Noniin, nyt vihdoin reilun kuukauden hyvin vahvasti arjessamme näkyneeseen aiheeseen, eli laminaattilattian maalaamiseen. Muutimme siis maalikuussa uuteen kotiimme, johon ennen muuttoamme vaihdettiin kostausvaurion takia uusi lattia. Vanha lattia oli muovimatto, eikä sen alla oleva lautalattia ollut valitettavasti enää kunnossa. Lattia vaihdatettiin taloyhtiön puolesta laminaattiin. Väriin en harmikseni pystynyt vaikuttamaan, sillä heiltä löytyi yhtä ja samaa vaaleaa tammiviilua valmiiksi varastosta. Koska halusin uuteen kotiin joko aidon puulattian tai valkoiseksi maalatun lattian, ei auttanut alkaa kun itse hommiin.

Omakustanteisesti lautalattian tai parketin laittaminen olisi ollut järjetöntä (ja järjettömän kallista) juuri laitetun laminaatin tilalle. Laminaatti olisi toki ollut edullisempi vaihtoehto puulle, mutta myöskin kaikki omaa silmää miellytävän väriset laminaatit olivat hintavia, ja silti niissä olisi häirinnyt se muovinen fiilis. Asiaa hieman selviteltyäni päädyin siis laminaatin maalaamiseen, joka näistä kaikista oli myös selvästi halvin vaihtoehto.

Moni varmasti elää siinä uskossa ettei laminaattia voi maalata. Niin minäkin ennen. Moni teistä on myös varmaankin kuullut otepohjamaalista? Sillä voi maalata lähes mitä pintoja, myös muovia, jonka jälkeen maali pysyy niissä yhtä tiukasti kuin puussakin. Tutkin asiaa netistä, josta löysin ihan muutamia kokemuksia. Lähinnä maalaamisesta, mutten niinkään käytöstä. Juteltuani Tikkurilan maalilinjan kanssa vakuutuin lopullisesti että näin voi oikeasti tehdä.

Nähtyäni uuden laminaatin muuttopäivänä myönnän kyllä epäröineeni hetken. Vaalea tammilaminaatti oli oikeasti aika nätti, leveät ”lankut” ja kaunis vaalea sävy. Luonnonvalossa. Mutta illan hämärtyessä, keinovalossa se näyttikin sitten tosi muoviselta, väri kellertävävä – tietyssä valossa jopa vaalenpunaiselta. Myös jokainen rätinpyyhkäisy näkyi siinä rumasti. Joten posotettuani muuton jälkeen 11 tunnin yöunet, ryhdyin hommiin.

Aloitin olkkarista ja eteisestä. Ihan ensimmäiseksi imuroin ja pesin lattiat ja listat hyvin maalarinpesulla. Maalasin siveltimellä ensin seinänvierustat valkoisella Otex tartuntapohjamaalilla, ja sen jälkeen loput varrellisella telalla. En levittänyt kovin paksua kerrosta, mutta kuitenkin niin että lattia peittyi kauttaaltaan. Otepohja kuivuu nopeasti, mutta seuraavan maalikerran maalaamisen väliin kannattaa jättää reilusti väliä, ainakin 12 tuntia.

Seuraavana päivänä aloitin sitten varsinaisen maalaamisen monien suosittelemalla Betolux Akvalla. Ennen maalauksen aloittamista tarkistin vielä ettei lattiassa ollut roskia. Maalasin taas samantapaan, ensin pensselillä seinänvierustat sekä tälläkertaa myös listat, varrellisella telalla loput. Betolux akva kuivuu kävelukuivaksi reilussa tunnissa, mutta samaan tapaan annoin maalin kuivua vähintään 12 tuntia ennen seuraavien kerrosten välissä.

Maalasin jokaisen huoneen samaan tapaan. Paitsi olkkarin ja eteisen jälkeen vaihdoin öljypohjaisen otexin vesiohenteiseen – näin ei tarvinnut kärsiä mistään hajuhaitoistakaan. Maalia levitin melko ohuet kerrokset ja yhteensä betoluxia maalasin 3-4 kerrosta, työnlaadusta riippuen. Listat maalasin vain kahteen kertaan.

