BLOGI KYMMENEN VUOTTA!

6/01/2021

Tasan kymmenen vuotta istahdin kotonamme Alppilassa läppärin ääreen ja perustin hetken mielijohteesta blogin. Olin tuolloin 24-vuotias, asuin yhdessä kouluaikaisen poikaystäväni kanssa ja meillä oli reilun vuoden ikäinen Kaapo-poika, jota hoidin kotona.

Kymmenen vuotta myöhemmin olen saanut toisen pojan, eronnut, matkustellut, muuttanut kolme kertaa, bailannut, opiskellut, elänyt monta vuotta sinkkuna, kasvanut ja kehittynyt, mennyt naimisiin ja saanut kolmannen lapsen. Blogista ja sen ympärille liittyvästä muusta sosiaalisesta mediasta ja sen hyödyntämisestä markkinointiin on tullut työni. Silti niin moni asia on lähes ennallaan, ihan kuin tuolloin kymmenenkin vuotta sitten.

Kymmenen vuoden takaisissa postauksissa (eli tammikuussa 2011) jaan arkiruokareseptejä, esittelen omat sen hetken lempparikosmetiikat ja haaveilen siirtymisestä kokonaan luonnonkosmetikkaan, kerron kuinka pyykinpesukoneemme hajosi, kuinka olimme koko perheen kesken luistelemassa ja minulla on heti myös ensimmäinen kaupallinen yhteistyö ruotsalaisen lastenvaatemerkin kanssa.

Vaikka osa alkupään postauksista tai niiden kuvista on vuosia myöhemmin kadonnut blogimuuttojen yhteydessä bittiavaruuteen, on noihin vanhoihin postauksiin aina ihana välillä palata. Olen pitänyt kaikki vanhat postaukset aina julkisena kaikille, vaikka osa postauksista on toki vähän hassujakin. Kuten se, miten olen tehnyt kokonaisen postauksen runsaine kuvineen siitä, kun käyn ensi kertoja aivan fiiliksissä Lidlissä.

Kuitenkin blogi -ja somemaailma on nykyisin myös monella eri tavalla hyvin erilainen kun tuolloin kymmenen vuotta sitten. Minuakin kutsutaan nykyisin bloggaajan sijasta vaikuttajaksi ja omalta osaltani haluan myös ottaa tästä tittelistä vastuun. Haluan edelleen pitää blogini aitona hyvänmielen paikkana, mutta myös ottaa osaa yhteiskunnallisiin ja tärkeisiin aiheisiin. Arkisen hömpän jakaminen on vähentynyt osittain myös tästä syystä. Tuntuu väärältä tai turhalta esitellä lapsen uutta talvihaalaria kun voisin samalla energialla puhua naisiin kohdistuvasta väkivallasta.

Viime aikoina bloggaaminen onkin ollut paljon tasapainoilua ja miettimistä, paljon paljon etukäteen miettimistä, paljon enemmän kun silloin kymmenen vuotta sitten. Kuitenkin tunnen edelleen olevani yhtä rehellinen ja aito ja tekeväni tätä juttua juuri omalla tavallani ja juuri kuten haluan. Se on tärkeintä.

Muutama vuosi sitten mietin, että kun blogi täyttää kymmenen vuotta, lopetan. Ajattelin, että parempi lopettaa kun on vielä huipulla. Vuosi takaperin mietin myös, että järjestän suuret 10v bileet. Noh, rehellisesti melkein unohdin lopulta tämän koko kymmenvuotispäivän, muistin sen eilen. Enkä todellakaan ole vielä lopettamassa. Ehkä ne bileetkin pidetään vielä.

Vaikka blogi on ollut minulle jo monen monta vuotta työ, on se edelleen kuitenkin pääosin juuri sitä mitä se oli silloin kymmenen vuottakin sitten. Kanava jota kautta saan oman ääneni ja ajatukseni kuuluviin, tapa ilmaista itseäni ja saada omat ajatukseni kasaan. Paikka, johon ihmiset ympäri maan voivat kokoontua saamaan vertaistukea, oivalluksia, suosituksia ja hyvää mieltä.

Kymmeneen vuoteen on mahtunut paljon, mutta oikeasti se on hurahtanut ihan hetkessä ohi. Tästä on tullut osa identiteettiäni, eikä ihme, olenhan ollut bloggaaja lähes 1/3 koko elämästäni. Jännä nähdä millainen koko ala (ja maailma) on taas kymmenen vuoden päästä.

