Ottaen huomioon, että olen ollut äiti kohta 11 vuotta ja että pyöräilen melko paljon, on aika hullua, että vasta tänä kesänä olen ajanut elämäni ensimmäistä kertaa lapsi pyörän kyydissä. Lapsen kyydistelminen istuimessa on pelottanut etukäteen kovasti. Olen pelännyt kaatuvani ja pelännyt myös sitä, että pyörä on liian raskas polkea (minulla ei ole pyörässäni vaihteita).

Olin aika pieni, kun olimme äitini kanssa menossa kauppaan ja meitä vastaan ajoi äiti lapsi kyydissään, joka kaatui aivan edessämme. Vaikka olin tuolloin vasta alle kouluikäinen, muistan tilanteen hyvin ja eritysesti hätääntyneenä itkeneen äidin pelon kun autoimme heitä. Tuo muisto taisi paisua liian isoon mittakaavaan päässäni, sillä vaikka tuossa tilanteesa ei lopulta edes sattunut mitään säikähdystä kummempaa, vuosikausia olin sitä mieltä, etten uskalla ajaa lapsi kyydissä.

Poikien ollessa pieniä en siis liikkunut heidän kanssaan ollenkaan pyörällä, paitsi kunnes myöhemmin hankin laatikkopyörän. Kolmeella pyörällä ja sähköavusteella kulkeva menopeli taas tuntui todella helpolta ja turvalliselta. Rakastin sitä, mutta harmiksemme se lähti muutaman vuoden jälkeen voron matkaan. Mietin nyt pitkään Myyn syntymän jälkeen laatikkopyörän ostamista, mutta tässä hetkessä yli parin-kolmen tonnin satsaus mieluiseen pyörään ei tuntunut mahdollisesta. Etenkin kun mieheni pyörästä lastenistuin kuitenkin löytyy.

Kuukausi takaperin kuitenkin vihdoin rohkaistuin kokeilemaan taapero lastenistuimella ajoa. Osittain pakon sanelemana (lomailimme Hangossa, enkä olisi muuten päässyt liikkumaan yksin lasten kanssa kun kävellen). Olihan se hieman huteraa menoa aluksi, etenkin kun pyörä ei ollut omani ja satula liian korkealla, mutta kun huomasin että jännityksestä huolimatta pystyin siihen, vakuutin itselleni, että ajamalla vaan lisää varmuus hommaan löytyisi. Ja niin siinä kävi.

Viikko sitten sain sitten täällä kaupungissa omaan pyörääni lastenistuimen ja ollaan nyt muutama kerta ehditty jo ajelemaan. Omalla pyörällä ajaminen on entistä iisimpää ja täytyy sanoa, että olen edelleen pienestä jännityksestä huolimata nauttinut siitä kovasti. Vaikka huomaankin välillä puristavani pyörän kahvoja rystyset valkoisina.

Koska minulla ei ole ajokorttia, antaa tämä toki itselleni vähän lisää vapautta liikkua. Esimerkiksi uimarannoille joissa käymme, ei oikeastaan pääse kovin lähelle julkisilla. On aika helppo valita 40 minuutin kävelyn tai 10 minuutin pyörämatkan väliltä.

Tuon Bobiken istuimen mieheni löysi kirppikseltä. Itseasiassa hän meni ostamaan minulle istuinta, joka asennetaan eteen, ohjaustankoon, mutta myyjällä oli myynnissä myös tuo perinteisempi malli, jonka hän hetken mielijohteesta päätti ostaa myös. Onneksi. Eteentuleva istuin näyttää tosi kivalta ja lapsi näkee siitä kivasti, mutta uskon että omaan pyörääni se ei olisi sopinut niin, että ajaminen olisi ollut helppoa.

Tuo taakse tuleva istuin tulee muihin malleihin verrattuna sopivan taakse, niin että lapsella on hyvin tilaa siellä, eikä hän joudu olemaan nenä kiinni selässäni. Siinä on myös tosi hyvä jousitus, toisin kun ohjaustankoon tulevissa istuimissa. Lisäksi ajaminen tuntuu melkein normaalilta, enkä huomaa että pyörää olisi sen raskaampaa polkea kun ennenkään, vaikka takana on nyt lapsen ja istumen paino. Ihan huvittaa, miten jännittävän ja ison asian tein tästä koko hommasta etukäteen.

Ja osittain haaveeni tavarapyörästä on toteutunut, sillä lapsen sijasta istumeen menee hyvin myös kauppakassi.

