Tuntuu että monen mielestä koiran omistamisessa raskaita on se jatkuva ulkoilutus, säässä kuin säässä. Toki aamulla on välillä vähän vaikea saada silmiä auki, mutta yllättävän hyvin olen sängystä aamuvarhaisellakin päässyt ylös. Oikeastaan noi aamulenkit ovat ihan parhaita siitä, että siinä väkisinkin viimeistään herää. Jos vain olen kotona, vien koiraa 2-3 tunnin välein ulos. Paitsi öisin. Kaikenlaisia kelejä on jo tähän kahdeksaan viikkoon mahtunut, mutta kertaakaan ei ole haitannut. Ei auringonpaiste, pakkasaamut eikä rankkasade.

Vaikka saatan vaikuttaa vähän kaupinkilaistollolta, luonto on aina ollut ja on kokoajan enemmän ja enemmän tärkeä. Oli se sitten talon ympäri kävely tai muutaman tunnin samoilu metsässä, tekee se hyvää toki myös fyysisesti mutta erityisesti omalle pääkopalle. Mikään ei saa stressitasoa laskemaan niin hyvin, kun ajatusten tyhjentäminen keskellä luontoa. Ja koiran kanssa on parasta, sillä se tulee tehtyä päivittäin. Useamman kerran.

Poikien kanssa ei arkena päästä kauheasti ulkoilemaan, kun eskari -ja päiväkotien päättyessä pitää ensin tehdä ruokaa, syödä ja sitten onkin jo ihan pilkkopimeetä. Parasta ovatkin viikonloppuiset päiväulkoilut. On ihana seurata vierestä, miten onnessaan pojat ja Pao leikkivät keskenään. Vaikka koiranpennun ottaminen oli alkuun todella rankkaa, on se tuonut mukanaan myös ihan älyttömästi hyvää. Juuri nämä, ihan arkisilta tuntuvat, kävelylenkit muuttuvaa luontoa tutkien ovat varmasti kivoja muistoja, jotka lapset muistavat aikusenakin. Sellaisia ihan tavallisia, kivoja ja turvallisia juttuja, joita jatkaa sitten vanhempana oman perheen kanssa.

Vaikka luonto ei tällähetkellä ole kauneimmillaan, löytyy sieltä vaikka mitä mielenkiintoista. Jäisiä lehtiä, takiaisia, matoja, keppejä ja hyviä kiipeilypaikkoja. Tuo kolmikko jakaisi nuohota noita Alppipuiston kallioita varmaan loputtomasti. Ihan parasta.

Kaapon Warrior Beanie ja Elviksen Timberjack Beanie saatiin kotimaiselta VAI-KØ Clothingilta. Tutustuin tähän ihanan merkkiin itseasiassa ystävän kautta, joka vinkkasi kivoista koiran pannoista -ja remmeistä. Myös Paolan kukkainen kaulapanta sekä musta vakosamettinen hihna ovat sieltä. VAI-KØn tuotteet valmistetaan Suomessa ja jokaisesta myydystä tuotteesta menee aina 5% Kambodžalaisten lasten koulutuksen tukemiseen. 

Mites muut koiran omistajat, tykkäättekö ulkoilla säällä kuin säällä? Käyttekö mieluiten lenkillä vai koirapuistoissa vai sekä että?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Minulla ei ole kaapissa luurankoja, mutta vieraat ovat varmasti epäilleet minun säilyttäväni vaatehuoneissa jotain todella salaista. Sen verran visusti olen nimittäin varjellut, ettei kukaan ikinä vahingossakaan avaisi niiden ovia. En oikeasti voi uskoa, että julkaisin nämä kuvat nyt täällä kaikkien teidän nähtäväksi. Enää vaatehuoneemme eivät kuitenkaan onneksi näytä nältä. Luojan kiitos. Tai oikeastaan kiitos Elfa. Jos teiltäkin löytyy kotoa kaaoskomero, kannattaa lukea postaus loppuun saakka. Luvassa on nimittäin todella huikea arvonta liittyen joustaviin säilytysjärjestelmiin.

