KAUNIIDEN KUVIEN TAKANA

14/03/2017

Tiedättekös, siitä on aikalailla tasan neljä vuotta, kun kerroin blogissa eronneeni. Ero oli päätetty jo muutamaa kuukautta aiemmin, mutta neljä vuotta sitten kannoin viimeiset tavarat uuteen kotiini. Nukuin yöni yksin lasten patjalla, koska minulla ei ollut sänkyä, söin nuudelini käyttäen tuolia pöytänä ja aloitin aivan uudenlaisen arjen ja elämän. Ihan itsekseni.

Aluksi se oli todella pelottavaa. Olo oli turvaton enkä tiennyt yhtään miten elämä tulee siitä eteenpäin jatkumaan. Hävetti myös. Nykyään asiat ovat päinvastoin ja nämä yksin vietetyt vuodet ovat olleet elämäni parhaimpia, opettaessaan niin paljon itsestäni ja muista.

Tänään tosiaan havahduin siihen, että tammikuussa kuusi vuotta täyttänyt blogini on ollut seurannut viimeiset neljä vuotta tätä (ei enää niin) uutta elämääni. Ja sitä ennen kaksi vuotta sitä toista. Blogin aikana olen sairastanut raskausajan masennusta, saanut toisen lapseni pienellä ikäerolla, eronnut, muuttanut kahdesti, kärsinyt sydänsuruista, kokenut yksinäisyyttä, pelännyt, mokannut, hävennyt, hankkinut koiran ja joutunut luopumaan siitä, laihtunut, lihonnut, laihtunut, lihonnut, kertonut vääristyneestä kehonkuvastani, joutunut rikoksen uhriksi, puhunut ahdistuksesta, kateudesta ja epävarmuudesta, surusta ja vihasta, epäonnistunut ihmissuhteissa, sairastanut ja pelännyt sairastavien lähisten puolesta, joutunut lukemaan solvauksia ja perättömiä juttuja itsestäni, meinannut lopettaa bloggaamisen, ollut välillä aika pohjalla.

Tänään myös törmäsin facebookissa tekstiin, jossa pääpirteittäin haukuttiin kaikki bloggaajat alimpaan kastiin. Nimittäin nykymaailmassa, jossa some on isossa osassa, me tykkäämme jakaa niitä kivoimpia hetkiä. Kuvia lomalta, herkullisista ruoka-annoksista ja ylipäätään onnellisista hetkistä. Blogit ovat kuulemma tämän ilmiön alhaisin muoto. Sillä eihän kenenkään elämä ole pelkkää iloa ja onnea, joten tämän mielestä on silloin harhaanjohtavaa jakaa vain nämä parhaat palat. Kyseisessä tekstissä pahoitetaan mieli, sillä siinä epäillään että sosiaaliseen mediaan valitut parhaat palat on valittu rakentaen jotain epätodellista minää. Suosiota, hyväksyntää ja huomiota hakien. Kuullemma myös bloggaajien teennäisyys korostuu kun esitellään ja mainostetaan vain jotain turhaa, kuten ravintoloita, joogavaatteita tai hampaidenvalkaisuliuskoja.

Meidän kaikkien elämiin kuuluu hyviä ja huonoja asioita, tiedämme sen. Meillä on kaikilla ongelmamme ja kaikki me koemme vastoinkäymisiä. Rehellisesti sanottuna, minusta on tyhmyyttä ja naiviutta kuvitella, että kaveri joka lataa someen vain iloisia ja kauniita kuvia, ei kokisi elämässään lähes milloinkaan mitään negatiivista. Saatika sitten, että hän julkaisi tietynlaisia kuvia vain rakentaakseen itselleen positiivista imagoa.

