Näissä kuvissa olen raskauslaskurin mukaan ollut 222 päivää raskaana. Koska päivät sujahtavat kokoajan entistä huimpempaa vauhtia eteenpäin, on päiviä on karttunut tuosta jo taas rutkasti lisää. En ole ihan varma, missä vaiheessa voi alkaa sanoa olevansa viimeisillään raskaana, mutta varmaan joskus näillä main?

On edelleen vaikea käytännössä ymmärtää sitä, että ensi kuussa meillä on vauva. Minusta tulee äiti neljännelle lapselleni. Olen paljon miettinyt aikaa vastasyntyneen kanssa, mutta vähitellen alan ymmärtämään, että se on vasta ihan pieni osa tulevasta. Meidän kaikkien elämä muuttuu ja mullistuu.

Ennen raskaaksi tuloa olin miettinyt, että jos vielä joskus saan vauvan, otan siitä ajasta kaiken irti ihan täysillä. Nautin, käyn raskausjan hiernnoissa, urheilen, valmistaudun perinpohjaisesti synnytykseen, teen kasapäin raskaussisältöä someen ja otatatan itsestäni ja vastasta paljon ihania kuvia muistoksi. Harmittaa jo valmiiksi, miten vähän niitä kuvia onkaan.

Synnytystä odotan edelleen ihan luottavaisin mielin. Aiempi innostus ja odotus on tosin muuttunut osittain vähän haikeudeksikin. Synnytys tai kipu ei pelota, toivon toki että kaikki menee hyvin. Kehoni on tehnyt tämän ennenkin, kaksi viimeisintä alatiesynnytystäni menivät saman kaavan mukaan ja uskallan luottaa, että niin menee tämäkin.

Viimeinen vuosi on ollut itselleni ja perheelleni raskas ja täynnä toinen toisena jälkeen tulevia haasteita ja surua. Tästä raskaudesta pääsin nauttimaan ja iloitsemaan kunnolla vasta puolen välin jälkeen. Ehkä myös siksi tuntuu, että tämä aika raskaana on mennyt hurjaa vauhtia. Kaikesta pahoinvoinnista, kolotuksista ja kivuista sekä muista epämiellyttävistä raskausoireista huolimatta on ollut ihanaa olla raskaana.

Rakastan kasvavaa vatsaa, rakastan tuntea ja nähdä vauvan liikkeet. Ja se sellainen huolenpito on huomiointi, jota raskaana ollessa saa, on minusta liikuttavaa. Tunnen itseni raskaana vain ihanaksi, eikä sillä ole itselleni väliä kuinka isoksi tai kömpelöksi kasvan.  Sekin on vain herttaista. On myös ihana ajatus, että nuorimmaisinkin tulee varmasti muistamaan välähdyksiä tältä ajalta, kun pikkusisarus oli vatsassani.

Neljä lasta tuntui aluksi ajatuksena välillä paljolta, mutta toisaalta, ei sitten kuitenkaan. Ei ainakaan yhtään liialta, etenkään enää. Joitain käytännön haasteita ehkä joskus tulee, kun emme vaikka mahdu enää yhdessä tavalliseen autoon, mutta sellaista on mielestäni turha murehtia etukäteen. Ratkaistaan ne tilanteet sitten kun ja jos ne tulevat vastaan. Eihän minulla ole edes ajokorttia (vaikka kovat oli suunnitelmat kyllä sellainenKIN raskausaikana hankkia).

Viimeiset raskausviikot menevät uutta kotia kuntoon laittaessa. Suuret suunnitelmat oli muunmuassa myös leipoa ja tehdä ruokaa pakkanen täyteen. Hahaha! Mutta koska meillä on muuton jäljiltä vielä vaikka ja mitä tekemättä ja kaikki vauvan tavarahankinnat ja järjestelyt tekemättä, niin laitan energiani nyt niihin. Viimeiset viikot olisi ihana myös vain olla. Rytmittää päivät uimahallissa käymiseen ja ottaa tosi chillisti. Chillisti yritän tosin nytkin jo ottaa, mutta se ei ole hyvä näiden kotijuttujen aikaansaamisen kannalta.

