Viimeisimpään vauvavuoteen toivat omat lisähaasteensa vauvan allergia, epäonnistunut imetys, koko perheen univaikeudet, raha-asioiden murhetiminen sekä omassa päässä tyttären saamisen laukaisemat kurjat ajatukset ja pelot. Välillä tuntui, että unen puute ja huonosti nukutut yöt tekivät minusta ihan eri ihmisen. Ja kun on väsynyt, kaikki maailman murheet ja vastoinkäymiset tuntuvat aina paljon suuremmilta. Pitkään koko elämämme pyöri nukkumisessa ja syömisessä sekä niiden haasteissa, kaikki muu sai jäädä.

Toki meillä oli myös ihanaa, vaikka elo olikin ajoittain rankkaa ja vaati meiltä paljon. Ja luulisin sen olevan monessa määrin myös aivan normaalia ja tuttua monelle muullekin. Oman kokemukseni mukaan elon rankkuuteen vaikutti myös oma ikä. Olin lähes kymmenen vuotta vanhempi kun aikoinaan esikoisen saadessani. Ei sitä turhaan sanota, että nuorena jaksaa paremmin.

Nyt elämä oli ehtinyt käymään kahden itsenäisen koululaisen kanssa erittäin helpoksi ja joka toinen viikko oltiin kahdestaan vain meidän aikuisten kesken. Minulle oli kehittynyt omat tavat olla ja elää, vietin juuri oman näköistä elämääni kaikkine mukavuuksineen. Nuorempana elo oli enemmän sellaista kaiken uuden jatkuvaa kokemista ja muutosta, joten vauvan saaminen sopi siihen uuden oppimisen yhtälöön myös hyvin. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin yksi suuri huoleni oli oman, itselleni jo tutuksi käyneen itseni kadottaminen.

Mutta ei vauvaa voi saada katoamatta hetkeksi itse sinne kuplaan. Nyt kuitenkin tiedän, että pitää antaa vaan mennä, kyllä sieltä sitten taas noustaan pintaan kun sen aika on. Sitä katoamista vastaan rimpuilu uuvutti ajoittain ainakin itseäni henkisesti vielä lisää.

Sanotaan, että ensimmäinen vauvavuosi on rankin, mutta ei se niin sanottu rankkuus siihen ensimmäiseen syntymäpäivään lopu. Ehei. Pieneen, kaikkialle ennättävävään ja asioita opettelevaan taaperoon on vähintään yhtä kiinni kun vastasyntyneeseenkin. Sen lisäksi, että useimmilla on vielä tässä iässä useita yöherätyksiä ja syömisiä, ei myöskään hereilläoloajasta puutuu actionia pätkääkään. Tässä kohtaa alkaa se todellinen koettelemus pitää lapsi ehjänä. Ja sitten yhtäkkiä, vähän huomaamatta kaikki muuttuu helpommaksi.

Elämä on nyt aivan erilaista kun vuosi sitten. Taaperolle on alkanut muodostumaan itsesuojeluvaisto, hän on fyysisesti ketterä, syö ja jopa pukee itse, ei ole jatkuvasti tukehtumassa johonkin, allergiat ovat helpottuneet, hän ymmärtää ja tuottaa selkeää puhetta niin että hänen kanssaan voi jutella ja jopa neuvotella asioista.

Yhteiselo on nykyään sellaista, että oikeasti vietämme aikaa yhdessä asioita tehden, sen sijaan että lasta pitäisi jatkuvasti ”hoitaa”, vahtia ja olla herkkänänä hänen tarpeilleen ja haluilleen. Lapsi osaa kertoa mitä tahtoo tai miltä tuntuu, sen sijaan että ilmaisi itseään vain itkulla.

Toivottavasti tämä ei saa vauvaeloa kuulostamaan ihan hirveältä, koska ei se sellaistakaan mielestäni ole, vaan pääosin kuitenkin ihanaa. Rakastan vauvoja ja jos talouteni ja mielenterveyteni kestäisi (voisiko palkata yö-nannyn?), tekisin  niitä varmaan vieläkin lisää.  Mutta rankkaa ja hurjan instensiivistä se silti on, ainakin verrattuna meidän normaaliin arkeen. Mutta yhtäkkiä se chilli(mpi) elo on taas täällä.

