Otteeni arkikuva-postausten julkaisun kanssa on vähän lipsunut, mutta puolustuksesi kerrottakoon nyt ainakin se, että olin viikonlopun Berliinissä, eikä Airbnb kämppämme wifi jaksanut ladata näitä kuvia. Postaus ja muutama ravintolasuositus Berliinistä on siis tulossa myös myöhemmin, mutta palataan ensin tähän reilun viikon takaiseen Tahkon laskettelureissuumme ja toimikoot nämä myös samaisen viikon arkikuvina (ainakin tuo viimeinen kuva).

Tämä oli minun ja poikien toinen kerta Tahkolla. Kuten edelliselläkin kerralla, pojat kehittyivät laskettelussa todella huimaa tahtia ja Kaapo laskikin tällä kertaa ihan kaikki Tahkon mäet. Me olimme Myyn kanssa muutamana päivänä mukana rinteessä katsomassa kun muut laskivat, mutta muuten vietimme pääosin rauhallista aikaa keskenämme aina sen aikaa mökillä. Se oli ihanaa. Iltaisin lämmitettiin aina sauna ja syötiin hyvin. Meidän perheen lisäksi mukana oli kaveriperhe, jossa samanikäiset pojat.

Mäenlaskun ja saunomisen lisäksi viikkoon mahtui punaisia poskia, villakalsareita, piirtelyä, paljon lukemista, lumihangessa nakuna pyörimistä, pikavauhdilla sairastettu oksennustauti, samasta syystä 90 asteessa pestyn ja muotonsa muuttaneen pehmolelu-Ahman imettelyä, afterkissä pöydällä tanssimista, auringonpaistetta ja lumisadetta, nuotiolla paistettua makkaraa ja kuumaa kaakaota.

Joku pieni laskettelukärpäinen pisti tällä reissulla myös minuakin. Koulun ja kavereiden kanssa käytiin kyllä jonkun verran laskettelemassa aikoinaan, mutta jos muistan oikein, niin viime kerrasta onkin vierähtänyt reippaasti yli kymmenen vuotta. Kun muut olivat mäessä ja Myy päikkäreillä, löysinkin itseni katselemasta Youtubesta laskettelu-opetusvideoita. Kai se on sitten viimeistään ensi vuonna sitten vain rohkaistuttava ja mentävä mukaan. Ollaan sitten Myyn kanssa samalla tasolla, sillä ei mene kauaa kun hänkin tuolla viilettää.

Toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Fazer Leipomot Oy kanssa
Postaus sisältää arvonnan!

Meidän kuusihenkisestä perheestä osa noudattaa FODMAP-ruokavaliota toiminnallisen suolistovaivan vuoksi. Ruokavalio helpottaa oireita, mutta saattaa välillä tuntua vähän suppealta. Aluksi olikin haastetta keksiä ruokia jotka sopivat kaikille, mutta yllättävän nopeasti sitä tottui välttämään sopimattomia ruoka-aineita. On jo pelkästään päivittäistä arkea helpottava tekijä, että kaikki syövät samaa ruokaa. Yhdenkin perheenjäsenen herkkyys jollekin ruoka-aineelle on koko perheen asia.

Vaikka muuten koko perheen ruokavalio on sama, niin tähän asti leivät meillä kuitenkin ovat olleet erit. Lähikaupoistamme ei nimittäin ole löytynyt kun kahta merkkiä saman makuista kauraleipää, joka olisi sopinut FODMAPiin. Muutama viikko sitten tähän tuli kuitenkin muutos, kun uudet Fazerin Vatsaystävälliset* Leivät rantautuivat myös meidän aamupalapöytäämme. Oli itseasiassa aika iso ja tärkeä juttu, että pystyimme kaikki syömään myös samaa leipää ja vieläpä useampaa vaihtoehtoa.

Herkkävatsaistenkaan ei siis välttämättä tarvitse jättää leipää pois kokonaan ruokavaliostaan, Fazer Vatsaystävälliset* Leivät ovat lempeitä vatsalle ja sopivat tosiaan jopa FODMAP-ruokavalioon. Tuoteperheeseen kuuluu neljä erilaista herkullista leipää, joista uusin tulokas on Vatsaystävällinen* Hiivaton Siemenleipä. Sen leivontaan ei ole käytetty lainkaan jauhoja tai leivinhiivaa. Jo yksi vuokamaisen leivän pala on tuhti ja täyttävä, sillä se on täynnä hyvää tekeviä siemeniä, jyviä sekä kauraa. Muita sarjaan kuuluvia leipiä ovat ruis, kaura ja gluteeniton sämpylä. Ihanaa vaihtelua siis!

