Minulla on onni olla lahjakkaiden ja rohkeiden perheenjäsenten sekä ystävien ympäröimänä. Milloin kukakin julkaisee kirjan, ryhtyy yrittäjäksi, lennätetään Cannesiin stailaamaan juhlat, saa aikaan somehitin, perustaa kauppoja ympäri euroopan, pyörittää omaa vaate-mallistoa, irtisanoutuu, julkaisee musiikkia tai mitä milloinkin. Kaikkia heitä yhdistää rohkeus. Rohkeus hypätä tuntemattomaan ja tehdä juuri sitä mikä itsestä tuntuu hyvältä.

Kai se on niin, että samanhenkiset ihmiset vain ajatuvat yhteen. He saavat toisiaan voimaa, inspiraatiota ja sitä rohkeutta. Toinen tärkeä asia on se, että tuemme toisiamme. Ollaan aidosti iloisia toistemme saavutuksista. Ymmärrämme, että toisen menestyminen ei ole pois itseltä. Nimittäin sellaiseen täällä Suomessa on tullut valitettavan usein myös törmättyä.

Ajattelenkin, että kateus johtuu usein siitä, ettei itse uskalleta. Se on myös hirveän kuluttavaa ja vie varmasti itseltä pois juurikin niitä voimia, joita siihen tekemiseen ja uskaltamiseen tarvittaisiin.

Meillä on onneksi todella hyvä meininki, niin kavereiden kun vähän etäisemmin tuttujen tyyppienkin kesken. Kaikki tsemppaa ja kannustaa. Ihaillaan toisiamme ja ollaan ylpeitä toisistamme. Tiedämme, että kun joku saa jalkansa oven väliin, on se jatkossa helpompaa myös itselle.

On ollut hienoa päästä seuraamaan ihan vierestä mitä erilaisempia menestystarinoita. Vielä hienompaa on ehkä ollut sen työn ja välillä epäonnistumistenkin näkeminen. Silloin se intohimo ja uskominen omaan juttuunsa näkyy parhaiten.

Tällaisia keveitä ajatuksia tuli tänään mieleen, kun käytiin kahvilla kavereideni Pajun ja Peetan kanssa. Kaikki me tehdään omaa juttuamme, tykätään siitä, ollaan hyviä niissä, uskotaan itseeme ja toisiimme. Meidän pöytään tupsahti hetkeksi vielä tuo GreenStreetin Johannes, jonka herkulliset raakakaut leviävät varmaan kohti ympäri maailman.

Joten siis, uskokaa itseenne, olkaa rohkeita, tehkää juuri sitä mistä tykkäätte ja kannustakaa toisianne! Hyvä siitä tulee.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Miltä tuntuisi mennä kirjan kanssa suihkuun? Sitoa siihen naru ja ulkoiuttaa kuten koiraa? Levittää kirjan sivuille hilloa tai heittää se ikkunasta? Sylkeä siihen aamukahvit ja pureskella toista sivua? Toki voisit myös syödä ensin värikästä karkkia ja sen jälkeen nuolla sivua. Tai pestä yhden sivun ja liimata sen sitten takaisin. Pistää kirjan postiin ja lähettää se itsellesi. Tai miltä tuntuisi kirjoittaa yksi sivu täyteen kirosanoja?

Minä tiedän miltä se tuntuu. Ainakin itsestäni. Todella oudolta ja samaan aikaan hurjan tyydyttävältä. Lapsesta saakka on ainakin itseeni istutettu se, että kirjoja pitää kohdella varoen. Varottava niiden sotkeutumista, taittumista ja etenkin kastumista.

Tuhoa Tämä Kirja kannustaa mitä kummallisimpiin tapoihin tuhota kirja. Pikkuhiljaa, omaa mielikuvista hyödyntäen.