Juuri nyt tuntuu olevan kausi (ei ne erilaiset kaudet muuten mihinkään toki lopu vaikka lapsi kasvaakin) jolloin saa ikäänkuin nauttia uurastuksensa hedelmästä. Toki aina tulee uusia haasteita (hei mites toi uhma), huolia ja murheita, mutta jos miettii, että milloin se elämä alkaa pienen kanssa helpottua, milloin on taas aikaa omille ajatuksille ja kuumalle kahville niin jossain näillä main.

Minulta on muutamaan kertaa toivottu postausta siitä, miltä tuntuu aloittaa kaikki alusta, eli saada vauva kun isommat lapset ovat jo – no, isoja? Kun on jo päästy kuluttavien yöheräilyiden yli, lapset ovat omatoimisia ja itsellä on taas oma elämä. Miltä tuntuu kun se kaikki taas viedään? Ja ennenkaikkea, kannattaako siihen kakkavaipparumbaan ylipäätään ryhtyä enää uudestaan?

Lapsen saaminen on aina jännittävä ja jopa pelottava ajatus, halusi sitä kuinka paljon tahansa. Oli lapsia entuudestaan tai ei. Sanon itse aina, että täysin oikeaa ja täydellistä aikaa tai hetkeä lapsen saamiselle tulee tuskin koskaan. Koska se jännittää, sitä myös helposti löytää omasta elämäntilanteestaan aina jotain syitä, jotka ovat lapsen saamista vastaan. Edelleenkin, vaikka kuinka paljon lasta haluaisikin.

Olen myös sitä mieltä, että mitä vanhempana lapsen saa, sitä vaikeampaa se on. Silloin on jo niin selvät sävelet omasta elämästä ja on tottunut tietynlaiseen elämäntyyliin, että muutos on pelottavan suuri. Toki sitten taas nuorempana tuntuu, että koko maailma odottaa, pitäisi elää ja kokea, eikä silloin halua sitoutua liiaksi. Ja sitähän se vanhemmuus juuri on, sitoutumista. Oman kokemuksen mukaan kuitenkin, sitten kun se (pelottava) päätös on tehty ja lapsi on siinä, ei sitä muuta haluakaan kun sitoutua siihen, ihan täysillä.

Ikäeroa vanhimman ja nuorimman lapseni välissä on yhdeksän vuotta. Miehelläni, jolla myös on etuudestaan lapsi, ikäero on huimat 14 vuotta. Olen itse saanut lapseni ollessani 23, 25 ja 32 vuotias. Jokaista lasta olen halunnut jo etukäteen ihan järjettömän paljon, mutta viimeisimmän kohdalla olen pelännyt ja epäröinyt eniten.

Pelkäsin juuri eniten siksi, että tiesin millaista vauvan saaminen on. Miten se muuttaa kaiken, parisuhteen, ysstävyyssuhteet, perhedynamiikan, minut – kaiken. Samalla myös tiesin, miten paljon kaikkea ihanaa siitä seuraa, joten päätimme olla rohkeita.

Millaista se sitten on käytönnössä ollut? No, tottakai univelka tuntuu paljon kuormittavammalta kun kymmenen vuotta sitten. Kahden lapsen jälkeen luulisi, että kolmannen kanssa sitä on paljon itsevarmempi – mutta samat epävarmuuden tuntemukset ne puskivat tälläkin kertaa. Toisaalta, nyt sitä pystyy paremmin ja varmemmalla otteella tekemään monet ratkaisut juuri niinkuin itse tuntuu parhaalta, eikä noudattaa orjallisesti vaikkapa neuvolan välillä vanhanaikaisia ohjeita.

