KUN HIUSTENLÄHTÖ EI LOPU

2/07/2019

Kirjoittelin hormonaalisesta hiustenlähdöstä reilu kuukausi takaperin. Hiustenlähtö raskauden jälkeen on ihan normaali juttu ja suurinosa synnyttäneistä naisista saa sen kokea. Niin myös minäkin, jokaisen raskauden jälkeen.

Kuitenkin, kun hiuksia lähti tupoittain vielä kuukausia synnytyksen jälkeen, jokin sai minut epäilemään, ettei kyseessä ollut enää ihan normaali hormonaalinen muutos. Edellisillä kerroilla hiustenlähtöä minulla oli kestänyt kahdesta kolmeen kuukautta. Nyt viiden kuukauden jälkeen aloin ihmettelemään, kun sulkakato ei näyttänyt minkäänlaisia rauhoittumisen merkkejä. Onneksi sentään uusia hiuksia puski kokoajan lisää. Se rauhoitti pelkoa kaljuuntumisesta sekä poissulki jotain sairauksia.

Hiustenlähdön pitkittymisen syyksi aloin epäilemään muutamaa kuukautta aiemmin asennettua hormonikierukkaa tai kilpirauhasen vajaatoimintaa. Koska minulla oli myös paljon muita oireita, kuten vatsakipuja ja kovia päänsärkyjä, sain muutaman tiukan puhelun ja vääntämisen jälkeen pikaisen ajan kierukan poistoon terveysasemalle. Tässä vaiheessa hyvin runsasta hiustenlähtöä minulla oli kestänyt lähes puoli vuotta.

Muistaakseni tasan viikko kierukan poistamisesta huomasin hiustenlähdön loppuneen. Syy-seuraus suhde on mielestäni tässä tapauksessa siis aika selvä, vaikka tosin myös pieni stressin lievittyminen saattoi vaikuttaa asiaan. Olin vain niin helppottunut, että sain sen vieraan kapistuksen pois itsestäni.

Samalla myös ihoni parani – kierukan myötä kun aloin saamaan finnejä sekä koko iho näytti jotenkin sameammalta ja epätasaisemmalta. Vasta sen postaminen jälkeen huomasin, miten paljon siihenkin kierukka oli vaikuttanut. Mielialanvaihteluihin ja mielialaan taas muutosta ei ainakaan näin lyhyellä aikavälillä ole huomattavissa. Kiva kuitenkin, että kierto tuntui heti muuttuneen normaaliksi ja pystyin tunnistamaan kehoni enemmän taas omakseni ja sen tuntemukset tutuksi.

Kierukan poiston yhteydessä minulta myös tsekattiin kilpirauhasarvot sekä paastosokeri. Ne olivat molemmat lääkärin mukaan viitearvoissa (en ole itse katsonut tarkkoja lukemia). Toisaalta olin vähän pettynyt tästä tuloksesta, sillä kilpirauhasten vajaatoiminta olisi selittänyt niin paljon viimeaikaisia olojani. Mutta tottakai parempi näin. Suurinosa vaivoistani johtuu todennäköisesti stressistä ja univajeesta, mutta niihin kun ei ole helppoa oikotietä, eli pilleriä purkista.

Näin jälkiviisaana mietittynä, olisi pitänyt pyytää katsoa samalla verestä varastorauta-arvot, eli ferritiini. Ne ovat olleet kovasti puheenaiheena viime kuukausina ja moni raudanpuutteesta johtuva oire on sama mitä epäilin aiemmin kilirauhasen vajaatoiminnasta johtuneeksi. Olen kyllä viime aikoina napsinut varmuudeksi rautaa purkista, mutta se ei taida olla ainakaan pidemmässä juoksussa kovin järkevää jos arvot ovatkin kunnossa. Pitänee siis käydä yksityseillä testaamassa vielä se jos olo ei pian helpota.