Meillä on kotona siis kaksi pientä, reilun metrin levyistä, vaatehuonetta. Ongelmana kuitenkin on ollut vaatehuoneiden huono, tai oikeastaan olematon, suunnittelu. Yksi onneton kaappi, jossa neljä pientä hyllyä sekä aivan väärällä korkeudella oleva vaatetanko. Siihen yhdistettynä vielä ostamani ihan väärän kokoiset vetolaatikostot on kaaos taattu. Voisi ajatella että kaaos syntyy jos tavaraa on liikaa, mutta oikeastaanhan se syntyy erityisesti silloin, jos näille tavaroille ei ole omia paikkoja.

Näin tapahtui vaatehuoneissammekin. Vaatteille ei yksinkertaisesti ollut tarpeeksi tilaa, ne putoilivat hyllyiltä tai jouduin jopa viikkaamaan niitä vain suoraan lattialle. Pikkuhiljaa vaatehuoneisiin alkoi kertymään muutakin rojua, sillä ne olivat jo valmiiksi sekaisin. Oli helppo heittää tavaraa sinne piiloon. Kauniista ja tehokkaista säilytysratkaisuista ei ollut tietoakaan. Lopulta huoneisiin ei mahtunut edes sisään, vaan viskoin ovelta vaatteita sinne tänne.

Sattumalta Elfa järjesti Pohjoismaisille bloggareille #kaaoskomero nimisen kilpailun. Osallistuakseen kisaan piti lähettää kuvat kaaoksesta sekä perustelut, miksi juuri minä tarvitsisin kaappeihini järjestystä. En usko että perusteluilla oli mitään virkaa sen jälkeen kun läväytin nämä kuvat. Sain pian viestin, että herranjestas apua, riennämme heti apuun! Tai jotain sellaista, ainkin siiltä se omiin korviini kuulosti, kun sain tietää että vaatehuoneet saataisiin nyt kuntoon.

Elfat ovat siitä tosi käteviä, että niitä voi suunnitella ja muokata juuri omiin tarpeisiin sopiviksi. Vaatehuoneemme ovat tosiaan aika pieniä, mutta korkeutta löytyy kolme metriä. Kerroin Elfan omalle Storage Coachille huoleni ja tarpeeni ja pian sähköpostiin tulikin jo ensimmäiset luonnokset uusista vaatehuoneista. Lähdimme siis siitä, että koko tila käytettäisiin hyödyksi, alas tulisi toimintoja jotka auttaisivat päivittäisessä käytössä ja ylös sitten taas hyllyjä joissa säilyttää harvemmin tarvittavia sesonkivaatteita, vieraspeittoja yms. Yhdeltä seinältä löytyy seinäkorijärjestelmä, joka ei vie tilaa, mutta siihen saa vaikka mitä koreja ja koukkuja. Tältä vaatehuoneemme näyttävät nyt, toinen siis poikien ja toinen minun:

Molemmat vaatehuoneet suunniteltiin suunnilleen samanlaisiksi, minulle vaan vähän enemmän tankotilaa. Kuitenkin asennuksen jälkeen, vaatteita paikoilleen laittaessani, huomasin että jotkut jutut toimisivat paremmin toisin. Olikin tosi helppoa ihan itse siirtää hyllyjä ja laatikoita. Ja juuri tuo muokattavuus Elfoissa onkin parasta. Hyllyjä voi lisätä, poistaa, vaihtaa laatikoihin tai tankoihin tai oikeastaan ihan mitä vaan. Mikä itselleni tuli yllätyksenä, noita riippukiskoja, joihin hyllyt tulevat kiinni, ei porata erikseen seinään. Vaan seinään kiinnitetään vain kantokisko johon ne ripustetaan. Silloin niiden paikkaa ja leveyttä voi vaihdella ihan miten tahtoo. Kiskoihin sitten vain napsautetaan kannattimet ja niihin hyllyt ja korit kiinni. Niin helppoa, että minäkin osasin. Näillähän voi rakentaa oikeastaan mitä vaan kirjastosta työpisteeseen. Ja niitä voi mukata elämän tilanteen mukaan vaikka kuinka monta kertaa. Tuolta Elfan sivuilta löytyy todella paljon inspiraatiota sekä luovia säilytysideoita. 

