KOKO PERHEEN VATSAYSTÄVÄLLISET

17/02/2019


Toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Fazer Leipomot Oy kanssa
Postaus sisältää arvonnan!

Meidän kuusihenkisestä perheestä osa noudattaa FODMAP-ruokavaliota toiminnallisen suolistovaivan vuoksi. Ruokavalio helpottaa oireita, mutta saattaa välillä tuntua vähän suppealta. Aluksi olikin haastetta keksiä ruokia jotka sopivat kaikille, mutta yllättävän nopeasti sitä tottui välttämään sopimattomia ruoka-aineita. On jo pelkästään päivittäistä arkea helpottava tekijä, että kaikki syövät samaa ruokaa. Yhdenkin perheenjäsenen herkkyys jollekin ruoka-aineelle on koko perheen asia.

Vaikka muuten koko perheen ruokavalio on sama, niin tähän asti leivät meillä kuitenkin ovat olleet erit. Lähikaupoistamme ei nimittäin ole löytynyt kun kahta merkkiä saman makuista kauraleipää, joka olisi sopinut FODMAPiin. Muutama viikko sitten tähän tuli kuitenkin muutos, kun uudet Fazerin Vatsaystävälliset* Leivät rantautuivat myös meidän aamupalapöytäämme. Oli itseasiassa aika iso ja tärkeä juttu, että pystyimme kaikki syömään myös samaa leipää ja vieläpä useampaa vaihtoehtoa.

Herkkävatsaistenkaan ei siis välttämättä tarvitse jättää leipää pois kokonaan ruokavaliostaan, Fazer Vatsaystävälliset* Leivät ovat lempeitä vatsalle ja sopivat tosiaan jopa FODMAP-ruokavalioon. Tuoteperheeseen kuuluu neljä erilaista herkullista leipää, joista uusin tulokas on Vatsaystävällinen* Hiivaton Siemenleipä. Sen leivontaan ei ole käytetty lainkaan jauhoja tai leivinhiivaa. Jo yksi vuokamaisen leivän pala on tuhti ja täyttävä, sillä se on täynnä hyvää tekeviä siemeniä, jyviä sekä kauraa. Muita sarjaan kuuluvia leipiä ovat ruis, kaura ja gluteeniton sämpylä. Ihanaa vaihtelua siis!

Ylipäätään kaikista maailman leivistä oma suosikkini on ruis, ja niin näistäkin. Fazer Vatsaystävällinen** Ruis on sellainen ihanan jälkiuunimainen ja todella herkullinen. Ja mikä parasta (miten tämän nyt sanoisi korrektisti), noh, se ei oman kokemukseni mukaan pieretä, kuten ruisleivät yleensä! Fazer Vatsaystävällinen** Ruis on maailman ensimmäinen ruisleipä, jonka FODMAP- hiilihydraattipitoisuutta on alennettu. Ainutlaatuinen, Fazerin innovaatioon perustuva taikinajuuri pilkkoo suuren osan FODMAPeista pois, jolloin leipä sopii useammalle herkkävatsaiselle kuin tavallinen ruisleipä.

Viljoista saatavat kuidut tekevät hyvää vatsalle ja siksi on ihanaa että myös herkimmille löytyy useampia vaihtoehtoja, joita ihan koko perhe voi yhdessä syödä.

Arvonta! Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolen muita herkkävatsaisia? Jätä kommentti omiin kokemuksiin liittyen ja olet mukana Fazerin tuotepaketin arvonnassa! Arvonta päättyy 24.2.2019.

* Lue lisää: Fazer.fi/vatsaystavallinen
** Kalsium edistää ruoansulatusentsyymien normaalia toimintaa osana tasapainoista ja monipuolista ruokavaliota ja terveitä elämäntapoja. Tuotteessa on kalsiumia 140 mg/100 g, mikä on 18 % päivittäisen saannin vertailuarvosta.
*** Kaurajyvän kuitu edistää vatsan normaalia toimintaa osana tasapainoista ja monipuolista ruokavaliota ja terveitä elämäntapoja. Kaurajyvän kuitua on tuotteessa 6,0 g/100 g


48 Responses to “KOKO PERHEEN VATSAYSTÄVÄLLISET”

  1. Avatar Miu sanoo:

    Näytät niin nuorelta ja freesiltä, ja vauvakin jo istuu pöydän ääressä! Tulee ihan kevätfiilis itellekin!