Mutta takaisin aiheeseen, eli hiustenlähtöön! Kyllähän siis hiuksia minulta edelleen lähtee, mutta enää normaalin rajoissa. Haluan muistuttaa kaikkia raskauden jäleisestä hiustenlähöstä kärsiviä, että tila on täysin normaali ja usein helpottaa muutamassa kuukaudessa. Minä itse olin hermona kun hiuksia lähti vielä viidenkin kuukauden jälkeen, mutta oikeasti sekin aika on vielä ihan normaali! Jossain tapauksissa hiuksia voi irrota jopa puoli vuotta tai jopa vuoden.

Kaikki tämä johtuu siitä, kun raskauden aikana hiuksia ei lähde, eli kyse ei useimmissa tapauksissa ole sen vakavammasta. Samaan aikaan uusia hiuksia kasvaa kuitenkin kokoajan lisää. Mutta toki jos täysin kaljuja kohtia alkaa ilmaantumaan (muuallekin kun ohimoille) tai itsestään alkaa tuntumaan (kuten itsestäni), ettei kaikki ole nyt normaalin rajoissa, niin kannattaa ottaa yhteys lääkäriin.

Useimmissa tapauksissa se hiustenlähtö kuitenkin loppuu ja lopulta ne ärsyttävät ja jokapuolelle sojottavat vauvahiuketkin kasvavat normaaliin mittaansa. Jos siis olet ihmetellyt, miksi niin moni äiti pitää hiukset aina samanlaisella nutturalla tai leikkaa ne lyhyiksi, niin tässä syy.


HIUSTYYLEJÄ VUOSIEN VARRELTA

31/03/2019

 

En ole vieläkään kunnolla esitellyt uutta polkkatukkaani, vaikka se toki onkin joissain kuvissa täällä ja instan puolella vilkkunut. Palaan siihen vielä paremmin, mutta sitä ennen muistellaan vähän menneitä! Aloin itse selaamaan vanhoja hiuskuviani, kun halusin nähdä mikä olikaan se lähtötilanne silloin, kun rupesin kasvattamaan omaa väriäni.

Äitini on kampaaja ja olenkin saanut aikoinaan sävyttää hiukseni ensi kertaa noin kymmenvuotiaana. Siitä lähtien hiukseni ovat lähes poikkeuksetta olleet aina värjätty. Olen kokeillut vaikka mitä. Hiukseni ovat olleet todella lyhyet ja todella pitkät, sekä kaikkea siltä väliltä. Värjäykset ovat olleet pääosin onneksi suhteellisen luonnollisia aina, mitä nyt pahimpaan Spice Girls faniaikaan ne olivat samalaiset kun Gerillä sekä joskus myös aivan mustat. Värjäysten ja leikkausten lisäksi minulla on ollut kaksi kertaa permis – sellaista ihan pientä afrokiharaa.

Sen lisäksi, että kävin äitini liikkeellä laittamassa tukkaani, teimme kavereiden kesken toistemme hiuksile myös kaikenlaista. Välillä ne onnistuivat, välillä eivät. Olen leikannut itselleni otsatukan ja katunut sitä heti jälkeenpäin niin lukemmattoman kerrat – myös vielä ihan aikuisiällä. Muistan eritysen hyvin yhden kerran, kun olin kaverillani yökylässä. Päätimme tuttuun tapaamme vähän freesata hiuksiamme ja minä leikata itselleni otsahiukset. Tottunein elkein tartuin saksiin ja napsaisin – tällä kertaa kuitenkin ihan liikaa. Otsahiukset jäivät vain muutaman sentin mittaisiksi. Noh, onneksi ne kasvoivat nopeasti.

Blogin kuvia taaksepäin selatessa muistinkin, että minulla oli sen alkuaikoina takaa ihan lyhyeksi leikattu, edestä vähän pidempi tummanruskea tukka. Sitä ennen minulla oli ollut pitkät punaiset hiukset, jotka uudestaan kasvatin ja joilla olinkin aika pitkään. Aina toki värjäystyyli välillä vaihtui.

