Yhteistyössä Pelagon kanssa

Kirjoittelinkin muutama viikko sitten suunnittelevani uuden pyörän hankintaa. Googlettelun, keskustelupalstojen ja kavereiden suositusten perusteella päädyin loppujen lopuksi siihen, että paras pyörä löytyisi kotimaiselta Pelagolta. Kriteerit tulevalle pyörälle kun olivat ulkonäön lisäksi (todella)hyvä laatu.

Olin aika varma, että tuleva pyöräni tulisi olemaan Pelagon kaupunkiajoon suunniteltu Brooklyn. Mutta asian varmistamiseksi halusin vielä käydä liikkeessä puntaroimassa muita vaihtoehtoja. Kivijalkaliikkeissä on palvelun lisäksi parasta myös se, että pyörän voi koeajaa ennen päätöstä.

Kalevankadulla sijaitsevasta myymälästä löytyy pyörien lisäksi paljon erilaisia lisätarvikkeita, kuten koreja, satuloita, telineitä, laukkuja, ohjaustankoja, lukkoja, työkaluja, alan lehtiä, vaatteita..noh, ihan kaikkea. Myymälän tiloissa toimii myös huolto joka on mielestäni tosi kätevää. Siellä onnistuu niin pienet hommat renkaanpaineiden tarkistuksesta vaikkapa isompiin vuosihuoltoihin. Ja ihan minkä merkkisiin pyöriin tahansa!

Kävin siis tutustumassa paikan päällä myymälään ja eri pyörämalleihin. Mietittiin vielä yhdessä myymäläpäällikkö Kaisan kanssa, että mikä malli omiin tarpeisiini olisi se paras. Eli kuinka usein ja millaisia matkoja yleensä ajan, harrastanko vaikkapa pitkiä pyöräretkiä, tykkäänkö kiitää vauhdilla maanteitä pitkin vai rullailla rauhassa kaupungin katuja, tarvitsisinko vaihteita ja jos niin kuinka paljon, entäs lisävarusteita kuten tarakkaa tai koria?

Sitten kävin vielä koeajamassa Brooklynin lisäksi kaksi muuta mallia, Caprin sekä Airiston. Nämä pyörät ovat monipuolisia vaihdepyöriä jotka sopivat myös vähän aktiivisemmalle ja pidempiä matkoja pyöräileville. Tykkäsin molemmista tosi paljon, uskomattoman kauniita pyöriä joilla kulku sujui ihanan kevyesti ja sulavasti. Yksivaihteinen Brooklyn tuntui silti eniten omalta jutultani. Suurin syy taitaa olla pysty ajo-asento, johon olen tottunut. Toiseksi, tykkään pitää asiat simppelinä, niin näköjään myös pyöräni. Eli en kaipaa vaiheita, yksi vaihde on oikein riittävä tarpeisiini, eli pääosin kaupunkiajoon.

Kävimme läpi vielä huolto-asioita, eli miten voin parhaiten varmistaa, että uusi pyöräni palvelee minua parhaalla mahdollisella tavalla tulevat monet vuodet. Ihan helppoja juttuja, kuten ketjujen öljyämistä, nahkasatulan hoitoa ja renkaanpaineiden säännöllistä tsekkaamista. Noin 200 – 300 ensimmäisen kilometrin jälkeen pyörä on myös hyvä tuoda ensihuoltoon, jossa tarkistetaan että kaikki on kunnossa ja tehdään tarvittavia säätöjä. Pelagot ovat myös pitkäkyntisen suosikkeja, joten hyvä lukko on ehdoton. Samalla sain vinkkejä siitä, miten pyörä kannattaa lukita, jottei se vorojen mukaan päätyisi.

Sitten Brooklyniini asennettiin vielä toivomani lisävarusteet, tarakka ja kori, ja pyöräni oli valmis matkaan. Ihan mieletön fiilis oli ajaa kaupungin läpi (ja kunniakierros Töölönlahden ympäri) uudella tuliterällä pyörällä, auringon paistaessa ja musan soidessa kuulokkeista. Pihalla eka vastaan tullut naapuri kehui heti pyörää. Voin kertoa, että hymyni oli melkoisen leveä.

Siellä lukijoissa olikin jo muutama Pelagosta myös haaveileva, jos suinkaan mahdollista, suosittelen ehdottomasti käymään Pelagon myymälässä Kalevankadulla tai sitten jollain muulla jälleenmyyjällä. Ammattitaitoinen henkilökunta kun osaa kertoa pyöristä niin paljon paremmin ja varmasti suositella juuri niihin omiin tarpeisiin sopivaa pyörää.