Hartain toiveeni on, että kaikki menisi nyt smoothisti loppua kohden, omassa elämässä ei sattuisi enää mitään uutta ja jännittävää ja että vauva syntyisi mahdollisimman lähellä laskettua aikaa, ei siis kauheasti ennen. Niin ja että saisin vielä jossain välissä niitä ihania raskauskuvia muistoksi.

Viimeisimpään vauvavuoteen toivat omat lisähaasteensa vauvan allergia, epäonnistunut imetys, koko perheen univaikeudet, raha-asioiden murhetiminen sekä omassa päässä tyttären saamisen laukaisemat kurjat ajatukset ja pelot. Välillä tuntui, että unen puute ja huonosti nukutut yöt tekivät minusta ihan eri ihmisen. Ja kun on väsynyt, kaikki maailman murheet ja vastoinkäymiset tuntuvat aina paljon suuremmilta. Pitkään koko elämämme pyöri nukkumisessa ja syömisessä sekä niiden haasteissa, kaikki muu sai jäädä.

Toki meillä oli myös ihanaa, vaikka elo olikin ajoittain rankkaa ja vaati meiltä paljon. Ja luulisin sen olevan monessa määrin myös aivan normaalia ja tuttua monelle muullekin. Oman kokemukseni mukaan elon rankkuuteen vaikutti myös oma ikä. Olin lähes kymmenen vuotta vanhempi kun aikoinaan esikoisen saadessani. Ei sitä turhaan sanota, että nuorena jaksaa paremmin.

Nyt elämä oli ehtinyt käymään kahden itsenäisen koululaisen kanssa erittäin helpoksi ja joka toinen viikko oltiin kahdestaan vain meidän aikuisten kesken. Minulle oli kehittynyt omat tavat olla ja elää, vietin juuri oman näköistä elämääni kaikkine mukavuuksineen. Nuorempana elo oli enemmän sellaista kaiken uuden jatkuvaa kokemista ja muutosta, joten vauvan saaminen sopi siihen uuden oppimisen yhtälöön myös hyvin. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin yksi suuri huoleni oli oman, itselleni jo tutuksi käyneen itseni kadottaminen.

Mutta ei vauvaa voi saada katoamatta hetkeksi itse sinne kuplaan. Nyt kuitenkin tiedän, että pitää antaa vaan mennä, kyllä sieltä sitten taas noustaan pintaan kun sen aika on. Sitä katoamista vastaan rimpuilu uuvutti ajoittain ainakin itseäni henkisesti vielä lisää.

Sanotaan, että ensimmäinen vauvavuosi on rankin, mutta ei se niin sanottu rankkuus siihen ensimmäiseen syntymäpäivään lopu. Ehei. Pieneen, kaikkialle ennättävävään ja asioita opettelevaan taaperoon on vähintään yhtä kiinni kun vastasyntyneeseenkin. Sen lisäksi, että useimmilla on vielä tässä iässä useita yöherätyksiä ja syömisiä, ei myöskään hereilläoloajasta puutuu actionia pätkääkään. Tässä kohtaa alkaa se todellinen koettelemus pitää lapsi ehjänä. Ja sitten yhtäkkiä, vähän huomaamatta kaikki muuttuu helpommaksi.

Elämä on nyt aivan erilaista kun vuosi sitten. Taaperolle on alkanut muodostumaan itsesuojeluvaisto, hän on fyysisesti ketterä, syö ja jopa pukee itse, ei ole jatkuvasti tukehtumassa johonkin, allergiat ovat helpottuneet, hän ymmärtää ja tuottaa selkeää puhetta niin että hänen kanssaan voi jutella ja jopa neuvotella asioista.

