LELUTOIMITUS JOKA PELASTI LUMISEN PÄIVÄN

30/01/2019


Toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Verkkokauppa.comin kanssa

”Meidän vauvalle ei sitten ikinä osteta mitään räikeän värikkäitä, vilkkuvia ja soivia leluja” sanoin vielä vähän aikaa sitten.

Mutta oltuani koko viime viikon kotona yksin, jatkuvaa leikittämistä vaativan vauvan kanssa, muuttui mieleni. Kun kotoa puuttui ympäriltä se normaali touhotus ja muut ihmiset, tuntui ettei Myy viihtynyt hetkeääkään yksin melkoisen yksinkertaisten vanhojen lelujensa parissa. Tarvitsimme actionia ja minä pienen hetken kahdestaan aamukahvini kanssa.

Yhteistyö Verkkokauppa.comin kanssa tuli siis ihan täydelliseen saumaan, kun he pyysivät minua testaamaan verkkokauppansa sujuvuutta ja eritysesti sen leluvalikoimaa. Itse Verkkokauppa.comissa muutenkin asioineena tiesin jo, että myös sen lastentarvikevailoima on laaja ja että siihen kuuluvat myös lelut. Moni yhdistää sen ehkä enemmän elekroniikkaan painottuvaksi liikeeksi, mutta sieltä saa tosiaan myös paljon paljon muuta.

Viime viikko oli yksinolon lisäksi normaalia raskaampi, kun Myyn allergiaoireet taas pahenivat. Sen lisäksi ulkona tuprutti niin paljon lunta, ettemme päässeet rattaiden kanssa liikkumaan juurikaan ulkona. Siksi nettikaupan kautta suoraan kotiin tilaaminen oli juuri se, mitä siihen tilanteeseen tarvitsin.

Verkkokauppa.comin verkkokauppa on todella helppo ja selkeä käyttää. Lelulvalikoima on todella laaja, mutta niiden selaamisen helpottamiseksi lelut on valmiiksi lajiteltu erilaisiin kategorioihoin. Erikseen löytyy eritysesti vauvoille suunnatut lelut ja tarvikkeet, jotka nekin on vielä edelleen lajiteltu esimerkiksi toiminnallisiin leluihin tai nukkeihin. Myös isommille lapsille löytyy paljon kaikenlaista Legoista ulkoleluihin ja erilaisiin peleihin. Tilaus kävi helposti ja toimitustapoja oli valittavana monia erilaisia.

Maanantai-aamuna ovikellomme sitten kilahti ja siellä odotti muutama kehittävä ja opettavainen (eli soiva, vilkkuva ja värikäs) lelu Myylle. Niin ja tuttipullo! Tuntui että niitäkin sain olla kokoajan pesemässä, joten pistin tilaukseen mukaan vielä yhden sellaisen.

Soivat lelut olivat toki vauvasta kiinnostavia, mutta aika nopeasti itselleni kävi selväksi, että alkuperäinen ajatukseni niiden välttämisestä oli oikea. Muutama kipale pimputusta riittää omille korvilleni. Tai ei ainakaan kahdesta lelusta samanaikaisesesti.

Onneksi myös Verkkokaupan valikoimista löytyy paljon ihania hiljaisempia (kuten puisia) leluja, joihin tuo laulava koira ajateltiin käydä vaihtamassa. Tai itseasiassa ajateltiin ottaa tilalle puisia soittimia, kuten rytmimunat, tamburiini, quiro sekä xylofoni – sillä pitäähän sitä ääntä silti saada. Mutta meillä mielummin oman bändin voimin.

Soivan koiran ja välkkyvän kosketinsoittimen lisäksi mukana oli puinen simppukapuhelin, jossa on mukana pieni peili. Pelit ovatkin tällä hetkellä mitä parhain juttu. Myystä on hauska katsellaan itseään pelistä ja ilmeillä. Myös pakkausmateriaalit kiinnostivat häntä. Plussaa muuten siitä, että kaikki oli pakattu pahviin muovin sijasta.