Listoja en ollut aluksi ajatellut maalata, mutta huomasin että ne näyttäisivät paremmilta ollessaan samaa sävyä lattian kanssa. Betoluxin sävyksi valitsin paperin (F497). Yllätyin kuinka monta eri valkoista sävyä Tikkurilan värikartassa onkaan. Tuo paperi on ollut aivan nappivalinta, ei liian kylmä muttei kuitenkaan liian kellertäväkään. Halusin nimenomaan lattiasta valkoisen, en harmaata – ja liian valkoinen olisi taas saanut kaiken muun valkoisen näyttämään keltaiselta. Ihan täydellinen sävy siis.

Maalaaminen itsessään ei ollut kovin vaikeaa. Olen kuitenkin melkoisen suurpiirteinen ihminen ja jouduin etenkin ensimmäisllä maalauskerroilla muistuttelemaan itseäni keskittymään ja tekemään kaiken rauhassa ja kunnolla. Yhden huoneen maalaamiseen meni kerralla aina noin tunti, ja kuivumisen kanssa sellaiset neljä päivää. Maalauksen ollessa valmis odotin vielä muutamia päiviä ennen kuin siirsin kalusteet. Vaikka maali kuivuu nopeasti, saavuttaa se lopullisen kovuutensa vasta kahden viikon päästä. Mitään todella painavia kalusteita ei siis kannata heti maalatulle lattialle laittaa ja kaikkien alle kannattaa muistaa laittaa myös huopatassut! Aluksi varoin lattoita kauheasti, en uskaltanut edes kuljettaa imuria lattiaa pitkin, vaan kannoin sitä kädessäni. Huomasin kuitenkin pian että maali tosiaan pysyy hyvin ja lattian kanssa voi elää ihan normaalia elämää 😀

Olen todella todella tyytyväinen lopputulokseen. Vaikka valkoinen lattia ei enää mikään muodikkain vaihtoehto olekkaan, on se juuri sitä mitä halusin. Se avartaa, suurentaa ja tuo ihanasti lisää valoa asuntoon. Laminaatissa olevat ”puunsyyt” näkyvät kauniisti maalin läpi ja lattia näyttää ja tuntuu ihan oikealta maalatulta puulattialta. Tykkään että maali on hieman kiiltävä, mutta lattia ei silti ole yhtään sen liukkaapi kun vaikka laminaatti.

Kuukauden asumisen jälkeen maali kestää hyvin kulutusta. Mutta kuten puisessakin lattiassa, maali varmasti ajan saatossa kuluu paikoitellen, tulee kolhuja ja jälkiä. Se mielestäni vain kuuluu ja sopii vanhan talon tunnelmaan. Kerron ehdottomasti lisää käyttökokemuskista kun sellaisa kertyy.

Tässä vielä omat vinkkini laminaatin maalaamiseen, jos innostutte vaikka tekemään perässä:

– valitse siveltimiksi ja teloiksi laadukkaat tekokuituiset välineet
– pese välineet hyvin pensselipesulla maalausten välissä
– mitä kahreampi pinta, sitä paremmin maali tarttuu, voit siis käydä halutettasi teräsvillalla lattiat läpi ennen maalaamista
– ennen maalausta imuroi ja pese maalarinpesulla hyvin pinnat mutta myös esim seinät ja patterinvälit (ei ole kiva kun märälle maalille pöllähtää patterin takaa kasa roskaa)
– valitse vesiohjenteinen maali hajuhaittojen minimoiseksi, myös työvälineiden pesu käy silloin helpommin
– huolehdi ettei esim omia hiuksia pääse putoilemaan lattialle maalauksen aikana
– sekoita maali hyvin ja ohenna ohjeen mukaan
– maalaa suoraan, lattianmukaisesti
– älä maalaa liian paksusti ja anna maalin kuivua kunnolla maalauskertojen välissä
– imuroi tai pyyhi maalarinpesulla lattia tarvittaessa myös maalausten välissä
– anna maalin kovettua ennen painavien kalusteiden siirtämistä
– älä maalaa itseäsi nurkkaan
– tuuleta hyvin

Maalaaminen tuli tosiaan edullisimmaksi vaihtoehdoksi, vähän alle 75m2 alueen maalaaminen maksoi kaikkine tarvikkeineen noin 560 euroa.

