Kotiseuturakkaus. Oltiin viikonloppuna meidän vanhoilla kotikulmilla. Kun näin pojat kiipeilevän ja juoksentelevan tutuilla syksyisillä kallioilla, ihan kun joskus ennenvanhaan, tuli rintaan niin suuri haikeus että sattui.

Mietin usein, miksi tunneside juuri tuohon kaupunginosaan on niin suuri. Olenhan asunut vuosia myös muualla. Mutta mikään seutu oman lapsuuden jälkeen ei tuskin ole tullut yhtä tutuksi.

Kun lasten kanssa viettää kotona vuosia, tulee luuhattua myös aika paljon lähipuistoissa, kaduilla ja metsiköissä. Samalla tutustuu moniin muihin arkeaan samaan tapaan viettäviin naapureihin. Meille muodostui muiden äitien kanssa tiivis yhteisö.

Molemmat pojat ovat syntyneet täällä asuessa. Sillä on varmasti iso merkitys tunnesiteeseen. Niin paljon muistoja yhdessä kaupunginosassa. Itsekin koin suuren kasvun täällä asuessa. Tulin äidiksi ja myöhemmin aloitin alun vielä uudestaan ihan itsekseni.

Ihana Alppila. (Ja sen ihanan kuvauksellliset talojen seinät)

Ps. Olen ehdolla vuoden sisällöntuottajaksi Babyshop Awardseissa. Minua voi käydä äänestämässä klikkaamalla numeroa 53. Kiitos!

Tällä viikolla Facebook on tuntunut muistuttelevan erityisen paljon menneistä vuosista. Kuten kuuden vuoden takaisesta ressuistamme ensi kertaa Espanjaan. Kuusi vuotta sitten Elvis oli reilun vuoden ikäinen ja Kaapo kolme. Eli jo ihan isoja pikkupoikia – tai ainakin se silloin tuntui silloin siltä. Nyt kun vanhoja videoita tai kuvia katselee, ihan parinkin vuoden takaa, he ovat molemmat vielä ihan vauvoja niissä.

Tässä arjen tiimellyksessä sitä kasvua ja isommaksi muuttumista ei huomaa enää samalla tavalla, tässä iässä lapset kasvavat salaa, hitaasti ja tasaisesti. Vasta kun katselee aika taaksepäin, sitä oikeasti havahtuu muutokseen.

Toki aina välillä tulee niitä herättäviä hetkiä, kuten kun lapsen voi lähettää kauppaan ostamaan unohtunutta voita tai kun ekaluokkalinen soittaa että, ”osaan mä tulla itekkin kotiin, kävelen tästä vaan tota Manskua pitkin”. Okei, joskus jään hetkeksi tuijottamaan, että ovatko nuo jättikourat todella lapseni, mutta sitten taas joku toinen huutaa, että ”äitiiiiii, missä mun karate-reppu on?”  tai vauva konttaa takkaan ja jättikoura-asia unohtuu.

Maanantaina oltiin iltakävelyllä ja porttikonkiin paistoi kauniisti valo. Ekaluokkalainen proteistoi aluksi tuttuun tyyliinsä kuvan ottoa (KAIKKI on tällä hetkellä ei), kolmasluokkainen taas maanitteli hänelle, että tuu nyt! Nään tässä kuvassa niin paljon samaa kun niihin kuusi vuotta sitten kanssani Espanjan värikkäillä kaduilla kulkeneisiin pikkupoikiin –  ja samalla nään kaksi kunnon jäbyliä, toisella kengännumero 34 ja toisella 37 (!!!!!).

Kesäkuuta on jäljellä enää muutama päivänä ja kuukauteen on mahtunut jo vaikka minkälaita kivaa kesätekemistä, vaikka ilmat eivät ole olleet mitkään kaikista suostuisammat. Perinteeksi muodostunut kesätekemisten listakin oli jäänyt poikien osalta vielä tekemättä, ja siihen mahtuukin vielä vaikka mitä. Tähän se hermostuneesti hikikarpalo otsalla naurava emoji.

Kesällä me halutaan:

– Mennä Espanjaan
– Sukeltaa snorkkelin kanssa
– Onkia mato-ongella
– Pelata futista
– Nukkua myöhään
– Mennä uimaan
– Tavata kavereita
– Mennä yökylään
– Lasten festareille
– Puhaltaa jättiläissaippuakuplia
– Juoda vettä
– Telttailla metsässä
– Mennä stadikalle
– Viettää perheen kanssa aikaa
– Lukea kirjaa viltillä
– Piirtää äidin kanssa katuliiduilla
– Sytyttää nuotio
– Mennä metsäretelle
– Syöttää oravia
– Pitää piknik
– Ostaa Lego Pirates Of Caribian peli
– Mennä Lintsille
– Oppia ajamaan pyörällä tosi hyvin

T. Kaapo ja Elvis

Olen viime viikkoina kuullut useammalta ihmiseltä, että pojat eivät näytä yhtään veljeksiltä. Ja olen ollut ihan ihmeissäni, miten niin!? Hehän ovat kun paita ja peppu! Mutta tosiaan, Kaapo kyllä näyttää enemmän isältään ja Elvis sitten on taas kun kopio minusta pienenä. Ja ovathan he luonteeltakin ihan erilaisia.