Osa teistä on ollut mukana ihan alusta saakka, osa on vasta äskettäin löytänyt tänne, jotkut ovat lähteneet, osa palannut. Ilman teitä ei olisi koko blogia. Vaikka tämän tekeminen on ollut ajoittain myös raskasta ja inspiraatio ollut kateissa, olen saanut tästä ihan valtavasti ja olen kiitollinen universumille, että jostain sain kipinän aloittaa tällaisen itselleni ihan tuntemattoman jutun, joka on vienyt minut nykyiseen pisteeseen.

Onko teillä jotain toiveita, millainen blogi tai sen aiheet voisivat tulevana vuonna olla? Entä, mitä muistoja teille on viime vuosilta jäänyt mieleen?

(kuvien karsimista en ole oppinut näköjään edes kymmenessä vuodessa)


MIKSI NAINEN ON SUSI TOISELLE?

10/11/2018

Olin eilisen, perjantai-illan, kahdestaan vauvan kanssa kotona. Kun vauva kävi yhdeksän aikaan yöunilleen menin ratsamaan keittiön kaapit herkkujen toivossa. En löytänyt mitään hyvää, mutta päätin ottaa lasin viiniä jääkaapista löytyneestä, aiemmin viikolla avatusta pullosta. Istuin sohavlle, viestettelin kavereiden kanssa ja kuuntelin läppäriltä musiikkia.

Siinä Spotifyn soittolistojani tutkaillessa löysin muutaman, jo ihan täysin unohtamani listan muutaman vuoden takaa. Kuvasin ”villiä” illan kulkuani myös Instagram-storyyn. Eli naureskelin hassuille vanhoille biiseille, tanssin (sohvalla istuen) ja muistelin menneitä, kuten parin vuoden takaista Flow Festivalia. Sitten otin vähän iltapalaa, kaadoin loput viinipullonliruset lasiin ja testailin kuvankäsiohjelmalla uutta banneria blogiin.

Puolen yön aikaan keittelin itselleni vielä kupin kamomillateetä ja tein vauvalle maidon pulloon valmiiksi, sillä arvelin hänen heräilevän pian syömään. Vauva heräsi yhden aikaan, vaihdettiin vaippa, puhdas yökkäri, annoin maidoin, peittelin hänet takaisin omaan sänkyyn ja menin itsekin nukkumaan.

Sain Storyihin paljon ilahtuneita kommentteja illan hassutteluistani. Osa pidempiaikaisita seuraajista muisti samoja juttuja ja biisejä, kuten tietysti myös omat kaverit.

Sitten tänään sain tutulta viestin ja linkin anonyymiin keskusteluun. Kaikkien niiden tyhmistä huulisynkka-vedoista ilahtuneiden ihmisten lisäksi jotkut olivat kuitenkin pahastuneet siitä, että olin juonut viiniä vauvan länsäollessa (nukkuessa).

Siellä epäiltiin minun juoneen koko pullo viiniä, imettäneen vauvaa ja sitten nukkuneen hänen kanssaan perhepedissä. Epäilyt esitettiin pian faktoina ja toimintani tuomittiin täysin vaikka osa yrittikin puolustella. Lopulta sillä ei kuulemma ollut edes mitään väliä paljonko viiniä oli kulunut, lasi vai pullo, vauva silti pelkäisi käytöstäni ja tuntisi olonsa turvattomaksi.

Mietin hetken että tartunko tähän ollenkaan. Tuntuu välillä niin absurdilta puolustella ja selitellä omia tekojaan tuikituntemattomille. Tällä kertaa en ottanut asiaa ollenkaan itseeni tai muutenkaan provosoitunut siitä, mutta halusin silti katkaista ilkeältä juorulta siivet. Joten kerroin sitten samaiseen instaan (en halunnut siihen anonyymiin keskusteluun osallistua), että join (max) kaksi lasia viiniä kolmen tunnin aikana, vauva nukkui tämän koko ajan, en imettänyt häntä (vaikka aivan hyvin olisin sen myös voinut tehdä), enkä edes nukkunut hänen kanssaan samassa sängyssä. Vauva ei huomannut minussa mitään erikoisesta poikkeavaa, sillä minussa ei sellaista ollut. Hassuttelen ja olen iloinen yleensä myös ihan selvinpäin.

