Sain tehdä viime viikolla jotain, josta niin moni perheellinen vain haaveilee – sain olla yksin kotona, neljä yötä! Tällaisen ajan saaminen ei ole mikään pikkujuttu, etenkään nyt korona-aikaan – mutta niin kovin tärkeä.

Olen asunut puolet aikuisiästäni yksin ja elänyt myös monen monta vuotta vuorovanhemuutta, niin että joka toinen viikko olin vain minä. Vaikka joskus koin ikävää ja yksinäisyyttä, suurimman osan ajasta se oli vain ihanaa. Ehdin toteuttaa itseäni paremmin, rauhassa, kun odotukset ja to do listat eivät olleet samalla tavalla valtavat, mitä ne nykyisin ovat, kun vihdoin saa sen hetken aikaa itsekseen kotona.

Siksi olikin eritysen ihanaa olla näin pitkään yksin kotona, neljässä päivässä ehtii jo aika paljon kaikkea ja sunnuntaina vieritinkin jo muutaman kyyneleen, koska oli jo niin ikävä perhettä ja halusin heidät takaisin kotiin. Asuessani yksin puuhastelin paljon kotona ja usein keksinkin toteuttaa jotain – kuten vaatehuoneiden täydellisen uudelleen järjestelyn tai kylppärin pintarempan ja saatoinkin ryhtyä hommaan samantein, vaikka keskellä yötä pelkän voiveitsen avustuksella.

Tällaista räjäytystä ei voi tehdä silloin kun asunnossa asuu muita. Minäkin nyt yksin ollessani tartuin vihdoin pensselinvarteen ja maalasin makkarimme pitkään hommaa odottaneen seinän – huomatakseni vain, että halusinkin maalata sittenkin huoneen kaikki seinät ja siihen meni vielä toinenkin päivä – ja silti jäi aikaa kaikelle muullekin. Se oli ihanaa.

Vaikka olen erittäin introvertti ja jollain tapaa erakkoluonne, en missään nimessä tahtoisi vaihtaa nykyistä pois ja asua aina vain itsekseni. Ehdottomasti omaa aikaa pitää jatkossakin kuitenkin, ottaa, pyytää ja vastavuoroisesti antaa – ja mieluiten niin, että se yksinolija saa viettää sitä aikaa rauhassa omassa kodissa (mutta toki vaikka hotelli, mökki tai kaverin tyhjä asuntokin käy). Harvoin toki resurssit riittävät moneen päivään, mutta tunti pari siellä täällä tekee jo ihmeitä.

Parasta yksinolossa:

Siisteys. Koti pysyy paljon siistimpänä kun siellä elää kuuden ihmisen sijasta vain yksi. Ja vaikka ei pysyisikään, omat sotkut härisitsevät huomattavasti vähemmän kun toisten.

Ruoka. Saa syödä ihan mitä haluaa ja milloin haluaa. Yksin ollessa teen kaikkia kummallisia kasvispöperöitä jota muuten kukaan perheestäni ei söisi, toisena päivänä saatan elää pelkästään leivällä ja pussinuudeleilla ja toisena sitten taas tilata iltamyöhällä lempisushejani ja syödä niitä yömyöhään sarjaan keskittyen.

Rauha. Voi kädä vessassa vaikka ovi auki, ilman että kukaan änkee mukaan.

Olet vastuussa vain itsestäsi. Ketään muuta ei tarvitse pitää hengissä.

Vapaus aikatauluista. Voi haahuilla ruokakaupassa etikettejä tutkaillen vaikka kuinka kauan, eikä kukaan odota tai hoputa, voi syödä milloin haluaa, nukkua milloin haluaa, siivota milloin haluaa, istua kaksi tuntia aamukahvilla, jäädä luuhaamaan kaupungille, tavata extempore kaverin, laiskotella tai saada touhuamispuuskan keskellä yötä.

Jaksaminen. Yksinolo lataa akkuja, pienen oman ajan jälkeen on jälleen parempi puoliso ja vanhempi.

Yksinoloon pätee mieletäni sama fiilis kun matkustamiseenkin – on ihana reissata, mutta kotiinpaluu on aina lopulta se paras osuus.

Olen värjäyttänyt ripset ja kulmat kampaamokäyntien yhteydessä niin kauan kun muistan, tai tarpeen vaatiessa poikennut ohikulkumatkalla lähikosmetologin luona sen tekemässä. Välillä olen värjäillyt kuolmia kotona, mutta en koskaan itse ripsiä.

Tykkään itse tummista kulmista ja koko olemuksni tuntuu mielestäni ryhdikkäämmältä, kun kulmat ovat kunnossa. Tummat ripset taas antavat katselle syvyyttä ja värjäys saa piikkisurrat ja päistä aivan vaaleat ripseni paremmin esiin. Meikkaan harvoin, joten kestovärjäyksellä saan vähän lisää eloa ja skarppiutta kasvoilleni.