Täytyy sanoa, että minä ainakin katselen somessa mielummin vaikkapa niitä värikkäitä ruokakuvia ja kuulen ravintolasuosituksia, kun ainaista valitusta siitä kuinka se ärsyttävä naapuri taas aloitti päivän poraamalla tai kuinka rahat just ja just riittävät tässä kuussa vuokraan ja sääkin on aivan paska. Hymy tarttuu ja niin tarttuu myös hyvä fiilis somessa. Ja minä ainakin jaan mielummin sitä positiivisuutta kun valitan. Pysyy oma mielikin iloisempana.

Tämä bloggaajien ainainen haukkuminen tehopyhiksi ja pinnallisiksi sai minut myös vähän suuttumaan. Voin kertoa, että vaatii aikamoista rohkeutta kertoa vaikeimmista tai vähän syvällisemmistä asioista, kun blogia lukee useita kymmeniä tuhansia ihmisiä. On ehkä vaikea tajuta kuinka paljon paineita on yrittää pitää blogi mahdollisimman aitona, mutta samalla suojella itseään ja perhettään. Jos ihan normaalista elämisestä saa tuntemattomilta uhkailuja lastensuojeluilmoituksesta, niin on aikamoinen kynnys kertoa julkisesti vaikkapa siitä, että sain hiljattain paniikkikohtauksen jonka jälkeen koin suurta ahdistusta ja erilaisia pelkotiloja pitkään. Minulla on oikeus valita mitä ja mistä kirjoitan, mutta vaikka postaisin pelkästään niistä hiton hampaidenvalkaisutahnoista, ei se tee minusta pinnallista tai kerro minusta vielä oikeastaan mitään muutakaan.

Meillä kaikilla on vastuu olla kriittisiä näkemäämme ja kuulemaamme kohtaan, niin somessa kun ihan realielämässäkin. On ihan turha vierittää sitä vastuuta muille tai pahoittaa mieltään siitä, jos joku haluaa välittää positiivisuutta ja kauniita kuvia. En minäkään näytä aamuisin samalta kun profiilikuvassani, mutta luotan siihen että ette koe kuvaa silti täysin valheelliseksi tai pahoita siitä mieltänne.

Nämä kotikuvat otin muuten viime sunnuntaina. Edellisiltana oli sattunut ja tapahtunut kaikenlaista. Olin tainnut ymmärtää väärin erään pojan kiinnostuksen ja nyt harmitti, jopa hävetti. Yksi toinen poika oli TAAS pahoittanut mieleni, vaikka tiesin niin käyvän. Kolmannen olin taas itse dumpannut yhtä tyylittömästi. Joten fiilis ei ollut seuraavana aamuna mitä parhain. Oikeastaan se oli tosi huono. Aurinko kuitenkin paistoi ja kotona oli kaunista. Otin kameran ja räpsin kuvia. Unohdin kaiken muun ja pikkuhiljaa kuvaamisen lomassa olo muuttui hyväksi. Ikinä ei siis voi tietää mitä siellä kauniidenkaan kuvien takana on tai miksi ne on otettu.


MEIDÄN KOTI – ETEINEN

27/07/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hurjaa miten aika taas juoksee, olemme asuneet tässä ”uudessa” kodissamme nyt tasan viisi kuukautta. Eka kuukausi meni tosin ihan remppameiningeissä ja toinen kuukausi reissussa, mutta silti! Olen ollut tyytyväinen päätökseen lähteä sisustamaan tosi pikkuhiljaa ja harkiten. Karsin tavaraa tosi paljon ennen muuttoa ja kun tilaa tuli kerralla vielä melkein 30 neliötä lisää, ei liika ahtaus ainakaan ahdista. Valkealle ja simmppelille pohjalle on sitten helppo tehdä vaikka mitä, jos sisustustyyiä haluaa jossain vaiheessa muuttaa.

Olenkin aiemmin esitellyt vähän tarkemmin jo olohuoneen sekä keittiön, pohapiirustus löytyy täältä ja auttaa ehkä hahmottamaan vielä vähän enemmän.

