Myyn pieneksi jääneitä vaatteita eilen pois pakatessani (nyyh, miten haikeaa joka kerta) tein huomion, jonka olen tehnyt monta kertaa ennenkin. Eli ettei meiltä löydy jemmasta seuraavaa kokoa vaatteita, vaan vaatehenkintoja tehdään sitä mukaa kun tarvetta ilmenee ja lapset kasvavat.

Raskaana ollessani ostin tulevalle vauvalle lähinnä vaatteita, jotka olisivat sopivia hänelle joko heti tai melko pian syntymän jälkeen. Aiempien lasten kohdalla syntyneestä kokemuksesta tiedän, ettei vaatteita kannata hamstrata ihan hirveitä määriä, sillä ei voi tietää minkä kokoinen vauva on syntyessään, millaista vauhtia hän kasvaa tai ylipäätään, että millaiset vaatteet hänelle sopivat tai miten eri mallit, merkit, napit, nepparit ja vetoketjut toimivat sitten käytännössä. Myös oma maku saattaa muuttua aika vauhdilla kuukausien kuluessa.

Tiedän kuitenkin, että jotkut vanhemmat saattavat jemmata lapsilleen vaatteita jopa vuosiksi eteenpäin. Omalla kohdallani olen taas huomannut, ettei tällainen jemmaaminen sovi itselleni yhtään. Ensinnäkään meillä ei ole tilaa sellaiselle, toiseksi itselleni käy todella usein niin, etten muista vaatteiden olemassaoloa ennen kun ne ovatkin jo lian pieniä. Puhumattakaan siitä, ettei kyseinen tyyli enää parin vuoden päästä kolahda, tai on huomannut kyseisen vaateen aiemmin hyvin epäkäytännölliseksi.

Lähes poikkeuksetta kaikki ne muutamat vaatekappaleet jotka olen nyt ostanut jemmaan, vaikkapa alennusmyynneistä, eivät ole olleet enää yhtään mieluisia sitten kun vihdoin niiden aika on koittanut. Pieni poikkeus ovat ulkovaatteet, mutta niidenkin kohdalla koon arvioiminen vaikkapa vuodeksi eteenpäin on osoittautunut hyvin haastavaksi.

Kolmen lapsen kokemuksella voin sanoa, että on enemmän sääntö kun poikkeus, että vaikkapa seuraavaksi talveksi kaavailtu hyvään hintaan alennusmyynneiltä ostettu talvihaalari on aivan väärän kokoinen tai mallinen – tai vähintään ihan väärän värinen sitten vuoden päästä.

Vaikka olen kuinka muistellut ja vertaillut kokoja, että mitä vanhemmalla lapsella oli saman ikäisenä aikoinanaan päällä, on sekin mennyt usein huti lapsien kasvaessa kuitenkin vähän eri tavalla vaikka sisaruksia ovatkin. Näissä asioissa mennään oman kokemukseni mukaan siis enemmän tuurilla kun tiedolla tai taidolla.

En siis ole vaatejemmari, vaikka sillä tavalla voisi parhaillaan säästää aikaa ja rahaa, mutta vain jos hankinnat sattuvat menemään nappiin. Mutta sen verran jemmari kuitenkin, että en vaan mitenkään heti ikinä raaski pistää noita pieniä vaatteita eteenpäin, surutyö ei tietenkään liity itse vaatteisiin (vaikka osalla lemppareista onkin aikamoinen tunnearvo) vaan siihen kokonaisvaltaiseen hyväksymiseen siitä, että vauva on kasvanut isoksi. Nyyh.

Onko siellä jemmareita? Ja jos, kertokaa mitä ja kuinka paljon jemmailette (ja missä säilytätte) ja säästääkö sillä oikeasti rahaa, vai meneeko juuri toisinpäin.

Viimeisimpään vauvavuoteen toivat omat lisähaasteensa vauvan allergia, epäonnistunut imetys, koko perheen univaikeudet, raha-asioiden murhetiminen sekä omassa päässä tyttären saamisen laukaisemat kurjat ajatukset ja pelot. Välillä tuntui, että unen puute ja huonosti nukutut yöt tekivät minusta ihan eri ihmisen. Ja kun on väsynyt, kaikki maailman murheet ja vastoinkäymiset tuntuvat aina paljon suuremmilta. Pitkään koko elämämme pyöri nukkumisessa ja syömisessä sekä niiden haasteissa, kaikki muu sai jäädä.

