– 89,5 cm / n 12 kg / vaatekoko 92 / kenkä 25
– Osaa ja haluaa pukea itse (housut, paidan, sukat, kengät, ulkohousut)
– 16 hammasta
– Kovin energinen ja touhukas, säntää etenkin ulkona nopeasti leikistä toiseen
– On fyysisesti taitava, esim kiipeää korkealle kiipeilytelineeseen, hyppii trampoliinilla ja kulkee vaikeassa maastossa ketterästi
– Nukkuu yhdet parin tunnin päikkärit
– Puhuu paljon, usean sanan lauseita ja pääosin ymmärrettävästi
– Ymmärtää yhtä hyvin suomea ja ruotsia ja pääosin puhuu niitä myös erikseen, riippuen kumpaa hänelle puhutaan, mutta suomen kieli on ehkä puheessa hitusen vahvempi (sitä puhutaan kotona enemmän)
– Joitain sanoja hän käyttää pääosin kuitenkin vain ruotsiksi, kuten famppu (syli), andra (toinen), hårstrå (hius), kotte (käpy)
– Joskus harvoin kieli kuitenkin sekoittuu, hän saattaa sanoa odota lite, tosi bra tai natipaita.
– Välillä hän saattaa, vaikka omissa leikeissään, sanoa saman asian peräkkäin molemmilla kielillä, kuten nukelle kaikki on hyvin / allt är bra.
– Käytössä on myös jotain ihan omia sanoja, kuten angit (vang/vaunut) ja poikkat (pojkar/pojat)
– Vaikka omaa tahtoa löytyy, asioista voi myös yrittää keskustella ja neuvotella
– Hän muistaa asioita joita on tapahtunut ja jopa minne on aiemmin jättänyt jonkin esineen
– Tykkää potkupyöräillä ja skootata sekä olla vanhempien kyydissä pyörän kyydissä, eikä ikinä unohda laittaa kypärää
– Tykkää myös leikkiä heikkalaatikolla ruoanlaittamista (myös yhdessä kavereiden kanssa), hoitaa nukkea, rakentaa duploilla, tehdä palapelejä sekä katsella kirjoja – pyydettäessä jopa siivoaa leikit, tai ainakin osan
– Matkimiseen liittyvät leikit ovat myös suosiossa, kuten puhelimessa leikisti puhuminen, nukkumaan meneminen ja erilaiset pukuleikit
– Pitää myös laulamisesta (ja niiden kuuntelusta) ja osaa ulkoa tai pitkiä pätkiä ainakin laluista Etana Elli, Käy Muumilaaksoon, Hämä-hämä-häkki, Sataa sataa ropisee, Ihahhaa …
– On reipas ja sosiaalinen, ei pelkää jutella ja vilkutella tuntemattomillekaan
– Saattaa pelästyä kovia ja yllättäviä ääniä tai lähestyviä autoja tai helikopteria
– Tunnistaa ja osaa osoittaa useimmat tavalliset värit
– Osaa laskea kymmeneen (tai ainakin seitsemään)
– Ulkona osoittelee näkemäänsä ja sanoo niitä nimeltä: hauva, traktori, tyyppi, lentokone…
– Pyytää kirkkain silmin päästä kauppaan ostamaan jäätelöä (eli jäätyliä) tai kahvilaan pillimehulle
– Lempiherkkuja on myös juusto, smoothie, rusinat (ja tästä eteenpäin varmaan myös kakku ja keksit)
– Vastaa kohteliaasti kyllä/ei kiitos (myös silloin kun kyseessä on kehoitus, ei kysymys)
– Haluaa antaa paljon haleja, pusuja sekä silityksiä, halaa ja suukottaa (tai lähettää lentosuukon) aina lähtiessä ja tavatessa
– Tykkää ponnareista, pinneistä ja haluaa usein pukeutua mekkoon
– Tykkää myös hämähäkeistä, kuraleikeistä ja mopoista
– Hassuttelee, vitsalee, juksaa, ilmeilee
– Haluaa nukkua unilelujen kanssa ja käyttää tuttia nukkumaan mennessä
– Tuntuu välillä jo niin kovin isolta, vaikka onkin vielä ihan pikkuinen
– On vielä kotihoidossa ainakin seuraavat puolivuotta, ehkä vuoden. Ensi viikolla alkaa kerho.

Vanhemmat ikäsarjan postaukset: 1 KK, 2 KK, 3 KK, 4 KK, 5 KK, 6 KK, 7 KK, 8 KK, 9 KK, 10 KK, 11 KK,, 12 KK, 1,5 VUOTIAANA

Arki-sarjassa julkaistaan vuoden joka viikolta arkisia tapahtumia, jotka ovat tallentuneet puhelimeen. Viikko 11.

