Jos olet nähnyt minua viime kesänä kaupungilla, olen todennäköisesti huristanut ohi pyörällä. Tein nimittäin keväällä yhden elämäni parhaimmista hankinnoista, minulle tuli Pelago. Olen varmaan viimeksi lapsena pyöräillyt yhtä paljon, kun tänä kesänä. On sillä vaan eroa, kun alla on hyvä ja kaunis pyörä, tekee sillä mieli mennä ihan joka paikkaan.
Muistattekin ehkä viime keväisen pohdintani tulevasta pyörästä. Halusin jotain simppeliä, kivan näköistä ja laadukasta. Näin ollen monen illan googlailun jälkeen päädyin Suomalaisen Pelagon pyöriin. Kävin vielä Helsingin liikkeessä koeajamassa kolmea eri mallia ja lopulta ihastuin päätä pahkaa sitten tähän kaupunkiajoon suunniteltuun Brooklyn-malliin.
Brooklyn on yksinkertainen ja klassinen malli. Yllätin jopa itsenikin ja valitsinkin mustan värin sijasta tuon kauniin harmaanvihreän sävyn. Minttuiseksikin moni on sävyä sanonut, ja sehän sopii! Lisävaihteita en kokenut tarvitsevani ollenkaan, mutta lisävarusteeksi otin sitten niin etu – että takapakkarinkin. Takapakkarin asennus on vain unohtunut. Tuossa etupakkarilla olen pitänyt myös Pelagon valikoimasta löytyvää koria, joka onkin osoittautunut todella tarpeelliseksi.
Tänä kesänä olen siis pyöräillyt oikeastaan ihan joka paikkaan, säässä kun säässä. Ihan muutamia kertoja olen pakon sanelemana jännänyt pyörän kotiin. Ja poikien kanssa ollaan sitten tietysti kuljettu laatikkopyörällä. Tosin, tuo etupakkari kun kestää 15 kiloa, niin Elvis on saanut välillä matkustaa siinä E.T.-tyyliin, jos olen vienyt poikia vaikkapa isälleen.
Rakastan myös yli kaiken tuota nahkaista Brooksin satulaa, joka kuuluu kaikkiin Pelagon pyöriin. Nahka on muutaman kerran kastunut sateessa, mutta onneksi se on vain patinoitunut kauniisti. Nahkainen satula muotoutui myös nopeasti juuri sopivaksi.
Talvipyöräilyä olen aina vähän pelännyt, joten nastarenkaiden sijasta pyörä todennänköisesti joutuu varastoon ensilumen tullessa. Olenkin jo vähän valmiiksi tuskastellut, että mitäs sitten talvella. Ehkä hankin potkukelkan 😀 Tai sitten suosiolla testaan niitä nastarenkaita.
Kuten siis arvata saattaa, olen ollut uuteen pyörääni todella tyytyväinen. Tässäkin asiassa suosittelen ehdottomasti vähän panostamaan laatuun, mielummin kun ostamaan uuden pyörän muutaman vuoden välin tai pahimmassa tapauksessa hylkäämään sen kellarin perälle tai pihalle, kun sillä ei ollutkaan niin hyvä ajaa. Joten jos pyörän hankinta on nyt tai tulevana keväänä ajankohtainen, suosittelen ehdottomasti koeajamaan Pelagot. Tämä Brooklyn-malli on tosiaan suunniteltu enemmän leppoisaan kaupunkiajeluun, mutta kyllä tällä yksivaihteisella sellaisen kymmenen kilsan työmatkankin taittaa.
*Pyörä saatu bloginäkyvyyttä vastaan Pelagolta
Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.