KOKO PERHEEN VATSAYSTÄVÄLLISET

17/02/2019


Toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Fazer Leipomot Oy kanssa
Postaus sisältää arvonnan!

Meidän kuusihenkisestä perheestä osa noudattaa FODMAP-ruokavaliota toiminnallisen suolistovaivan vuoksi. Ruokavalio helpottaa oireita, mutta saattaa välillä tuntua vähän suppealta. Aluksi olikin haastetta keksiä ruokia jotka sopivat kaikille, mutta yllättävän nopeasti sitä tottui välttämään sopimattomia ruoka-aineita. On jo pelkästään päivittäistä arkea helpottava tekijä, että kaikki syövät samaa ruokaa. Yhdenkin perheenjäsenen herkkyys jollekin ruoka-aineelle on koko perheen asia.

Vaikka muuten koko perheen ruokavalio on sama, niin tähän asti leivät meillä kuitenkin ovat olleet erit. Lähikaupoistamme ei nimittäin ole löytynyt kun kahta merkkiä saman makuista kauraleipää, joka olisi sopinut FODMAPiin. Muutama viikko sitten tähän tuli kuitenkin muutos, kun uudet Fazerin Vatsaystävälliset* Leivät rantautuivat myös meidän aamupalapöytäämme. Oli itseasiassa aika iso ja tärkeä juttu, että pystyimme kaikki syömään myös samaa leipää ja vieläpä useampaa vaihtoehtoa.

Herkkävatsaistenkaan ei siis välttämättä tarvitse jättää leipää pois kokonaan ruokavaliostaan, Fazer Vatsaystävälliset* Leivät ovat lempeitä vatsalle ja sopivat tosiaan jopa FODMAP-ruokavalioon. Tuoteperheeseen kuuluu neljä erilaista herkullista leipää, joista uusin tulokas on Vatsaystävällinen* Hiivaton Siemenleipä. Sen leivontaan ei ole käytetty lainkaan jauhoja tai leivinhiivaa. Jo yksi vuokamaisen leivän pala on tuhti ja täyttävä, sillä se on täynnä hyvää tekeviä siemeniä, jyviä sekä kauraa. Muita sarjaan kuuluvia leipiä ovat ruis, kaura ja gluteeniton sämpylä. Ihanaa vaihtelua siis!

Ylipäätään kaikista maailman leivistä oma suosikkini on ruis, ja niin näistäkin. Fazer Vatsaystävällinen** Ruis on sellainen ihanan jälkiuunimainen ja todella herkullinen. Ja mikä parasta (miten tämän nyt sanoisi korrektisti), noh, se ei oman kokemukseni mukaan pieretä, kuten ruisleivät yleensä! Fazer Vatsaystävällinen** Ruis on maailman ensimmäinen ruisleipä, jonka FODMAP- hiilihydraattipitoisuutta on alennettu. Ainutlaatuinen, Fazerin innovaatioon perustuva taikinajuuri pilkkoo suuren osan FODMAPeista pois, jolloin leipä sopii useammalle herkkävatsaiselle kuin tavallinen ruisleipä.

Viljoista saatavat kuidut tekevät hyvää vatsalle ja siksi on ihanaa että myös herkimmille löytyy useampia vaihtoehtoja, joita ihan koko perhe voi yhdessä syödä.

Arvonta! Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolen muita herkkävatsaisia? Jätä kommentti omiin kokemuksiin liittyen ja olet mukana Fazerin tuotepaketin arvonnassa! Arvonta päättyy 24.2.2019.

* Lue lisää: Fazer.fi/vatsaystavallinen
** Kalsium edistää ruoansulatusentsyymien normaalia toimintaa osana tasapainoista ja monipuolista ruokavaliota ja terveitä elämäntapoja. Tuotteessa on kalsiumia 140 mg/100 g, mikä on 18 % päivittäisen saannin vertailuarvosta.
*** Kaurajyvän kuitu edistää vatsan normaalia toimintaa osana tasapainoista ja monipuolista ruokavaliota ja terveitä elämäntapoja. Kaurajyvän kuitua on tuotteessa 6,0 g/100 g


YHDESSÄ ILTAPALALLA

29/08/2016

Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with 2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 preset

Meitä pyydettiin mukaan Indiedaysin ja Fazerin kampanjaan, jonka keskiössä oli tällä kertaa yhdessä syöminen. Perheitä on erilaisia, on meidän kaltaisia modernimpia perheitä, perinteisiä ydinperheitä ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. Useasti perheen pariin ovat lämpimästi tervetulleet myös sukulaiset, ystävät tai naapurit. Oli perhe minkälainen tahansa, on yhdessäolo tärkeää.