Kerroinkin aiemmin kesällä yhdessä postauksessa, että ennen kun tapasin mieheni olin lähes viisi vuotta yksin. Tai siis, joka toinen viikko yksin ja joka toinen viikko kolmisin lasteni kanssa. Siinä ajassa ehti muodostua aika paljon kaikenlaisia omia juttuja ja tapoja, mutta ennenkaikkea siitä tuli normi. Että oma elämäni oli juuri sellaista.

Sitten viiden vuoden jälkeen kaikki muuttui yhtäkkiä ihan kertaheitolla. Ihan kaikki. Enää ei ollutkaan vain meitä kolmea, vaan porukkaan tuli lisää sekä uusi aikuinen että uusi isompi lapsi. Muutettiin uuteen kotiin, uuteen kaupunginosaan ja vuoden päästä syntyi vielä vauva. Joka toinen viikko meitä onkin nyt kolme ja joka toinen viikko kuusi.

Että jo vauvaa ennen meillä muuttui muutenkin kaikki ja sitten vielä ”vähän” lisää. Muutos meni mielestäni kaikkien kohdalla kuitenkin ihan hyvin, vaikka välillä onkin absurdia ajatella, että reilu kaksi vuotta sitten elin vielä ihan täysin eri elämää.

Tottakai arki ja elämä olisi helpompaa ja seesteisempää jos perheessä olisi lapsina vain omatoimiset koululaiset ja joka toinen viikko vain kaksi aikuista. Kuitenkaan mikään seesteisyys maailmassa ei voisi korvata sitä isoveljien onnea ja ylpeyttä, kun he saavat nähdä pikkusiskonsa kehittyvän ja oppivan uusia taitoja. Mitkään pitkään nukutut viikonloppuaamut eivät korvaisi sitä rakkauden määrää, mitä uusi perheenjäsen saa ja antaa.

Monet sanovat, että lapset kannattaa ”hankkia” kaikki samaan syssyyn, samoilla univeloilla. Ja onhan se käytännöllisempääkin, kun kaikki vauvantarvikkeetkin löytyvät jo valmiiksi kotoa ja omat hormonit ovat valmiiksi vielä sekaisin. Monet myös sanovat, että siinä se kaksi menee samassa kun yksi ja niin edelleen. Tässä kohtaa olen kyllä vahvasti eri mieltä.

Koen kyllä, että lasten saaminen pienellä ikäerolla oli ainakin henkisesti helpompaa itselleni, kun nyt vähän isommalla ikäerolla. Sitä kun ehti saamaan oman elämän takaisin ja yhtäkkiä sitä onkin taas ihan kiinni ja toisen armoilla pikkuvauvapyörityksessä. Mutta jopa sen oman vapauden menetys ei ole tuntunut niin vaikealta, kun se, ettei parisuhteelle ole jäänyt jurikaan aikaa. Se on ollut itselleni varmaan vaikein juttu tällä kertaa.

Toisaalta on ollut ihanaa, kun on saanut olla rauhassa vauvan kanssa isompien ollessa koulussa – vähän kun saisi uudestaa esikoisen. Ja miten sitten taas isommat sisarukset ovat voineet alusta saakka myös osallistua vauvanhoitoon. Nykyään vauvan voi jättää heidän hoitonnsa vaikkapa suihkun ajaksi tai lähettää pojat kauppaan pitkän kauppalistan kanssa. Paljon siis myös hyvää, vaikka aikamoista sirkusta tuntuu monet päivät olevankin.

Lisäksi, nyt kun omakohtasesti on saanut kokea sen kaikkien toitottaman ”aika menee niin nopeasti, nauti nyt kun ovat vielä pieniä”-mantran, sitä myös tietää, että kohta tuo vauva on jo iso koululainen ja menee omia menojaan. Sitten meilläkin on taas aikaa tehdä enemmän omia aikuisten juttujamme. Tätä aikaa tulee vielä useat kerrat ikävä.

Eli vastaus kysymykseen, miltä tuntuu aloittaa kaikki alusta: Hullulta, pelottavalta, mutta aivan ihanalta.