En kirjoita tästä asiasta nyt tänne hakeakseni tsemppaavia kommentteja ta sääliä, vaan herättämään keskustelua siitä, miksi meidän naisten ei pitäisi käyttäytyä näin toisiamme kohtaan. Etenkin äidit, mutta toki naiset ylipäätään, ovat jatkuvan arvostelun ja syyttelyn alla. Silloin kun joku toinen ei syyllistä, me syylistämme itse itseämme.

Äitinä ollessa moni, kuten minä, jännittää esimerkiksi joka kerta julkiseen kulkuväliseeseen vaunujen kanssa menoa. Ei ole mitenkään harvinaista ratikassa saada osakseen ensinnäkin vähintään paheksuvia katseita sen vuoksi, että on kaikkien tiellä tai jopa ihan vain siksi, että lapsi saattaa alkaa pitämään ääntä. Puhumattakaan niistä ääneen huutelijoista, valittajista, vaunujen renkaisiin potkijoista, huokailijoista ja silmien pyörittelijöistä.

Äitinä sitä saa jatkuvasti ohjeita kaikkialta, ihan pyytämättään. Neuvoista ja kysymyksistä paistaa yleensä läpi aina epäilys ja syyllistäminen. Aina joku on kertomassa miten ennen vanhaan tehtiin paremmin, tai että nykyään kyllä suositukset ovat ihan toisenlaiset. Kun me joudumme jatkuvasti muiden arvostelun kohteeksi ja tiedämme miten raskaalta se tuntuu, miksi ihmeessä teemme sitä toisillemme?

Naisten asema yhteiskunnassa ei parannu sillä, että me jatkuvasta lyttäämme toisiamme alas. Meidän pitäisi tukea toisiamme, ei kiillottaa sitä omaa sädekehää piikittelemällä toista tai nostamalla vain itseään jalustalle – ei ainakaan toista arvostelemalla. Se ei ole itseltään pois jos vaikka kehuu tai kannustaa toista. En edelleenkään ymmärrä mikä saa naisen haukkumaan toista anonyymisti netissä. Arvostelemaan toisen tapaa olla ja elää. Etenkään äitinä toisesta äidistä.

Jos mies olisi juonut pari olutta illalla, vauvan nukkuessa, hetkauttaisiko se ketään? En usko. Itse luulen, että häntä enneminkin kehuttaisiin. Vitsi miten hyvä ja mahtava isä, kun jää yksin illaksi hoitamaan vauvaa.

En tiedä tavoittaako tämä kirjoitus niitä joita pitää, mutta ehkä tämä toimii myös vertaistukena niille jotka ovat kanssani samoilla aaltopituuksilla (tiedän että teitä onneksi riittää). Ei anneta muiden lannistaa meitä ja ollaan me armollisia itsellemme ja toisillemme. Ei arvostella toistemme valintoja vanhemmuudessa tai oleteta asioita liian heppoisesti. Pidetään toistemme puolia ja juodaan välillä viiniä jos siltä tuntuu – ilman syyllistymistä.


NYT SAA KYSYÄ

8/08/2017

Ajattelin että ehkä olisi hauska tehdä pieni slämäri / ystäväkirja-tyylinen postaus uudesta miehestäni. En ole nimittäin tainnut edes paljastaa hänen nimeään täällä. Kiinnostaisiko teitä siis tietää hänestä jotain? Laittakaa alle kommentteihin kysymyksiä, toki ihan kaikkiin ei välttämättä pysty vastata – mutta olisi hauska saada mahdollisiman laaja kirjo eri tyylisiä ja eri aihe-alueisiin liittyviä kysymyksiä pohdittavaksi.

Samoin jos teille tulee jotain kysyttävää minulta, niin antakaa palaa – en ole aikoihin vastaillu mihinkään ja uusia lukijoita on varmasti taas tullut mukaan matkaan!


WOKE UP LIKE THIS

6/07/2017

Ammu valkeni tänään aurinkoisessa Nizzassa, jonne saavuttiin eilen puolen yön aikoihin. Puutarhassa nautitun aamupalan ja altaalla hengalin jälkeen suunnattiin vanhaan kaupunkiin ja rannalle ihmettelemään, ja talsittiin huomaamattamme 12 kilometriä, huh! Huomenna aiotaan vaan makoilla rannalla tekemättä mitään sen kummempaa. Reissuamme pääsee seuraamaan ainakin instasta kunnes taas palailen parempien kuvien kera!


