niin ettei joku kokoaajan kulje perässä sotkemassa uudestaan, liian myöhään sarjan parissa valvomista ilman pelkoa liian aikaisesta aamuherätyksestä tai siitä, että voisi viettää vain vanhempien lasten kanssa välillä aikaa ihan vain heidän ehdoilaan ja ikätasonsa mukaisesti. Niin silloin, jo heti ensimmäisen itsekseen vietetyn vuorokauden jälkeen sitä alkaa ikävöimään ja kaipaamaan. Yhtäkkiä se arjen sirkus ja hulina, ajoittainen kaaos, verhoutuu mielessä vaalenpunaiseen hattaraan ja sillä kauan odotetulla yksinolonhetkellä tuntuu, ettei mitään muuta haluakkaan yhtä paljon kun sen normaalin hulabaloon takaisin kotiin.

Naurattaisi, jos ei itkettäisi ikävästä (okei, nyt perheen matkalla kotiin jo vähän naurraattaakin). Pitäisi varmaan ottaa ja antaa minibreikkejä vähän useammin, niin ei tulisi näin shokkina tämä napanuoran katkaiseminen koko perheeseen.