WSOY julakisi pari viikkoa sitten tämän, aluperäisesti Wreck This Journal nimellä julkaistun bestdellerin ensi kertaa suomeksi. Maailmalla jo miljoonia myynyt teos inspiroi lukijaansa tarttuman itse kynään ja nimensä mukaisesti tuhoamaan kirjan lukukokemuksen edetessä. Ympäri maailman ihmiset ovat inspiroituneet kirjan ohjeista ja täyttäneet sivuja mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla. Jokainen Tuhoa tämä kirja teos onkin juuri lukijansa näköinen, tuntuinen ja hajuinen kokonaisuus.

Itse olen kantanut kirjaa nyt muutaman viikon mukanani. Se on töitä tehdessäni aina vieressä. Kun ajatus ei kulje tai pää kaipaa muuten vaan taukoa avaan kirjan. odotan jo innolla, että miltä kirja näyttää vaikkapa vuoden päästä. Tai onko sitä ylipäätään silloin enää olemassa.

Koska tiedän, että teillä jo sormet siellä syyhyävät, arvon näitä kirjoja kuusi (6) kappaletta INSTAGRAMISSA (@mintturipakinttu). Eli klikatkaapas Instan puolelle, jossa kommentoimalla videota olette mukana arvonnassa. Ja jos voitto ei tällä kertaa osu kohdalle, voi kirjaa ostaa edullisesti esimerkiksi Adlibriksestä.

*YHTEISTYÖSSÄ WSOY:N KANSSA

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

On jännä, miten sitä vaan vuodesta toiseen löytää itsensä aina välillä ihan kummallisista tilanteista. Sellaisista joihin ihan itse on itsensä saanut ja joka kertaa sitä ihmettelee, että mihin mä taaaas olen oikein ryhtynyt. Joka kerta sitä lupaa itselleen, ettei enää saata itseään sellaisiin tilanteisiin. Siis missä kädet tärisevät, sydän hakkaa ja tekisi vain mieli ottaa jalat alle. Paitsi että sitten tulee taas se uusi kerta. Kuten esimerkiksi muutama viikko sitten. Parastahan näissä kuitenkin on se, että kun pahimman jännityksen yli kun pääsee, sitä tajuaakin että hei tämähän oli aika mahtava juttu.

Rajala haki alkutalvesta erilaisia osallistuja uuteen valokuvakisaansa. Hakijoilta odotettiin sosiaalisuutta sekä persoonallista otetta omaan tekemiseen. Ja se oma tekeminen sai sitten olla jotakin sisällöntuottamiseen, valokuvaukseen tai vaikkapa videoiden tekemiseen liittyvää. Hakijoista koottaisiin kuuden hengen tiimi, jotka saisivat personoidun kuvauskaluston ja vuoden mittaan erilaisia tehtäviä. Yhdestä näistä vaittaisiin sitten ihka ensimmäinen Rajala Ambassador. Kilpailun tavoitteena on nostaa luovien sisältöjen arvoa ja kiriä niitä uudelle tasolle. Yksi Ambassadorin tärkeimmistä tavoitteista on innostaa suurta yleisöä valokuvaamaan mitä erilaisimmissa olosuhteissa ja tilanteissa.

Kisa kuulosti niin hauskalta ja mielenkiintoiselta, että päätinpä sitten hakea mukaan. Puoli tuntia ennen haun päättymistä kuvasin läppärillä hyvin yksinkertaisen videon itsestäni ja liitin hakemuksen mukaan. Olin jo ehtinyt unohtamaan koko kisan, kunnes eräs aurinkoinen päivä vähän ennen joulua puhelimeni soi. Jouduin vielä tiukkaan haastatteluun puhelimitse (joka oli pikkasen noloa, sillä koko ratikka kuuli myös tämän puhelun), mutta muutaman päivän jälkeen sain sitten kuulla että pääsin mukaan! Siitä saakka onkin pitänyt sitten vain odotella, kunnes muutama viikko sitten osallistujat julkistettiin.

Ja se oli se apua, mihin mä taas olen ryhtynyt-hetki, josta alussa puhuin. Sydän kurkussa pamppaillen kävelin Rajalan Pro Shopiin tapamaan muita kisaajia sekä porukkaa Rajalalalta, kisaa markkinoivaa tahoa, lehdistöä, kouluttajia, yhteistyökumppaneiden edustajia ja ties ketä muita. Onneksi syke pian tasoittui ja kaikkien muodollisuuksien jälkeen pääsimme nopeasti itse asiaan.