Nyt kun meidän vauvavuosi on takana päin, onkin oiva hetki toteuttaa yksi jo pitkään mielessä ollut postaus: kuinka paljon vauva maksaa?

Lapsen saaminen käy kukkarolle ja jotkut lykkäävätkin perheen perustamista taloudellisista syistä. Lapsen saamisessa ei toki maksa vain materia, vaan silloin usein myös omat tulot laskevat, pitkällä tähtäimellä myös oma eläke. Lisäksi jo odotusaikana monelle tulee ylimäärisiä kuluja esimerkiksi lääkärikäynneistä tai sairauslomasta.

Vauvan tarvitsemiin tavaroihin saa halutessaan uppoamaan todella suuret summat rahaa, mutta myös pienemmällä budjetilla voi pärjätä – etenkin jos on valmis vähän näkemään vaivaa, eikä ole aina kovin nuuka tai tarkka vaikka juuri oikeiden värien suhteen.

Siltikin, Tilastokeskus ja Stakesin laskelmien perustella lapsen kasvattaminen täysi-ikäiseksi maksaa yhteensä noin 130 000 euroa. Tämä laskekelma on tosin jo muutaman vuoden vanha, joten nykyisin hintojen nousetessa jatkuvasti, summa on varmasti jo paljon suurempi.

Tässä postauksessa keskityn itse kuitenkin vain tähän ensimmäiseen ikävuoteen ja paljonko se meille teki. Monelle muulle summa on varmasti ihan toinen – suuntaan ja toiseen.

Koska vauvat kasvavat hyvin nopeasti, jäävät myös vaatteet nopeasti pieneksi. Siksi ne kannattaakin ehdottomasti ostaa käytettynä. Vauvanvaatteet kestävät usein uudenveroisina vauvalta toiselle, sillä käyttökertoja ja kulutusta niille tulee vähän. Itse panostan myös vauvanvaatteissa laatuun, joka toki näkyy myös hinnassa – myös käytettyjen vaatteiden osalta.

Mielestäni huomionarvoista on kuitenkin se, että jälleenmyyntiarvo pysyy näissä vaatteissa hyvänä, eli jos vaatteet haluaa myöhemmin myydä, saa niistä takaisin melkeimpä saman summan mitä itse maksoi. 10, jopa lähemmäs 20 euroa käytetystä bodystä voi kuulostaa paljolta, mutta kokemukseni mukaan nämä vaatteet kestävät myös pesuja ja aikaa, sekä menevät kyllä sitten taas seuraavillekin käyttäjille lähes samoilla hinnoilla.

Me myös koimme, ettemme halua vauvan joutuvan olemaan väärän kokoisissa vaatteissa. Liian isot vaatteet jättävät ikäviä ryppyjä ja painaumia paljon paikallaan makaavaan vauvaan. Liian kireissä vaatteissakaan ei ole mukava olla. Toki järkihankitojen lisäksi tuli myös ostettua muutamia vaatteita, ihan vain siksi kun ne olivat niin söpöjä.

Vaatteiden lisäksi laatua arvostan myös muissa vauvan tarvikkeissa, kuten vaunuissa. Vaunut olisin silti hyvin voinut ostaa käytettynä, mutta löysinkin juuri hauamani mallin postomyynnistä halvempana uutena kuin käytettynä.

Hormoneista voi sitten syyttää hieman hölmömpiä ratkaisuja. Kuten sitä, että halusin juuri tietyn värisen uutuussitterin, vaikka olisin saanut siitä vanhemman mallin toisessa värissä kymmenen kertaa halvemmalla käytettynä.

Jotkut hankinnat jäävät myös täysin turhiksi, vaikka jollakin toiseella perheellä se sama tavara on taas ollut kullan arvoinen. Itse myös jouduin esimekiksi testaamaan kolme eri rintapumppua, ennen kun löysin itselleni sopivan, joten näistäkin tulee lisää kuluja.