Kuten aiemmin kerroin, meillä lasten pyöräilemään opettelu on vähän jäänyt laatikkopyörän helppoden takia. Pitkään nimittäin  mielummin pakkasin lapset tavaroineen laatikon kyytiin, kun että olisimme lähteneet kaikki matkaan omilla pyörillämme. Kaapo ajaa jo hyvin, mutta Elvis on päässyt pyöräilyn makuun vasta tänä kesänä.

Vaikka Kaapon kanssa pyöräily alkoi sujumaan lähes itsestään, googlailin keväällä vinkkejä nimenomaan pyöräilyn opettamiseen. Eihän siihen hirveästi mitään vippaskonsteja ole, mutta muutamia juttuja kyllä jolla voi sitä helpottaa ja nopeuttaa:

Potkupyöräily on hyvää alkutreeniä

Viime vuosina todella suositut pienten lasten potkupyörät ovat loistava apu pyöräilyn aloittamisessa. Lapsi joka on hiffannut potkupyöräilyn oppii todennäiköisesti myös ajamaan myös polkupyörällä suht helposti. Potkupyöräillessä oppii hienosti pyörän kanssa tasapainoilun, joka on sama molemmissa pyörissä.

Älä käytä apupyöriä

Pyöräilyn opettelu kannattaa aloittaa ilman apupyöriä, sillä niiden kanssa tasapino ei harjaannu ja niistä voi olla enemmän haittaa kun hyötyä. Apupyörien kanssa ajaminen on aivan erilaista kun ilman, joten tämä vaihe on aika turha.

Paras ikä opetella ajamaan on noin 4-vuotiaana

Muista kuitenkin että kaikki lapset ovat erilaisia ja oppivat omaan tahtiinsa. Joku voi olla valmis ajamaan jo kolmivuotaana, joku vasta lähempänä kouluikää. Potkupyöräilyn voi kuitenkin aloittaa jo aiemmin ja tutustua pikkuhiljaa polkupyörään lapsen kiinnostuksen ja taitojen mukaan.

Mitä pienemmän lapsen kanssa polkemista treenaa, sitä hankalampaa alku on. Polkemista voi olla aluksi vaikea hiffata, etenkin jos lapsi ei ole nähnyt paljoa muita pyöräilijöitä tai kokeillut polkemista aiemmin. Polkeva liike ei tule luonnostaan, kuten vaikkapa kävely, joten sitä pitää treenata. Samalla lihakset kehittyvät ja sitä myötä myös polkemisesta tulee lapselle helpompaa.

kannattaa heti aluksi opettaa, että polkeminen tapahtuu aina aloittamalla etummisena olevalla polkimella. Jos polkemisen opettelu tuntuu liian haastavalta tai ikävältä kannattaa pistää se hetkeksi tauolle ja kokeilla vaikka muutaman viikon päästä uudestaan.

Valitse tarpeeksi pieni pyörä

Moni hankkii lapselle pyörän kasvunvaralla. Kuitenkin ajamaan opettelevan lapsen onhelpompaa oppia polkeminen mielummin vähän pienellä kun suurella pyörällä. Myöhemmin tarpeeksi iso pyörä on hyvä, sillä sitä on kevyempi polkea. Ajamaan opetelessa on kuitenkin tärkeää että lapset jalat osuvat kunnolla maahan ja että pyörä on tarpeeksi pieni ja että lapsen on helppo käsitellä sitä.

Harjoittele aluksi tasaisella

Paras paikka pyöräilyn harjoittelulle on tasainen ja laaja alue, kuten asfalttikenttä. Kuitenkin jos lapsella riittää voimaa jaloissa, voi ajamista harjoitella myös nurmikolla, jolloin kaatuminen ei satu yhtä paljoa. Nurmikolla ajaminen on kuitenkin huomattavasti raskaampaa, joten ihan ensimmäisillä kerroilla tai pienen lapsen kanssa kannattaa suunnata jonnekkin täysin tasaiaiselle, jossa ei tarvitse myöskään väistellä muita tai varsinkaan liikennettä.

