JEMMALAATIKOLLA

21/09/2020

Myyn pieneksi jääneitä vaatteita eilen pois pakatessani (nyyh, miten haikeaa joka kerta) tein huomion, jonka olen tehnyt monta kertaa ennenkin. Eli ettei meiltä löydy jemmasta seuraavaa kokoa vaatteita, vaan vaatehenkintoja tehdään sitä mukaa kun tarvetta ilmenee ja lapset kasvavat.

Raskaana ollessani ostin tulevalle vauvalle lähinnä vaatteita, jotka olisivat sopivia hänelle joko heti tai melko pian syntymän jälkeen. Aiempien lasten kohdalla syntyneestä kokemuksesta tiedän, ettei vaatteita kannata hamstrata ihan hirveitä määriä, sillä ei voi tietää minkä kokoinen vauva on syntyessään, millaista vauhtia hän kasvaa tai ylipäätään, että millaiset vaatteet hänelle sopivat tai miten eri mallit, merkit, napit, nepparit ja vetoketjut toimivat sitten käytännössä. Myös oma maku saattaa muuttua aika vauhdilla kuukausien kuluessa.

Tiedän kuitenkin, että jotkut vanhemmat saattavat jemmata lapsilleen vaatteita jopa vuosiksi eteenpäin. Omalla kohdallani olen taas huomannut, ettei tällainen jemmaaminen sovi itselleni yhtään. Ensinnäkään meillä ei ole tilaa sellaiselle, toiseksi itselleni käy todella usein niin, etten muista vaatteiden olemassaoloa ennen kun ne ovatkin jo lian pieniä. Puhumattakaan siitä, ettei kyseinen tyyli enää parin vuoden päästä kolahda, tai on huomannut kyseisen vaateen aiemmin hyvin epäkäytännölliseksi.

Lähes poikkeuksetta kaikki ne muutamat vaatekappaleet jotka olen nyt ostanut jemmaan, vaikkapa alennusmyynneistä, eivät ole olleet enää yhtään mieluisia sitten kun vihdoin niiden aika on koittanut. Pieni poikkeus ovat ulkovaatteet, mutta niidenkin kohdalla koon arvioiminen vaikkapa vuodeksi eteenpäin on osoittautunut hyvin haastavaksi.

Kolmen lapsen kokemuksella voin sanoa, että on enemmän sääntö kun poikkeus, että vaikkapa seuraavaksi talveksi kaavailtu hyvään hintaan alennusmyynneiltä ostettu talvihaalari on aivan väärän kokoinen tai mallinen – tai vähintään ihan väärän värinen sitten vuoden päästä.

Vaikka olen kuinka muistellut ja vertaillut kokoja, että mitä vanhemmalla lapsella oli saman ikäisenä aikoinanaan päällä, on sekin mennyt usein huti lapsien kasvaessa kuitenkin vähän eri tavalla vaikka sisaruksia ovatkin. Näissä asioissa mennään oman kokemukseni mukaan siis enemmän tuurilla kun tiedolla tai taidolla.

En siis ole vaatejemmari, vaikka sillä tavalla voisi parhaillaan säästää aikaa ja rahaa, mutta vain jos hankinnat sattuvat menemään nappiin. Mutta sen verran jemmari kuitenkin, että en vaan mitenkään heti ikinä raaski pistää noita pieniä vaatteita eteenpäin, surutyö ei tietenkään liity itse vaatteisiin (vaikka osalla lemppareista onkin aikamoinen tunnearvo) vaan siihen kokonaisvaltaiseen hyväksymiseen siitä, että vauva on kasvanut isoksi. Nyyh.

Onko siellä jemmareita? Ja jos, kertokaa mitä ja kuinka paljon jemmailette (ja missä säilytätte) ja säästääkö sillä oikeasti rahaa, vai meneeko juuri toisinpäin.


PIENI PARIISITAR AAMUPALACROISSANTEJA HAKEMASSA

13/07/2020

Meidän aamu alkoi kuvitteelisesti Pariisin heräileviä katuja kulkien, kun kipaisimme lähikorttelimme ranskalaisesta kahvilasta hakemassa tuoreita croissantteja ja maitokahvin. Koska sää oli vielä aamulla ihanan lämmin ja aurinkoinen, suuntasimme herkkuinemme puistoon.

Vaikea yrittää kuvailla, miten suloinen tuo pieni, tarmokkaasti voinen croissant jo mielen -ja kielenpäällään tallustessaan oli, mutta uskokaa kun sanon, äärettömän suloinen.

Myyn asu: paita Kaiko (saatu), housut & kori Zara, hattu KappAhl Newbie (saatu).


SAAKO LAPSI VALITA ITSE VAATTEENSA?

21/06/2018

Törmäsin muutama päivä sitten keskusteluun, jossa puhuttiin siitä, että annetaanko perheissä lasten valita itse vaatteensa. Aika moni oli sitä mieltä, että tottakai lapsi saa ne itse valita. En nyt sinänsä tuntenut mitään pistoa sydämessäni, vaan olin itseasiassa aika yllättynyt, sillä kyllä meillä se olen aina ollut minä joka lasten vaatteet valitsee ja ”määrää”.

