TALVEN RASKAS RIESA

10/12/2016

Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 preset

Syyskuun alussa kerroin perheemme kiusallisesta vaivasta, meille oli tullut ensimmäisen kerran ikinä täitä. Täit olivat yksi kauheimmista, inhottavimmista, ällöttävimmistä jopa noloimmaista vaivasta minkä tiesin. Ja nolo se tuntuu olevan monen muunkin mielestä. Täit kuulemma vain yleistyvät vuosi vuodelta, mutta harvoin sitä kuulee kenenkään oikeasti kertovan, että heillä on niitä ollut.

Kun täihavainto meillä ensi kertaa tehtiin, taisin mennä jonkinlaiseen pieneen shokkitilaan. Toimin kun robootti. Pistin kaikki käytössä olleet petivaatteet, pyyhkeet, tyynyt ja peitot pesuun. Samoin kun pehmolelut, vaatteet, sohvanpäälliset ja jopa pienet matot. Kaikki takit, pipot, huivit, hanskat. Ne mitä ei voinut pestä laitoin pakkaseen ja imuroin. Lasten isän kotona tehtiin sama. Kaikkien hiukset kammattiin ja käsiteltiin täishampoolla. Kaksi kertaa päivässä kammattiin ja kolmen päivän päästä koko operaatio toistettiin. Ja sitten taas kolmen päivän päästä.

Viikon päästä täitä kuitenkin löytyi taas. Koko homma tehtiin uusiksi. Lasten molemmissa kodeissa. Meni taas vähän aikaa, kunnes täitä tuli taas. Ja taas, ja taas ja taas.

Lukuisista kehoituksista huolimatta, ilmeisesti joku tai jotkut oppilaista tulivat täisinä kouluun. Myöskään iltapäiväkerhossa olevaa käytäntöä, jossa oppilaat laittavat kaikki piponsa samaan koriin, ei ilmeisesti saatu muutettua. Täikausi käynnistyi myös päiväkodilla.

Neljä kuukautta olemme nyt taistelleet täitä vastaan. Alkuviikosta niitä löytyi taas. Tässä ajassa erilaisiin täishampoisiin on palanut rahaa yli 400 euroa. Olen ostanut uusia lakanoita, uudet tyynyt, peitot sekä patjojensuojukset. Oma tukkani on huonommassa kunnossa kuin ikinä. Päänahkani on todella kuiva, vaikka olen itselleni shampoota käyttänyt vain muutaman kerran.

Olemme siinä pisteessä, että joudun pian tekemään jotain mitä en yhtään haluaisi. Eli ajelemaan lapseni kauniit, paksut ja pitkät hiukset pois. Tekisi varmaan ihan hyvää näille omillekkin katkelleille kaksihaaraisille.

Saatiin sitten kerralla kaikkien näiden täittömien vuosien edestä sitten tätä piinaa. Kivasti näin muutenkin kaikista kiireisempään ja stressaavampaan elämäntilanteeseen mitä tähän mennessä on ollut. Ennen täit pelottivat ja ällöttävät. Nykyään ne vain vituttavat. Vituttavat niin paljon, että olen meuhkannut niin kotikoulusta kun siitäkin, että menen itse henkilökohtaisesti joka aamu koululle tutkimaan kaikkien oppilaiden päät.

Täit ovat kiusallinen ja nolo vaiva joo. Mutta mielummin niistä reilusti puhuu ja hoitaa asian, kun aiheuttaa tällaista piinaa levittämällä niitä. Onhan se noloa mennä sinne apteekkiin ostamaan sitä shampoota tai ilmoittaa opettajalle vaivasta. Nolompaa on kuitenkin olla hoitamatta sitä vaivaa. Täitä voi tulla kenelle tahansa, eivätkä ne ole merkki epäsiisteydestä tai mistään muustakaan. Niitä vain voi tulla, kuten vaikka flunssa.

Minuakin on nolottanut. Viimeksi kun tästä neljä kuukautta sitten kirjoitin, puhun siitä että täi-asian kanssa kannattaa olla avoin. Siltikään en ole itse tästä juuri puhunut. Tiedän että se aiheuttaa ihmisissä inhoreaktion ja saa pään heti kutisemaan pelkästä ajatuksesta.