Yhteiselo on nykyään sellaista, että oikeasti vietämme aikaa yhdessä asioita tehden, sen sijaan että lasta pitäisi jatkuvasti ”hoitaa”, vahtia ja olla herkkänänä hänen tarpeilleen ja haluilleen. Lapsi osaa kertoa mitä tahtoo tai miltä tuntuu, sen sijaan että ilmaisi itseään vain itkulla.

Toivottavasti tämä ei saa vauvaeloa kuulostamaan ihan hirveältä, koska ei se sellaistakaan mielestäni ole, vaan pääosin kuitenkin ihanaa. Rakastan vauvoja ja jos talouteni ja mielenterveyteni kestäisi (voisiko palkata yö-nannyn?), tekisin  niitä varmaan vieläkin lisää.  Mutta rankkaa ja hurjan instensiivistä se silti on, ainakin verrattuna meidän normaaliin arkeen. Mutta yhtäkkiä se chilli(mpi) elo on taas täällä.

Juuri nyt tuntuu olevan kausi (ei ne erilaiset kaudet muuten mihinkään toki lopu vaikka lapsi kasvaakin) jolloin saa ikäänkuin nauttia uurastuksensa hedelmästä. Toki aina tulee uusia haasteita (hei mites toi uhma), huolia ja murheita, mutta jos miettii, että milloin se elämä alkaa pienen kanssa helpottua, milloin on taas aikaa omille ajatuksille ja kuumalle kahville niin jossain näillä main.

Postaus on toteteutettu kaupallisessa yhteistyössä ACO kanssa

Äitinä oleminen on jatkuvaa tasapainoulua ja tunteesta toiseen hyppimistä. Ja ne tunteet ovat suuria. Tämä ei ole helpoin pesti, eikä aina juuri tietyissä hetkissä se palkitsevinkaan, mutta silti paras asia mitä itse olen saanut koskaan kokea. Lyhyesti kiteytettynä äitiys on minulle rakkautta ja huolenpitoa.

Huolenpitoa perheessä tarvitsevat kaikki, pienet ja isot. Huolta toisesta ja itsestään voi ja pitää pitää niin monella tapaa. Kolmen lapsen äitinä sitä kokee välillä riittämättömyyden tunnetta, aika ja kädet eivät aina vain tietyssä hetkessä tunnu riittävän kaikkeen. Seuraavassa hetkessä sitä taas osaa olla itselleen armollisempi ja vanhemmuus tuntuu positiivisena lämpönä rinnassa. Riittää kun olen vain läsnä, katson silmiin ja hipaisen kevyesti ohimennen. Ei sen tarvitse olla sen ihmeellisempää.

Iltaisin yritän rauhoittaa hektisen arjen ja keskittyä ilta-rutiinien ajan kiireettömästi lapsiin. Huomion antaminen on meille hoivaamisen tavoista yksi tärkein ja etenkin iltaisin se korostuu kaikessa tekemisessämme. Ollaan toistemme kainalossa, iltakypy, pesut ja rasvaus, iltasatu ja sänkyyn peittely.

Myös äitinä niin oma että lapsen ihon hellävarainen huolenpito on tärkeää. Iltaisissa kylvynjälkeisissä rasvauksissa yhdistyy parhaimmillaan kokonaisvaltainen hoiva, kosketus, läsnäolo, jakamaton huomio – ja se ihonhoito. Välillä rasvaushetket ovat rauhallisia ja kiireettömiä, välillä taas hassutellaan. Näin meillä oli kotona myös silloin kun itse olin pieni.

Olen itse ollut aina herkkäihoinen ja kuten myös lapseni, iho on ollut atopinen. Siksi sen hellä huolenpito on ollut myös tärkeää. Vauvan allergiat näkyivät myös iho-oireina, mutta onneksi löysimme lääkärin suositukseksesta heti hyvän voiteen, ACO Miniderm -perusvoiteen, josta tuli nopeasti koko perheemme suosikki. Etenkin minä ja Myy käytämme sitä lähes päivittäin. Iso ja riittoisa pumppupullo on lisäksi kätevä käyttää. Levitän sitä yleensä koko keholle, mutta joskus myös täsmätuotteena vain kuiviin kohtiin.