– Siveltimet, telat, maalialusta, maalarinpesu, pensselipesu 60eur
– Otex tartuntapohjamaali (noin 7 l) 100 eur
– Betolux akva (noin 25 l) 400 eur

Eli laminaattilattian tosiaan voi (ja kannattaa) maalata ja jopa tällainen huithaipeli saa sen tehtyä siististi. Tai no melkein.  Lisää kuvia maalatusta lattiasta näkyy esim tässä, tässä ja tässä postauksessa.

*maalit saatu Tikkurilta bloginäkyvyyttä vastaan 

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Kerroin muutama päivä sitten että kävimme siskopuoleni kanssa heppataleilla, jossa hänenkin hevosensa asuu. Hevosten, ponien ja varsojen lisäksi talleilla on koiria, kissoja, possuja, kanoja ja kukkoja. Ennen tallin lattialla viipotti myös marsuja ja viereisellä tilalla on iso vuohitarha ja toisella naapurilla taas härkiä. Näinpäs sellaisen vauvan käsivarren kokoisen heinäsirkakin… Pojat muistivat hyvin vuoden takaiselta käynniltään Amanda-ponin, jolla pääsivät ratsastamaan. Yhdestä tallista löytyi myös maailman suloisin, hiljattain syntynyt uusi vasa.

Jos jostain omassa kasvatuksessani olen erityisen ylpeä, niin siiä että olen opettanut lapset kunnioittamaan niin erilaisia ihmisiä kuin eläimiäkin. En kiellä etteivätkä he vaikka tuttuja koiria välillä käsittelisi vähän kovakouraisesti, mutta silloinkin näkee että että siinä on kovasti rakkautta ja välittämistä mukana. On ihana huomata että pojat tykkäävät tosi paljon kaikista eläimistä ja ovat kovasti kiinnostuneita niistä. Aivan mahtavaa kädsä heidän kanssaan vaikkapa juuri tuolla talleilla, mutta ihan kadulla kulkiessammekin he kyllä huomaavat jokaikisen koiran ja linnun ja kehuvat niitä söpöiksi.

Kuten olen aiemminkin kertonut, poden kovaa koirakuumetta ja oman koiran ottaminen on ollut vakavasti mielessä ainakin vuoden verran. Kuitenkin haluan tarjota parhaan mahdollisen elämän tulevalle lemmikillemme, enkä ole varma voiko vielä tässä elämäntilanteessa sellaista tarjota. Talleilla ollessamme löysimme niityltä hevosten joukosta nuoren koiranpennun. Naskalihampainen villikko vähän jännitti poikia, mutta itse olisin voinut napata sen vaikka heti mukaan (samoin kun mietin miten saisin huomaamattomasti salakuljetettua sikopuoleni koiran mukaan kotiin). Koiranpentu löysi lopulta kotiin, mutta koirakuumetta se ei totisesti helpottanut. Joku päivä vielä.

Vaikka tällaisia kaupunkilaishöpsöjä ollaankin, haluan ehdottomasti sälilyttää oman ja lasten yhteyden eläimiin ja luontoon aina. Elvis onkin ilmoittanut jo ryhtyvänsä isona eläinlääkäriksi.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Olen
– kokenut ylpeyttä ja huvitusta elviksen ekasta peiliselfiestä
– törmännyt sattumalta espanjan tindermatchiin ja jäätynyt totaalisesti
– käynyt tivolilaitteessa
– syönyt liikaa herkkuja
– valvonut joka ilta myöhään
– nukkunut joka aamu myöhään
– kokenut koirarakkautta
– käynyt elämäni halvimmassa sokeroinnissa
– suunnitellut olkkarin ja makkarin sisustuksen uusiksi
– aloittanut kirjoittamaan kirjaa
– käynyt meressä melkein uimassa
– ollut kiitollinen perheestä
– ostanut viinapulloja sisustusmielessä
– sairastanut (parhaillaan) keuhkoputkentulehdusta tai vastaava
– raivonnut lapsille
– nauttinut elämästä ja kaikesta
– varannut tatska-ajan
– kieltäytynyt töistä
– tehnyt töitä
– toivonut että matkasta jäisi ihania muistoja lapsille
– ikävöinyt
– nukkunut päikkäreitä
– lopettanut suuttuuneena olon
– jännittänyt siskopuolen talokauppoja
– ollut tekemättä mitään
– haaveillut mökkiviikosta kavereiden kanssa
– shoppaillut
– nähnyt kummallisia unia
– vauvakuumeillut ja katsellut netistä vaunuja
– suunnitellut kesän festareita
– leikkinyt vesisotaa lasten kanssa
– en vieläkään varannut paluulentoja