    • Avatar Jenni sanoo:

      Kyllä valitettavasti vatsavaivat tuttuja täälläkin :( Rakastan hyvää ruisleipää ja siitä luopuminen on ollut vaikeinta heti kahvin jälkeen.

  2. Avatar Riikka sanoo:

    Meillä syödään nykyään pääsääntöisesti 100% kauraleipää siksi että se tuntuu sopivan vatsalle paremmin. Rakastan ruisleipää, joten täytyypä kokeilla näitä vatsaystävällisempiä vaihtoehtoja.

  3. Avatar sitruuna sanoo:

    Äitini kärsii suolistosairaudesta, mutta on joskus vähän huono noudattamaan ruokavaliota. Jos voittaisin, koittaisin ispiroida hänet vatsaystävällisemmän leivän pariin!

  4. Avatar Laura H. sanoo:

    Kauraleipää kehiin! Vatsa kiittää!

  5. Avatar Mee sanoo:

    Juurikin tämän vaivan vuoksi pystyn syömään vain kahta eri kauraleipää ja arvata saattaa että kyllästyttää jo… jos ruisleipää haluaa niin se on reissumiehen tositummaa mutta ei todellakaan paljoa sitäkään. Vaivasta kärsinyt noin 20vuotta mutta kun mikään ei tunnu sopivan. Siksi tämä kiinnitti huomioni 😊

  6. Avatar Margareta sanoo:

    Kauraleipä on ihan parasta!

  7. Avatar Kukka sanoo:

    Kyllä löytyy… Ja siksi joutuu aina miettimään syömisensä, myös leipänsä.

    Vatsan toiminta vaikuttaa kuitenkin koko kehon hyvinvointiin ja siitä on hyvä pitää huolta.

  8. Avatar Emmi sanoo:

    Fodmapilla täälläkin vedellään, 100% kauraleivät ilman ruista, vehnää ja ohraa on ne mun valinnat. Sillon tällön on pystyny vetäsemään siivun Fazerin vatsaystävällistä ruisleipää ♥️

  9. Avatar Huxley sanoo:

    Fodmap-ruokavalio on tuttu tässäkin taloudessa! Olin niin innoissani näistä uutuuksista, koska pidemmän päälle niiden samojen 100% kauraleipien puputtaminen on alkanut kyllästyttää. Ihanaa saada vähän vaihtelua! Ihastuin ikihyviksi tuohon viljattomaan siemenleipään, joten siitä tuli uusi suosikkini. Muita Fazerin vatsaystävällisiä leipiä en ole vielä ehtinyt testaamaan.

  10. Avatar AnnaMm sanoo:

    Vatsavainen on täälläkin … pitääpä kokeilla noita uutuuksia. Ruisleipä on vaan niin hyvää voilla, mutta vatsa ei oikein tykkää.

  11. Avatar Janmaaru sanoo:

    Hyvän näköisiä leipiä! Herkkävatsaisuus on meidän arjessa tuttua ja on Ihanaa, että tällaisia leipiä on tehty. Saa vaihtelua :-)

  12. Avatar markku sanoo:

    kyllä! ruisleivästä luopuminen on ollut mitä ikävintä. :(

  13. Avatar Milena sanoo:

    Lähiaikoina paljon vatsavaivojen kanssa tapelleena samaistun hyvin tuohon, että paria kauraleipää vaan uskaltaa syödä. Tuo ruisleipä täytyy ehdottomasti ottaa testiin! :)

  14. Avatar mummo sanoo:

    moi kauraa se olla pitää ja mummon vatsa kiittää ..löysin vasta kaurajälkkärin ja ei pieretä ja vatsa kiittää .

  15. Avatar Kaisa sanoo:

    Herkkävatsainen täälläkin… Yllättäen kaikkein vaikeinta on ollut ruisleivästä luopuminen.

  16. Avatar Rose sanoo:

    Kauraleipä on kyllä ottanut paikkansa arjen ykkösleipänä, ruisleipää tulee syötyä enää harvoin.