Molempien poikien luonteet ovat tulleet mielestäni jo tosi varhaisessa vaiheessa esiin. Kaaposta jotenkin vain aisti, että hän on rauhallinen ja herkkä luonne. Elviksen pippurisen luonteen sain taas todeta jo ensimmäisenä päivänä synnytyssairaalassa. Toki tasoja tulee kokoajan lisää ja elämäkin hieman muokkaa persoonaa, mutta nämä ovat ne vahvimmat piirteet – jotka ovat näkyneet ihan vauvasta saakka.

On jännä miten useasti sisarukset ovat niin erilaisia. Vaikka nämäkin kaksi ovat viettäneet lähes koko ikänsä toisensa seurassa 24/7, ei persoonat ole kuitenkaan muokkautuneet samanlaisiksi. Oikeastaan uskon että se on jonkinlainen luonnon oma juttu, sisarusten on oltava erilaisa jotta he saisivat mahdollisimman paljon huomiota vanhemmiltaan. Kuulostaako tämä teistä yhtään järkevältä? Sillä jos sisarukset olisivat kovin samanlaisia, heitä myös helposti alkaisi huomiomaan yhtenä – ei yksilöinä. Olen huomannut nimittäin saman myös viiden pikkuveljeni kanssa. Toki meissä on samojakin piirteiltä ja kiinnostuksen kohteista, mutta jokainen on selkeästi ihan eri luonteinen. Mutta näitä samoja luonteenpiirteitä näkee kyllä sitten taas omissa lapsissa.

Siinä missä Kaapo arvostaa rauhallisia juttu tai lukutuokioita kainalossa, Elviksestä on taas parasta kun huomiota saa vanhemmalta yhdessä pelleilemällä ja riehumalla. Sitten taas kuitenkin Kaapo on se enemmän liikunnalisempi, kun Elvis taas tykkää piirtää ja näperrellä.

Kaikesta huolimatta nämä pojat on mitä mainioin tiimi. Kuten sanoin, paita ja peppu. Kahden vuoden ikäero ei ole ainakaan toistaiseksi haitannut menoa. He tekevät kaiken yhdessä ja selvästi nauttivat toisensa seurasta. Veljestä saa tukea ja turvaa, vaikka päivittäin he myös kinastelevatkin. Mutta nekin kinat tuntuvat vaan hitsaavan tätä parivaljakkoa enemmän yhteen. Pojat myös tunnistavat toisistaan hyvin tuntemukset. He huomaavat heti kun toisella on joku vialla. Tietävät milloin kannattaa ottaa etäisyyttä tai milloin sitten taas rutistaa tiukemmin. Näiden kahden touhuja seuraten sydän pakahtuu päivittäin.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Pyöräiltiin tuossa yksi sunnuntai poikien kanssa Ihana Kahvilaan, Sompasaareen. Pihalla oli yllättäen myös kansainvälinen porukka Baltic Spice nimisestä yhteisöstä. Heidän missionaan on näyttää mitä kaikkea siistiä luonnosta saa ja miten niitä hyödyntää. Olen jo aiemmin tutustunut hieman villiyrttien mielenkiintoiseen maailmaan, mutta taas pääsin maistelemaan uusia kasveja ja makuyhdistelmiä. On vaan niin hienoa että sienien ja marjojen lisäksi tuosta omasta pihasta ja lähimetsästä löytyy niin paljon erilaisia kasveja joita voi ruuanlaitossa käyttää. Kannattaa tutustua esimerkiksi Sami Tallbergin julkaisuihin, jos nämä jutut kiinnostavat!

Omaksi suosikiksi nousi hormasta haudutettu tee. Hitsit miten hyvää! Lehtiä ja kuumaa vettä, voiko yksinkertaisempaa olla! Kannattaa kokeilla! Maitohorsman lehdissä on runsaasti C-vitamiinia ja sitä käytetäänkin teen lisäksi myös ruuaksi monin tavoin. Nuoria lehdettömiä versoja voi silputa salaattiin tai ne voi valmistaa ruuaksi parsan tapaan. Teeksi niitä voi hauduttaa tuoreena tai kuivattuna. Toinen kestosuosikkini on nokkonen, jota pakkasesta löytyykin pusseittain. Käytän sitä pinaatin tapaan ruuanlaitossa ympäri vuoden.

Olettekos te muuten jo ehtineet sieni -tai marjametsälle? Entäs tarttuuko metsästä mukaan myös villiyrttejä ja kasveja?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.