Toki meillä oli myös ihanaa, vaikka elo olikin ajoittain rankkaa ja vaati meiltä paljon. Ja luulisin sen olevan monessa määrin myös aivan normaalia ja tuttua monelle muullekin. Oman kokemukseni mukaan elon rankkuuteen vaikutti myös oma ikä. Olin lähes kymmenen vuotta vanhempi kun aikoinaan esikoisen saadessani. Ei sitä turhaan sanota, että nuorena jaksaa paremmin.

Nyt elämä oli ehtinyt käymään kahden itsenäisen koululaisen kanssa erittäin helpoksi ja joka toinen viikko oltiin kahdestaan vain meidän aikuisten kesken. Minulle oli kehittynyt omat tavat olla ja elää, vietin juuri oman näköistä elämääni kaikkine mukavuuksineen. Nuorempana elo oli enemmän sellaista kaiken uuden jatkuvaa kokemista ja muutosta, joten vauvan saaminen sopi siihen uuden oppimisen yhtälöön myös hyvin. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin yksi suuri huoleni oli oman, itselleni jo tutuksi käyneen itseni kadottaminen.

Mutta ei vauvaa voi saada katoamatta hetkeksi itse sinne kuplaan. Nyt kuitenkin tiedän, että pitää antaa vaan mennä, kyllä sieltä sitten taas noustaan pintaan kun sen aika on. Sitä katoamista vastaan rimpuilu uuvutti ajoittain ainakin itseäni henkisesti vielä lisää.

Sanotaan, että ensimmäinen vauvavuosi on rankin, mutta ei se niin sanottu rankkuus siihen ensimmäiseen syntymäpäivään lopu. Ehei. Pieneen, kaikkialle ennättävävään ja asioita opettelevaan taaperoon on vähintään yhtä kiinni kun vastasyntyneeseenkin. Sen lisäksi, että useimmilla on vielä tässä iässä useita yöherätyksiä ja syömisiä, ei myöskään hereilläoloajasta puutuu actionia pätkääkään. Tässä kohtaa alkaa se todellinen koettelemus pitää lapsi ehjänä. Ja sitten yhtäkkiä, vähän huomaamatta kaikki muuttuu helpommaksi.

Elämä on nyt aivan erilaista kun vuosi sitten. Taaperolle on alkanut muodostumaan itsesuojeluvaisto, hän on fyysisesti ketterä, syö ja jopa pukee itse, ei ole jatkuvasti tukehtumassa johonkin, allergiat ovat helpottuneet, hän ymmärtää ja tuottaa selkeää puhetta niin että hänen kanssaan voi jutella ja jopa neuvotella asioista.

Yhteiselo on nykyään sellaista, että oikeasti vietämme aikaa yhdessä asioita tehden, sen sijaan että lasta pitäisi jatkuvasti ”hoitaa”, vahtia ja olla herkkänänä hänen tarpeilleen ja haluilleen. Lapsi osaa kertoa mitä tahtoo tai miltä tuntuu, sen sijaan että ilmaisi itseään vain itkulla.

Toivottavasti tämä ei saa vauvaeloa kuulostamaan ihan hirveältä, koska ei se sellaistakaan mielestäni ole, vaan pääosin kuitenkin ihanaa. Rakastan vauvoja ja jos talouteni ja mielenterveyteni kestäisi (voisiko palkata yö-nannyn?), tekisin  niitä varmaan vieläkin lisää.  Mutta rankkaa ja hurjan instensiivistä se silti on, ainakin verrattuna meidän normaaliin arkeen. Mutta yhtäkkiä se chilli(mpi) elo on taas täällä.

Juuri nyt tuntuu olevan kausi (ei ne erilaiset kaudet muuten mihinkään toki lopu vaikka lapsi kasvaakin) jolloin saa ikäänkuin nauttia uurastuksensa hedelmästä. Toki aina tulee uusia haasteita (hei mites toi uhma), huolia ja murheita, mutta jos miettii, että milloin se elämä alkaa pienen kanssa helpottua, milloin on taas aikaa omille ajatuksille ja kuumalle kahville niin jossain näillä main.