Kaikki me kisaajat saimme testiin uudet Panasonicin LUMIX G kamerat sekä pikaisen opastusen niiden käyttöön. Tämän jälkeen meistä otettiin studiokuvat nettisivulle, jonka jälkeen pääsimmekin ensimmäiseen haasteeseemme. Eli kuvaamaan! Kaikki kisakuvat tulevat muuten aina tuonne Lähettiläät-sivulle, josta yleisökin pääsee niitä sitten äänestämään. Jokainen meistä kisaajista on tosi erilainen, joten on hyvin mielenkiintoista nähdä että mitä kaikkea tästä oikein tulee. Enkä malta odottaa uusia tehtäviäkään! Uutta kameraa en ole ihan hirveästi ehtinyt vielä testailemaan, mutta on blogin viime kuvat ainakin otettu sillä. Eli toimii se ainakin! Meitä on pidetty vielä vähän jännityksessä, mutta sen verran olen saanut urkittua että ainakin yksiin levyjulkkareihin keikalle mennään kuvaamaan, lisäksi tulossa on myös villieläinsafaria pohjoisessa sekä joku pikkasen pidempikin reissu kulttuuriin pariin. Niin kivaa! Ja jännää! Onneksi mä taas kerran sain itseni ryhtymään tällaiseen seikkailuun!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Rajalalla pyörähti hiljattain käyntiin kuvauskilpailu, jossa etsitään Suomen ensimmäistä Rajala Lähettilästä. Homma kuulostaa niin kivalta ja mielenkiintoiselta, että ajattelin itsekkin lähettää hakemuksen. Mukaan haetaan erilaisia luovien sisältöjen tuottajia, kuten blogggareita, vloggareita sekä valo -ja videokuvaajia. Haasteeseen valitaan viiden hengen ryhmä lähettiläitä, jotka saavat käyttöönsä personoidun kuvauskaluston, erilaisia haasteita ja tehtäviä sekä koulutusta alan ammattilaisilta. He pääsevät myös osoittamaan taitonsa kuvausmatkoilla, joista ainakin yksi suuntaa Amsterdamiin. Haasteen lopuksi valitaan The Ambassador 2016, joka palkitaan 3000 euron arvoisella kuvauskalustolla. Juuri tämän aamuna isälleni Espanjaan lähettämääni videotervehdystä katsellessa, olisi mahtava saada lisää ammattilaisten vinkkejä tuohonkin hommaan.

Itselleni valokuvaus on bloggaamisen myötä muodostunut tärkeäksi harrastukseksi. Tai se on nykyään paljon enemmän. Se on kirjoittamisen lisäksi tapa ilmaista itseäni. Vangita fiiliksiä ja hetkiä. Kaikki alkoi vähän vahingossa. Kamerakännykkä vaihtui pokkariin, pokkari järkkäriin ja jossain vaiheessa huomasin itsekkin että teknisen laadun lisäksi kuvien sisältö parantuu kokoajan. Viikottain tulee hetkiä, kun katson ottamiani kuvia ja ihmettelen että vau, otinko minä oikeasti tuon?

Olen lapsesta saakka ollut sillä tavalla hyvin taiteellinen, että olen harrastanut muunmuassa kuvaamataitoa, soittanut ja laulanut, näytellyt, tehnyt keramiikkaa ja tanssinut. Kuitenkin se ihan oma juttu on ollut aina hakusessa. Tykkään piirtää ja maalata, mutta olen siinä sillä tavalla keskinkertainen että se jäi vain harrastukseksi. Omaa soitinta en osannut oikein valita, kokeilin monia ja osaan soittaa niitä kaikkia vähän. Lauloin bändissä, kuoroissa ja musikaaleissa mutta mikään maailmanluokan kultakurkku en ole. Näyttelemistä ja improsta tykkään kovasti, mutta se on elämänrytmiini taas aivan liikaa aikaa vievää. Siksi onkin eritysen ihanaa, että olen vihdoin löytänyt kanavan ja tavan, jolla voin tehdä juuri niinkuin haluan.

