Viime kuukausina olen monen kertaan kuullut puhuttavan ns. huijarisyndroomasta. Facebookissa useampi kaverini on kertonut kärsivänsä moisesta. Huijarisyndroomaksi siis kutsutaan psykologista ilmiötä, jonka vaikutuksesta ihminen ei kykene sisäistämään omia saavutuksiaan todisteista huolimatta. Huijarisyndroomasta kärsivä on vakuuttunut olevansa huijari ja että hänen saavutuksensa ovat ainoastaan hyvän onnen tai ajoituksen tulosta, tai että hän on vain harhauttanut muut luulemaan itseään todellista kyvykkäämmäksi.

Tunnistan ainakin osittain samoja ajatuksia välillä liikkuvan myös omassa päässäni.

Esimerkiksi kun pääsin keväällä pääsykokeisiin olin yllättynyt, mutta ajattelin että ehkä sinne pääsivät kaikki esseen lähettäneet. Kun sitten sain tietää päässeeni kouluun, ajattelin että joku vielä huomaa jonkun virheen kokeessani ja ottaa paikan minulta pois. Kun minut pyydettiin syksyllä neuvottelemaan uudesta blogisopimuskesta luulin saavani potkut. Päinvastoin siinä sitten silti kävi. Kun blogini valittiin vuoden inspiroivimmaksi, olin taas ihan varma että siinä oli nyt käynyt jokin virhe. Lisaa voisi jatkaa loputtomiin.

En koe tuota huijaussyndroomaa omakseni, mutta siihen on helppo samaistua. Olen usein suht varma siitä teen, enkä koe itseäni mitenkään huonoksi. Itseasiassa minulla on aika hyvä itsetunto, enkä toisaalta myöskään hirveästi välitä siitä, mitä ihmiset minusta ajattelevat. Silti, etenkin nyt noiden koulujuttujen kanssa, olen ollut jotenkin alentuva.

Koulussa olemme kirjoitelleet paljon erilaisia juttuja. Aina kun olen saanut hyvää palautetta en ole jotenkin uskonut siihen. Kirjoitinko muka oikeasti niin hyvän jutun että opettaja kehoittaa myymään sen lehteen? Jotain tässä nyt on vialla, olen ajatellut.

En tiedä, johtuuko tunne siitä että voimme juttujen teossa käyttää hyväksi erilaisia oppimismateriaaleja. Eli jos kirjoitan rakenteeltaan hyvän uutisjutun, tunnen huijaaneni, sillä olen opiskellut millä tavalla hyvä juttu pitäisi koota ja kirjoittaa. Saatteko nyt kiinni tästä ajatuksesta?

Koko syksyn tuotoksiamme on myös arvioitu lähinnä kriittisesti. Se on osa opetustapaa ja sen on varmaankin tarkoitus valmentaa meitä tulevaan työelämään. Ilmapiiri on toki positiivinen, mutta onhan se tehokasta kun suoraan sanotaan jos joku juttu ei toimi. Olikin todella yllättävää saada lukukauden päätteeksi pelkkää hyvää palautetta. Kun olin matkalla palautteeseen, minulle ei tullut mieleenkään, että voisin saada siellä kehuja! Miten hullua!

Tämä taas todistaa ainakin itselleni sen, että voin luottaa itseeni ja tehdä juttuja tavallani. Yritän oppia ottamaan enemmän kunniaa tekemästäni työstä ja olemalla vielä enemmän ylpeä itsestäni. Annan jatkossakin hyvää palautetta muille, sillä tiedän miten hyvältä sitä tuntuu saada.

Kannustetaan ja tsempataan toisiamme, ja itseämme! Annetaan kehuja. Hyvä minä!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

 

Yhteistyössä Vattenfallin kanssa kävin pohtimaan omaa energiankulutustani sekä energian säästämistä. Ensin mieleen tulivat nämä jo lapsuudesta tutut, sammuta aina valot, älä pidä jääkaapin ovea kauaa auki, laske huoneen lämpötilaa, vältä liian kuumia ja pitkiä suihkuja, täytä aina pesukoneet kokonaan, sammuta sähkölaitteet… Eli ihan pienillä ja yksinkertaisilla keinoilla voi vähentää omaa energian kulutusta ihan merkittävästikin.

Energian säästäminen ei ole vaikeaa, kunhan kiinnität siihen huomiota. Lamput kannattaa vaihtaa pitkään kestäviin ledeihin tai energiansäästölamppuihin, vaihtaa vialliset sähkölaitteet pois ja ostaa energiatehokkuudeltaan A+ merkittyjä tuotteita, älä jätä laitteita valmiustilaan eli stand by -asentoon, irroita laturit kun et käytä niitä, vältä autolla liikkumista, suosi kasvisruokaa, hyödynnä uusiutuvaa energiaa.