Oma pyöräni on näin vaatimattomasti sanottuna aivan täydellinen, esittelen sitä myöhemmin vähän lisää, kunhan kilometrejä kertyy vielä vähän lisää alle!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Nyt se alkaa. Aurinko paistaa, ulkona on ihanaa. Niin ihanaa ettei tee mieli mennä kotiin lainkaan. Viis siitä jos ruoka-aika vähän siirtyy, näistä keleistä on vaan nautittava. Itseäni alkaa omatunto soimaamaan, jos en pääse ulos nauttimaan jok’ikisestä auringonsäteestä.

Tänään kurvattiin päiväkodin ja eskarin jälkeen metsäretkelle ja hevosia ihmettelemään. Kun itse kasvoin lähiössä ja leikin metsässä päivittäin, en aina muista ettei se ole omille kaupunkilaislapsilleni samanlainen selviö. Toki luonto on lähellä kokoajan ja saamme kaupungissakin nauttia vehreistä maisemista ja metsän eläimistä. Mutta pitäisi silti muistaa enemmän käydä samoilemassa tuolla ihan oikeassa kunnon metsässä, jossa ei ole valmiiksi tallottuja polkuja ja kaupungin ääniä.

”Äiti, tiedätkö että tämä on terapiaa?” kysyi lapsi kulkiessamme hiljaa pitkin metsää.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Ai vitsit. Tiedättekö sen ihanan tunteen kampaajan jälkeen? Kun hiuksista on napsaistu useampi sentti, ne on värjätty ja tehty hoitoja, päänahkaa rapsuteltu ja hierottu ja lopulta jokainen suortuva muotoiltu herkullisen tuoksuvilla aineilla. Sormet hakeutuvat kokoajan haromaan ja tunnustelemaan pehmeää tukkaa ja päätä tekisi mieli vain heilutella puolelta toiselle.

Kävin eilen äitini luona, Katjamariateamissa, pätkäisemässä itselleni lyhyen polkan. Tai itseasiassa olin jo edellisenä viikonloppuna vähän itse pätkinyt sitä, mutta tiedätte varmasti myös millaisia tuloksia kotiparturoinnilla yleensä saa aikaan… Hiukset tasoitettiin ja niitä lyhennettiin pikkuisen lisää. Juurikasvu värjättiin piiloon ja latvoihin laitettiin vähän kuparia kiiltoa antamaan. Se näkyy kivasti auringossa.

Sanon aina kaikille, että on kyllä niin ihanaa kun oma äiti on kampaaja. Olen koko elämäni aikana käynyt pakon edessä ehkä kolme tai neljä kertaa jossain muualla laittamassa hiukseni. Eivät nekään mitään ihan totaalisen epäonnistuneita kertoja ole olleet, mutta kyllä sillä on vain todella suuri merkitys kun kampaaja tietää tyylisi ja vastavuoroisesti luotat täysin hänen ammattitaitoonsa. On ihana istua kampaamon tuoliin osaamatta oikein tarkkaan sanoa mitä haluaa ja parin tunnin päästä ihailla täydellistä lopputulosta.

Jos muistatte, tuskailin alkuvuodesta hiusteni kanssa. Halusin jotain muutosta, mutten oikein tiennyt mitä. Suunnittelin kaikkea liian monimutkaista, kunnes lopulta oivalsin että se mitä juuri nyt kaipasin, olikin jotain ihan päinvastaista. Ei pitkiä kiharoita tai monimutkaisia ja megatrendikkkäitä värjäyksiä. Lyhyt polkka on just hyvä. Ainakin nyt toistaiseksi.