MURTOVARKAITA, TALOVAHTEJA JA LUVATTOMIA KOTIBILEITÄ

21/06/2017

Kenellekään ei tarvitse varmasti enää muistutella ettei matkoistaan ei somessa kannata kailottaa kovin kuuluvasti mahdollisten murtovarkaiden takia. Monesti bloggaajat saavatkin ihmettelyä osakseen, että miten he uskaltavat matkoistaan julkisesti kertoa. Emme me toki hölmöjä ole, murtovalvontajärjestelmän lisäksi ainakin meillä asuu reissujemme ajan aina talovahti. Sen jälkeen kun joitain vuosia sitten bloggaajakaverini kotiin murtauduttiin ja varas tiesi blogin perusteella tasan tarkkaan missä valvontakamera ja arvotavarat olivat, olen ollut asian kanssa paljon tarkempi.

On paljon rennompaa olla reissussa, kun tietää että kotona on kaikki hyvin. Riippuen toki talovahdista. Viime vuosien aikana meillä on nimittäin ollut jos jonkinmoista vahtia. On ollut tutuntuttua, exää, naapuria ja veljeä joka on pitänyt lahjoa jotta hän ylipäätään olisi kämpässä paikalla. Matkoilta palatessa vastassa on milloin ollut naarmuja lattiassa, tyhjiä vuosikertaviinipullojani tai avonainen jääkaappi. On kotonamme kuulemma järjestetty myösOM yhdet parhaimmista uudenvuodenkotibileistä.

Kaikenkaikkiaan kakikista kommelluksista huolimatta talovahdit ovat tuottaneet enemmän mielenrauhaa kun unettomia öitä. On rauhoittavaa tietää, että asunnossa on joku kastelemassa kukkia, keräämässä postia ja huomaamassa vaikkapa mahdolliset vesivahingot heti. Tästä rohkaistuneena päätin ensimmäisen kerran ottaa meille ihan täysin tuntemattomia ihmisiä asumaan, kun sain vuokranantajalta luvan välittää asuntoa satunnaisesti Airbnbn:n kautta.

Meillä asuu parhaillaan siis pieni perhe New Mexicosta saakka. Testailen tätä ekan kerran nyt niin, etten itse ole poissa matkoilla, vaan pääsen paikalle hetkessä jos on tarvis. Täytyy sanoa, että vähän kyllä jännittää. Eikä oikeastaan edes asunnon puolesta, vaan enemmänkin se, että onko vierailla kaikki hyvin, ovatko he tyytyväisiä asuntoon ja vastaako se heidän mielikuviaan.

Asunnon vuokraamiseen liittyy kauheasti kaikkea mitä en ollut tullut ajatelleeksi. Ensinnäkin pelkkään siivoamiseen sain kulumaan kaksi päivää. Perus siistimisen lisäksi kun yritin saada mahdollisiman paljon henkilökohtaisia tavaroita piiloon. Koska viraidemme lapset ovat omiamme nuorempia, kävin läpi myös kaikki lelut ja erittelin ne niin, että lasten on turvallista leikkiä pelkäämättä mitään lego-tukehtumisia.

Päätin myös ostaa uudet peitot, tyyny, petivaatteet ja pyyhkeet tulevia Airbnb vieraita varten. Lisäksi haettiin vintiltä pinnasänky ja lainattiin naapurilta syöttötuoli. Piti muistaa täydentää myös vessapaperivarasto, käsisaippuat ja tarkistaa että kaikki tarvittavat palohälytys -ja sammutinjutut sekä ensiapupakkaus olivat ajan tasalla. Toki järjestin myös kaikki keittiönkaapit, tyhjesin jääkapin sekä kirjoitin ainakin tunnin asunnon infokansiota.

Vieraat ovat myös viestitelleet ahkerasti, kyselleeet muunmuassa lähellä olevista ruokakaupoista ja leikkipuistoista, joten sellaiseenkin on mennyt yllättävän paljon aikaa. Hyvä siis etten ottanut tätä ekaa kertaa minkään oman lomareissun kanssa, sen verran säätöä tässä on kuitenkin ollut. Eiköhän tämä ala kuitenkin sujumaan ja seuraavien vieraiden kanssa homma sujuu varmasti jo jouhevammin.