Nyt korona-aikaan olemme vältelleet kaikkia ylimääräisiä kontakteja ja tähän lukeutuu myös kampaajalla tai kosmetologilla käynti – niin paljon kun olisin heidän palveluitaan tahtonutkin käyttää. Sen lisäksi että ollaan kotiparturoitu lapsia, olen yrittänyt ehtiä pitää itselleni silloin tällöin pieniä koti-spa hetkiä.

Kuten sanoin, kulmia olen aiemminkin värjännyt itse marketista saatvavilla kotiväreillä. Se on ollut tosi helppoa ja yksinkertaista, mutta väri ei koskaan pysynyt yhtä hyvin kun ammattilaisen laittamana – kuluttajakäyttöön tarkoitut värit ole yhtä tehokkaita kun ammattikäyttöön tarkoitetut.

Siksi etsinkin käsiini nyt kampaamosta tutun merkin, RefectoCilin ja siltä uuden kaksi vaiheisen Sentitive-sarjan, joka on nimensä mukaan hellempi että luonnonmukaisempi. Enkä ilmeisesti ole ainut, joka nyt haluaa värjäillä ripisä ja kulmia itse kotona, sillä jouduin koluta hyvin hyvin monen kotimaisen nettikaupan, ennen kun löysin yhdestä paikkaa kaikki haluamani tuotteet ja silti jouduin tekemään kompromissin värien kanssa. Suosituimmat tuotteet ja värit olivat loppu monesta paikasta. Ja vaikka värit tosiaan ovat ammattikäyttöön tarkoiettu, saa niitä ostaa tavallinen kuluttajakin monesta eri paikkaa – hinnat tosin vaihtelivat aika paljon nettikaupasta ja saatavuudesta riippuen.

Ripsiin minulla on yleensä käytetty aina sinimustaa väriä, sillä se on intensiivisempi ja näkyy paremmin kun tavallinen musta. Kulmissani pidän tummanruskeasta sävystä, mutta nyt sain käsiini kuitenkin vain keskiruskean sekä tavallisen mustan,  hyvin niilläkin kuitenkin sain eroa aikaan! Kulmiin käytän seosta johon laitan puolet keskiruskeaa ja puolet mustaa.

Sentitive-sarjan geelimäiset ja kasvipohjaiset tuotteet toimivat vähän toisin mihin moni meistä ehkä on tottunut, eli siinä ei sekoiteta väriä ja kehitettä ollenkaan keskenään, vaan ensin lähes läpinäkyvä värigeeli levitetään värjättäviin karvoihin, annetaan vaikuttaa 2 minuttia ja pyyhitään kuivalla topsipuikolla pois. Tämän jälkeen levitetään läpinäkyvä kehitegeeli, jolloin värjätty kohta muuttuu heti värjätyn värikseksi. Kehite vaikuttaa vain minuutin ja pyyhitään pois kostutetulla vanulapulla. Valmista!

Kulmien kanssa tämä on helppoa, mutta omia ripsiä värjätessä pitääkin jo vähän keskittyä. Suosittelen värjäämään yhden silmän kerrallaan. Silmien alus täytyy ripsiä värjätessä suojata, tähän tarkoitukseen on myynissä joko kertakäyttöisiä paperisia tai uudelleen käytettäviä silikonisia suojia. Jotkut käyttävät myös Vaseliinia, jotta väri ei tartu ihoon, itse pärjään hyvin ilmankin.

Nyt muutaman kerran ripsiä värjätessä olen löytänyt itselleni hyvän tyylin. Koska geeli on tuoksuton, eikä siitä irtoa kiveleviä kemikaalihöyryjä, onnistuu sen levys osittain näin herkkäsilmäisenä myös silmä auki. Levitän geelin mukana tulevalla tikulla väriaineen ripisvärityyliin ensin alaripsiin, sitten edelleen silmä auki yläripsien alapuolelle sekä latvoihin ja vasta sitten suljen silmän ja levitän värin ripisien yläpuolelle ja kunnolla tyveen. Näin saan värin varmasti kunnolla joka paikkaan.

Kehitteen levitän samaan tapaan, silmää ja ihokosketusta enemmän vielä varoen, sillä sen kanssa pitää olla jo tarkempi, kehite kirvelee silmässä ja ihoon osuessaan värjää ihon (jos ihoon on osunut aiemmin värigeeliä). Ihoon tarttunut väri irtoaa muutamassa päivässä ja sen haalistumista voi avittaa öljyputsarilla tai kasvovedellä pyyhkimällä, mutta tähän tarkoitukseen löytyy myös vartavasten kehitelty värinpoistoaine (ammattikäyttöön).