Kuvat Tommi Mäntysalo

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Viikonloppuna tulee tasan vuosi siitä, kun muutimme tähän nykyiseen asuntoomme. Olisi voinut kuvitella että ensimmäisestä kodista, johon poikien kanssa muutimme eron jälkeen, olisi ollut kovin haikea lähteä. Mutta oikeasti vaikeinta oli muuttaa pois rakkaasta kaupunginosasta, Alppilasta. Vaikka emme muuttaneetkaan kun reilun kilometrin päähän, niin muuton myötä muuttui myös paljon muutakin kun pelkkä postinumero. (Tuliko edelliseen lauseeseen nyt tarpeeksi monta muuta?) Emme enää olleet Alppilalaisia. Se tuntui oudolta, koska Alppilalaisuus oli muodostunut osaksi identiteettiäni. Kumpikaan pojista ei ole ikinä asunut missään muulla, joten siinäkin mielessä muutto tuntui haikealta. Taakse jäivät tutut kulmat – se söpö kettutarra siinä vesirännissä. Kaupat – ihmetteleeköhän se Alepan myyjä mihin ollaan kadottu? Kahvilat – koska tuore pulla on vaan niin hyvää. Divari – sinne pystyi mennä höpöttelemään ja hengailemaan jos kotona ei ollut tekemistä. Baari – jos netti ei toiminut, avaimet olivat jääneet kotiin sekä perinteset mustikkashotit tyttöjen kanssa. Ravintolat – pizzeria, kaksi kiinalaista, kaksi sushipaikkaa sekä Weeruska parin askeleen päässä olivat tosin vaa´an lukeman kannalta hieman haastavia naapureita. Lisäksi kaikki ystävät, naapurit, leikkipuisto ja muuten vaan tutut kasvot katukuvassa – kaikkia niitä on usein ihan kauhea ikävä.

Vanhaa kotia ei niinkään ole ikävä, vaikka kiva sekin oli. Enemmän ne on ne kaikki muistot jotka saavat haikean olon. Vaikkakin näkymä Alppilan kattojen yli oli kyllä huikea. 50 neliön kaksio tuntui ihan hyvältä silloin sinne muuttaessamme, mutta pikkuhiljaa se alkoi käymään liian ahtaaksi. Kaipasin enemmän avaraa ja yhtenäistä tilaa. Koska uutta sopivaa asuntoa ei meinannut millään löytyä ja lähestyvä putkiremppakin kolkutteli jo oven takana oli pakko laajentaa aluerajausta. Ja sitten löysinkin heti tämän nykyisen kotimme. Kaksio tämäkin, mutta melkein 30 neliötä isompi.

Vanhasta kodista mieleen on jäänyt pieni keittiö ja minipieni ruokapöytä jonka äärellä tuli usein istuttua. Samoin olkkarin seinään taiteilemani mustat pilkut, olkkarin hyllyn päällä olevan A (niinkuin Alppila) valokirjain sekä keittiön liitutauluseinä. Rapun hissi muodostui parin vuoden aikana myös todella legendaariseksi. Sillä oli jopa häshtägikin. Olisikin hauska joskus laskea, kuinka monta peiliselfietä tulikaan siellä otettua. En melkein ikinä pitänyt verhoja kiinni, eikä myöskään monikaan vastapäisessä talossa. Niinpä hekin tulivat aika tutuiksi, ja tuntui jotenkin turvalliselta kun ympärillä oli kokoajan elämää. Halusimme kovasti lemmikkiä, mutta emme voineet ottaa. Joten ruokimme joka aamu talitinttejä keittiön ikkunalaudalla. Sinne muutaessamme Elvis nukkui vielä pinnasängyssä ja minun sänkyni olkkarissa toimi päivisin sohvana. Keittiöön ei mahtunut tiskikonetta, en kertakaan pessyt parvekelaseja ja suihkun viemäri veti huonosti. Suoraan alakerrassa asui myös vanha ja aina iloinen mummo, joka ei ikinä valittanut melusta. Tosin autoin häntä säännöllisesti roskien viemisessä ja kauppakassien kanssa. Hyviä muistoja. Mitä te muistatte näistä meidän vanhoista ajoista? Onko meidän vanhasta kodista jäänyt jotain tiettyä mieleen?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Alkuvuoden odotetuin sample sale starttasi tänään R/H Shopilla. Vielä huomisen ja lauantain on mahdollisuus shoppailla R/H:n mallikappaleita sekä vanhempien mallistoijen hajakokoja. Ja hyvin hyvin sopuhintaan siis! Samalla pääsee ihastelemaan jo kevään ekoja uutuuksia.

Itse kävin myyjäisissä tänään, flunssaa uhmaten, ja mukaan olisi tarttunut kyllä vaikka mitä ihanaa. Jollain kumman ilveellä sain kuitenkin hillittyä itseni ja ostin vain yhden paidan. Ihan erityisen ihanan sellaisen kuitenkin. Voi olla, että käväisen kaupalla kuitenkin vielä huomenna. Jospa sinne olisi vaikka tullut taas jotain uutta 😉 Tänä aamuna oli kuullemma pitkä jono oven takana jo ennen kahdeksaa, iltapäivällä sai shoppailla jo vähän väljemmissä tunnelmissa.

Kannattaa siis ihmeessä käydä kurkkaamassa R/H Sample Sale Fredan myymälässä, Iso-Roban kulmassa.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.