Hellävarainen ACO Miniderm -perusvoide soveltuu käytettäväksi koko perheelle, mutta erityisesti lapsille ja vauvoille. Hajusteeton ja rasvainen perusvoide sisältää 20% glyserolia, joka sitoo kosteutta ihoon. Helposti levittyvä ja rasvainen voide hoitaa, vähentää ihoärsytystä ja imetytyy mukavan nopeasti. Iho on sen jälkeen ihanan kosteutettu sekä tasapainoisen, sileän ja pehmeän tuntuinen. Voidetta voi käyttää myös rikkoutuneelle iholle, itse vannon sen nimeen sheivauksen tai sokeroinnin jälkeen, se rauhoittaa eikä kirvele ollenkaan.

Erittäin kuiva- ja herkkäihoisille lapsille tarkoitetun ACO Minicare -sarjan kaikki tuotteet ovat hajusteettomia,väriaineettomia, parabeenittomia, mineraaliöljyttömiä ja sisältävät ainoastaan tarkoin valikoituja raaka-aineita. Sarjaan kuuluu paljon ihan pienille tarkoitettuja hellävaraisia tuotteita, kuten erilaisia voiteita ja pesuaineita, jotka toki soveltuvat myös koko perheelle.

Myyn ollessa pieni yhdeksi suosikkituotteeksemme nousi sarjan rauhoittava ACO Minicare Diaper Rash Spary -vaippaihottumaspray. Kätevä suihke on kehitetty säännölliseen käyttöön ennaltaehkäisemään vaippojen käytöstä aiheutuvia iho-ongelmia. Iholle hengittävän kalvon jättävä spray suojaa ja kosteuttaa vauvan herkkää ihoa tehokkaasti vaipan alla.

Toinen myös isompien lasten käytössä oleva tykkäämämme tuote on Glyserolia sisältävä ACO Minicare Wash Mousse -pesuvaahto, joka puhdistaa ihon että hiukset niitä kuivattamatta. kosteuttavaa glyserolia ja pehmentäviä rasvoja, jotka suojaavat ihoa kuivumiselta. Valmiiksi vaahtomaista tuotetta voi käyttää pesuun suihkussa, kylvyssä tai jopa sellaisenaan pesukintaalla ja ilman vettä. Meillä lapset käyttävät tuotetta nimenomaan hiusten pesuun, se on myös siitä kiva, ettei valu silmiin tai ainakaan kirvele niihin joutuessaan.

Myös meille äideille löytyy ihan oma sarja ACO Intimate Care, jonka tuotteet puhdistavat, hoitavat ja kosteuttavat herkkää intiimialuetta sitä ärsyttämättä. Tuotteet ovat täysin hajusteettomia ja sisältävät tarkoin valittuja raaka-aineita, kuten maitohappoja, jotka tiedetään hellävaraisiksi iholle ja limakalvoille. Sarjaan kuuluu helliä ja hoitavia puhdistustuotteita, mukana helposti kulkevat puhdistuspyyhkeet sekä nimenomaan intiimialueelle sopivia kosteutustuotteita, esimerkiksi ihoärsytykseen tai hankausta ehkäisemikseksi, kuten viilentävä ACO Intimate Care Moisturising Gel -kosteusgeeli. 

Yksi uusi ihana tuoteuutuus on myös ACO Repairing Skin Oil -kuivaöljy, joka vähentää olemassa olevia arpia sekä ennaltaehkäisee uusien muodostumista. Monivaikutteinen kuivaöljy sisältää luonnollisia raaka-aineita, jotka tukevat ihonuudistumisprosessia ja suojaavat ihoa tehokkaasti. Nopeasti imeytyvä ja syväkosteuttava Repairing Skin Oil -kuivaöljy sopii käytettäväksi esimerkiksi akne- ja raskausarpien hoitoon tai raskausaikana estämään arpien syntyä. Miedosti hajustettu ja korjaava kuivaöljy sopii kaikille ihotyypeille, myös ikääntyvälle, epätasaiselle ja kuivuuteen taipuvaiselle iholle sekä herkälle iholle. Tykkään itse öljyn todella kevyestä ja luonnollisesta tuoksusta sekä sileästä tunteesta joka iholle levityksen jälkeen jää, tämä on tosi ihana nyt kesällä myös aurigonoton jälkeen.