Eteinen on varmaankin kotimme ahtain ja pimein kolkka, ja siksi olenkin halunnut pitää sen mahdollisimman tyhjänä. Siinä auttaa eteisen yhteydessä oleva vaatehuone/komero jonne onnekseni mahtuu siististi kaikki kengät, ulkovaatteet ja muu sälä. Lapsetkin opetin heti alusta saakka siihen, että he riisuvat kenkänsä ja takkinsa aina suoraan sinne. Joten jos lattialla pyörii ylimääräisiä tavaroita, ne ovat useinmiten minun. Mietin jopa tuon söpön vanhan naulakonkin irroittamista, mutta vieraille on kuitenkin hyvä olla paikka takeille ja kasseille.

Pitkään mietin myös jotain säilytyshommaa eteisessä normaalisti sälitettäville tavaroille, kuten avaimille, aurinkolaseille yms pikkutavaralle. En vain oikein ollut varma että millaisen haluaisin ja sinä aikana näille kaikille on löytynyt jo luonnolliiset muut paikat. Eli sellaisellekkaan ei ole enää tarvetta.

Maton kanssa tuskailin myös pitkään. Kaikki testaamani käytävämatot olivat jotenkin hölmöjä ja lopulta tuo, alunperin ulko-oven edustalla rapun puolella ollut, perus-eteismatto päätyi tuohon. Saa nähdä lähteekö se joskus vaihtoon, toisaalta tässä tapauksessa käytännöllisyys saattaa voittaa ulkonäön. Tuo on nimittäin superhelppo pitää puhtaana, eikä se liu’u eikä liiku ärsyttävästi, kuten kaikki muut matot tahtoivat tehdä. NUDin peruslamppu mustavalkoisella johdolla on myös vanhan kodin peruja.

Uusi hankinta on kuitenkin tuo Iittalan plektra-jakkara. Valkoiseksi kuultomaalattu vanerijakkara on juuri täydellisen korkuinen kengännauhojen solmimiseen ja lasten pukemiseen (senkin aika koittaa taas pian, hyrrr). Kyllä se penkki vaan kuuluu sinne eteiseen, vaikka yritinkin pärjätä ilman. Ja paljoa muuta siellä ei sitten olekkaan, vielä kerran kiitos ja ylistys eteisen komerolle. Niin paitsi tuo pupupeili! Se on h&m homen lasten puolelta.

Eteinen siis jatkaa samaa pelkistettyä ja valkoista linjaa. Mutta jännä, että siitä huolimatta sekin on jotenkin ihan meidän näköinen. Varsinkin niinä päivinä kun en ole jaksanut siivota… ;-D

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.	 	Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

LAMINAATTILATTIAN MAALAAMINEN

15/05/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAlaminaatin maalaaminen tikkurila 9Processed with VSCOcam with f2 presetOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Noniin, nyt vihdoin reilun kuukauden hyvin vahvasti arjessamme näkyneeseen aiheeseen, eli laminaattilattian maalaamiseen. Muutimme siis maalikuussa uuteen kotiimme, johon ennen muuttoamme vaihdettiin kostausvaurion takia uusi lattia. Vanha lattia oli muovimatto, eikä sen alla oleva lautalattia ollut valitettavasti enää kunnossa. Lattia vaihdatettiin taloyhtiön puolesta laminaattiin. Väriin en harmikseni pystynyt vaikuttamaan, sillä heiltä löytyi yhtä ja samaa vaaleaa tammiviilua valmiiksi varastosta. Koska halusin uuteen kotiin joko aidon puulattian tai valkoiseksi maalatun lattian, ei auttanut alkaa kun itse hommiin.

Omakustanteisesti lautalattian tai parketin laittaminen olisi ollut järjetöntä (ja järjettömän kallista) juuri laitetun laminaatin tilalle. Laminaatti olisi toki ollut edullisempi vaihtoehto puulle, mutta myöskin kaikki omaa silmää miellytävän väriset laminaatit olivat hintavia, ja silti niissä olisi häirinnyt se muovinen fiilis. Asiaa hieman selviteltyäni päädyin siis laminaatin maalaamiseen, joka näistä kaikista oli myös selvästi halvin vaihtoehto.

