En nyt sanoisi että olo olisi yhtään energisempi vihdoin väistyneen kaamoksen jälkeen, mutta keväinen jo pitkälle iltaan viipyilevä valo on antanut jälleen inspiraatiota valokuvaamiseen. Rakastan sitä tunnetta, kun jopa leivänmuruset pöydällä näyttävät kaunissa valossa eritysen kuvaukselliselta ja ennenkaikkea sitä, kun pimeän kauden jälkeen sitä tarttuu taas ihan erilaisella fiiliksellä siihen kameraan. Sitä miten helpolta ja luonnoliselta se taas tuntuu, kun valoa tulvii kaikkialta.
Olen aina tykännyt taltioida kaikista eniten niitä arjen ihan tavallisia hetkiä. Kuten tässä, lapsia syömässä valmistaikinaan tehtyä rahkapiirakkaa. Ei mitään sen ihmeempää, mutta silti juuri siinä hetkessä koko maailmani.
Joku sanoi minulle joskus, ettei hetkessä pysty elämään tai olla täysillä läsnä kameran läpi. Olen täysin eri mieltä. Ehkä se riippuu myös ihmisestä, mutta nimenomaan juuri sen hetken taltoiminen ja kaiken muun ympäriltä poisjättäminen on mitä parhain tapa asettua siihen hetkeen ja unohtaa kaikki muu. Se riippuu varmaankin paljon myös siitä, kuinka paljon kuvaa. Jos kuvienotto tapahtuu itsestään, miettimättä, kuten minulla, on helppo keskittyä vain siihen itse tilanteeseen. Kamera ikäänkuin räpsii silloin itse automaattisesti.
Ja kun kameran laskee käsistään, on jo valmiiksi laskeutunut siihen hetkeen ja sulkenut kaiken muun pois. Voi vaan istua alas ja syödä piirakkaa. Unohtaa sen aiemmin viikolla aloitetun sokerilakon, koneessa odottavat pyykit, lukemattomat sähköpostit, puhumattakaan maailmantilanteesta. Nauraa vain piirakanmuruja pöydältä suullaan imuroiville lapsille ja tuntea vadelman kirpeyden suussaan, kunnes ulkona alkaa yhtäkkiä hullu raekuuro ja kaikki haluavat rynntätä parvekkelle sitä ihmettelemään.
Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Olympus & Indieplace kanssa
Usein sanotaan, ettei koolla ole väliä, mutta kyllä sillä on ja joskus aika paljonkin. Kuten kameran koolla – nimittäin mitä pienempi sen parempi. Tämä siksi, että pienempää kameraa tulee kuljetettua mukana useammin kuin isoa. Ja kun kamera on mukana, elämästä saa taltioiltua vaikka mitä ihanaa ja yllättävää. Helposti ja nopeasti, ilman että itsellään menisi myöskään kuvatessa mitään ohi.
Rakastan valokuvausta ja se on myös osa työtäni. Parasta kuvaamisessa on saada talteen aidot hetket, tilanteet ja tunteet. Saada kuvia joista fiilis välittyy. En liiaksi mieti sommittelua, vaan mielenkiintoisimmat kuvat syntyvät mielestäni juurikin silloin kun sitä vähiten odottaa. Siksi on tärkeää, että kamera on helposti käden ulottuvilla.
Vaihdoin ison järjestelmäkamerani noin seitsemän vuotta sitten pienempään ja kevyempään mikrojärjestelmäkameraan, Olympuksen OM-D E-M10, eikä paluuta takaisin ole sen jälkeen ollut. Valokuvaaminen muuttui sen jälkeen entistä kivemmaksi – vapaammaksi, kun kompaktia kameraa on helppo kantaa mukana missä vaan.
Voi millaisia ihania hetkiä olisikaan jäänyt tallentamatta kuviksi, ellei mukana olisi ollut helposti kulkevaa kameraa. Ja koska valokuvaus on intohimoni ja työni, todella haluan kuvieni olevan myös laadukkaita. Vuosien varrella olen oppinut järjestelmäkameran salat, eli löytänyt omat tapani säätää asetuksia ja se on valokuvauksessa myös mielekästä – onnistuminen (vaikka joskus se käykin edelleen vähän vanhingossa). Paras tapa oppia valokuvaamaan onkin juuri vain kuvien räpsiminen ja silloin kameran tulee olla usein mukana, jotta pääsee treenaamaan.