Muutamaa parin tunnin luentoa lukuunottamatta en oikeasti tiedä valokuvauksesta kauheasti mitään. Aukot ja valotusjajat eivät ole enää mitään ihan täysin hepreaa itselleni, mutta ehkä suunnilleen saksaa. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä olen silti onnistunut löytämään oman tyylini ja saamaan jopa myös ihan onnistuneita kuvia aina välillä. Teknisesti kuvani tuskin usein ovat oikein, mutta se valokuvauksessa mielestäni onkin parasta – ei niiden tarvitsekkaan olla! Toki haluaisin edelleen kehittyä kuvaajana ja oppia uusia jippoja ja tapoja kuvata, mutta on kiva että valokuvaaminen ei ole itselläni niistä kiinni.

Inspiraation kuvaamiseen saan usein lapsistani tai valosta. Parhaimmassa tapauksessa niistä molemmista. Ideaalitilanne on sellainen, että lapsi vaikka istuu tai leikkii rauhassa paikassa, jossa valo leikittelee kauniisti vaikkapa kasvoilla. Tykkään juurikin kuvata hetkiä ja tunnelmia, en niinkään vain leikkivää lasta tai huonekalua. Fiilis on tärkein. Tunnelmia ja hetkiä kuvatessa kuvaa ei välttämättä ehdi saada tarkaksi tai tarkennusta oikeaan kohtaan, mutta usein sekin tuo kuvaansa oman lisänsä. Kuvan ei tarvitse mielestäni olla teknisesti täydellinen jos sen hetkinen fiilis kuitenkin välittyy.

Itsensä ilmaisemisen lisäksi kuvauksessa palkitsee myös juuri ne onnistumisen tunteet. Se kun saa oikeasti napattua juuri oikealla hetkellä kuvan ja se onnistuu. Siihen oikeasti pystyy kuka vaan, kokeilkaa vaikka! Ja mikä parasta, kauniin hetken saa ikuistettua ja siihen voi palata uudestaan ja uudestaan.

Tuohon Rajalan Lähettiläs kisaan haetaan siis sosiaalisia ja persoonallisia tekijöitä. Ei tarvitse olla ammattilainen, kunhan se juuri ihan oma juttu on hallussa ja sisällön tuottaminen verkkoon onnistuu. Haku kisaan on jo käynnissä ja päättyy kuun lopussa, 30.11. Tässä on mahdollisuus myös tuoda omaa tuotantoaan koko Suomen tietoisuuteen sekä tietysti saada rutkasti uusia kokemuksia sekä verkostoitua alan ammattilaisiin. Jos siis yhtään tunnistit itseäsi hakukuvauksesta, kannattaa lähettää hakemus TÄÄLTÄ! Ja muille tahdon, valokuvaamiseen kannustamisen lisäksi, sanoa että tehkää niitä asioita jotka saa olenne hyväksi. Niitä kun tunnette että tämä on mun juttu. Osa ilmaisee itseään vaikkapa tanssimalla, toinen leipomalla. Lopulta on ihan sama mikä se asia on, kunhan se tuottaa hyvää mieltä.

Itseäni aluksi usin hävetti kuvata julkisilla paikoilla. Ajattelin että näytän hölmöltä tai ettei minulla ole tarpeeksi hienoa kameraa. Että kaikki katsoivat tai pitivät minua tyhmänä. Mutta kun aloin huomaamaan oman kehittymiseni, uskalsin kokoajan yhä useammin ja useammin kaivaa sen kameran esiin ja alkaa räpsimään. Niinhän se on vähän kaikessa itsensä ilmaisemiseen liittyvässä, pitää vaan uskaltaa ja kehdata heittäytyä. Ja välillä sitten vaikka hakea tällaisiin haasteisiin mukaan.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.