VIIKONLOPUN PARHAAT

14/05/2017

– Kookospallojen leipominen porukalla
– Uudet tuttavuudet
– Autossa musan kuuntelu täysillä
– Liian söpö Ibe ja keikka
– Ei liian vakava rakkausjuttu
– Puistoskumpat ja yli lipuvat kuumailmapallot
– Toisen tekemä ruoka
– Äitienpäiväkahvit suvun kesken
– Kävely aurinkoisessa Eiranrannassa
– Juustonaksuja äidin sohvalla
– Onnellisuus ja riittävyyden tunne
– Hitaat aamut
– Itse tehty kauralatte
– Tings bassoradiolta
– Olohuoneen täyttävä aurinko ja erikoiset varjot
– Itselleen nauraminen
– Seljankukka, rosepippuri, neilikka, grieppi gt
– Pyöräily yöllä
– Söpöt hymyt ja katseet
– Odotus, kutkutus, jännitys
– Kaikun ja Siltasen poket
– Privat räppituplausvideot
– Maailman ihanimmat ja hauskimmat lapset
– Vieressä nukkuminen
– Yksin nukkuminen
– Herääminen ilman herätyskelloa
– Jutteleminen
– Hetkessä eläminen
– Vapaus


HIRVEIMMÄT TREFFIT IKINÄ?

27/02/2016

Processed with VSCOcam with f2 preset

Odotellessani toissailtana sovittua viestiä henkilöltä, jonka kanssa oltiin sovittu näkemisestä, ja jossain vaiheessa tajuttuani ettei viestiä ei taidakkaan kuulua, rupesin miettimään kaikkia niitä treffejä jotka on tässä reilun kolmen vuoden tullut koettua. Ja tullut kokematta.

En todellakaan ole mikään sarjadeittailija, mutta onhan sitä etenkin Tinderin kautta ja muutenkin ulkona pyörimisen myötä tullut tavattua ihmisiä. En osaa yhtään sanoa kuinka monilla treffeillä olen ollut. Mutta ehkä parinkymmenen kanssa ollaan nähty, osa on jäänyt siihen yhteen kertaan ja osan kanssa sitten nähty useammin. Joidenkin kanssa on ollut tosi kivaa, joidenkin kanssa ei, ja aika paljon näiden väliltä.

Moni kysyy jatkuvasti että mitkä ovat esimerkiksi olleet kaikkein aikojen kauheimmat treffit ikinä. Kaikenlaista on sattunut ja treffit ovat olleet tosi erilaisia. Ne ovat olleet kaikkea nopeista kahvikupillisista monen tunnin illanistujaisiin isossa porukassa. En sanoisi että mitkään treffeistä olisi ollut mitään ihan hirveitä, mutta ehkä tämän vuoden takaisen episoidin voisi jo kertoa.

Olin jutellut Tinderissä erään taitelijan kanssa. Yhteinen tuttava vakuutti hänen olevan erikoisuudestaan huolimatta oikein kiva ja tutustumisen arvoinen tyyppi. Menin sitten eräs arki arki-ilta teelle hänen luokse. Näkeminen oli jännittänyt häntä sen verran, että hän oli ottanut viinipullon verran rohkaisevaa (mitä en vielä tässä vaiheessa tiennyt). Hän vaikutt symppikseltä ja oli ihan mukava. Olimme aiemmin jutelleet siitä, kuinka hän oli aika ujo eikä esimerkiksi ikinä ollut uskaltanut laulaa karaokessa. Yhtäkkiä hän ehdotti että menisimme vastapäiseen karaokebaariin, hän haluaisi laulaa. Olin kuullemma saanut hänet tuntemaan itsensä varmemmaksi.

Menimme sitten lähes tyhjään baariin, jossa oli lisäksemme vain alkoholisoitunut kantisporukka. Deittini valitsi biisikseen Kari Tapion Juna Kulkee kappaleen. Koska jonoa ei ollut, pääsi hän heti laulamaan. Hän antoi puhelimensa minulle ja pyysi minua kuvaamaan laulunsa. Kappale alkoi, hän oli selin yleisöön, minä aloin kuvaamaan, mutta mitään ei tapahtunut. Laulun sanat alkoivat vilisemään ruudulla, mutta hän ei laulanut. Seisoi siinä vain mikrofoni suunsa edessä. Jatkoin hetken kuvaamista, mutta jonkin ajan päästä vain kiusaantuneena lopetin ja menin takas pöytään. Hän seisoi siellä laulupaikalla koko neljäminuuttisen ihan hiljaa selin. Kappaleen jälkeen hän meni suoraan vessaan.