Jonkin verran myös tavaoita on hävinnut tai mennyt rikki, kuten tutteja ja tuttipulloja, jolloin pn pitänyt ostaa samoja juttuja useaan otteeseen. Hankimme myös mummoloihin, keittiöön + isomman ruokapöydän äärelle omat syöttötuolinsa sekä sängyt.

Koska en ole pitänyt tarkkaa kirjaa vauvavuoden menoista, listasta varmasti myös puuttuu asioita. Muutamia tavaroita olemme saaneet lahjaksi tai blogin kautta, mutta lasken silti ne nyt tässä kaikki yhteen, sillä isoimman osan hankinnoosta olemme kuitenkin tehneet itse. Tällöin listasta on myös helppo katsoa, mitä tarvikkeita tulevalle vauvalle voisikaan tarvita ja kuinka paljon. Olen myös pyöristänyt hinnat noin suunnilleen euron tarkkuuteen.

Toiveestanne, laskin mukaan myös jo raskausaikana syntyneet kulut äitiysvaatteista sekä lääkärikuluista. Päätin kuitenkin jättää pois laskuista ristäisiin menneet rahat, kiinteät ruoat sekä 1v synttärit koska niitä oli näin jälkikäteen liian hankala arvioida.

Koska imetys ei meillä valitettavasti onnistunut ja jouduimme ostamaan tavallisen äidinmaitokorvikkeen lisäksi kallista erikoiskorviketta, lisäsin ne laskelmiin. Huomioitavaa siis, että tästä tuli aika paljon reippaasti kuluja lisää.

Exel -ja graafiset taitoni ovat hieman ruosteessa, joten pahoittelut ei niin visuaaliseti kauniista taulukosta, tässä kuitenkin laskelmat, mitä vauvan ensimmäinen vuosi (+ raskausaika) meille maksoi:

11 736 euroa. Summa kuulostaa hurjalta ja sitä se onkin. Toisaalta kuten sanottu, monet vauvan vaaatteet ja tavarat lähtevät aikanaan eteenpäin ja veikkaan, että ainakin yksi kolmasosa siitä tulee takaisin. Joidenkin tavaroiden ja vaatteiden kohdalla olisi voinut harkita tarkemmin tai etsiä kärsivällisemmin käytettyä / edullisempaa, mutta toisaalta useat hankinnat olivat rahan arvoisia. Ajattelen usein niin, että myös aika on rahaa, enkä aina jakaisi säätää jotain halvempaa tavaraa toiselta puolen Suomea saakka.

Jollekin toiselle perheelle summa vauvavuodesta on paljon pienempi, toisille taas suurempi. Meillä ei ollut mitään vauvatavaroita tallessa, vaan jouduimme hommamaan kaiken. Kolmannen lapsen kohdalla, talous vähän paremmalla toallla kun ensimmäisen kohdalla, sitä myös halusi panostaa ja ehkä jopa vähän hemmotella itseään osalla hankinnoista. Päätin jo raskausaikana, etten osta tai ota vastaan mitään tavaroita joista en pidä vain siksi että ne ovat halpoja tai ilmaisia.

Raskausaikana ja vauvavuotena säästöä tuli taas siitä, että en hirveästi ostellut itselleni mitään, eikä rahaa mennyt esimerkiksi juhlimiseen ja ulkona käymiseen. Emme myöskään joutuneet laittamaan vaikkapa autoa vaihtoon (kun ei sellaista ole). Isompaan asuntoon muutimme kylläkin, joten asumismenojakin tuli muutama sata euroa lisää kuussa.

Emme harrastaneet vauvan kanssa myöskään mitään maksullista, kuten vauvauintia. Matkustimme kerran laivalla ja kerran lentokoneella mökkireissujen lisäksi, mutta vauvasta ei tullut juurikaan mitään lisäkuluja.

Sitten taas lääkärikuluja meille tuli paljon vauvan allergioiden vuoksi, mutta onneksi vakuutus korvasi niistä suurimman osan. Kuitenkin erikoiskorvikkeet jouduimme tosiaan lopulta maksamaan itse, samoin kun yhden allergia-altistuksen. Laskin silti, että vakuutuksen ansiosta jäimme voitolle lääkärikäyntien osalta.