Sähkö on varsin arkinen, mutta arvokas asia. Sitä ei kannata tuhlata. Jo pienillä teoilla saa paljon hyvää aikaan. Energian säästäminen on ympäristöteko, joka kannattaa tehdä. Toki se on aina myös taloudellisesti järkevää. Tiesittekö muuten, että sähköenergian hinnan määrää kulloinkin tarvittavan kalleimman voimalan tuotantokustannus. Eli mitä vähemmän kysyntää, sitä halvempaa sähköä!

Itse olen tilannut ties kuinka kauan tuulisähköä. Se ei maksaa kovinkaan paljoa enempää. Enkä kerrostalossa asuessa sähkön kanssa oikeastaan edes mieti sitä rahaa. Vaan nimenomaan juuri ympäristöä. Energian tuottaminen kuluttaa kallisarvoisia luonnonvaroja, kuten hiiltä, öljyä tai kaasua. Vähäisempi energian käyttäminen säästää näitä luonnonvaroja ja saa ne riittämään pitemmälle tulevaisuuteen. Jos käytämme vähemmän energiaa, paine energiatarjonnan lisäämiseen vähenee, eikä  uusia voimalaitoksia tarvitse rakentaa tai tuoda energiaa ulkomailta. Tämäkin säästää energiaa – ja maapalloamme. 

Vattenfallilta löytyy muutamia erilaisia vaihtoehtoja uusiutuvaan sähköön. On 100% vesisähkö tai kahdella eri tavalla laskutettavaa 100% tuulisähköä. Tuolta sivuilta löytyy myös todella paljon hyviä, helppoja ja hyödyllisiä vinkkejä energian kulutuksen vähentämiseen.

Omassa elämässäni ekologiset valinnat ovat isossa roolissa. Ne eivät kuitenkaan hallitse tai vaikuta elämääni hakaloittavasti, olen aina tottunut esimerkiksi kierrättämään, sammuttamaan valot ja laitteet, välttämään autolla kulkemista ja kiinnittänyt huomiota ostamieni tuotteiden alkuperään, valmistus -ja pakkaustapaan sekä elinkaaren pituuteen. Tämä on minun tapani kantaa korteni kekoon maapallon säilyttämiseksi.

Mitä ajatuksia energian säästäminen teissä herättää? Onko siellä omakotitalossa asuvia tarkan markan vartoita, jotka käytätte esimerkiksi halpaa yösähköä vai sitten minunlaisia kerrostaloasujia, jolloin hintoja ei tarvitse niin kauheasti seurailla?

Kerro oma energiansäästöniksisi ja osallistu arvontaan! Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan muutamassa kuvassakin vilahtavat La case de cousin Paul -sisustusvalosarjan puuvillapallo-valosarja! Värin saa toki voittaja päättää itse. Arvonta päättyy sunnuntaina 18.12. Arvonnan säännöt.

LIFIE yhteistyössä Vattenfall

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Syyskuun alussa kerroin perheemme kiusallisesta vaivasta, meille oli tullut ensimmäisen kerran ikinä täitä. Täit olivat yksi kauheimmista, inhottavimmista, ällöttävimmistä jopa noloimmaista vaivasta minkä tiesin. Ja nolo se tuntuu olevan monen muunkin mielestä. Täit kuulemma vain yleistyvät vuosi vuodelta, mutta harvoin sitä kuulee kenenkään oikeasti kertovan, että heillä on niitä ollut.

Kun täihavainto meillä ensi kertaa tehtiin, taisin mennä jonkinlaiseen pieneen shokkitilaan. Toimin kun robootti. Pistin kaikki käytössä olleet petivaatteet, pyyhkeet, tyynyt ja peitot pesuun. Samoin kun pehmolelut, vaatteet, sohvanpäälliset ja jopa pienet matot. Kaikki takit, pipot, huivit, hanskat. Ne mitä ei voinut pestä laitoin pakkaseen ja imuroin. Lasten isän kotona tehtiin sama. Kaikkien hiukset kammattiin ja käsiteltiin täishampoolla. Kaksi kertaa päivässä kammattiin ja kolmen päivän päästä koko operaatio toistettiin. Ja sitten taas kolmen päivän päästä.

Viikon päästä täitä kuitenkin löytyi taas. Koko homma tehtiin uusiksi. Lasten molemmissa kodeissa. Meni taas vähän aikaa, kunnes täitä tuli taas. Ja taas, ja taas ja taas.

Lukuisista kehoituksista huolimatta, ilmeisesti joku tai jotkut oppilaista tulivat täisinä kouluun. Myöskään iltapäiväkerhossa olevaa käytäntöä, jossa oppilaat laittavat kaikki piponsa samaan koriin, ei ilmeisesti saatu muutettua. Täikausi käynnistyi myös päiväkodilla.

