TYLSIÄ JÄRKISYITÄ

25/01/2021

Mistä tietää että lapsiluku on täynnä? Tämä kysymys tulee minulla vastaan jatkuvasti erilaisissa facebookin  lastenvaate, vauva, allergia, kantoreppu -ja vastaavissa perhe-elämään sidoksissa olevissa keskusteluryhmissä.

Minä itse sanoisin, että ne jotka tietää vaan tietää ja meidän muiden, kuten itsenikaltaisen kroonisesta vauvakuumeesta kärsivän, pitää vain jossain vaiheessa tehdä se päätös. Jos siis haluaa päätöksen tehdä. Luulen, että useimmat perustavat päätöksensä järkisyihin. Kaltaiselleni tunteella, ei järjellä etenevälle tyypille tämä on helpommin sanottu kuin tehty.

Kun viimeisimmästä synnytyksestä on kulunut pian 2,5 vuotta ja arki toimeliaan taaperon ja isompien sisarusten kanssa on käynyt leppoisaksi, on samalla monet raskausajan ja vauvavuoden muistot saaneet paksut kultaiset reunat.

Tai siis, kyllähän minä muistan edelleen miten olen kolmessa raskaudessa kärsinyt hyperemeesistä, eli vakavasta raskauspahoinvoinnista. Kuinka olen maannut sängyn pohjalla tai tiputuksessa ja lähinnä toivonut nopeaa kuolemaa. Kuinka univelka on tehnyt minusta lähes mielenvikaisen ja kuinka olen keskellä yötä viskonut äidinmaidonkorvikkeet pitkin keittiön seiniä väsyneenä ja turhautuneena tuttipullorumbaan, kun imetys ei onnistunutkaan.

Kuinka silti yritin sinnikkäästi saada omaa maitoa riittämään ja pumppasin ärsyttävää ääntä pitävällä pumpulla kolmen tunnin välein, myös öisin. Kuinka hormonien vuoksi valuin jatkuvasti hikeä, pillahtelin itkuun ja hiukset putosivat. Miten pää oli vain täynnä tyhjää, enkä saanut edes yksinkertaisia sanoja, saatika sitten lauseita muodostettua.

Miten yrittäjänä rahahuolet iskivät päälle ja töitä oli pakko äitiyslomallakin tehdä, vaikka se oli aivan liikaa kaiken sen päälle. Miten vauvalla oli allergioita, itkuisuutta, huonosti nukuttuja öitä ja miten raskasta, aikaa vievää ja kallista kaiken sen selvittely oli. Miten olin jatkuvasti huolissani ja peloissani, ja miten silloin kun olisin vihdoin saanut nukkua en pystynyt, koska mietin mitä kaikkea kauheaa lapsille voisi sattua. Ja mistä kaikesta sitä saikaan riidan aikaan väsyneenä.

Toisaalta, siitä kaikesta selvittiin ja nyt tiedän, miten toimisin toisin, jos samoja tilanteita kohdalle vielä sattuisi. Ainakin teoriassa. Mutta siis ei. Ei vaan pysty. Tai emmätiiä.

Siksi listasinkin omia järkisyitä sille, miksi tulevaisuudessa tyydyttäisiin nuuskuttelemaan vain kavereiden vauvoja:

– Asumiskustannukset ovat nyt jo korkeat, pitäisi muuttaa ”maalle” jos tahtoisi lisää tilaa, ja se on taas ongelmallista vanhempien lapsien kannalta
– Jos jäisimme nykyiseen asuntoon, kenelläkään ei olisi koskaan omaa rauhaa (ei edes naapureilla)
– Olen intovertti, rakastan ja tarvitsen rauhaa, hälinä väsyttää ja hermostuttaa minua
– Mielenterveyteni ei ehkä kestäisi univelkaa
– Oksentaisin todennäköisesti myös läpi seuraavan raskauden ja olisin välillä täysin toimintakyvytön
– Kaikki se lisähuoli
– Aikaa ja huomiota jäisi vähemmän muille lapsille
– Vaikeampi saada omaa aikaa ja lastenhoitoapua
– En tahtoisi kuormittaa parisuhdetta nykyistä enempää
– Vähemmän rahaa ja enemmän menoja
– Lapsiperheiden tukia leikataan jatkuvasti
– Lisää liikkuvia osia harrastus yms rumbaan
– Nytkään ei riitä aika kaikelle
– Tarvittaisiin koko perheen (ja tavaroiden) liikkuttamiseen bussi
– Kaikki omat työhön ja opiskeluun liittyvät haaveet todennäköisesti siirtyisivät lisää
– Lakanat olisivat kokoajan puklussa tai maidossa ja kahvin saisi juoda aina kylmänä
– Elämä on juuri helpottunut ja voidaan tehdä vapaammin eri asioita
– Vauva-aika menee niin nopeasti ohi ja itse vanhenee siinä ajassa 10 vuotta (ja sitten haluaa taas lähteä samaan rumbaan uudestaan)

Niitä plussia en alaa listaamaan, koska siinä nyt ei olisi MITÄÄN järkeä.


5 Responses to “TYLSIÄ JÄRKISYITÄ”

  1. Vilma sanoo:

    Ihan mahtava kirjoitus!!!

  2. Terhi sanoo:

    Uusioperheestä moi,

    Itselläni ennestään kaksi poikaa (nyt jo aikuisia), miehelläni yksi (hänkin jo aikuinen) ja yhteisiä siunaantunut neljä, 2 poikaa (11 ja 9 v.) ja kaksi tyttöä (7 ja 3 v.).
    Viimeisen jälkeen tiesin / tunsin, että nyt me olemme me. Sitä ennen oli vaan se ”olo”, että yritämme vielä yhtä…. Ja yhtä… jne jne 🙂

    Aikuisella esikoisellani on nyt 2 kk ikäinen tyttö, joten olen myös mamma ja huomaan, että enää mieltäni ei ala valtaamaan se ajatus, että jos kuitenkin vielä…. Olen nyt onnellinen ja kiitollinen näistä.
    Ja ehkä ikäkin on jo asia joka vaikuttaa päätöksiin (45).

    Mutta, sinulle halusin tulla sanomaan, että – Go for it girl – tai jotain sinne päin 🙂

    Asiat pakkaa järjestymään, yleensä.

    Halauksin, Terhi

  3. Jenni sanoo:

    Tokan jälkeen yritin järkisyitä niin monta vuotta, että jälkikäteen oikein naurattaa.. Kolmaa tuli, 6- ja 8 vuotta ikäeroa ja se oli siinä. Mies meni vasektomiaan ja ihana vastata kaikille ärsyttäville utelijoille, että ei tule enää. Enkä edes haluaisi, kuulun siis kategoriaan ”sen vaan tietää”. Ja ikää 39 v, että ikäkin tulee vastaan kohta?

  4. Miuliu sanoo:

    Meille piti tulla kolme lasta. Kolmannen ollessa vajaa vuoden vanha iski järjetön vauvakuume, ja hän saikin sitten pikkuveljen ollessaan 1 v 8 kk.

    Neljäs oli vauvoista ehdottomasti helpoin 😉

Kommentoi