Kun vauva tulee taloon se on suuri muutos ihan kaikille perheenjäsenille. Aikoinaan, kun Elvis syntyi, Kaapo oli juuri täyttänyt kaksi vuotta ja silloin se ikäero oli tosi hyvä. Toki kahden pienen kanssa on rankkaa, mutta silloin säästyimme täysin kaikenlaisilta mustasukkaisuuksilta. Toki myös vanhemman lapsen rauhallinen ja empaattinen luonne saattoi auttaa asiaan, mutta mietin usein että tilanne olisi saattanut olla ihan erilainen vaikkapa kolmen vuoden ikäerolla.
Nyt kun pojat ovat vauvaa lähes 9 -ja 7 vuotta vanhempia, en myöskään odottanut näin isoilla ikäeroilla tulevan mitään vaikeaa mustasukkaisuutta. Eikä sellaista tosiaan ole ollutkaan.
Välillä kuitenkin huomaan ettei aikani riitä kaikille, mutta se oli etukäteen tiedossa – myös vanhemmille lapsille. He sekä ymmärtävät että hyäksyvät sen, että vauva tarvitsee paljon huomiota ja että hän ei voi myöskään odottaa vuoroaan samalla tavalla. Silti välillä, muutaman kerran, on tuntunut kurjalta etten pysty antamaan ja olemaan ihan samalla tavalla kun ennen. Etenkin kun vauvan syntymä sattui muutenkin uuteen elämänvaiheeseen, koulujen alkamisen kanssa samaan aikaan.
No miten pojat ovat sitten muuten suhtautuneet uuteen pikkusiskoon? He ovat aivan haltioissaan. On niin ihana seurata vierestä miten he katsovat vauvaa, menevät aina kotiin tullessaan suoraan hänen luokseen ja kuinka he mielellään auttavat kaikessa vauvaan liittyvässä. Kuten etukäteen uumoilinkin, heistä on jo nyt ollut myös suuri apu vauvan viihdyttämisessä ja pienten askareiden hoitamisessa.
Suojeluvaistokin on heti ollut ihan huipussaan. Heti jos vauva parahataa, molemmat säntäävät hänen luokseen. Vauvan nimeä ja siitä mahdollisesti koulussa väännettäviä nimimuunnoksia mietittäessä he molemmat myös tulivat yhteistuumin siihen tuolokseen, että kenellekkään edes pikkusiskon kiusaamista ajattelevalle ei jää epäselväksi ketä häntä suojelee. Säälin myös jo etukäteen kaikkia poikaystäväehdokkaita.
Kaikki on siis mennyt lasten osalta ihanasti. Heillä on ollut alusta saakka yhdessä hyvä meno ja oli ihana huomata miten yhtälailla he kiintyivät ja ihastuivat vauvaan. Hän oli heille heti hyvin tärkeä ja rakas. On mielenkiintoista nähdä minkälainen suhde sisaruksille vuosien saatossa muodostuu. Ihanat sisko ja veljet!
Et ole hirveästi kertonut enää miehestäsi, muuta kun että oli koko viikonlopun poissa pian vauvan syntymän jälkeen. Miten teillä menee ja millainen isä hän on vauvalle?
Jep, patistin hänet viettämään varpajaisia mökille ja pitämään samalla frisbeegolf-kisat, jotka hänellä on ollut tapana järjestää kavereilleen jo vuosien ajan joka syksy 🙂
Meillä menee ihan hyvin, toki valvomisten takia on vähän rankkaa eikä sellaista yhteistä ”laatuaikaa” ole juurikaan ollut. Nautitaan kuitenkin tästä vauva-ajasta ja molemmat tiedämme miten nopeasti tämä menee ja kohta ollaan vaan taas kahdestaan 🙂
isänä (ja aviomiehenä) Osku on ihanan huolehtiva ja rakastava. Auttaa töiden ohessa tosi paljon lasten ja kodin kanssa – siivoaa ja tekee ruokaa <3 Ammattinsakin puolesta hän on hyvä lasten kanssa ja osaa hyvin ja varmoin ottein hoitaa myös vauvaa.