Neljä kuukautta olemme nyt taistelleet täitä vastaan. Alkuviikosta niitä löytyi taas. Tässä ajassa erilaisiin täishampoisiin on palanut rahaa yli 400 euroa. Olen ostanut uusia lakanoita, uudet tyynyt, peitot sekä patjojensuojukset. Oma tukkani on huonommassa kunnossa kuin ikinä. Päänahkani on todella kuiva, vaikka olen itselleni shampoota käyttänyt vain muutaman kerran.

Olemme siinä pisteessä, että joudun pian tekemään jotain mitä en yhtään haluaisi. Eli ajelemaan lapseni kauniit, paksut ja pitkät hiukset pois. Tekisi varmaan ihan hyvää näille omillekkin katkelleille kaksihaaraisille.

Saatiin sitten kerralla kaikkien näiden täittömien vuosien edestä sitten tätä piinaa. Kivasti näin muutenkin kaikista kiireisempään ja stressaavampaan elämäntilanteeseen mitä tähän mennessä on ollut. Ennen täit pelottivat ja ällöttävät. Nykyään ne vain vituttavat. Vituttavat niin paljon, että olen meuhkannut niin kotikoulusta kun siitäkin, että menen itse henkilökohtaisesti joka aamu koululle tutkimaan kaikkien oppilaiden päät.

Täit ovat kiusallinen ja nolo vaiva joo. Mutta mielummin niistä reilusti puhuu ja hoitaa asian, kun aiheuttaa tällaista piinaa levittämällä niitä. Onhan se noloa mennä sinne apteekkiin ostamaan sitä shampoota tai ilmoittaa opettajalle vaivasta. Nolompaa on kuitenkin olla hoitamatta sitä vaivaa. Täitä voi tulla kenelle tahansa, eivätkä ne ole merkki epäsiisteydestä tai mistään muustakaan. Niitä vain voi tulla, kuten vaikka flunssa.

Minuakin on nolottanut. Viimeksi kun tästä neljä kuukautta sitten kirjoitin, puhun siitä että täi-asian kanssa kannattaa olla avoin. Siltikään en ole itse tästä juuri puhunut. Tiedän että se aiheuttaa ihmisissä inhoreaktion ja saa pään heti kutisemaan pelkästä ajatuksesta.

En ole itseltäni täitä löytänyt, mutta päätäni kutittaa päivittäin. Kiinnitän siihen aivan liikaa huomiota ja välillä mietin, että kehtaanko vaikkapa raapia päätäni julkisesti. Viime yönä näin unta, jossa kampasin hiuksistani mustia, torakan kokoisia täitä pois. Tämä piina on todella jättänyt jäljen.

Jos siis ihmettelette kun olen kertonut olevani stressaantunut… Kovasti odotellaan joululomaa ja megapakkasia. Ja kauhulla sitä, kun tämä epidemia alkaa uudestaan keväällä 😀

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Marraskuussa:

– Voitin Vuoden inspiroivimman Lifestyle-blogin palkinnon
– Peitin 16-vuotaana ottamani tatuoinnin toisella
– Latasin Tinderin
– Tunti lataamisen jälkeen olin jo treffeillä
– Ostin täydelliset housut
– Olin uskomattoman väsynyt
– Olin uskomattoman stressaantunut
– Hajotin silmälasini
– Järjestin ystävälleni babyshowerit
– Join kahvia aamulla suihkussa – paras keksintöni ikinä
– Kaikkia periaatteitani vastaan, aloin juomaan energiajuomia
– Heräsin sängystä joka oli täynnä glitteriä
– Lähetin pitkästä aikaa känniviestejä
– Katsoin aivan liikaa Gilmoren Tyttöjä
– Tilasin Woltista VAIN 11 kertaa ruokaa
– Ostin yöllä itselleni kahdet ranskalaiset, koska halusin vaikuttaa siltä, että minulla on joku jonka kanssa syödä (enkä edes jaksanut syödä niitä toisia)
– Jouduin erään tissipyllymiehen piinattavaksi
– Minua TÖNÄISTIIN tahalleen!!!
– Meillä kävi ekaa kertaa kotisiivooja
– Dyykkasin hienoja kuparilautasia
– Söin 12 hillomunkkia kolmen päivän aikana
– Olin myymässä kirppiksellä
– Meillä oli koira hoidossa
– Sain tarkastusmaksun ratikassa koska tilasin tekstarilipun liian myöhään
– Saatoin myös aiheuttaa pienimuotoisen shown kyseisessä ratikassa
– Meillä oli kavereiden chatissa paras kekskustelu aikoihin, kun puhuttiin kaikki viisi samaan aikaan seksistä ja iduista
– Pidin koulussa esitelmän bloggaamisesta – jännitti ihan sikana
– En nähnyt superkuuta
– Vietin illan Lahdessa Bimbojen reunionin merkeissä
– Sekoiltiin lasten kanssa ravintolassa (Kaapolla mm. kaatui lasillinen limua Elviksen päälle joka oli pöydän alla)
– Mulla oli maailman hauskin ilta (aamu), kun tanssittiin pikkuveljien kanssa aamureiveissä kahdeksaan asti
– Fiilistelin aurinkoisia pakkaspäiviä
– Join järjettömän paljon Nesteen pahaa kahvia, koska en jaksanut keittää itse