But first let me take a selfie – Oltiin alkuviikossa erän hotellin ravintolassa lounaalla, mutta Myytä kiinnosti enemmän tutkia vähän paikkoja. Lopulta annoinkin hänen lähteä kulkemaan rappuja ylös perässä seuraten ja päädyimme autoon kongressikeskukseen. Käytiin siellä sitten vessassa pesemässä kädet ja ajattelin ikuistaa hetken puhelimen muistiin. Lapsi oli tästä(kin) vähän eri mieltä.

Vanhemmat postaukset:
ARKI 1 & 2
ARKI 3
ARKI 4
ARKI 5
ARKI 6
ARKI 7
ARKI 8
ARKI 9
ARKI 10

Lapsen kehityksen tukemiseen haluaa tottakai vanhempana panostaa ja suurimmaksi osaksi se käykin ihan huomaamatta normaalin vuorovaikutuksen kautta. Silloin kun lapsi innostuu jostain uudesta taidosta ja sen treenaamisesta, pitäisi uutta kehitysvaihetta olla tukemassa itse täysillä. Välillä se on kuitenkin helpommin sanottu kun tehty.

Etenkin jos lapsi innostuu treenaamaan portaissa kiipeämissä juuri lomareisulla, maailman vaarallisimmissa kolme kerrosta käsittävissä marmoriportaissa, joissa ei ole kunnon kaidetta. Siinä sitten mennään yhdessä ylös alas kontaten, kun muut makoilevat ulkona aurinkotuoleissaan kylmiä juomia siemaillen. Tai kun lapsi harjoittelee pinsettiotettaan pomimalla kaikki maailman roskat ja pikkukivet suuhunsa tai haluaa opetella syömään itse lusikalla mustikkapuuronsa juuri silloin kun päälle on juuri vaihdettu puhtaat vaatteet.

Itselleni kaikkien lasteni kohdalla vaikein juttu onkin ehkä ollut juuri itse syömisen harjoittelu – eli ruoalla sotkeminen. Vaikka kaikkien kanssa ollaan myös sormiruokailtu paljon, sotkevimmat ruoat kuten soseet ja puurot olen yrittänyt itse syöttää niin kauan kun mahdollista. Kuivuneet makaroninpalaset on helppo imuroida lattialta, mutta yritäppä pyyhkiä katosta bataattisosetta. Kovettuneesta kaurapuurosta nyt puhumattakaan!

En nyt varsinaisesti ole muutenkaan mikään pitkäpinnaisin, mutta näissä minä ite- ruokailutilanteissa joudun hengittelemään sisään ja ulos normaalia enemmän. Tunnen verenpaineeni nousevan ja korvissani alkaa kohisemaan, kun lapsi levittää ruoat ympäri pöytää, pyödän alustaa, omaa naamaansa, päätään ja korvantaustojaan myöten. Tai viimeistään silloin, kun pienet tahmakädet hierovat loput annoksesta vaatteisiini.

Ja sitten toisaalta, itse lusikkaan tarttuva pikkuinen on vaan niin hellyyttävä näky! Kun toinen ihan tosissaan haluaa syödä niinkuin isot, mutta lusikasta on vielä vähän hankala tarttua oikein päin, puhumattakaan siitä saako sen ohjattua suuhun saakka. On hienoa nähdä miten oma lapsi kasvaa, kehittyy ja opettelee uusia taitoja. Olisipa itselläkin samanlainen motivaatio asioiden treenaamiseen.

Virallinen ja ehkä se kaikista tunnetuin minä itse- vaihe tulee normaalisti siinä parin vuoden tienoilla, mutta ainakin tällä typillä omaa tahtoa löytyy jo nyt ja se näkyy tällä hetkellä selvästi ruokailutilanteissa. Lusikka on saatava käteen ja syötävä itse, eikä ruokalappua todellakaan saa enää laittaa,  muuten koko hommaan tulee stoppi. Myös itse pukeminen kiinnostaa, mutta siihen hommaan onneksi vielä kelpaa myös muiden apu. Oma tahto on lisääntynyt tässä viime viikkoina valtavasti ja osa siitä on varmasti myös vahvaa ja voimakastahtoista persoonallisuutta.

Vaikka välillä tuntuu rankalta, on jopa sillä koko loman rappussissa raamppaamisessa ollut hyötynsä. Asumme hissittömän talon ylimmässä kerroksessa ja tarvitaessa nyt vauvan voi antaa kontata raput ylös, samalla itse kauppakasseja kantaen. On ollut myöskin hermoja raastavaa antaa vauvan opetella kiipeämään sohvalle ja treenaamaan siellä oloa sekö turvallista alastuloa, mutta nykyään hänet voi jättää siihenkin ilman jatkuvaa valvontaa.

Muksahdukset, kolhut ja hirveä sotku taitavat nyt vain kuulua tähän ikävaiheeseen ja niistä ottaa opiksi sekä lapsi että vanhemmat. Vähän aikaa kun jaksaa kärsivällisesti harjoitella (ja siivota), niin kohta hän jo keittää omat puuronsa.