Ole lapsen tärkein tuki (ja turva)

Paras paikka tukea pyörän päällä olevan lapsen tasapainoa on takana. Voit pitää pyörää pystyssä satulasta, mutta aluksi kädet lapsen kainaloiden alla voi tuntua hänestä turvallisimmalta. Älä myöskään petä lapsen luottamusta irroittamalla otetta ennen kun hän on valmis. Kun tasapaino alkaa löytymään voit pikkuhiljaa alkaa höllentämään otettasi ja päästämään pikkuhiljaa irti. Voit sopia lapsen kanssa että päästät hänet menemään itse tai juokset aluksi hänen rinnallaan.

Voit auttaa lasta hahmottamaan pyörällä tasapainoilua ohjaamalla häntä kainaloista pidellen ja kääntämällä sivulta toiselle. Näin lapsi oppii samalla kääntymistä ja pyörän hallintaa.

Kaatumista ei voi välttää

Omasta mielestäni lapselle kannattaa rehellisesti kertoa heti aluksi, että kaatumiselta ei voi etenkään harjoitellessa välttyä. Joissain vaiheessa lapsi tulee kaatumaan ja mahdollisesti satuttamaan myös itseään jonkun verran. Kaatumisista huolimatta on tärkeää saada positiivinen vire pysymään harjoittelussa.

Jarruttaminen

Jarrun käyttö on tietysti ensisijaisen tärkeä asia oppia. Useasti polkemaan opetellessa lapsi usein vahingossa aluksi jarruttaakin, joten sen oppiminen käy monella ihan vahingossa. Jos pyörässä on jalkajarrun lisäksi käsijarru, sen käyttöä kannattaa harjotella aluksi pyörää taluttaen. Muista myös näyttää lapselle mitä tapahtuu jos pelkkää käsijarrua käyttää äkkijarrutuksessa.

Älä pakota

Kuten aiemmin sanottu, pidä harjoittelu hauskana ja lapselle mukavana asiana. Kannusta positiiviseen sävyyn mutta hyväksy myös se, että lapsi ei välttämättä ole vielä valmis harjoitteluun. Älä hermostu, vaan yrittäkää mielummin myöhemmin uudestaan.

Miten teillä on opetettu lapset ajamaan, kuulostavatko nämä vinkit yhtään tutuilta? Vai onko teillä harjoittelu vielä edessä? Entäs kuinka monen lapsi on aluksi mennyt potkupyörällä?

Poikien Pelago Kiddo-pyörät saatu

*Postauksen pyörät saatu

Ajelen kolmatta kesää onnellisena maailman ihanimmalla Pelagollani ja olin enemmäin kun innoissani kun sain keväällä kuulla, että pian myös lapsille olisi tulossa oma malli.

Kotimainen Pelago valmistaa toimivia ja laadukkaita polkupyöriä ja pyöräilytarvikkeita niin kaupunki-, työmatka kun harrastuskäyttöönkin. Kestävyys, käytettävyys, kauneus ovat pääosassa pyöriä suunnitellessa. Pelagon perustajat, Hyppösen veljekset, aloittivat koko homman kasaamalla ja hitsaamalla roskalavoilta löytämiään pyöränrunkoja. Nykyään pyörissä käytetään pääasiassa eurooppalaisten toimittajien osia ja jokainen pyörä viimeistellään Suomessa. Kaikki pyörät on suunniteltu käyttäjälähtöisesti, suunnittelussa on huomioitu pyöräilijän kaupunkiympäristö: mäet, mukulakivet ja paikoin puutteelliset pyörätiet. Ihan mahtavaa että nyt myös lasten on mahdollista saada omansa näistä huippupyöristä.

Uusi lasten pyörä, Kiddo on 16 tuumainen ja suunniteltu noin 3–6-vuotiaalle, 105 cm – 125 cm pitkälle pyöräilijälle. Pyörää on saatavilla sekä mustana että vihreänä. Itsehän tykkään Pelagoissa huippulaadun lisäksi niiden kauniista ja klassisesta muotokilestä. Lasten näkökulmasta erityisen mukavan ajopelistä tekee taas se, että pyörän saa tuunata oman pyörän mieleisekseen mukana tulevilla tarroilla. Ja kyllä lapset tuntuvat olevan ylpeitä siitä, että heillä on melkein samanlainen pyörä kun äidilläkin.

Kaapohan on jo vähän reilu 130 cm pitkä, mutta käydessämme testaamassa pyörää hän ihastui siihen niin paljon että halusi sen ehdottomasti vaikka se menee enää tämän kesän. Aikoinaan kuljin lasten kanssa todella paljon laatikkopyörällä, lapset kyydissä, että he eivät ehtineet paljoa polkemista haljoittelemaan itse. Tuntui vaan niin paljon helpommalta aina nakata lapset ja tavarat sähköavusteiden pyörän kyytiin, kun ensin harjoitella pyörilyä ja lähteä sitten sekoilemaan liikenteeseen, joten opettelu vähän jäi.