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Minulta on viime viikkoina kysytty erikoisen monta kertaa sama kysymys, ”mitä teidän pojat harrastaa?”. Vastaukseni on joka kerta on ollut yhtä epämääräinen, ”no ööh, ääh, siis ei ne sillai mitään säännöllistä just nyt, mutta kyllähän ne vähän kaikkee”.

Me emme elä kovinkaan säännöllisen rytmin elämää, emmekä ole myöskään kokeneet, että kovin säännölliset menot siksi sopisivat meille. Riittää kun saadaan lapset päiväkotiin ja kouluun oikeaan aikaan, syödään ja mennään nukkumaan samoihin aikoihin. Kaikki muu elämä siinä ympärillä saattaa joka päivä olla aivan erilaista. Oikeastaan liika suunnittelu ja menojen aikatauluttaminen pitkän ajan päähän ahdistaa jopa.

Kun Kaapo ei viime keväänä mahtunutkaan haluamaansa jalkapallojoukkueeseen se toki harmitti, mutta samalla olin vähän helpottunut. Sen lisäksi, että minua etukäteen hirvitti ajatus pari kertaa viikossa olevista treeneistä, en uskonut myöskään silloisen eskarilaisen olevan valmis moiseen.

Olimme edellistalvena käyttäneet poikia tanssitunneilla. Ja sinnekin tiettyyn aikaan, tiettynä päivänä selviytyminen oli välillä aikamoisen työn ja tuskan takana. Sitä harrastusta olisimme mielellämme jatkaneet, jos vain tunneilla käyminen olisi ollut joustavampaa. Eli vaikka että viikossa olisi ollut kolme eri vaihtoehtoa, jonne sitten mennä.

Nyt taas tuon ekaluokan alkamisen jälkeen nämä illat ollaan pyhitetty ihan kotosalla oloon. Sen verran voimille tämä ihan uudenlainen arki on ottanut. Viikonloppuisin taas on ollut ihana vain viettää aikaa yhdessä. Kaapo on ollut todella väsynyt, uuden harrastuksen aloittaminen olisi tuntunut olevan vain liikaa.

Välillä olen miettinyt, että olenko nyt kauhean huono ihminen, enkä tarjoa tarpeeksi virikkeitä lapsille. Toisaalta olen sitä mieltä, että eivät tämän ikäiset lapset välttämättä tarvitse säännöllistä harrastusta. Sillä kyllähän me kaikenlaista kuitenkin tehdään. Pojilla on soittimia, he piirtävät ja maalaavat paljon, pelaavat ulkona ja sisällä, kuunnellaan musiikkia, käydään museoissa, uimassa ja lisäksi kaikki päiväkodissa, koulussa ja iltapäiväkerhossa tehtävät jutut. Kuulostaa minusta ihan hyvältä.

Keväällä olisi kuitenkin tarkoitus saada Kaapo sitten vihdoin sinne futikseen. Elvis puolestaan haluaisi alkaa harrastamaan jääkeikkoa (apua) ja taidekerhoa. Kauhulla odotan jo sitä roudaamista, aikatauluttamista sekä kentän ja kaukalon laidalla seisomista. Mutta se kaikki sitten vasta ensi vuonna.

Harrastetaanko teillä ja jos niin miksi, mitä ja kuinka usein? Ja sama kysymys jos ei, eli miksi ei? Onko joku muukin saanut harrastamattomuudesta huonoja-omatuntoja, vaikka tietäisikin sen olevan oikea päätös?

Ps. Eikös olekkin aivan ihana Elviksellä kuvissa oleva asu? Saatiin se ja kengät eilen Mini Rodinilta. Se on heidän yhteistyömallistostaan Adidaksen kanssa. Yhteistyö kestää vuoden ja tämä oli siis vasta ensimmäinen julkaisu siitä. Kaikki puvut taidettiin muuten myydä loppuun ihan hetkessä. Tuttuun Rodini-tyyliin, vaatteet ja kengät on valmistettu luomupuuvillasta sekä kierrätysmateriaaleista.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.