Miten liikuttavia kuvia löytyikään kameran muistikortilta. Nämä kuvat on ottanut Kaapo 10v, muutaman viikon takaiselta Hangon reissultamme. Matkalla pullalle legendaariseen Neljän Tuulen Tupaan, kävimme ensin käyskentelemässä viereisellä dyynialueella.

On jännittävää miten reilun puolentoistatunnin automatkan päässä voi luonto olla paikoitellen hyvin eri näköistä kun täällä meillä. Vaikka mekin asumme merenrantakaupungissa ja lähellä rantaa, kohtelee ympäri Hankoa avautuva avomeri luontoa siellä ihan eri tavalla.

Itseäni ihastuttaa etenkin Hangon luonnossa matalat männyt, omanlaisensa kasvillisuus että heikkadyynit. Me olemme kesän mittaan viihtyneet eritysen hyvin Tulliniemen upealla, muutaman kilometrin pitkällä valkoisella hiekkadyyni-rannalla, mutta tämä Lånsandan luonnonsuojelualueen vehreä ranta bonsaimaisineen mäntymetsikköineen on myös hieno retki -ja päiväkävelykohde.

Hangon hiekkarannat ja dyynit ovatkin Suomen oloissa hyvin omaleimainen ja harvinainen elinympäristö ja alueen rannat eroavat ekologisesti paljon maan muista dyyneistä ja hiekkarannoista. Hiekkarannoilla elää suuri joukko Suomessa hyvin harvinaisia ja todella uhanalaisia hyönteis -ja kasvilajeja, jollaisia en ole luonnollisestikaan missään muualla ikinä nähnyt. Paikoitellen Hangon rantoja uhkaa umpeenkasvu ja suosituilla paikoilla taas liiallinen kuluminen. Monilla rannoilla näkyykin kylttejä, joissa kerrotaan erilaisista toimista rantojen hyvänä pitoon sekä kasvi -ja eläinlajiston säilymiseen.

Ihanania pieniä havaintoja luonnosta, että perheestä eräänä sateisena loppukesän päivänä. Jotenkin tosi liikuttavaa nähdä mitä oma lapsi haluaa ympäristöstään taltioida.