Tänä aikana minä sain jo seuraa viereisen pöydän seurueelta. Yksi naisista tuli pöytääni ennustamaan ja piirtämään minusta muotokuvaa. Hetken päästä deittinikin saapui takaisin seuraan. Yritin jutella hänelle jotain, mutten saanut oikein mitään vastausta. Ajattelin että juon juomani loppuun, ja lähden sitten kotiin. Yhtäkkiä deittini alkaa oksentamaan. Poispäin pöydästä, ihan keskelle tyhjän ja hiljaisen baarin lattiaa. Siinä vaiheessa minä pinkaisen pöydästä pois äkkiä vessaan. Meillä on takit samassa narikassa, enkä siis voi vain lähteä pois.

Olen vessassa ja soitan paniikkipuheluita kavereilleni. Olen selvinpäin tyhjässä karaokebaarissa ja deittini oksentaa, enkä voi lähteä pois, apua mitä mä teen!!? Lopulta en voi muuta kun tulla ulos vessasta. Poika on siivonnut itse oksennuksensa lattialta ja odottelee minua nolona, mutta jo parempivointisen näköisenä. On torstai-ilta, kello puoli yhdeksän illalla. Sellaiset treffit sitten.

Ja onhan näitä. Istuin myös kerran sohvalla ja katsoin kun tyyppi sahasi puurimoja yli tunnin, sanomatta mitään. Tai kun olin sopinut että törmään erään kivan pojan kanssa festareilla ja törmäsimmekin – kun hän oli täysin alasti hypimässä punkkeikan eturivissä. Tai kun eräällä oli oma teepussi mukana kahvilassa, koska pelkkä kuuma vesi on halvempaa. Tai kun palasin pizza-treffeiltä kotiin ja huomasin hampaideni välissä maailman isoimman palan rucolaa.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

MITEN MÄ ENÄÄ OSAAN?

19/03/2015

imageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimage

Sitä kun rapsuttaa vanhan Lundian liukuoviin kiinni lakattua paperia irti ties kuinka monetta tuntia, ehtii miettiä kaikenlaista. Kuten että jaksaisiko sitä aamulla mennä lenkille, mitäs jos eksyn keskuspuistoon enkä jaksa enää kotiin, näkeekö jostain tarkkaan paljonko kaloreita tietyissä viineissä on, tai miltä vuotavan hanan korjaamaan tuleva putkimies näyttää kun puhelimessa kuulosti kivalta tai että runkkaakohan joku oikeasti ajatellen mua kuten eräs kaverini kerran erään epäonnistuneen miesjutun jälkeen yritti lohduttaa tai sitä että olen ollut sinkkuna yli kaksi vuotta ja kolme kuukautta.

Ja siitä päästään sitten ajatukseen, joka yllättäen tuotti minussa pienoisen paniikintunteen, mitäs jos oikeasti löydän jonkun, miten osaan olla sen kanssa!? Sitä kun parissa vuodessa ehtii tottua aika hyvin siihen että saa tehdä ihan mitä haluaa. Ei tarvitse miettiä sitä toista sitten yhtään. Voi syödä mitä haluaa, milloin haluaa, missä haluaa, miten haluaa ja kuinka paljon haluaa… Nukkua miten haluaa, miten haluaa, mennä miten haluaa, missä haluaa, kenen kanssa haluaa, tulla miten haluaa… Tajusitte pointin. Apua, entäs sitten kun niskassa hönkii joku, joka kyllästyneenä tiedustelee vaikka että aijonko rapsuttaa tuota paperia tuosta ovesta vielä pitkäänkin. Tai moralisoi aleshoppailuja, tai puuttuu sisustukseen tai haluaa ylipäätään jotain mitä minä en. Hullua miten itsenäiseksi sitä muuttuu ja kangistuu omiin tapoihinsa nopeasti.

Näin kevään tullen miehetkin taas tuntuvat kaivautuvan ulos koloistaan osoittamaan kiinnostustaan. Ja nyt asiat ovatkin kääntyneet päälaelleen. Treffikutsuun tekee mieli vastata että sori, lupasin jo viettää hauskaa ja romanttista koti-iltaa yhden toisen kanssa. (Sen nimi on Netflix.) Aina ennen olen sanonut että olispa mulla poikaystävä. Nyt mietin että, apua jos saan poikaystävän! En mä saa sitä pysymään mun luona paria viikkoa kauempaa. Ellei se sitten ole tosi rakastunut. Ja kiltti. Ja sopeutuvainen. Ja kuuro. Ja hullu. Ja hölmö. Ja avaruusolio. Vai haluanko edes että se pysyy.

Tällaisia torstai-illan mietteitä.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.