Vuosien aikana kameran muistikortille on tallentunut vaikka mitä merkittävää. Kuten lasten ensimmäiset esikoulu -ja koulupäivät, uimaan ja pyöräilemään oppiminen, parhaan ystävän häät, kummitytön ristiäiset, oman lapsen ensihetket rinnalla syntymän jälkeen, ensiaskeleet, koulujen kevät- ja joulujuhlat… Sekä paljon spontaaneja ja hauskoja hetkiä, kuten yllättävät tapaamiset festareilla, lomareissujen kommelluksia, kohtaaminen koiranpentujen kanssa, uimahyppykisa mökin laiturilla, kaksi viivaa raskaustestissä, vauvan ensihymy, luonnosta löytyneitä aarteita sekä metsäneläimiä ja usein vain hassuja ilmeitä ja reaktioita… Näistä kuvista on tullut tärkeitä ja niihin on ihana aina välillä palata muistelemaan, vaikka jotkut ovat niinkin arkisia juttuja kun lapset aamupuuron äärellä.
Etenkin oma äitini otti meistä sisaruksista myös paljon kuvia ollessamme lapsia ja edelleen minusta on ihana palata vanhojen albumien ja lapsuuden muistojen äärelle. Myös omat lapseni välillä pyytävät, vaikka että äiti näytä minusta se kuva, kun olin juuri syntynyt tai muistatko sen kun kaaduin pienenä mutaan ja se oli hauskaa (ei hän sitä oikeasti muista, mutta on nähnyt kuvan). Vanhempi poikani peri hiljattain vanhan Olympys PEN -kamerani ja oli ihana kuulla hänen oikein innoissaan kerran ulkona kamera kädessä huutavan, ”valokuvaus on niin kivaa!”. Kulkee siis näköjään myös suvussa tämä.
Näppärän kokonsa lisäksi Olympuksen OM-D E-M10 kameroissa on hyvää helppo ja selkeä käyttöjärjestelmä sekä tottakai laadukas kuvan jälki. Edelleen välillä yllätän itsenikin, että miten voikaan saada näin helposti näin upeita kuvia! Olen vuosien aikana saanut säännöllisesti kyselyjä käyttämästäni kalustosta ja en voi muuta, kuin lämpimästi suositella tätä kameraa. En vaihtaisi! Usein ulkona myös tuntemattomat ihmiset tulevat kysymään kamerastani, ja sen vähän retromainen ulkonäkö on myös yksi asioista, josta kaiken muun lisäksi Olympuksissa tykkään.
Minulle kameran pieni koko ja kevys on mahdollistanut sen, ettei se jää juuri koskaan kotiin. Kamera mahtuu tavalliseen käsilaukkuun ja jopa yhteen vyölaukkuistani. Itse kameraa kulkee laukussa usein ihan sellaisenaan tai suojassa entisessä meikkipussissa – eli sen vuoksi ei todellakaan tarvitse hankkia mitään erillisiä kuljetuslaukkuja. Kamera on kulkenut mukanani niin kaikilla lomareissuilla kun vaikkapa kolmipäiväisillä festareillakin, mutta usein ihan vaan leikkipuistossakin.
Millaisella kalustolla siis kuvaan? Päivitin oman kamerani hiljattain Olympuksen uusimpaan malliin, OM-D E-M10 Mark III:seen, tätä ennen minulla on tosiaan ollut kamera täysin samaa mallia, mutta nyt vain sen uusin versio. Järkkärillä kuvatessa objektiivilläkin on tottakai myös väliä. Itseltäni löytyy niitäkin 4-5 erilaista, mutta pääosin kuvaan aina joko 25mm tai 45mmobjektiivillä. Aiemmin nuo objektiivienkaan luvut eivät sanoneet minulle juuri mitään, mutta kokeilemalla vain opin mikä toimi – ja nuo kaksi toimivat eritysen hyvin omassa käytössäni.
Koska pieni kamera on itsessään niin näppärä, harvoin kuljetan mukanakaan eri objektiivejä – ainakaan silloi,n kun kamera kulkee vain varmuuden vuoksi laukussa mukana. Ennen vaihtelin aika paljon noiden kahden objektiivin välillä, mutta 45mm oli useimmiten kuitenkin ykkösvalintani. Sillä saakin kuvattua etenkin todella hyviä yksityiskohtia sekä potretteja, sillä se luo voimakkaan bokeh-efektin, niin että kuvattava kohde on tarkkana ja muu tausta sumeana. Mutta jossain vaiheessa huomasin, että niin saa tuolla 25 milliselläkin ja nykyään se on ehdottomasti se ykkösobjektiivini, jota pääasiassa käytän.
25mm objektiivissa on laajempi kuvakulma, jolloin linssi on myös monikäyttöisempi. Sen kanssa ei tarvitse peruuttaa kovin kauas saadakseen enemmän tapahtumaa kuvaan, mutta silti sillä saa halutessaan myös bokeh-kuvia. Kaikki tämän (ja monen muun viimeisimmän) postauksen kuvat on otettu sillä. Erityskiitos miehelleni taas jälleen kuvausavusta! Tilanne, maisema -ja potrettikuvien lisäksi käytän tätä objektiivia myös kotona sisustusjuttuja kuvaillessa.