Moni varmasti elää siinä uskossa ettei laminaattia voi maalata. Niin minäkin ennen. Moni teistä on myös varmaankin kuullut otepohjamaalista? Sillä voi maalata lähes mitä pintoja, myös muovia, jonka jälkeen maali pysyy niissä yhtä tiukasti kuin puussakin. Tutkin asiaa netistä, josta löysin ihan muutamia kokemuksia. Lähinnä maalaamisesta, mutten niinkään käytöstä. Juteltuani Tikkurilan maalilinjan kanssa vakuutuin lopullisesti että näin voi oikeasti tehdä.

Nähtyäni uuden laminaatin muuttopäivänä myönnän kyllä epäröineeni hetken. Vaalea tammilaminaatti oli oikeasti aika nätti, leveät ”lankut” ja kaunis vaalea sävy. Luonnonvalossa. Mutta illan hämärtyessä, keinovalossa se näyttikin sitten tosi muoviselta, väri kellertävävä – tietyssä valossa jopa vaalenpunaiselta. Myös jokainen rätinpyyhkäisy näkyi siinä rumasti. Joten posotettuani muuton jälkeen 11 tunnin yöunet, ryhdyin hommiin.

Aloitin olkkarista ja eteisestä. Ihan ensimmäiseksi imuroin ja pesin lattiat ja listat hyvin maalarinpesulla. Maalasin siveltimellä ensin seinänvierustat valkoisella Otex tartuntapohjamaalilla, ja sen jälkeen loput varrellisella telalla. En levittänyt kovin paksua kerrosta, mutta kuitenkin niin että lattia peittyi kauttaaltaan. Otepohja kuivuu nopeasti, mutta seuraavan maalikerran maalaamisen väliin kannattaa jättää reilusti väliä, ainakin 12 tuntia.

Seuraavana päivänä aloitin sitten varsinaisen maalaamisen monien suosittelemalla Betolux Akvalla. Ennen maalauksen aloittamista tarkistin vielä ettei lattiassa ollut roskia. Maalasin taas samantapaan, ensin pensselillä seinänvierustat sekä tälläkertaa myös listat, varrellisella telalla loput. Betolux akva kuivuu kävelukuivaksi reilussa tunnissa, mutta samaan tapaan annoin maalin kuivua vähintään 12 tuntia ennen seuraavien kerrosten välissä.

Maalasin jokaisen huoneen samaan tapaan. Paitsi olkkarin ja eteisen jälkeen vaihdoin öljypohjaisen otexin vesiohenteiseen – näin ei tarvinnut kärsiä mistään hajuhaitoistakaan. Maalia levitin melko ohuet kerrokset ja yhteensä betoluxia maalasin 3-4 kerrosta, työnlaadusta riippuen. Listat maalasin vain kahteen kertaan.

Listoja en ollut aluksi ajatellut maalata, mutta huomasin että ne näyttäisivät paremmilta ollessaan samaa sävyä lattian kanssa. Betoluxin sävyksi valitsin paperin (F497). Yllätyin kuinka monta eri valkoista sävyä Tikkurilan värikartassa onkaan. Tuo paperi on ollut aivan nappivalinta, ei liian kylmä muttei kuitenkaan liian kellertäväkään. Halusin nimenomaan lattiasta valkoisen, en harmaata – ja liian valkoinen olisi taas saanut kaiken muun valkoisen näyttämään keltaiselta. Ihan täydellinen sävy siis.