Olen aika varma, että monelta teiltäkin löytyy kotoa, kellarista tai autotallista joku paikka joka kaipaisi kipeästi järjestystä. Eikö olisikin ihana saada kaikille tavaroille omat paikkansa? Lahjoitankin niin blogin että instaseuraajien kesken yhden 1000 euron lahjakortin Elfalle! Osallistuaksesi kerro perustelut, miksi juuri sinun pitäisi voittaa, muista käyttää hästägejä #kaaoskomero ja #elfa. Molemmissa voi siis osallistua! Elfan jury arpoo osallistujista voittajan, joka saa  arvoltaan 1000 euron lahjakortin Elfa-tuotteisiin (ei asennusta). Arvonta päättyy 20.11.15.

Olen itse ollut tosi tosi tyytyväinen uusin säilytysjärjestelmiin. Ihana kun kaikelle on paikkansa, ja tyhjiä hyllyjäkin (vielä) vaikka kuinka! Vaatehuoneet ovat pysyneet siistinä, sillä vaatteet on helppo laittaa aina paikalleen heti. Erilaiset koukut, naulakot ja lokerot ovat myös tosi käteviä. Lapsetkin ovat oppineet että riisuvat päivän päätteeksi vaatteet vaatehuoneen koukkuihin, josta käyvät ne aamulla taas pukemaan päällensä. Muutenkin poikien vaatehuone on suunniteltu niin, että etenkin Kaapo saa haettua siltä vaatteet itselleen. Ja se onkin ollut hänestä tosi kiva juttu.

Osallistukaa siis ihmeessä 1000 euron Elfa-lahjakortin arvontaan yllä olevan ohjeen mukaan! Toivottavasti olette tästä yhtä innoissani kun minä 😀

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Kerroinkin muutama viikko sitten hiuskriisistäni. Tilanne pääsi niin pahaksi että viimeiseksi vaihtoehdoksi jäi enää fiskarsseihin tarttuminen. Välillä se on toiminut, mutta useinmiten ei. Kuten ei tälläkään kertaa. Milloin mä oikein opin, etten leikkaa itselleni otsatukkaa?!

Kuukausi sitten leikkattua otsatukkaa olen pitänyt edessä kaksi tai kolme kertaa. Muutoin olen yrittänyt kuroa sen jotenkin sivulle tai letittää pois. Olen mä kyllä yrittänyt, joka aamua yritän. Mutta äh, ei se vaan sovi. Näytän pikkutytöltä tai ratsastuksen opettajalta. Muutama vuosi sitten, pitkän tukan (nutturan) kanssa se oli ihan kiva, mutta ei enää. Ärsyttää, että pitkin pätkäistä se. Juuri kun vuosi sitten (taas itse) leikatun otsiksen olin saanut kasvatettua saman mittaiseksi muiden hiuksen kanssa. Ja alkanut tykätä keskijakauksesta. Näkisittepä miten urpolta näytän nyt keskijakauksen kanssa, niin että otsatukka on molemmilla puolin kasvoja. Joskus kahdeksankymmentäluvulla se olisi ehkä mennyt.

Hiustenväri on myös tummentunut, mutta vielä kaipailen sitä ehkä vähän tummemmaksi tai ainakin luonnollisemmaksi. Muutenkin tämä pitkän polkan aika taitaa olla vähän ohi. Toisaalta tekisi mieli pätkäistä ihan lyhyeksi ja toisaalta sitten kasvatella. Kävi mielessä myös ylä-asteelta tuttu afropermis! Oli miten oli, mutta jos joskus edes puhun otsatukan leikkaamisesta niin tehkä jotain. Sitokaa kädet, piilottakaa sakset tai mitä vaan.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Rajalalla pyörähti hiljattain käyntiin kuvauskilpailu, jossa etsitään Suomen ensimmäistä Rajala Lähettilästä. Homma kuulostaa niin kivalta ja mielenkiintoiselta, että ajattelin itsekkin lähettää hakemuksen. Mukaan haetaan erilaisia luovien sisältöjen tuottajia, kuten blogggareita, vloggareita sekä valo -ja videokuvaajia. Haasteeseen valitaan viiden hengen ryhmä lähettiläitä, jotka saavat käyttöönsä personoidun kuvauskaluston, erilaisia haasteita ja tehtäviä sekä koulutusta alan ammattilaisilta. He pääsevät myös osoittamaan taitonsa kuvausmatkoilla, joista ainakin yksi suuntaa Amsterdamiin. Haasteen lopuksi valitaan The Ambassador 2016, joka palkitaan 3000 euron arvoisella kuvauskalustolla. Juuri tämän aamuna isälleni Espanjaan lähettämääni videotervehdystä katsellessa, olisi mahtava saada lisää ammattilaisten vinkkejä tuohonkin hommaan.