Hoidan yleensä lasten vaateostokset ihan itsenäisesti, mutta aika usein saan lapsilta kyllä kommenttia valinnoistani ja yleensä ne ovat positiivisia. Käymme yhdessä todella harvoin missään vaatekaupoilla ja jos käymme, niin harvoin suostun heille mitään ostamaan. Lapset ovat tottuneet tähän, eivätkä ole ikinä jääneet kinumaan tai itkemään minkään vaatteen perään. Kuulostaa ehkä rajulta, mutta olen alusta saakka tehnyt heille selväksi, että varsinkaan mitään sarjakuvasankari-vaatteita heille en osta. Sellaisia nähdään korkeintaan alusvaatteissa, joskus harvoin yövaatteissa, mutta ehdottomasti se jää siihen.

En tiedä olisiko tilanne toinen jos lapset oikeasti vaatisivat ja tahtoisivat näitä vaatteita kaupankin ulkopuolella. Mutta koska he selvästi haluavat niitä vain jos niitä näkevät, en koe mitään tarvetta ostaa heille sellaisia vaatteita joita en itse kestä katsoa. En tietenkään pakota lapsia pukemaan mitään vaatteita mitä he eivät halua päällensä laittaa, mutta sellaisia tilanteita on todella harvassa ja ne riippuvat enemmän päivästä kun siitä vaatteesta. Elvis on pojista se vaativampi, Kaapo taas pukee yleensä mukisematta kaiken mitä ehdotan.

Toissapäivänä kävimme yhdessä lasten kanssa Zarassa hakemassa netin kautta tilaamaani pakettia. Kävelimme lasten osaston läpi ja Kaapo kiinnitti heti huomionsa tyttöjen puolella oleviin Simpsons-kuosisiin huppareihin (miksi muuten tällaisia ei voi tehdä unisex-mallisina!?). Siinä oli muutama erilainen huppari, eikä tuo kuvissa oleva ollut minusta hullumpi, ja koska hän selvästi halusi sitä ihan hirveästi lupasin sen hänelle perjaatteitani vastaisesti ostaa.

Myös Elvis toki halusi sitten paidan. Yritin selittää, ettei mitään kannata ikinä ostaa vain ostamisen takia, mutta hän ei luovuttanut. Missään nimessä kumpikaan ei mitenkään vaatimalla vaatinut mitään, kiukutellut tai muuta, mutta heistä paistoi sellainen suuri toiveen palo, jolle oli todella vaikea sanoa ei. Elvis kierteli kauppaa kauan, hänellä oli toiveissaan kääntöpaita, eli jossa on edessä tuollaiset käännettävät paljetit. Kaikki ”poikien” kääntöpaidat olivat ihan hirveitä (mikä siinä onkin että niissä pitää aina lukea jotain Cool Skater Boy From NY – tai vastaavaa?), mutta sieltä samaiselta tyttöjen puolelta löytyi sitten tuo päärynäpaita. Kuten sanottu, normaalisti en ostaisi mitään tällaista, varsinkaan sarjakuvahahmoilla, mutta olisitte nähneet miten paljon iloa se heille tuotti.

Myöhemmin kuulin miten Kaapo oli moneen kertaan Oskulle kertonut miten onnellinen hän oli uudesta paidastaan. Hän oli kuulemma jo pitkään toivonut jotain Simpsons-vaatetta, eikä voinut uskoa miten olin hänelle ostanut 20 euroa maksavan (eli tosi kalliin) paidan! Hän oli niin tyytyväinen ja kiitollinen.

Samoin sain tänään kuulla miten tärkeä tuo kääntöpaita oli Elvikselle. Monilla heidän eskarissaan on ollut sellainen, mutta ei hänellä. Paljettien kääntäminen on hänestä ihanaa, mutta eskarissa kääntöpaitoja oli lähinnä vain tytyöillä, eivätkä he antaneet lupaa niitä kokeilla. Ainakaan jos kokeilijalla ei itsellään ollut kääntöpaitaa, jota olisi sitten vastavuoroisesti saanut kääntää.

Aion jatkossakin, vielä niin kauan kun voin, sanoa sanottavani vaatteista jota lapseni pukevat päällensä. Mielestäni niin kauan kun minä ne hankinnat teen ja maksan, on minulla myös sanottavani niihin. En pakota lapsia pukeutumaan mihinkään mihin he eivät halua, mutta en jatkossakaan myöskään osta sellaisia vaatteita joista en tykkää ja jotka eivät täytä kriteereitäni tuotannon suhteen. Paitsi välillä, koska tuo ilon määrä mitä jokin vaate voi saada aikaan, saa myös minulle ihan todella hyvän mielen.

Ajattelen myös niin, että näin lapset oppivat kiitollisuutta, eikä niin että he aina saisivat mitä haluavat. Näinollen tällaiset pikkujutut tuntuvat todella isoilta. Ja itseasiassa nuo paidathan ovat ihan kivat.

Mitä te olette mitä ja miten teillä toimitaan lasten vaatteiden suhteen? Määrääkö aikuiset vai lapset vai onko sillä edes väliä?