Kunnes nelisen vuotta sitten tartuin taas itse fiskarseihin ja pätkäisin polkan (sitä piti kyllä käydä siistimässä kampaajalla). Sen jälkeen olenkin viihtynyt polkassa tosi hyvin, kunnes tosiaan aloin kasvattamaan omaa hiusväriäni sekä siinä samalla sitten hiuksiakin.

Nyt minulla on taas polkka ja se on kyllä ehdottomasti oma suosikkini. Omasta väristänikin tykkään, vaikka samaan aikaan tuo kylmä vaalea noista ylläolevista kuvista on mielestäni myös tosi ihana. Se on samalla ollut kaikista vaikein väri, kun sitä piti ylläpitää ties millä tuotteilla, jonka lisäksi jatkuva vaalennus myös lopulta pilasi hiukseni.

Kaikenlaisia tyylejä sitä onkin mahtunut ihan muutamaan vuoteen vielä näin aikuisiälläkin. Nyt tuntuu ihan todella vapauttavalta, kun väri on vain omaa – ei tarvitse miettiä juurikasvun jatkuvaa värjäämistä. Sen lisäksi olen vähentänyt hiusten suoristamista ihan radikaalisti. Ennen kun suoristin hiuksiani vähintään kerran päivässä, joskus useamminkin. Nyt teen sitä ehkä korkeintaan kerran kuussa. Myös erilaisten hiustuotteiden ja ylipäätään kemikaalien käyttäminen on ihan itselläni ihan minimissä. Mutta tämän hetkisistä hiuksista paremmin lisää pian omassa postauksessaan!

Mikä kuvan tyyleistä on teistä kivoin ja mikä taas ei sovi mielestänne minulle yhtään?


POLKKA

1/04/2016

Processed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 preset

Ai vitsit. Tiedättekö sen ihanan tunteen kampaajan jälkeen? Kun hiuksista on napsaistu useampi sentti, ne on värjätty ja tehty hoitoja, päänahkaa rapsuteltu ja hierottu ja lopulta jokainen suortuva muotoiltu herkullisen tuoksuvilla aineilla. Sormet hakeutuvat kokoajan haromaan ja tunnustelemaan pehmeää tukkaa ja päätä tekisi mieli vain heilutella puolelta toiselle.

Kävin eilen äitini luona, Katjamariateamissa, pätkäisemässä itselleni lyhyen polkan. Tai itseasiassa olin jo edellisenä viikonloppuna vähän itse pätkinyt sitä, mutta tiedätte varmasti myös millaisia tuloksia kotiparturoinnilla yleensä saa aikaan… Hiukset tasoitettiin ja niitä lyhennettiin pikkuisen lisää. Juurikasvu värjättiin piiloon ja latvoihin laitettiin vähän kuparia kiiltoa antamaan. Se näkyy kivasti auringossa.

Sanon aina kaikille, että on kyllä niin ihanaa kun oma äiti on kampaaja. Olen koko elämäni aikana käynyt pakon edessä ehkä kolme tai neljä kertaa jossain muualla laittamassa hiukseni. Eivät nekään mitään ihan totaalisen epäonnistuneita kertoja ole olleet, mutta kyllä sillä on vain todella suuri merkitys kun kampaaja tietää tyylisi ja vastavuoroisesti luotat täysin hänen ammattitaitoonsa. On ihana istua kampaamon tuoliin osaamatta oikein tarkkaan sanoa mitä haluaa ja parin tunnin päästä ihailla täydellistä lopputulosta.

Jos muistatte, tuskailin alkuvuodesta hiusteni kanssa. Halusin jotain muutosta, mutten oikein tiennyt mitä. Suunnittelin kaikkea liian monimutkaista, kunnes lopulta oivalsin että se mitä juuri nyt kaipasin, olikin jotain ihan päinvastaista. Ei pitkiä kiharoita tai monimutkaisia ja megatrendikkkäitä värjäyksiä. Lyhyt polkka on just hyvä. Ainakin nyt toistaiseksi.

Kuvat Tommi Mäntysalo

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.