Olympuksella onkin käynnissä juuri nyt tarjous näihin käyttämiini tuotteisiin: ostessasiOM-D E-M10 Mark III –kameran saat 25mm 1:1.8 –objektiivin kaupan päälle!Jos siis olet miettimässä kameran ja objektiivin hankkimista, niin suosittelen ehdottomasti alkuun tätä komboa! Myöskään 25mm objektiivi ei ole kovin suuri, niin että se veisi liikaa tilaa tai toisi kovasti painoa kameraan – se on näistä kahdesta suoskistani juurikin se pienempi. Tästä Olympuksen kameratarjoukseen.
En tiedä olisinko eilen ottanut painavaa järkkäriä mukaan lähtiessäni taaperon kanssa Tuomaan markkinoille. Ainakaan en olisi kauaa jaksanut roikottaa sitä kaulassani, kuten tätä kameraa jaksaa. Moni tallentamisen arvoinen hetki olisi mennyt ohi – ainakin viimeistään silloin, kun olisin kaivellut isoa kameraa rattaiden alta kassista. Kuten ihka ensimmäinen ja hyvin pikainen, kohtaaminen Joulupukin kanssa! Ja pipokin sattui vielä sopimaan ihan täydellisesti markkinoiden koristeiden väriin.
Koenkin, että kompaktin kameran kanssa on helpompi itse myös elää siinä hetkessä ja kokea asiat myös itse eikä vain sen kameran linssin kautta. Pieni kamera tuo vapautta napsaista kuvan yhdellä kädellä ja ilman katsomista etsimen läpi. Usein ihmiset eivät edes huomaa minun kuvaavan ja ehkä juuri siksi kuvissa näkyy niin usein aitoja tunteita ja reaktioita.
Millaisia ihania hetkiä sinulta olisi jäänyt kuvaamatta, ellei mukana olisi ollut näppärää kameraa?
Käytiin ystäväni Peetan kanssa tekemässä kahden päivän työkeikka yhdessä. Kaverin kanssa töiden tekeminen on aina vähän jännittävää, sillä toinen saattaakin olla ihan erilainen työmodessa kun siinä tutussa ystävämodessa. Olen useasti kuullut töistä johtuvien erimielisyyksien pilanneen ystävyyssuhteita, joten toki ihan pikkuisen (mutta vain pikkuisen) jännitti etukäteen, että miten kaikki menee. Jännitystä ei helpottanut se, että toteutimme keikan vielä tädilleni. Samaan aikaan tosi ihana ja kiva tehdä tuttujen kanssa töitä, mutta samalla taas jännää, koska siihen tosiaan liittyy myös vähän toisenlainen jännitys ja paineita.
Kaksipäiväinen kuvauskeikka meni kuitenkin tosi kivasti ja kaikki olimme tosi tyytyväisiä. Tätini on hiljattain perustanut uuden keittiöihin painottuvan firman, Blau Interiorin, jolle teimme esitettä. Peeta stailasi ja minä kuvasin. Oli tosi kiva kokemus kaikinpuolin. Meistä pidettiin tosi hyvä huoli, cavaa sai hörppiä töiden lomassa, ekana iltana käytiin pitkän kaavaan mukaan syömässä ja toisena päivänä lounaan jälkeen tehtiin vielä kesän ja viikonlopun kunniaksi drinksut toimistolla. Tätini myös auttoi lastenhoidossa ja poikaystäväni (!!!!! ihana sanoa noin) kuskaili minua ja kävi moikkaamassa pitkän päivän lomassa, joten tämä lukeutuu ehdottomasti yhdeksi parhaimmaksi työkeikoiksi!
Tässä pientä kurkistusta siis kuvausten kulisseihin, ja jos uusi keittiö, kylppäri tai säilytysratkaisut ovat ostoslistalla niin kannattaa poiketa Eirassa Blaun uudessa myymälässä hakemassa vähän inspiraatiota. Taas vain huokailen, miten lahjakkaita ja ammattitaitoisia ihmisiä minulla on ympärillä, tehdään mielellään jatkossakin töitä porukalla!
Muistan vielä sen ajan, kun lapset olivat pieniä, heille jaksoi metsästää uusimpia lastenvaatteita, mutta itse tuli lähinnä kuljettua aina niissä samoissa pieruleggareissa ja trikootunikassa. Luojan kiitos, siitä on jo aikaa.
En ehkä sanoisi, että olen aina ollut kiinnostunut muodista, mutta olen aina ollut kiinnostunut vaatteista. Nuoresta saakka olen tykännyt pukeutua jollain tapaa omaa persoonaani esiintuoden. Tyyli on myös toki muuttunut vuosien mittaan. Mutta tuolloin vauvavuosina se oli kyllä ihan täysin kateissa. Silloin ei edes kiinnostanut.