Itselleni valokuvaus on bloggaamisen myötä muodostunut tärkeäksi harrastukseksi. Tai se on nykyään paljon enemmän. Se on kirjoittamisen lisäksi tapa ilmaista itseäni. Vangita fiiliksiä ja hetkiä. Kaikki alkoi vähän vahingossa. Kamerakännykkä vaihtui pokkariin, pokkari järkkäriin ja jossain vaiheessa huomasin itsekkin että teknisen laadun lisäksi kuvien sisältö parantuu kokoajan. Viikottain tulee hetkiä, kun katson ottamiani kuvia ja ihmettelen että vau, otinko minä oikeasti tuon?

Olen lapsesta saakka ollut sillä tavalla hyvin taiteellinen, että olen harrastanut muunmuassa kuvaamataitoa, soittanut ja laulanut, näytellyt, tehnyt keramiikkaa ja tanssinut. Kuitenkin se ihan oma juttu on ollut aina hakusessa. Tykkään piirtää ja maalata, mutta olen siinä sillä tavalla keskinkertainen että se jäi vain harrastukseksi. Omaa soitinta en osannut oikein valita, kokeilin monia ja osaan soittaa niitä kaikkia vähän. Lauloin bändissä, kuoroissa ja musikaaleissa mutta mikään maailmanluokan kultakurkku en ole. Näyttelemistä ja improsta tykkään kovasti, mutta se on elämänrytmiini taas aivan liikaa aikaa vievää. Siksi onkin eritysen ihanaa, että olen vihdoin löytänyt kanavan ja tavan, jolla voin tehdä juuri niinkuin haluan.

Muutamaa parin tunnin luentoa lukuunottamatta en oikeasti tiedä valokuvauksesta kauheasti mitään. Aukot ja valotusjajat eivät ole enää mitään ihan täysin hepreaa itselleni, mutta ehkä suunnilleen saksaa. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä olen silti onnistunut löytämään oman tyylini ja saamaan jopa myös ihan onnistuneita kuvia aina välillä. Teknisesti kuvani tuskin usein ovat oikein, mutta se valokuvauksessa mielestäni onkin parasta – ei niiden tarvitsekkaan olla! Toki haluaisin edelleen kehittyä kuvaajana ja oppia uusia jippoja ja tapoja kuvata, mutta on kiva että valokuvaaminen ei ole itselläni niistä kiinni.

Inspiraation kuvaamiseen saan usein lapsistani tai valosta. Parhaimmassa tapauksessa niistä molemmista. Ideaalitilanne on sellainen, että lapsi vaikka istuu tai leikkii rauhassa paikassa, jossa valo leikittelee kauniisti vaikkapa kasvoilla. Tykkään juurikin kuvata hetkiä ja tunnelmia, en niinkään vain leikkivää lasta tai huonekalua. Fiilis on tärkein. Tunnelmia ja hetkiä kuvatessa kuvaa ei välttämättä ehdi saada tarkaksi tai tarkennusta oikeaan kohtaan, mutta usein sekin tuo kuvaansa oman lisänsä. Kuvan ei tarvitse mielestäni olla teknisesti täydellinen jos sen hetkinen fiilis kuitenkin välittyy.