näin muutamia asioita mainitakseni.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Tässä vain muutama kuva eiliseltä reissulta heppatalleille. Siskopuolellani on hevonen tässä melko lähellä, ja olenkin kirjoitellut talleista myös viime vuonna. Se on vaan tosi ihana paikka. Toki hevosten ja muiden eläinten, mutta myös mielettömien maisemien ansiosta. Vuorilta kun näkee viikunapuiden yli merelle saakka. Aika jännää on käydä myös maastossa ratsastamassa, ikinä ei tiedä tuleeko kapealla vuoristotiellä vastaan satapäinen vuohilauma vai härkiä.

Eilen päästiin poikien kanssa katsomaan kun uudet ystävykset, Tietsu ja Lucas, leikkivät. Tietsu on siis siskopuoleni 8-vuotias ruuna ja Luca taas parivuotias, vielä vauvakarvainen, poni-poikanen. En oikeasti ole tiennyt että hevosetkin leikkivät keskenään niin rajusti. Jos siis noin kauheasti tykkäävät toisistaan kun nuo kaksi. Kierivät maassa, painivat – ihan kun koirat. Mutta vaan kymmenen kertaa isommin. Lievästi sanottuna hiekka vähän pöllysi. Leikkvät itsensä ihan hikisiksi. Vähän jännitti seurata vierestä. Ihana oli taas huomata ettei (tässäkään tapauksessa) ystävyys katso ikää tai kokoa tai muutakaan. Ja miksi pitäisikään jos vaan tulee hyvin juttuun. Ihant nuo kaksi villiä.

Ja oli siellä talleilla vaikka mitä muutakin ihanaa, mutta se kuvatulva sitten vähän myöhemmin 🙂

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

No ei kauheasti mitään, mutta lähemmäs pari vuotta sitten ostamani Cambridge Satchel laukkuni on saanut blogissa ihan liian vähän huomiota. Ja samalla pääsen esittelemään supesöpöä vaalenpunaista lompakkoani sekä nallekarkki puhelimen kuorta.

Tuo laukku oli minulla varmaan vuoden säilössä, kunnes alkukeväästä otin sen takaisin käyttöön. Syy kaapin pohjalla lojumiselle oli se, että laukku oli minulle vähän liian suuri. Minulla ongelmana nimittäin on haalia laukkuihini niin paljon tavaraa, etten lopulta löydä niistä mitään. Siksi olenkin todennut, että minun pitää käyttää vain pienen pieniä laukkuja – joihin mahtuu juuri ja juuri puhelin, kukkaro ja avaimet.

Lompakon kanssa sama homma. Suuri lompakko täyttyy hetkessä kuiteilla ja kaikenmaailman korteilla, niin ettei sieltäkään meinaa löytää mitään. Siksi olenkin käyttänyt pientä kukkaroa niin kauan kun muistan.

Nyt kuitenkin Zara Homesta löytyi niin söpö pinkkikullattu nahkalompakko etten vain voinut jättää sitä ostamatta. Tuli heti vähän aikuisempi fiilis, mutta kuitenkin lompakko on sopivan pieni. Sinne mahtuu vain muutama tärkein kortti. Samalla reissulla Bershkasta ostin nuo nallekuoret puhelimeen. Kaikkien mielestä ne on järkyt, eli juuri täydelliset mulle.

En enää muista onko tuo Satchelini 11 vai 13 tuumainen, mutta yllättävän paljon sinne mahtuu tavaraa. Yritän kuitenkin pitää sisällön minimissä ja kuljetan sitten mielummin vaikka kangaskassissa tai rattaissa roikkuvassa repussa muun sälän. Kameran, nenäliinat, laastarit, juomapullon… Kaiken. Helpompi kun laukusta ei pursuile kaikkea tai soivaa puhelinta pidä kaivaa niin kauaa että soitto lakkaa. Vaikka kyllä tänä aamunakin heitin tuostakin kasan roskia pois… Aina sitä voi ainakin suunnitella olevansa vähän järjestelmällisempi kun on. Mites muilla? Aiheuttaako isot laukut samanlaista päänvaivaa?

ps. en tiedä mikä mun kuvien asettelua vaivaa..mutta koitan korjata sen. Nyt kuitenkin heppatalleille!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.