  17. Avatar K sanoo:

    Tykkään tosi paljon ruisleivästä, mutta vatsani ei varsinkaan aamuisin oikein tykkää siitä. Näitä uutuuksia olis ihana kokeilla!

  18. Avatar Enni sanoo:

    Maistaisin näitä mielelläni! Ps. Linkki: ”Arvonta päättyy 24.2.2019.” ei toimi! :O

  19. Avatar Henna sanoo:

    Lidlin kaurasydänleipä paistopisteestä on hyvä ja tuntuu sopivan vatsalle hyvin. Ruisleipää söisin mielellään, mutta se ei sovi vatsalle.

  20. Avatar Vatsalle leipää sanoo:

    Keliaakikkona pitäisi testata tuo gluteeniton uutuus ja perheen Crohnin tautia sairastava vois testata muut leivät uutuuksista 😊

  21. Avatar jasmin sanoo:

    Ei mulla, mutta miehellä. Itse olen herkkäuninen ja enemmän kuin kolmikuinen vauva öitäni häiritsee vieressä piereskelevä mies. Ruis on jo jätetty pois ruokavaliosta, vaikka aina mun leipien perään haikailee. Pitänee siis tutustua näihin. 👍

  22. Avatar Laura sanoo:

    Voi täällä kärsitään myös kaikenlaisista vatsaoireista ja joudun välttelemään leipää. Suurena leivän ystävänä olenkin yrittänyt löytää näitä Fazerin leipiä pienestä kotikaupungistani, mutta ne eivät ole ilmeisesti vielä meille rantautuneet.

  23. Avatar Jnma sanoo:

    Itselläni ei vatsa juurikaan reagoi viljoihin, mitä nyt vehnä lisää hieman turvotusta. Mutta miehellä usein tulee vatsa kipeäksi jos syö aamulla leipää. Pitäisikin ehkä kokeilla näitä vatsaystävällisiä, josko tästä apu ongelmaan, eikä tarvisi aamupalan alle vetäistä ensin puolta litraa kahvia. Sekään tuskin kovin vatsaystävällistä pitkässä juoksussa :D

  24. Avatar Kaija sanoo:

    suolistosairauden myötä viljatuotteet poissa ruokavaliosta, tuo gluteeniton vois maustua

  25. Avatar Riina sanoo:

    Olin tosi positiivisesti yllättynyt tuosta vuokaleivästä! Oli super hyvää, vaikken varsinaisesti tarvitse mitään herkän vatsan leipää niin vakkariksi jäi.

  26. Avatar Heidi sanoo:

    Uutuudet löysi viikonloppuna jo meidänkin pöytään, suu ja etenkin vatsa tykkää! Siemenleipä oli herrrrkullista.

  27. Avatar Heidi sanoo:

    Uutuudet löysi viikonloppuna jo meidänkin pöytään, suu ja etenkin vatsa tykkää! Siemenleipä oli herrrrkullista.

  28. Avatar Maria sanoo:

    Täällä yksi myös. Kauraleivät kovassa käytössä meidän pöydässä. Parasta !

  29. Avatar Virveli sanoo:

    Kauraleipään olen pääosin siirtynyt, sillä ruis tuntuu olevan liian rasittavaa vatsalle. Näitä Fazerin uutuuksia täytyy kokeilla. Tuo ruis ja kaura on jo aiemmin hyväksi havaittu. 👍

  30. Avatar Elina sanoo:

    Kauraleipä sopii omalle vatsalle parhaiten, mielenkiinnolla tutustun näihin tuotteisiin!

  31. Avatar Jonna sanoo:

    Vatsa oireilee niin herkästi, etten heti uskalla juosta maistamaan tuota ruisuutuutta. Mieli tekis. Jospa kokeilis ensin neljäsosa palasta ja seuraavana päivänä lisää.

  32. Avatar Petra sanoo:

    Olen jo pari vuotta ollut syömättä oikeastaan leipää, johtuen juuri vatsavaivoista. Noita uusia leipiä täytyy kyllä testata! 👍😊

  33. Avatar Riina sanoo:

    Keliaakikkona n 7v. Noita gluteenittomia uutuuksia voisinkin maistaa :-) kivaa että tulee uutuuksia myös gluteenittomista tuotteista.

