Odotellessani toissailtana sovittua viestiä henkilöltä, jonka kanssa oltiin sovittu näkemisestä, ja jossain vaiheessa tajuttuani ettei viestiä ei taidakkaan kuulua, rupesin miettimään kaikkia niitä treffejä jotka on tässä reilun kolmen vuoden tullut koettua. Ja tullut kokematta.
En todellakaan ole mikään sarjadeittailija, mutta onhan sitä etenkin Tinderin kautta ja muutenkin ulkona pyörimisen myötä tullut tavattua ihmisiä. En osaa yhtään sanoa kuinka monilla treffeillä olen ollut. Mutta ehkä parinkymmenen kanssa ollaan nähty, osa on jäänyt siihen yhteen kertaan ja osan kanssa sitten nähty useammin. Joidenkin kanssa on ollut tosi kivaa, joidenkin kanssa ei, ja aika paljon näiden väliltä.
Moni kysyy jatkuvasti että mitkä ovat esimerkiksi olleet kaikkein aikojen kauheimmat treffit ikinä. Kaikenlaista on sattunut ja treffit ovat olleet tosi erilaisia. Ne ovat olleet kaikkea nopeista kahvikupillisista monen tunnin illanistujaisiin isossa porukassa. En sanoisi että mitkään treffeistä olisi ollut mitään ihan hirveitä, mutta ehkä tämän vuoden takaisen episoidin voisi jo kertoa.
Olin jutellut Tinderissä erään taitelijan kanssa. Yhteinen tuttava vakuutti hänen olevan erikoisuudestaan huolimatta oikein kiva ja tutustumisen arvoinen tyyppi. Menin sitten eräs arki arki-ilta teelle hänen luokse. Näkeminen oli jännittänyt häntä sen verran, että hän oli ottanut viinipullon verran rohkaisevaa (mitä en vielä tässä vaiheessa tiennyt). Hän vaikutt symppikseltä ja oli ihan mukava. Olimme aiemmin jutelleet siitä, kuinka hän oli aika ujo eikä esimerkiksi ikinä ollut uskaltanut laulaa karaokessa. Yhtäkkiä hän ehdotti että menisimme vastapäiseen karaokebaariin, hän haluaisi laulaa. Olin kuullemma saanut hänet tuntemaan itsensä varmemmaksi.
Menimme sitten lähes tyhjään baariin, jossa oli lisäksemme vain alkoholisoitunut kantisporukka. Deittini valitsi biisikseen Kari Tapion Juna Kulkee kappaleen. Koska jonoa ei ollut, pääsi hän heti laulamaan. Hän antoi puhelimensa minulle ja pyysi minua kuvaamaan laulunsa. Kappale alkoi, hän oli selin yleisöön, minä aloin kuvaamaan, mutta mitään ei tapahtunut. Laulun sanat alkoivat vilisemään ruudulla, mutta hän ei laulanut. Seisoi siinä vain mikrofoni suunsa edessä. Jatkoin hetken kuvaamista, mutta jonkin ajan päästä vain kiusaantuneena lopetin ja menin takas pöytään. Hän seisoi siellä laulupaikalla koko neljäminuuttisen ihan hiljaa selin. Kappaleen jälkeen hän meni suoraan vessaan.
Tänä aikana minä sain jo seuraa viereisen pöydän seurueelta. Yksi naisista tuli pöytääni ennustamaan ja piirtämään minusta muotokuvaa. Hetken päästä deittinikin saapui takaisin seuraan. Yritin jutella hänelle jotain, mutten saanut oikein mitään vastausta. Ajattelin että juon juomani loppuun, ja lähden sitten kotiin. Yhtäkkiä deittini alkaa oksentamaan. Poispäin pöydästä, ihan keskelle tyhjän ja hiljaisen baarin lattiaa. Siinä vaiheessa minä pinkaisen pöydästä pois äkkiä vessaan. Meillä on takit samassa narikassa, enkä siis voi vain lähteä pois.
Olen vessassa ja soitan paniikkipuheluita kavereilleni. Olen selvinpäin tyhjässä karaokebaarissa ja deittini oksentaa, enkä voi lähteä pois, apua mitä mä teen!!? Lopulta en voi muuta kun tulla ulos vessasta. Poika on siivonnut itse oksennuksensa lattialta ja odottelee minua nolona, mutta jo parempivointisen näköisenä. On torstai-ilta, kello puoli yhdeksän illalla. Sellaiset treffit sitten.
Ja onhan näitä. Istuin myös kerran sohvalla ja katsoin kun tyyppi sahasi puurimoja yli tunnin, sanomatta mitään. Tai kun olin sopinut että törmään erään kivan pojan kanssa festareilla ja törmäsimmekin – kun hän oli täysin alasti hypimässä punkkeikan eturivissä. Tai kun eräällä oli oma teepussi mukana kahvilassa, koska pelkkä kuuma vesi on halvempaa. Tai kun palasin pizza-treffeiltä kotiin ja huomasin hampaideni välissä maailman isoimman palan rucolaa.
Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.