Kaapo ajaa kyllä jo pyörällä, mutta itseasiassa ennen tätä kesää hän ei ollut poistunut pyöräillen omaa pihaa kauemmaksi. Siksi vähän pienempi pyörä sopi hänelle, sillä sillä on paljon parempi harjoitella. Ja huima kehitys tapahtuikin jo ihan muutamassa päivässä. Kokeiltiin hänelle myös isompaa pyörää, mutta hän on niin tykästynyt tuohon pieneen että kruisailee mielummin sillä.

Elvis taas harjoittelee nyt ensi kertaa ajamista ilman apupyöriä ja hän on ihanan innoissaan asiasta. Meidän lähellä on hyvä nurmikenttä missä opetella ja muutama metri menee jo parin harjoittelukerran jälkeen hyvin itse. Tuolla yksivaihteisella pyörällä on tosi hyvä treenata ja plussaa se saa myös pieneen käteen sopivasta käsijarrusta sekä täysin koteloidusta ketjusuojasta. Pituutta Elviksellä on nyt vähän alle 120 senttiä ja ikää pian 7-vuotta, joten pyörä on hänelle todella hyvän kokoinen ja varmasti hyvä vielä ensi vuonnakin.

Kaapo on jo testamentannut oman pyöränsä tulevalle vauvalle, hauska ajatella että kolmen vuoden päästä hän pääsee sitten ajelemaan sillä. Itse toivon että nämä lastenpyörät menestyvät ja Pelgo päättää tehdä myös vähän isommille lapsille junior-mallin ennen aikuisten kokoon siirtymistä.

Kaapon kanssa ollaankin jo käyty kahdestaan vähän pidemmällä pyörälenkillä, ja pian päästään menemään koko jengi. En malta odottaa!

Talvisin en pyöräile, mutta muina vuodenaikoina senkin edestä. En kuitenkaan kiidä tuolla tiukat shortsit jalassa menemään, vaan pyöräilyni on aina ollut leppoista rullaiua kaupungissa paikasta toiseen. Raskauden myötä vähän jännitin, että mitenhän pyöräily raskaana ollessa onnistuu tai onnistuuko ylipäätään ollenkaan. Kun muutama viikko sitten korkkasin pyörilykauden, huomasin että itseasiassa pyöräily sujuu raskaana ollessa paremmin kun kävely!

Eli ainakaan vielä nyt rakausviikolla 27 vatsa ei tule tielle. Oma tasapaino on pyöräilessä on sama kun aiemminkin, kun kävellessä paino taas alkaa siirtyä eteenpäin ja aiheuttaa välillä kompurointia. Olen viime vikkoina kärsinyt myös kovista liitoskivuista, jotka pahenevat nimenomaan kävellessä. Pyöräillessä tätä ei tapahdu. Minua ei myöskään supistele pyöräilessä samalla tavalla kun kävellessä. Pyöräily on sillä tapaa paljon iisimpää, että satulalla voi vain istuskella ja silloin tällöin polkaista vähän vauhtia, jos supistaa tai muuten vaan väsyttää. Korin ansiosta saan myös tuotua kaupasta kerralla paljon enemmän ostoksia, mitä kävellen jaksan ja pystyn kantamaan.

Rakastan pyöräilyä ja on ihana että sitä voi tehdä myös raskaana ollessa. On ihana kuunnella kuulokkeista lempimusaa ja rullailla hitaasti Helsingin kauniita ja tunnelmallisia katuja. Se on kuin olisi jossain oman elämänsä musavideossa. Ylämäistä en kuitenkaan hirveästi tykkää, mutta tähän mennessä olen kyllä melkein kaikki jaksanut polkea. En kuitenkaan halua rasittaa itseäni liikaa ja matka-ajat ovatkin pidentyneet paljon vauhdin hidastuessa entisestään.

Tuntuu että raskaana pyöräillessä myös kiinnittää aika paljon huomiota. Onhan se ehkä vähän erikonen näky kun menen tuolla palloni kanssa, isot aurinkolasit silmillä itsekseni lauleskellen. Ei mutta, ehkä raskaana ollessa ei sitten kuitenkaan pyöräillä ihan kauheasti, ainakaan enää ison mahan kanssa? Minäkin ajattelin sen olevan aluksi ehkä vältettävien asioiden listalla, mutta itseasiassa pyöräily tuntuu jopa turvallisemalta kun kävely. Menen kuitenkin niin hiljaista vauhtia enkä juurikaan pyöräile autoliikenteen seassa.