  34. Avatar Sennu sanoo:

    Itse sain vuosi sitten diagnoosin ärtyneestä suolesta ja vaikkei minun lääkärini mukaan tarvitsekaan noudattaa FODMAP-ruokavaliota, olen kuitenkin kiinnostunut kokeilemaan kaikenlaisia vatsaystävällisiä uutuuksia. Vatsa- ja suolisto-oireet ovat viime vuosina lisääntyneet niin rajusti, että on hienoa nähdä herkkävatsaisille sopivan tuotevalikoiman kasvavan :)

  35. Avatar Jades sanoo:

    Kyllä. Herkkävatsaisuutta on!

  36. Avatar HANNA sanoo:

    Jos tulee syötyä liikaa gluteenia, voi vatsaa vähän kivistää ja turvottaa. Mies on vielä herkempi ja suolisto reagoi jatkuvasti. Olis kiva päästä kokeileemaan näitä leipiä!

  37. Avatar Johanna sanoo:

    Mieheni on herkkävatsainen, muttei aina malta noudattaa foodmap-ruokavaliota, mikä soveltuisi kyllä ehdottomasti parhaiten hänelle. Näitä leipiä kyllä ehdottomasti testattava, maistuisi taatusti lapsillekin.

  38. Avatar katarina sanoo:

    Fodmappia noudattaisin, jos vaan itsekuri riittäis. Ruisleipä on ihanin leipä maailmassa, vaikka se kipeyttääkin vatsan. Täytyy testata näitä uutuuksia :)

  39. Avatar Ellu sanoo:

    Näyttää aika hyvälle kuvissa leivät. Varsinkin vaalea hiivallinen leipä saa mahan turpoamaan palloksi, vähä niinku ois raskaana :D On kyllä maisteltava näitä, josko oisi leipä pulma nyt ratkaistu?!

  40. Avatar Emmi sanoo:

    Oi, näyttääpä hyviltä! Mulla itsellä turvottaa leipä aivan mahdottomasti, ja vatsa on kuin pallo. Ei kiva :D mutta onneksi on tullut markkinoille näitä vatsaystävällisiä leipiä, täytyy ottaa testiin!

  41. Avatar Tuija sanoo:

    Minulla vatsa reagoi herkästi ja pyrinkin välttelemään etenkin vehnää ja ruista. Uudet leipävaihtoehdot kiinnostavat aina :)

  42. Avatar Mia sanoo:

    Poikani, pian 10, on pienempänä kärsinyt jos jonkin moisista vatsavaivoista. Suurimpina harmeina maitoallergia, sitrusallergia ja yliherkkyys monille lisäaineille. Tämän lisäksi on kova jännittämään—vatsallaan. Edelleen monia ruokia täytyy välttää tai seuraa itkua ja vessareissuja, kun vatsa on sekaisin ja kouristelee. Leivät ovat yksi hankaluus. Itse voin elää hyvinkin ilman leipää, mutta poika rakastaa sitä! Harmiksi, monikaan leipä ei hänelle sovi.

  43. Avatar Hiisukas sanoo:

    Meillä ei isompia ongelmia, korkeintaan hyvin satunnaisesti. Leipäuutuuksia on kiva kokeilla.

  44. Avatar Marine sanoo:

    Tosi paljon varmasti arkea helpottaa kun leipää löytyy lähikaupasta ja kaikki voivat sitä syödä :).
    Meillä mies on herkkävatsainen, testeissä ei ole löytynyt allergioita. Mutta olen alkanut suosimaan kauratuotteita ( leipää, kaurakermaa, nyt uutuutena kauraporkkanapasta).

  45. Avatar JennaO sanoo:

    vatsa turpoaa normileivästä usein niin, että näyttää kun olisin saamassa kolmoset :D

  46. Avatar Sera sanoo:

    Kauraleipä on kyllä hyvää ja pitää tosiaan testailla noita uutuuksia!

  47. Avatar Eeva sanoo:

    Olen herkkävatsainen, vaikka mitään ei kyllä ole todettu. Fodmap-leipää olen testannut ja vatsa tuntui tykkäävän.