Itsestään ja omasta ihosta huolehtiminen on aivan yhtä tärkeää ja omat pienet spa-hetkeni ovat itselleni arjen luksuhetkiä ja henkireikiä, joiden jälkeen olen taas hieman rentoutuneempi ja keskittyneempi – parempi äiti.

Saatte nyt 20% alennuksen ACO Minicare-, Miniderm- ja Intimate Care-tuotesarjoista sekä ACO
Repairing Skin Oil-tuotteesta ajalla 1.6.-30.6.2020 Yliopiston Apteekin verkkokaupasta koodilla MINTTU20.

Minicare Cream ja Minicare Baby Eczema Treatment Cream ovat lääkinnällisiä laitteita. Lue pakkausseloste huolellisesti ennen käyttöä.

Muutama vuosi sitten mammablogeissa pyöri eräästä naistenlehdehden osioista mukailtu haaste – äitiyden aakkoset. Tästä on siis jo reilusti useampi vuosi, mutta nyt se tuli yhtäkkiä jostain mieleeni ja ajattelin pistää taas haasteen kiertämään!

Tämä olikin yllättävän haastava toteuttaa, joidenkin kirjainten kohdalla tuli vaikka mitä mieleen ja toisten parissa sai oikeasti pähkäillä. Tässä minun äitiyden aakkoset 2020:

A – Aikaiset aamut. Lasten jälkeen myöhempään nukkuminen toimii parisuhteessa myös valuuttana.

B – Bloggaaminen. Harrastus jonka alotin lasten myötä. Muuttui työksi ja mahdollisti lasten pidempään kotihoidossa olemisen.

C – Celciusaste. Flunssakautena tuntuu, että kokoajan jollain on kuumemittari kainalossa/otsassa/korvassa/youknow. Ja silloin kun kukaan ei ole kipeänä, katsellaan mittarista ulkona olevia asteita ja ihmetellään, että mitä sitä pukisi päälle, ettei tule liian kylmä/kuuma.

D – D-vitamiini. Ainaset morkkikset kun sen unohtaa lapselle antaa.

E – Elämä. Aina välillä sitä pysähtyy ihmettelemään, että enpä olisi joskus uskonut elämäni olevan joskus tällaista (näin ihanaa!)

F – Farkut. Eipä ole ihan hirveästi tullut viime vuosina käytettyä, joustovyötäröt ja legginssit best.

G – Google. Useimissa tapauksissa: älä tee sitä!

H – Harrastukset. Olen ollut futismutsina kentän laidalla, rallatellut muskarissa, ryystänyt kahvia salibandyhallin kahviossa, käynyt vauvauinnissa, kuskannut kuviskerhoon ja ollut kannustamassa karaten vyökokeessa.

I – Itku. Olen aikamoinen pillittäjä, itken ilosta ja surusta ja joskus muuten vaan. Lasten saamisen jälkeen x 15124324262.

J – Jaksaminen. Jokus sitä vaan on ihan loppu, eikä jaksa. Sekin on ihan ok. Apua kannattaa pyytää ja jos omasta lähipiiristä ei löydy apuja niin

K – Kahvi. Elämän eliksiiri, aamujeni aloitus, päivieni piristys.

L – Lastenohjelmat. Miten voin edelleen muistaa joidenkin tunnareita ulkoa?