Mitä vähemmän öljypohjaisia tuotteita kasvoilla käyttää, sitä paremmin väri mielestäni pysyy. Itse käytän kulmien ja ripsien vahvistamiseen lähes joka ilta luomu-risiiniöljyä ja sopiva värjäysväli on itselläni tällöin noin kolmisen viikkoa, mutta värin luvataan pysyvän jopa 6 viikkoa.

Vinkkejä kotivärjäykseen: Jos et ole aiemmin värjännyt kulmia tai ripsiä itse, harjoille muutama kerta tekniikkaa esimerkiksi pelkän vaseliinin avulla. Kun värjäät, huolehdi että ripset ja kulmat ovat täysin puhtaat, öljyttömät ja kuivat. Muistaa poistaa mahdolliset piilolinssit ennen värjäämistä. Varaa viereen tarpeeksi topsipuikkoja, kuivia sekä valmiiksi kostutettuja vanulappuja. Suojaa alusta jolla pidät värejä, suosittelen kympyhuonetta tai jotain muuta paikkaa vesipisteen välittömässä läheisyydessä. Huolehti riittävästä valaistuksesta. Huuhtele tuote heti jos sitä menee silmään tai se alkaa muuten kirvelemään tai ärsyttämään. Sulje hyvin värituubit, kosketus ilman kanssa heikentää niiden tehoa.

Suosittelen myös kuitenkin myös tukemaan paikkallisia yrittäjiä, ostamalla lahjakortteja ja käyttämään juuri vaikka kauneuspalveluita sitten kun se taas on mahdollista. Itse haluan ainakin kampaajalle, sokerointiin, ihonpuhdistukseen, hierontaan sekä pedikyyriin. Onko ripsien ja kulmien itsevärjääminen jo tuttua?

– Join vaaleanpunaisen babyshower-shampanjani kukkivan kirsikkapuun alla
– Yritin jumpata kotona ja se oli aika hirveää (kaipaan uimaan ja salille)
– Ihmeteltiin kevätsäätä, eli ihanaa auringonpaistetta ja yhtäkkiä yllättäviä raekuuroja
– Kestovärjäsin itse omat ripset ja leikkasin lapsen hiukset
– Juhlittiin pääsiäistä ja Vappua
– Tehtiin perheen kesken pieni muutaman yön maisemanvaihdos Hankoon
– Muuten oltiin vain kotona tai ulkoilemassa eikä nähty ketään
– Välitin mummille synttärikukat lähetillä
– Luonto heräsi
– Siitepölyallergia vaivasi
– Pyöräilin yksin toiseen kaupunginosaan ja se tuntui luxuslomalta
– Pyöräilin myös kerran yksin keskellä yötä ja sekin oli ihanaa
– Oli ihan liian aikaisia aamuja
– Myy oppi katsomaan lastenohjelmia
– Sattuneita haavereita 8 kpl, missattuja Meet-tunteja 4 kpl, koko perheen yhteisiä pyöräretkiä 3 kpl, leikkipuistossa vietettyjä tunteja n 90, juotuja kahvikuppeja 59 kpl, hermoromahduksia 75659764 kpl, omia päiväunia 3 kpl, kaatuneita (tai kaadettuja) vesilaseja 19 kpl, vaihdettuja kukkamultia / levottuja leipiä / pestyjä ikkunoita 0 kpl

En nyt sanoisi että olo olisi yhtään energisempi vihdoin väistyneen kaamoksen jälkeen, mutta keväinen jo pitkälle iltaan viipyilevä valo on antanut jälleen inspiraatiota valokuvaamiseen. Rakastan sitä tunnetta, kun jopa leivänmuruset pöydällä näyttävät kaunissa valossa eritysen kuvaukselliselta ja ennenkaikkea sitä, kun pimeän kauden jälkeen sitä tarttuu taas ihan erilaisella fiiliksellä siihen kameraan. Sitä miten helpolta ja luonnoliselta se taas tuntuu, kun valoa tulvii kaikkialta.

Olen aina tykännyt taltioida kaikista eniten niitä arjen ihan tavallisia hetkiä. Kuten tässä, lapsia syömässä valmistaikinaan tehtyä rahkapiirakkaa. Ei mitään sen ihmeempää, mutta silti juuri siinä hetkessä koko maailmani.