Maalaaminen itsessään ei ollut kovin vaikeaa. Olen kuitenkin melkoisen suurpiirteinen ihminen ja jouduin etenkin ensimmäisllä maalauskerroilla muistuttelemaan itseäni keskittymään ja tekemään kaiken rauhassa ja kunnolla. Yhden huoneen maalaamiseen meni kerralla aina noin tunti, ja kuivumisen kanssa sellaiset neljä päivää. Maalauksen ollessa valmis odotin vielä muutamia päiviä ennen kuin siirsin kalusteet. Vaikka maali kuivuu nopeasti, saavuttaa se lopullisen kovuutensa vasta kahden viikon päästä. Mitään todella painavia kalusteita ei siis kannata heti maalatulle lattialle laittaa ja kaikkien alle kannattaa muistaa laittaa myös huopatassut! Aluksi varoin lattoita kauheasti, en uskaltanut edes kuljettaa imuria lattiaa pitkin, vaan kannoin sitä kädessäni. Huomasin kuitenkin pian että maali tosiaan pysyy hyvin ja lattian kanssa voi elää ihan normaalia elämää 😀

Olen todella todella tyytyväinen lopputulokseen. Vaikka valkoinen lattia ei enää mikään muodikkain vaihtoehto olekkaan, on se juuri sitä mitä halusin. Se avartaa, suurentaa ja tuo ihanasti lisää valoa asuntoon. Laminaatissa olevat ”puunsyyt” näkyvät kauniisti maalin läpi ja lattia näyttää ja tuntuu ihan oikealta maalatulta puulattialta. Tykkään että maali on hieman kiiltävä, mutta lattia ei silti ole yhtään sen liukkaapi kun vaikka laminaatti.

Kuukauden asumisen jälkeen maali kestää hyvin kulutusta. Mutta kuten puisessakin lattiassa, maali varmasti ajan saatossa kuluu paikoitellen, tulee kolhuja ja jälkiä. Se mielestäni vain kuuluu ja sopii vanhan talon tunnelmaan. Kerron ehdottomasti lisää käyttökokemuskista kun sellaisa kertyy.

Tässä vielä omat vinkkini laminaatin maalaamiseen, jos innostutte vaikka tekemään perässä:

– valitse siveltimiksi ja teloiksi laadukkaat tekokuituiset välineet
– pese välineet hyvin pensselipesulla maalausten välissä
– mitä kahreampi pinta, sitä paremmin maali tarttuu, voit siis käydä halutettasi teräsvillalla lattiat läpi ennen maalaamista
– ennen maalausta imuroi ja pese maalarinpesulla hyvin pinnat mutta myös esim seinät ja patterinvälit (ei ole kiva kun märälle maalille pöllähtää patterin takaa kasa roskaa)
– valitse vesiohjenteinen maali hajuhaittojen minimoiseksi, myös työvälineiden pesu käy silloin helpommin
– huolehdi ettei esim omia hiuksia pääse putoilemaan lattialle maalauksen aikana
– sekoita maali hyvin ja ohenna ohjeen mukaan
– maalaa suoraan, lattianmukaisesti
– älä maalaa liian paksusti ja anna maalin kuivua kunnolla maalauskertojen välissä
– imuroi tai pyyhi maalarinpesulla lattia tarvittaessa myös maalausten välissä
– anna maalin kovettua ennen painavien kalusteiden siirtämistä
– älä maalaa itseäsi nurkkaan
– tuuleta hyvin

Maalaaminen tuli tosiaan edullisimmaksi vaihtoehdoksi, vähän alle 75m2 alueen maalaaminen maksoi kaikkine tarvikkeineen noin 560 euroa.

– Siveltimet, telat, maalialusta, maalarinpesu, pensselipesu 60eur
– Otex tartuntapohjamaali (noin 7 l) 100 eur
– Betolux akva (noin 25 l) 400 eur

Eli laminaattilattian tosiaan voi (ja kannattaa) maalata ja jopa tällainen huithaipeli saa sen tehtyä siististi. Tai no melkein.  Lisää kuvia maalatusta lattiasta näkyy esim tässä, tässä ja tässä postauksessa.

*maalit saatu Tikkurilta bloginäkyvyyttä vastaan 

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.