Nykyään oma tyylini on todella simppeli. Tykkään mustasta (jos ette ole huomanneet), aikaa kestävistä, tyylikkäistä ja yksinkertaisista vaatteista. Minusta on siti hauska leikitellä myös vaatteilla, pukea vaikkapa juoksulegginssit juhlavan pörröneuleen kanssa. Sneakerit viimeistelevät asun.
Blogini ei ole ikinä ollut mikään muotiblogi, mutta parhaimpina tyyli-päivinä olisi kiva jakaa niitä päivän asuja myös tänne. Luottokuvaaja vaan puuttuu. Näin yksin asuvana ne kivat asut jäävät oikeastaan aina kuvaamatta.
Mutta hoksasin tuossa eräs päivä kauppareissulla, että minultahan oikeastaan löytyy pian kaksi luottokuvaajaa! Nimittäin omat lapset. Asu nyt ei tällä kertaa ollut mikään ihmeellinen, mutta koska kamera sattui olemaan mukana, sain suostuteltua Kaapon nappaamaan minusta pari kuvaa.
Ihan kivutonta se ei ollut, mutta kunhan keksin jonkun hyvän motivaattorin, voipi olla että saan koulutettua pian parhaimman asukuvaajan ikinä. Kuinka kätevää! Pitää vaan treenata tota omaa poseeraamista myös ekana.
Osallistuin sunnuntaina RajalaGo-tapahtumaan Tavastialla. Ohjelmassa oli erilaisia koulutuksia, luento ja workshoppeja. Päivän isäntänä toimi Roope Salminen ja illalla pääsimme vielä testailemaan päivän aikana oppimiamme kuvaustaitoja Roope Salminen ja Koirat keikalla. Ainut henkilökohtainen tavoitteeni oli päivän aikana päästä kuvaamaan paidattomia ja hikisiä bändin jäseniä bäkkärille. Tavoite täyttyi, nyt voin kuolla onnellisena. Kiitos ja anteeksi.
Oli päivä itselleni toki muillakin tavoin antoisa. Aloin vihdoin saamaan pikkuhiljaa jotain tolkkua Panasonicin testikamerastani. Myös videoiden tekeminen on kiinnostanut pitkään ja sainkin hyviä vinkkejä niiden editoimiseen. Uskoisin että RajalaGo-tapahtumia tullaan järkkäämään jatkossakin. Suosittelen tapahtumaa ehdottomasti valokuvauksen harrastajille ja valo -sekä videokuvauksesta kiinnostuneille. Hauskinta päivässä oli ehkä kuitenkin hengailla meidän Rajala-Ambassador porukassa, vaihdella kokemuksia ambassodor-kisasta ja kiertää worksoppeja yhdessä. Illan keikka oli myös hyvä! Kuuntelin sunnuntaiaamuna ekan kerran Roope Samlmisen biisejä ja illan keikalla vasta tajusin että miten huikesta porukasta tässä onkaan kyse. Samaistun hyvin eturivissä kirkuviin tyttöihin.
Jokaisen meidän kuuden Ambassadorin kisakuvat tulevat pian äänestykseen Ambassador2016 sivulle. Tehtävänantona meillä tällä kertaa oli valita kaksi kuvaa illalta, jotka kuvastaisivat keikan fiilistä. Tällä kertaa kaikki äänestettävät kuvat tulevat äänestykseen anonyymeinä. Olisi hauska tietää tunnistatteko kuvani ja toki kiva jos käytte äänestämässä suoskkejanne! Voin huikkailla heti kun äänestys alkaa!
Päivän teemaan sopi täydellisesti Roope Salminen ja Koirat biisi madafaking darra. Saatoin nimittäin tulla vähän liian myöhään edellisiltana kotiin. Joku saattoi ehkä snapchatistä huomata 😀 Enkä muuten ollut ainut. Kuvasimme myös biisistä uuden videon Rajalan käyttöä varten. Tämä on soinut sunnuntaista saakka päässä.
Minttu on uusperheen äiti joka rakastaa punaista huulipunaa, inhoaa kiirettä ja näkee kauneutta arkisissa asioissa.
Perheen kaksi isompaa koululaista, touhukas leikki-ikäinen ja kevätvauva pitävät huolen, ettei elämä käy tylsäksi.
Pääosassa ovat oman näköinen arki ja täysillä eläminen. Välillä reissataan ja bailataan ja välillä taas vietetään tavallista perhe-elämää kaupungilla laatikkopyöräillen tai sohvannurkassa kirjaa lukien.
Elämänmakuinen MAMI GO GO on yksi Suomen ensimmäisiä ja suosituimpia perhe-elämään painottuvia blogeja.