– 89,5 cm / n 12 kg / vaatekoko 92 / kenkä 25
– Osaa ja haluaa pukea itse (housut, paidan, sukat, kengät, ulkohousut)
– 16 hammasta
– Kovin energinen ja touhukas, säntää etenkin ulkona nopeasti leikistä toiseen
– On fyysisesti taitava, esim kiipeää korkealle kiipeilytelineeseen, hyppii trampoliinilla ja kulkee vaikeassa maastossa ketterästi
– Nukkuu yhdet parin tunnin päikkärit
– Puhuu paljon, usean sanan lauseita ja pääosin ymmärrettävästi
– Ymmärtää yhtä hyvin suomea ja ruotsia ja pääosin puhuu niitä myös erikseen, riippuen kumpaa hänelle puhutaan, mutta suomen kieli on ehkä puheessa hitusen vahvempi (sitä puhutaan kotona enemmän)
– Joitain sanoja hän käyttää pääosin kuitenkin vain ruotsiksi, kuten famppu (syli), andra (toinen), hårstrå (hius), kotte (käpy)
– Joskus harvoin kieli kuitenkin sekoittuu, hän saattaa sanoa odota lite, tosi bra tai natipaita.
– Välillä hän saattaa, vaikka omissa leikeissään, sanoa saman asian peräkkäin molemmilla kielillä, kuten nukelle kaikki on hyvin / allt är bra.
– Käytössä on myös jotain ihan omia sanoja, kuten angit (vang/vaunut) ja poikkat (pojkar/pojat)
– Vaikka omaa tahtoa löytyy, asioista voi myös yrittää keskustella ja neuvotella
– Hän muistaa asioita joita on tapahtunut ja jopa minne on aiemmin jättänyt jonkin esineen
– Tykkää potkupyöräillä ja skootata sekä olla vanhempien kyydissä pyörän kyydissä, eikä ikinä unohda laittaa kypärää
– Tykkää myös leikkiä heikkalaatikolla ruoanlaittamista (myös yhdessä kavereiden kanssa), hoitaa nukkea, rakentaa duploilla, tehdä palapelejä sekä katsella kirjoja – pyydettäessä jopa siivoaa leikit, tai ainakin osan
– Matkimiseen liittyvät leikit ovat myös suosiossa, kuten puhelimessa leikisti puhuminen, nukkumaan meneminen ja erilaiset pukuleikit
– Pitää myös laulamisesta (ja niiden kuuntelusta) ja osaa ulkoa tai pitkiä pätkiä ainakin laluista Etana Elli, Käy Muumilaaksoon, Hämä-hämä-häkki, Sataa sataa ropisee, Ihahhaa …
– On reipas ja sosiaalinen, ei pelkää jutella ja vilkutella tuntemattomillekaan
– Saattaa pelästyä kovia ja yllättäviä ääniä tai lähestyviä autoja tai helikopteria
– Tunnistaa ja osaa osoittaa useimmat tavalliset värit
– Osaa laskea kymmeneen (tai ainakin seitsemään)
– Ulkona osoittelee näkemäänsä ja sanoo niitä nimeltä: hauva, traktori, tyyppi, lentokone…
– Pyytää kirkkain silmin päästä kauppaan ostamaan jäätelöä (eli jäätyliä) tai kahvilaan pillimehulle
– Lempiherkkuja on myös juusto, smoothie, rusinat (ja tästä eteenpäin varmaan myös kakku ja keksit)
– Vastaa kohteliaasti kyllä/ei kiitos (myös silloin kun kyseessä on kehoitus, ei kysymys)
– Haluaa antaa paljon haleja, pusuja sekä silityksiä, halaa ja suukottaa (tai lähettää lentosuukon) aina lähtiessä ja tavatessa
– Tykkää ponnareista, pinneistä ja haluaa usein pukeutua mekkoon
– Tykkää myös hämähäkeistä, kuraleikeistä ja mopoista
– Hassuttelee, vitsalee, juksaa, ilmeilee
– Haluaa nukkua unilelujen kanssa ja käyttää tuttia nukkumaan mennessä
– Tuntuu välillä jo niin kovin isolta, vaikka onkin vielä ihan pikkuinen
– On vielä kotihoidossa ainakin seuraavat puolivuotta, ehkä vuoden. Ensi viikolla alkaa kerho.

Vanhemmat ikäsarjan postaukset: 1 KK, 2 KK, 3 KK, 4 KK, 5 KK, 6 KK, 7 KK, 8 KK, 9 KK, 10 KK, 11 KK,, 12 KK, 1,5 VUOTIAANA

Jos naapurin vaunujen lainaaminen tuotti suurta iloa, arvatkaapa miten kiva juttu on ihan omat nukenvaunut! Sellaiset nimittäin löytyi sukulaisen jemmasta ja nyt ne ovat iki-onnellisen pikkuäidin, eli Myyn ikiomat.

Vaikka itse olen minimalistisuuden kannattaja asuu sisälläni myös tunteellinen hamstraaja, joka luo tunnesiteitä esineisiin. Edelleen suren sitä, että omat Barbiet, My Little Ponyt ja Playmobilet miljoonine tarvikkeineen myytiin joskus aikoinaan. Samaan aikaan toki ymmärrän myös sen, ettei niitä olisi voinut säilöä varmuuden vuoksi kolmeakymmentävuotta.

Siksi ilahdun erityisen paljon aina, kun edes joku muu on säästänyt jotain. Itselläni kun on säästettynä vain ihan muutama, pieneen kenkälaatikkoon mahtuva esine omasta lapsuudestani. Nämä samettiset, kirkkaanpunaiset Brion vaunut taitavat olla aikalailla saman ikäiset kun minä itse, eli jostain kahdeksankymmentäluvulta – korjatkaa toki jos olen ihan hakoteillä!

Onko teillä säästössä omia lelujanne tai muita tarvikkeita lapsuudestanne?