Tiesittekö, että tutkitusti perheissä, joissa syödään yhdessä, voidaan paremmin? Tutkimukset osoittavat, että yhdessä syöminen voi suojata lapsen kehitystä ja pitää perhettä vahvemmin koossa. Vaikka kiireisessä arjessa ei olisi aina mahdollista varata aikaa perhepäivälliselle, on ehkä mahdollista varata aikaa yhteiseen iltapalaan tai syödä aamulla yhdessä?

Me istuimme siis viikon ajan joka ilta rauhassa yhdessä iltapalalle. Teemme itseasiassa usein miten niin, mutta tällä kertaa oikein ajatuksen kanssa. Yhteisille iltapaloille ei nimittäin otettu mukaan mitään keskittymistä häiritseviä asioita kuten kännyköitä, tabletteja, kameraa, leluja tai kirjoja. Eli blogikuvatkin otettiin vasta tämän viikon jälkeen.

Yhdessä syöminen tulisi nimittäin olla rauhallista ja mukavaa, jolloin ylimääräisiä juttuja ei edes kannata pöytään ottaa. Tiedän, että monissa perheissä vaikkapa lelujen tuominen pöytään on muutenkin kiellettyä. Meillä näin ei ole ikinä ollut, mutta oli kiva kokeilla sitä ja jatkamme ehdottomasti jatkossa ainakin yhden ruokailun ajan niin.

Parhaat hetket arjessa ovat mielestäni juurikin niitä ihan tavallisia juttuja, joissa kaikki ovat aidosti läsnä ja siinä hetkessä. Kyseessä ei siis tarvitse olla monen tähden hieno illallinen vaan se, kun iltapalapöydällä on läikkynyttä kaakaota ja harjoitellaan juuston höyläämistä samalla kun jutellaan päivän tapahtumista.

Tuntuu kivalta aloittaa yhdessä yötä vasten rauhoittuminen. Istua yhdessä alas pöytään. Sammuttaa koko päivän taustalla soinut radio. Viikon ajan aloitimme aina samalla tavalla. Kutsuin pojat iltapalalle ja sitten laitetaan ruoat yhdessä pöytään. Istutaan alas syömään ja samalla höpötellään niitä näitä. Yleensä päivän kuulumisia, mutta useasti aiheet rönsyilevät sitten vaikka ja minne. On varmasti paljon keskusteluja, joita ei olisi tullut käytyä ilman yhteistä ruokailuhetkeä. Syömisen jälkeen istuskelemme yhdessä niin kauan että kaikki ovat syöneet. On ihana antaa lapsille jakamatonta huomiota, mutta toki saada sitä myös itsekin. Voisin oikeasti sanoa, että jo viikon jälkeen tuntui että olemme vähän läheisempiä toisillemme.

Ehdottomasti jatketaan tätä tulevaisuudessakin. Eli ainakin yhden ruokalun ajan päivässä ollaan vain me, ilman ylimääräistä hätiköintiä, kiirettä tai somea. Suosittelen testaamaan viikon ajan, jos teillä ei ole vielä kyseinen tapa käytössä! Ja erityisen hauskaa siitä tekee jos kutsuu vaikkapa iltapalalle mukaan kavereita tai vaikka naapurin! Täältä muuten löytyy 50 erilaista Puikula-reseptiä arkeen, jos aina ei keksi mitä leivän päälle laittaisi.

Kertokaahan miten usein teillä syödään yhdessä? Joko perheen tai sitten ystävien, sukulaisten tai muiden tärkeiden ihmisten kanssa? Kaikkien vastanneiden kesken arvon kaksi Fazerin tuotepakettia. Arvonta päättyy 4.9 ja ilmoitan voittajille sähköpostitse.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.