Omasta kokemuksesta voin lämpimästi suositella Verkkokauppa.comia myös lelujen ostopaikkana. Etenkin jos arjen keskellä on kiire hankkia vaikka synttärilahja, mutta aikaa kaupoille lähtemiseen ei löydy. Tai kuten meidän tilanteessa, tuossa lumimäärässä ei ylipäätään edes pääse liikkumaan vauvan kanssa. Verkkokaupassa näytti myös olevan sellaisia vähän erikoisempia Legoja ja Duploja, joita ei ihan kaikkialta saa.

Kiva pieni arjen helpottaja, jolla on kuitenkin suuri merkitys. Valikoiman laajuus ja kivojen laadukkauden lelujen määrä yllätti kyllä positiivisesti. Ja tulipa myös testattua Verkkokaupan asiakaspalvelu, kun soitin kysyäkseni lelun vaihtamisesta. Sinnekin pisteet!

Mitä muuten muut olette mieltä värikkäistä ja soivista leluista? ”Lopuuko” niistä teidän perheessä patterit normaalia nopeammin, katoavatko ne mystisesti vai annetaanko teillä lasten nauttia niistä sydämensä kyllyydestä, vaikka oma mielenterveys olisikin ajoittain pimputuksesta koetuksella? Onko Verkkokauppa.comin laaja leluvalikoima entuudestaan tuttu?

Ps. Käykää kurkkaamassa lelut in action instagram storystä <3


HUONON ÄIDIN TUNNUSTUKSET

16/03/2017

Tiedättekö, vihaan leikkimistä. Tykkään lasteni kanssa hengailusta, matkustamisesta, ravintolassa käymisestä, ulkoilusta, juttelusta, lukemisesta, uimisesta, piirtämisestä, leffojen katselusta… Mutta lastenhuoneen lattialla lelujen liikuttelu saa minut tuskastumaan hetkessä. En ole ikinä ollut leikkijä, eivätkä lapsetkaan ole oikeastaan ikinä pyytäneet minua leikkimään.

Eilen tuli kuitenkin tällainen tilanne eteen. Elvis oli vähän hiilenä, sillä hän olisi halunnut pelata pädillä ja minä yritin epätoivoissani keksiä hänelle jotain muuta tekemistä ennen kun räjähtää. Peliaika on nimittäin aiheena sellainen, joka saa meillä tunteet helposti kuumenemaan. Ennen kun huomasinkaan, olin itse ehdottanut junaradan rakentamista. Taisin olla tosi epätoivoinen.

Siinä sitä sitten oltiin. Aluksi sain vähän huijattua, räpsin kuvia kun pojat rakentelivat, välillä yritin vähän osallistua antamalla ”ohjeita”.  Välissä räpläsin vähän kännykkää.

”Äiti, sä lupasit leikkiä”. Pistos rinnassa, istun alas lattialle. Räplään kännykkää. ”Ai okei, sä vaan huijasit että leikit”. Isompi pistos. Alan kasaamaan junaa. Keskittyminen herpaantuu puolen minutin jälkeen. Meinaan taas avata puhelimen, mutta saan ryhdistäydyttyä. Lähinnä katselen kun pojat leikkivät, mutta yritän olla hengessä mukana. Heti kun laitan junani raiteille se jyrätään. Turhauttaa, yritän silti hymyillä ja esittää että just kiva leikki. Olen varma, että Facebookissa on hetkessä tapahtunut jotain todella suurta ja mullistavaa. Katson vaan ihan vähän puhelinta. Tunnen lasten tuomitsevat ja pettyneet katseet, enää he eivät edes viitsi sanoa mitään. Laitan puhelimen TAAAS pois. Olenpas huono tässä, ajattelen. Nyt aijon leikkiä tosissani. Lähden mukaan riehumiseen ja rikkomiseen ja murjaisen jopa pieru-vitsin. Lapset nauravat sydämiensä kyllyydestä. Okei, tämä toimii. Jatkan sekoilua ja hassuttelua (vesinokkaeläin oli käynyt kakkimassa radalle ja juna suistui suoraan mutaan) vielä hetken. Eiköhän tämä ollut tässä.