M – Minä. Äidiksi tuleminen ja kasvaminen on toki tehnyt minusta juuri tämänlaisen. Olen myös pelännyt minuuden kadottamista ja tajunnut, että lapsen syntymän jälkeen sen on luonnollistakin hetkeski siirtyä vähän syrjempään, mutta kyllä sitä sitten taas ihan omaksi itsekseen palautuu.

N – Nuttura. Tunnetaan myös nimellä äitinuttura, eli luottokampaus.

O – Oma-aika. Tämän tärkeyttä ei voi liikaa korostaa ja silti se jää aivan liian usein pelkäksi ajatukseksi. Kun saa pienen hengähdystauon siitä kaiksesta tavallisesta lapsipyörityksestä, jaksaa taas paremmin.

P – Puuro. Joka aamu.

Q – Kuu. Jos joku perhenjäsen ei valvota, niin taivaalla möllöttävä kuu pitää kyllä huolen etten saa nukutuksi.

R – Ruutuaika. Olen ollut aina melko tiukka tästä, toki poikkeuspäiviäkin on. Mitä isommaksi lapset tulevat, sitä tiukemmaksi olen ruutuajan kanssa ryhtynyt. Nykyään se on koululaisilla vain tunti joka toinen päivä, taaperolle 0 (eipä hän tosin jaksa vielä edes mihinkään keskittyä).

S – Synnytys. Jotain niin uskomattoman ihmeellistä, rajua ja alkukantaista. Sitä on itse samalla niin herkkä ja vahva. Synnytykset eivät ole olleet minulle missään nimessä helppoja, mutta silti niin hienoja kokemuksia, että tekisin milloin vain uudestaan (siis teoriassa).

T – Talous. Äitiyslomalle jääminen ja sen jälkeinen vanhempainvapaa romahduttaa monen talouden, etenkin jos tämän jälkeen haluaa vielä jäädä kotiin hoitamaan lasta. On kummallista, miten valtio haluaa ihmisten tekevän lisää lapsia, mutta lapsiperheet joutuvat elämään todella tiukilla.

U – Uusperhe. Ottaa ja antaa, aina ei ole helppoa ja joskus taas on.

V – Välikausi. Mikä ihmeen välikausi, ihmettelin esikoiseni ollessaan vauva. Nykyään tiedän kaiken vesipilariarvoista, kuorivaatteiden ominaisuuksista, kerrostuksesta ja tuulenpitävyydeyystä – hengitävyyttä unohtamatta!

W – Wanhanajan ohjeet. Äidiksi tullessaan sitä saa jos jonkinmoisia neuvoja ja vinkkejä, ihan pyytämättä, täysin tuntemattomiltakin. Tärkeintä on luottaa omaan vaistoon ja tehdä asioista niin mikä itsestä tuntuu parhaalta, ei siksi että 50-luvullakin niin tehtiin.

X – Xjhxhfhgcxgv. Äitiys tuo tullessaan mitä kummallisempia uusia sanoja, kolmannessakin raskaudessani opin taas kaikkea ihan uutta (kuten että mitä balloki tarkoittaa, tunnustan googlasin). X-asento on myös aika jees, jos edellinen vastaus ei mennyt sääntöjen mukaan.

Y – Yhdistelmärattaat. Kymmenen vuoden aikana minulla (siis lapsillani) on ollut yhteensä kuudet rattaat. Kyllä, sellaisiinkin ja tietyn merkin kapistuksiin voi hurahtaa ja pistää yksiin nelinumeroisen summan. Toki lisävarausteina löytyy lisäksi viilentävää istuinalustaa, mukitelinettä, kesäkuomuja ja untuvapussukkaa. Vain parasta kullanmussukoilleni!

Z – Zombie. Yövalvomisten jälkeen tuttu tunnetila, ihan kun aivojen tilalla olisi vain kaurapuuroa.

Å – Åjåjåj. Mihin mä sitä ruotsia muka isona tarvitsee, mietin seiskaluokalla tunnilla tylsistyneenä. Nyt olen naimisissa suomeruotsalaisen kanssa, sukunimessäni on tämä kirjain ja myös lapseni puhuu minulle ruåtsia.