En ole itseltäni täitä löytänyt, mutta päätäni kutittaa päivittäin. Kiinnitän siihen aivan liikaa huomiota ja välillä mietin, että kehtaanko vaikkapa raapia päätäni julkisesti. Viime yönä näin unta, jossa kampasin hiuksistani mustia, torakan kokoisia täitä pois. Tämä piina on todella jättänyt jäljen.

Jos siis ihmettelette kun olen kertonut olevani stressaantunut… Kovasti odotellaan joululomaa ja megapakkasia. Ja kauhulla sitä, kun tämä epidemia alkaa uudestaan keväällä 😀

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

KUN PAHIN PELKO TOTEUTUI

3/09/2016

Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 preset

Minun oli tarkoitus tulla eilen normaalisti koulusta kotiin ja päivittää blogia. Olisi ollut yksi kiva kirja-arvonta. Sen sijaan tapahtuikin jotain kauheaa. Jotain mitä olen aina pelännyt.

Kyse ei kuitenkaan onneksi ole mistään liian vakavasta. Kukaan ei ole hengenvaarassa tai vastaavaa. On minulla pahempiakin pelkoja, mutta kyllä, tämä on yksi niiden joukossa.

En aluksi ajatellut edes kertoa tästä. Aihe on kiusallinen ja nolo. Hävetti kertoa tästä kavereillekkin. Miksi? Sitä jäin miettimään itsekin. Jos asia on niin yleinen kun sanotaan, miksi kukaan ei ikinä puhu tästä? Jospas minä nyt aloittaisin: Meillä on täitä.

Täit. Joka syksy päiväkodin seinällä oli lappu: Täitä liikenteessä. Joka kerta sain yhtä hirveät vilunväreet ja syyhytyskohtauksen sen lukiessa. Rukoilin mielessäni joltain korkeammilta voimilta, ettei meille tulisi niitä. Eikä meille tullut. Kunnes sitten eräänä syyskuisena iltapäivänä. Aurinko paistoi ja Vilmaan kilahti viesti. Voi helvetti. Tänä vuonna ne tulivat ennen varoituksia.

Kaikki tapahtui sellaisella äidin automaatiolla. Tiedättekö mitä tarkoitan? Toimin kuin robootti, johon oltiin syötetty tiedot miten tällaisessa tilanteessa toimia. Äkkiä apteekkiin, sieltä kaikki mahdolliset tökötit ja kammat. Kotona hatut ja takit pusseihin ja pakastimeen. Kaikki vaatteet pois päältä. Lapsi kerrallaan kampaukseen, shampoopesuun, kampaukseen. Itse siinä välissä. Pehmoleluja pakkaseen ja loput pusseihin. Woltista pizzaa. Hiuksien kampausta. Sänkyjen petausta ja pyykkien ripustamista. Koskaan en ole hartaammin toivonut, että olisi helmikuu ja ennätyspakkaset.

Nauru ei ollut kovin herkässä, mutta yritin pysyä postitiivisena ja hoin koko illan ääneen ”onneksi teidän hiukset juuri leikattiin, onneksi tämä sattui nyt viikonloppua vasten”. Poikien hiuksia kampaillessa kerroin samalla myös dokumentaarista tarinaa täistä ja hänen päivästään lapsen päässä. Ainakin lapsia nauratti.

Koko täi-episodi pysäytti kaiken ja muutti koko viikonlopun suunnitelmat. Ei se nyt ihan maailmanlopulta tuntunut, mutta jotain sinnepäin. Joillekkin tällainen voi olla ihan yhtä tuttu-juttu kun vaikka joka vuotinen oksennustauti. Mutta kun itselläni tai lapsilla ei ole ikinä täitä ollut, on siitä tullut vuosi vuodelta pelottavampi juttu.

Tänä aamuna heräsin levollisin mielin. Huomasin että edellispäivän toimenpiteet olivat auttaneet. Ehkä tästä selvittäisiinkin hengissä? Ehkä minun ei tarvitsekkaan viedä kaikkia mattoja pesulaan tai pestä petivaatteita enää kolmatta kertaa. Täit ovat kiusallinen vaiva, ja niitä voi tulla kenelle tahansa. Eihän se kivaa ole ja teen jatkossa kaikkeni ettei niitä enää tule. Mutta nyt ainakin tiedän, että tästäKIN selvitään.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.