Ylipäätään kaikista maailman leivistä oma suosikkini on ruis, ja niin näistäkin. Fazer Vatsaystävällinen** Ruis on sellainen ihanan jälkiuunimainen ja todella herkullinen. Ja mikä parasta (miten tämän nyt sanoisi korrektisti), noh, se ei oman kokemukseni mukaan pieretä, kuten ruisleivät yleensä! Fazer Vatsaystävällinen** Ruis on maailman ensimmäinen ruisleipä, jonka FODMAP- hiilihydraattipitoisuutta on alennettu. Ainutlaatuinen, Fazerin innovaatioon perustuva taikinajuuri pilkkoo suuren osan FODMAPeista pois, jolloin leipä sopii useammalle herkkävatsaiselle kuin tavallinen ruisleipä.

Viljoista saatavat kuidut tekevät hyvää vatsalle ja siksi on ihanaa että myös herkimmille löytyy useampia vaihtoehtoja, joita ihan koko perhe voi yhdessä syödä.

Arvonta! Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolen muita herkkävatsaisia? Jätä kommentti omiin kokemuksiin liittyen ja olet mukana Fazerin tuotepaketin arvonnassa! Arvonta päättyy 24.2.2019.

* Lue lisää: Fazer.fi/vatsaystavallinen
** Kalsium edistää ruoansulatusentsyymien normaalia toimintaa osana tasapainoista ja monipuolista ruokavaliota ja terveitä elämäntapoja. Tuotteessa on kalsiumia 140 mg/100 g, mikä on 18 % päivittäisen saannin vertailuarvosta.
*** Kaurajyvän kuitu edistää vatsan normaalia toimintaa osana tasapainoista ja monipuolista ruokavaliota ja terveitä elämäntapoja. Kaurajyvän kuitua on tuotteessa 6,0 g/100 g

Tällä viikolla Myyllä oli viisikuukautisneuvola. Vaikka neuvolakäynneillä ei yleensä tapahdu mitään kummempaa, on siellä kiva käydä molempien vanhempien voimin aina kun vain mahdollista. Tällä kertaa tuli kuitenkin rokotuksia ja meillä oli myös asiaa allergioista, joten kiva että päästiin molemmat yhdessä käynnille.

Olenkin muutenkin huomannut, että vauvan synnyttyä minulle on entistä tärkeämpää tehdä asioita yhdessä. Niiden ei tarvitse tällä hetkellä olla mitään sen neuvolassa tai kaupassa käyntiä ihmeellisempiä juttuja, tärkeämpää on se, että teemme yhdessä. Tiiminä. Se oikeasti tekee todella hyvää parisuhteelle, vaikka saattaakin kuulostaa vähäpätöiseltä jutulta.

Neuvolan jälkeen meillä on ollut tapana käydä hoitamassa myös muita asioita. Meidän vakkari on yleensä apteekki, posti, kauppa ja usein napataan myös jotain ruokaa, yleensä nepalilaista, mukaan. Kuten tälläkin kertaa.

Vähän ennen vuodenvaihdetta Myy oppi kääntymään selältä vatsalleen, mutta etenkin nyt viime päivinä tuntuu hän todella hoksanneen uuden taitonsa. Sen lisäksi, että hän pääsee pyörien liikkumaan vaarallisen nopeasti sängyn laidalta toiselle, pääsee hän sitä nyt myös ryömien! Onneksi tätä taitoa hänen täytyy vielä vähän treenata, sillä minä en ole vielä valmis!

Vauvojen kehitys ensimmäisen vuoden aikana on huimaa ja ainakin omien lasten kohdalla aiemminkin uudet taidot ovat seuranneet nopeasti toisiaan. Muistan elävästi sen, kun Kaapo oppi yhtenä aamuna ryömimään, samana iltana konttaamaan ja kahden viikon päästä siitä hän jo käveli.