Ä – Äiti, maailman ihanin sana. Nykyään olen myös mamma (ktso ylempi).

Ö – Öööö. Mitä mä olinkaan just sanomassa?

Vanhaan tuttuun blogityyliin, pistetäämpäns haaste ihan oikeasti eteenpäin. Tahtoisin lukea äitiyden aakkoset ainakin Karoliinalta, Sannilta, Valeäidiltä.  Linkatkaa toki muutkin vaikka tähän alle, jos teette haasteen!

Kirjoitin tästä samasta aiheesta jo aiemmin päivällä instaan, mutta halusin jatkaa ajatusta täälläkin. Sillä kaikessa yksinkertaisuudessaan tai itsessäänselvyydessään, sen sanoma on tärkeä: annetaan lasten olla lapsia.

Ehkä paras kohteliaisuus, jota olen äitiydestäni saanut on se, miten annan lapseni olla rennosti lapsia omina yksilöinään. Tutkia ja tarkastella maailmaa, kiipeillä, kokeilla ja ehkä vähän vanhingossa joskus sotkea samalla.

Minulla ei ole mitään sen kummempaa kasvatusfilosofiaa, enkä oikeastaan mieti juurikaan näitä juttuja arjessa. Teen ja olen vaan, tunteella ja täynnä rakkautta. Tärkeää minulle on kuitenkin antaa lasten olla lapsia. Olla juuri sellaisia kun ovat ja saada itsevarmuutta siitä, kun vanhempi hyväksyy ja arvostaa.

Kaikki lapset ovat erilaisia, mutta heitä yhdistää uteliaisuus ja halu oppia. Lapset oppivat itse kokeilemalla. Kuten vaikka sen, kuinka monta kertaa pitää tehdä kuperkeikka ennen kun päässä alkaa pyöriä, miten monta kertaa sängyllä voi pomppia ennen kun äiti kieltää, miltä perunamuussi tuntuu hiuksissa ja miten nopeasti pystyy juoksemaan paljain jaloin.

Lapsilla tulee olla vapaus elää iloista ja huoletonta elämää. Vapautta olla, leikkiä, tutkia, kokeilla – turvallisesti juuri sellaisena kun ovat.

Älkää ymmärtäkö väärin, tottakai myös kiellän lapsiani – usein monta kertaa päivässä (esim perunamuussia ei saa laittaa meillä päähän). Väsyynenä ja stressaantuneena enemmän. Parempina päivinä sitten vähemmän ja ennenkaikkea silloin kieltäminen on helpompi verhota toiseen muotoon. Sanoa ”ei” eri tapaa, rakentavammin, opettavasemmin. Rakkaus on myös rajoja, mutta rajat eivät kuitenkaan estä lapsia olemasta lapsia.

Joskus se on helpompaa, joskus vaikeampaa. Vanhemmuus on paljon irti päästämistä. Välillä tuntuu vaikealta katsoa vierestä kun taapero haluaa syödä itse tai opetella syöttötuliin kiipeämistä – pitää vain päästää irti ja pysytellä sopivan matkan päässä, valmiina torjumaan pahimmat tilanteet, mutta antaa sijaa roiskeille ja pienille kolhuille.

Lapsilla on oikeus näkyä ja kuulua, tulla nähdyiksi ja kuulluiksi. Lapset eivät ole pieniä aikuisia vaan lapsia. Ja joskus lapset vaikka rupeavat kävelemään käsillä, metsästämään auringonsäteitä tai harjoittelemaan karateliikkeitä taidenäyttelyssä. Tietyissä olosuhteissa (esim kun kukaan tai mikään ei ole vaarassa) se on tosi ok.

Kuvissa näkyvät vaatteet on saatu R/H:lta insta-yhteistyöhön. Heidän uusi Freedom Kids lastenvaatemallisto innoitti alunperin tämän tekstin kirjoittamiseen.