On hauska myös miettiä, että miltähän pyöräily vauvasta tuntuu. Ainakin hän saa hurjasti jotain onnellisuushormooneita, mutta mietin että viihtyykö hän pyöräilyn ansiosta myös myöhemmin hyvin vaikkapa vaunuissa?

Oletteko te muut pyöräilleet raskaana ollessa ja mille viikolle saakka se tuntui hyvältä?

Kaupallinen yhteistyö Rolling viinin kanssa.

Kun ensimmäisen kerran tapasin nykyisen poikaystäväni, hän kertoi pelkästään pyöräilleensä ihan kaikkialle viimeisen vuoden ajan. Vaikka minäkin tykkään pyöräilystä, kuulosti se omaan korvaani aika hullulta. Lopulta taisin juurikin ihastua siihen hänen hulluun puoleensa, ja nyt tässä kesän kynnyksellä myös pyöräily on yhdistänyt meitä. Ollaan liikuttu paljon yhdessä ja toistemme luokse pyörillä ja suunniteltu erilaisia kesäretkiä.

Yhden suunnitellun retkemme piti olla sellainen, että hän vie minut pyörällä muutamaan lempipaikkaansa. Sellaiseen joissa en itse ole ikinä ollut, ja jotka eivät muutenkaan ole ihan niitä tunnetuimpia kesäretkikohteita. Tarkoituksenamme oli pakata mukaan pullo hyvää viiniä ja muita piknik-eväitä. Kuitenkin, juuri kun olimme saaneet tavarat pakattua ja lähdössä ulos, alkoi sataa lähes kaatamalla.

Elämä on ollut viime viikkoina muutenkin jotenkin niin ihanan hullua, joten päätettiin lähteä pyöripiknikille sateesta huolimatta. Ulos päästyämme tajusimme kuitenkin, että ehkä ei ole paras idea lähteä kovin kauas pyörilemään, ellemme halua kastua aivan läpimäriksi. Poikaystäväni kertoi, että hänellä on uusi suunitelma, ja kehoitti vain seuraamaan häntä. Muutaman sadan metrin jälkeen olimmekin jo perillä. Puistossa jonka olemassaolosta en ollut aiemmin edes tiennyt.

On todella erikoista löytää ihan uusia paikkoja kotikaupungistaan, mutta etenkin ihan tuosta kotikulmilta. Kuitenkin siellä, kerrostalojen keskellä, avautui juuri täyteen vihreyteen puhjennut puisto. Sateesta huolimatta kaikkialla oli tosi kaunista ja kesäistä. Jätimme pyörät parkkiin ja katoimme piknikin kalliolle, suuren vaahteran alle.

Pyörän koriin meillä oli pakattu Rolling Shiraz Viognier punaviiniä, erilaisia juustoja, siemennäkkäriä sekä hedelmiä. Aiemmin paistanut aurinko oli lämmittänyt kallion, sade rapisi hiljalleen puussa ja ympäri puistoa kuului erilaisten lintujen laulua.

Rolling-viini oli oikein hyvä valinta piknikille. Australiasta tuleva viini sopisi kesäretken lisäksi hienosti myös vaikkapa illanistujaisiin tai grilliruokien kanssa. Sen todella hedelmäinen, marjainen sekä luumuinen maku viipyilee suussa pitkään hienon hapokkuutensa ansiosta. Punaisen Shiraz-rypäleen lisäksi Rollingin blendissä on hitunen valkoista Viognier -rypälettä antamassa viinille lisää aromaattisuutta. Viini, juustot ja hedelmät sekä sateinen kesäilta sopivat hienosti yhteen.

Oli ihanaa, ja samalla tosi hassua, istua ihan umpirakastuneena puun alla, sateelta piilossa, piknikillä. Puisto oli muuten aivan tyhjä, muutamaa satunnaista (ja meistä hyvin huvittunutta) koiran ulkoiluttajaa lukuunottamatta. Täydellinen kesäpiknik ei siis aina vaadi lämmintä aurinkoista päivää, vaan seura ja tunnelma tekevät näistä hetkistä merkityksellisiä.