Vauvan vaatteet ovat meillä olleet hyvässä kierrossa ja määrä on ollut minusta ihan hyvä. Noista suurimman koon vaatteisa iso osa on edelleen käytössä varmasti vielä talvenkin yli, sillä enää lapsi ei kasva yhtä nopeasti. Jatkossa ei siis tarvitse hommata tavaraa onneksi samalla tahdilla, vaan enemmänkin laittaa sitä kiertoon.

Osaako joku muu arvoida, kuinka paljon vauva ja raskausaika on teille maksanut? Miltä meidän summa kuulostaa?

Silläkin uhalla, että blogi on postaus toisensa jälkeen Myytä, tässä viime viikon arkikuva hänestä kävelemässä kadulla. Viime viikon moneen tekemiseen liittyivät vahvasti lauantaina olleet 1v synttärit, jonka asioilla tässäkin ollaan.

Nyt kun Myy on oppinut oppinut kävelemään paremmin ja myös epätasaisella, on hauska miten hänen kanssaan voi kulkea käsikädessä vaikkapa kadulla. Hän näyttää niin hassulta, kun on niin pikkuinen, mutta silti niin kovin tomera. On hauska myös seurata muiden ihmisten huvittuneita ja ihastuneita katseita. Moni myös jää usein juttelemaan.

Niin hullua ajatella, että vuosi sitten tähän aikaan oltiin vielä tämän pienen nyytin kanssa synnytyssalissa, vuotta myöhemmin kuljetaan käsi kädessä kadulla, anopilta kakkupohjaa hakemaan menossa.

– n 10 kg, vaatekoko 80, kengänkoko 20/21
– Osaa kävellä jopa parisenkymmentä askelta kerrallaan, mutta liikkuu useinmiten silti vielä konttaamalla tai ulkona karhukävellen
– Menee kyykkyyn ja nousee siitä ilman tukea
– Herää vieläkin öisin syömään
– Osaa kiivetä sohvalle
– On kiinnostunut pukemisesta ja haluaa pukea itse (ja muita)
– Hoivaa, rutistaa ja halaa kaikkea pehmeää – pehmoleluista sukkiin
– Neljä hammasta (kaksi alhaalla, kaksi ylhäällä)
– Nukkuu kahdet päiväunet
– Voimakastahtoinen ikiliikkuja
– Pyytää laittamaan musiikin päälle ja tanssii sen tahdissa
– Lauleskelee itsekseen
– Ei sinänsä vierasta, mutta uusien ihmisten seurassa hakeutuu äidin/isän syliin
– Rakastaa kylpemistä, koiria, musiikkia ja ruokaa
– Jos tutteja on näkyvillä sellainen on pakko laittaa heti suuhun, mieluiten kaksin kappalein
– Syö usein samaa ruokaa muun perheen kanssa
– Rakentaa neljän palikan tornin
– Leikkii palikoilla, duploilla, puuhedelmillä, pehmoleluilla sekä selailee kirjoja
– Kaikki menee edelleen suuhun
– Osaa kiemmurella ulos rattaiden viispistevöistä
– Kiipeää sekunnissa syöttötuolista pöydälle
– Sanoo muutamia sanoja ruotsiksi ja suomeksi
– Ymmärtää paljon ja myös hänen eleitään on helppo tulkita
– Löytää kaikki pienimmätkin ruoanmuruset ja pikkukivet ja poimii ne taidokkaasti pinsettiotteella suuhunsa
– Tietää ettei saa esim syödä hiekkaa, joten syö sitä päätään pudistellen etusormi ylhäällä
– Testailee asioita tekemällä ja äänetelmällä miten me suhtaudumme siihen ja rakastaa saada positiivsiia reaktioita aikaan
– Matkii paljon

1 KK
2 KK
3 KK
4 KK
5 KK
6 KK
7 KK
8 KK
9 KK
10 KK