Pikkuhiljaa pitäisi siis ihan oikeasti alkaa miettimään kodin vauvaturvallisuutta myös ihan käytännön tasolla. Vaikka olemmekin alusta saakka puhuneet isommille lapsille siitä, että mitään pikkuleleluja ei saa jättää minnekkään vauvan ulottuville, niin vasta nyt alan tajuamaan, että myös minulla on aika paljon petrattavaa myös asian suhteen.

On sähköjohtoja, pyödiltä ja ikkunalaidoilta helposti alas vedettävää tavaraa, takka täynnä hiiltä ja eteisen matolla pikkukiviä. Puhumattakaan kaikista pontentiaalista kiipeämis -ja putoamispakoista, Oskun levykokoelmasta tai seinää vasten vapaana nojaavasta jättipeilistä.

Vauvaa ei siis enää uskalla jättää hetkeksikään vartioimatta, ei varsinkaan mihinkään mistä olisi mahdollista pudota. Mieleeni on tullut myös muistoja poikien vauvavuosista. Sitä kun kaikkialle ehtivän vauvan kävi tasaisin väliajoin nostamassa keskelle olohuoneen lattiaa, jotta its ehti nopeasti jonkun jutun, ennen kun piti taas rientää siirtämään vauva ”pahanteosta” keskelle huonetta. Parhaimmillaan vauva piti joskus nostaa hetkeksi leikkimään pinnasänkyynsä. Kunnes oppi kiipeämän sieltäkin pois…

Kun vauva tulee taloon se on suuri muutos ihan kaikille perheenjäsenille. Aikoinaan, kun Elvis syntyi, Kaapo oli juuri täyttänyt kaksi vuotta ja silloin se ikäero oli tosi hyvä. Toki kahden pienen kanssa on rankkaa, mutta silloin säästyimme täysin kaikenlaisilta mustasukkaisuuksilta. Toki myös vanhemman lapsen rauhallinen ja empaattinen luonne saattoi auttaa asiaan, mutta mietin usein että tilanne olisi saattanut olla ihan erilainen vaikkapa kolmen vuoden ikäerolla.

Nyt kun pojat ovat vauvaa lähes 9 -ja 7 vuotta vanhempia, en myöskään odottanut näin isoilla ikäeroilla tulevan mitään vaikeaa mustasukkaisuutta. Eikä sellaista tosiaan ole ollutkaan.

Välillä kuitenkin huomaan ettei aikani riitä kaikille, mutta se oli etukäteen tiedossa – myös vanhemmille lapsille. He sekä ymmärtävät että hyäksyvät sen, että vauva tarvitsee paljon huomiota ja että hän ei voi myöskään odottaa vuoroaan samalla tavalla. Silti välillä, muutaman kerran, on tuntunut kurjalta etten pysty antamaan ja olemaan ihan samalla tavalla kun ennen. Etenkin kun vauvan syntymä sattui muutenkin uuteen elämänvaiheeseen, koulujen alkamisen kanssa samaan aikaan.

No miten pojat ovat sitten muuten suhtautuneet uuteen pikkusiskoon? He ovat aivan haltioissaan. On niin ihana seurata vierestä miten he katsovat vauvaa, menevät aina kotiin tullessaan suoraan hänen luokseen ja kuinka he mielellään auttavat kaikessa vauvaan liittyvässä. Kuten etukäteen uumoilinkin, heistä on jo nyt ollut myös suuri apu vauvan viihdyttämisessä ja pienten askareiden hoitamisessa.

Suojeluvaistokin on heti ollut ihan huipussaan. Heti jos vauva parahataa, molemmat säntäävät hänen luokseen. Vauvan nimeä ja siitä mahdollisesti koulussa väännettäviä nimimuunnoksia mietittäessä he molemmat myös tulivat yhteistuumin siihen tuolokseen, että kenellekkään edes pikkusiskon kiusaamista ajattelevalle ei jää epäselväksi ketä häntä suojelee. Säälin myös jo etukäteen kaikkia poikaystäväehdokkaita.

Kaikki on siis mennyt lasten osalta ihanasti. Heillä on ollut alusta saakka yhdessä hyvä meno ja oli ihana huomata miten yhtälailla he kiintyivät ja ihastuivat vauvaan. Hän oli heille heti hyvin tärkeä ja rakas. On mielenkiintoista nähdä minkälainen suhde sisaruksille vuosien saatossa muodostuu. Ihanat sisko ja veljet!