Jään vielä hetkeksi lattialle istumaan. Katson kännykkää. Elvis kiipeää syliini. ”Äiti toi oli tosi kivaa”. Siis mikä? ”Kun leikit meidän kanssa”. Tässä vaiheessa sisälläni myllertää ja pahasti. Apua, olenpas ollut huono äiti, jos noinkin pieni leikkiminen sai lapset noin onnellisiksi.

Inhoan edelleen leikkimistä, mutta mietin, että pitäisikö silti yrittää sitä vähän useammin. Toisaalta, olen kyllä läsnä sitten paljon paremmin muissa tilanteissa. En halua kuitenkaan antaa lapsille sellaista kuvaa, etten tykkäisi heidän kanssaan leikkimisestä. Ja kun olen selvästi aika huono esittämään, niin ehkä parempi sitten olla tekemättä sitä? Jos väkinäisen kymmenen minutin leikkimisen sijasta luen mielummin vaikka tunnin, niin onko se silloin muka huono? Ei mielestäni.

Jos jotain kohta kahdeksan vuoden äitiyden aikana olen oppinut, niin sen, että me vanhemmat olemme aika hyviä syyllistymään. Me kyllä me aina keksimme jonkin asian, josta syyllistää itseämme. Oli kyse sitten lapsen harrastuksista, ajankäytöstä, ruoasta, säännöistä – mistä vaan, niin aina sieltä löytyy joku juttu mistä läksyttää itseään ja potea huonoa omaatuntoa.

Myönnän siis, että vihaan leikkimistä ja olen siinä ihan huono. Sen sijaan olen mitä mahtavinta piknikseuraa, iloinen uimakaveri, viihdyttävä laatikkopyöräkuski, ihan paras satujen lukija, hyvä tekemään temppuratoja enkä ikinä kieltäydy katuliiduilla piirtämisestä. Aika kiva äiti siis. Missäs te olette hyviä?

Mainion vaatteet, Boblesit ja Brion lelut saatu


POIKIEN HUONEESTA

18/08/2016

Processed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 preset

Kun viime viikolla esittelin hieman omaa huonettani, jonka laittamista olen saanut vihdoin vähän eteenpäin, tajusin, ettei poikien huonekkaan ole kuvissa kauheasti vilkkunut. Sen sijaan, että minun huoneeni jäi kesken vain aikataulullisista syistä, poikien huone on jo pidempään ollut hyvin hyvin askeettinen ihan tarkoituksella. Taulut eivät odota seinälle pääsyä sen takia, etten olisi ehtinyt. Vaan siksi, että valkeat puhtaat seinät ovat jotenkin kauniita.

Huoneeseen paistaa alku-illasta aurinko, joka tekee kauniita kuvioita seinille. Mitä pidemmälle syksyyn mennään, sitä näyttävämpiä ne tuntuvat olevan. Olen myös aiemmin sanonut, kuinka en pidä liian värikkäästä tai räikeästä sisustuksesta. En edes lasten huoneessa. Voin keroa, että kun tuo täyteen ahdattu lelukaappi ja kaikki laatikot on revitty auki ja levälleen, ei huoneesta väriä puutu.

Uskon silti, että joku päivä vielä rohkaistun ja repäisen. Eli ripustan muutaman jo pitkään odottaneen jutun seiniä koristamaan. Mutta sitä ennen ihailen vielä tätä rakastamaani raikasta valkoista. Joku ehkä muistaakin, että yksi seinä piti keväällä maalata siniseksi. Se homma odottaa vieläkin. Ja saa todennäköisesti odottaa vielä kauan. Ei vaan pysty liikaa värejä.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.