Itsensä ilmaisemisen lisäksi kuvauksessa palkitsee myös juuri ne onnistumisen tunteet. Se kun saa oikeasti napattua juuri oikealla hetkellä kuvan ja se onnistuu. Siihen oikeasti pystyy kuka vaan, kokeilkaa vaikka! Ja mikä parasta, kauniin hetken saa ikuistettua ja siihen voi palata uudestaan ja uudestaan.

Tuohon Rajalan Lähettiläs kisaan haetaan siis sosiaalisia ja persoonallisia tekijöitä. Ei tarvitse olla ammattilainen, kunhan se juuri ihan oma juttu on hallussa ja sisällön tuottaminen verkkoon onnistuu. Haku kisaan on jo käynnissä ja päättyy kuun lopussa, 30.11. Tässä on mahdollisuus myös tuoda omaa tuotantoaan koko Suomen tietoisuuteen sekä tietysti saada rutkasti uusia kokemuksia sekä verkostoitua alan ammattilaisiin. Jos siis yhtään tunnistit itseäsi hakukuvauksesta, kannattaa lähettää hakemus TÄÄLTÄ! Ja muille tahdon, valokuvaamiseen kannustamisen lisäksi, sanoa että tehkää niitä asioita jotka saa olenne hyväksi. Niitä kun tunnette että tämä on mun juttu. Osa ilmaisee itseään vaikkapa tanssimalla, toinen leipomalla. Lopulta on ihan sama mikä se asia on, kunhan se tuottaa hyvää mieltä.

Itseäni aluksi usin hävetti kuvata julkisilla paikoilla. Ajattelin että näytän hölmöltä tai ettei minulla ole tarpeeksi hienoa kameraa. Että kaikki katsoivat tai pitivät minua tyhmänä. Mutta kun aloin huomaamaan oman kehittymiseni, uskalsin kokoajan yhä useammin ja useammin kaivaa sen kameran esiin ja alkaa räpsimään. Niinhän se on vähän kaikessa itsensä ilmaisemiseen liittyvässä, pitää vaan uskaltaa ja kehdata heittäytyä. Ja välillä sitten vaikka hakea tällaisiin haasteisiin mukaan.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

On jotenkin aika ihanaa että yksi lasten lempiruuista on hernekeitto. Niinä päivinä kun aika on kortilla tai ei yksinkertaisesti vaan jaksa loihtia mitään ihmeellistä, on helpotus että kaupan hyllyltä voi vaan käydä nappaamassa pari valmista tölkkiä. Ja tietää että se maistuu kaikille. Eikä se rasista lompakkoakaan muutamaa euroa enempää.

Mutta vaikka kuinka kasvisluomupurkkeja aina valitsenkin, on purkkiruoka aina purkkiruokaa. Ei niitä viitsi ihan jatkuvasti syödä. Onneksi hernekeiton tekeminen itse on myös tosi helppoa. Vaikkiakin vähän hidasta ja alkuvalmistelut pitää muistaa aloittaa jo edellisiltana. Ja edullistakin se on. Isoon kattilalliseen, josta riittää meille kolmelle syömistä pariksi päiväksi ja muutama annos pakkaseen, hinnaksi tulee vain pari euroa! Ihana että jokin noin yksinkertainen voi olla niin hyvää. Maistuu etenkin juuri tällaisina viileinä päivinä ulkoilun jälkeen ihan parasta. Pannaria en keiton kanssa uskaltanut nyt tehdä, koska pelkäsin ahmaisevani koko pellillisen illan aikana 😀

Tässä vielä herkullisen kasvishernarin ohje:

500g kuivattuja luomuherneitä
3 palaa luomukasvislientä
3 l vettä
2 isohkoa sipulia
500 g luomuporkkanoita
2 tl meiramia
1 tl mustapippuria
2 rkl sinappia

Huuhtele herneet hyvin ja laita ne likoamaan isoon kattilaan yön yli, vähintään 10 tunniksi. Kaada liotinvesi pois ja mittaa heneiden joukkoon vesi, kasvisliemi sekä pieneksi pilkotut kasvikset. Keitä 1 tunti ja lisää sitten mausteet. Keitä vielä puolisen tuntia. Valmis!

Hmmm, minkähän gourmetreseptin keksisin sitten taas seuraavaksi jakaa…

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.