Joku sanoi minulle joskus, ettei hetkessä pysty elämään tai olla täysillä läsnä kameran läpi. Olen täysin eri mieltä. Ehkä se riippuu myös ihmisestä, mutta nimenomaan juuri sen hetken taltoiminen ja kaiken muun ympäriltä poisjättäminen on mitä parhain tapa asettua siihen hetkeen ja unohtaa kaikki muu. Se riippuu varmaankin paljon myös siitä, kuinka paljon kuvaa. Jos kuvienotto tapahtuu itsestään, miettimättä, kuten minulla, on helppo keskittyä vain siihen itse tilanteeseen. Kamera ikäänkuin räpsii silloin itse automaattisesti.

Ja kun kameran laskee käsistään, on  jo valmiiksi laskeutunut siihen hetkeen ja sulkenut kaiken muun pois. Voi vaan istua alas ja syödä piirakkaa. Unohtaa sen aiemmin viikolla aloitetun sokerilakon, koneessa odottavat pyykit, lukemattomat sähköpostit, puhumattakaan maailmantilanteesta. Nauraa vain piirakanmuruja pöydältä suullaan imuroiville lapsille ja tuntea vadelman kirpeyden suussaan, kunnes ulkona alkaa yhtäkkiä hullu raekuuro ja kaikki haluavat rynntätä parvekkelle sitä ihmettelemään.

Poikkeusaika ja poikkeusolot näkyvät ja tuntuvat suurten muutosten lisäksi ihan arjen pikkujutuissakin. Kuten siinä, että googlaan netistä ohjeita ripisien kestoväräykseen kotioloissa ja leikkaan itse lasten hiuksia. Me emme ole yli kuukauteen nähneet muita kun ydinperhettämme ja hoitaneet vain aivan pakolliset menot (kerran viikossa ruokakauppa, leipomo ja paristi alko, apteekki ja posti – apua onpa tässäkin jo monta) ja nyt sitä käsittää, miten paljon myös palveluita, kuten vaikka sitä parturia, tulee käytettyä.

Miten itsestäänselvyytenä sitä onkaan pitänyt sitä, että kotimatkalla uimahallista tullessa voi käydä lähikosmetologilla laittamassa kulmat kuntoon tai piipahtaa päähieronnassa mirgreenin pitkittyessä. Mikä määrä sitä onkaan päivän aikana kontakteja ollut, vaikka työskentelen kotoa käsin. Pyörän vienti keväthuoltoon, uusi hoitoaine kampaajalta, kimppu tulppaaneita kukkakaupasta, korjattu laukku suutarilta, smoothie mukaan kahvilasta ja ratikalla ruokakaupan kautta kotiin.

Kun päivät ovat tuntuneet kaikki samanlaisilta ja tylsiltä, olen tajunnut myös sen, miten usein käytämme ihan vain ajanvietteeksisi näitä palveluita. On tuntunut paljon järkevämmältä tai ainakin mielekkäämmältä mennä sunnuntaikävelyllä hakemaan pullakahvit rantakahvilasta, piipahtaa kirpparilla tai kävellä pizzalle kun mennä VAIN kävelylle. Ihan hullua!

Ennen poikkeusoloja haaveilin ja suunnittelin hankkivani uudet ihanat lenkkarit kevääksi sekä monen vuoden jälkeen oli aika päivittää myös kevättakki. Nyt nuo suunnitelman tuntuvat ihan turhilta. Mitä minä nyt tällä kotioloissa ja metsässä ulkoillessa mitään sellaisia tarvitsisin? Tämä sai myös miettimään, että ketä ja mitä varten sitten loppupeleissä niitä uusia vaatteita haluankaan. Mitä järkeä laittaa pari sataa uusiin lenkkareihin jos kukaan ei edes nää niitä ja ennenkaikkea, mitä tämä ajatus kertoo minusta?

Paljon ajatuksia ja pohdintoja, niin hyvässä kun pahassakin on mahtunut poikkeusoloon. Niin paljon on muuttunut lyhyessä ajassa – maailmassa ja omassa päässä. Vaikka lapset pitävät kiireisenä on elämästä poistunut kuitenkin paljon sellaista joka suuntaan hötkyilyä. Kun ei tarvitsekaan suunnitella sitä kesän roadtrippiä tai juuri mitään muutakaan tulevaa, on aikaa tutkiskella omaa mieltä. Tässä on tullut lyhyessä ajassa opittua kaikenlaista uutta ja vanhaa itsestään ja kyseenalaistettua myös paljon. Onneksi tosiaan silti myös paljon hyviä ajatuksia ja oivalluksia on kriittisten juttujen sekaan mahtunut.

Mutta siis, alunperin lähdin kirjoittamaan tätä postausta esitellääkseni ne lapsen uudet hiukset. Niistä kun tuli yllättävän hyvät – mutta ajatus nyt lähti vähän kulkemaan omia polkujaan, hahaha. Palataan siis siihen kotiparturointiin myöhemmin!