ARKIKUVA 4/52

26/01/2019

Tällä viikolla Myyllä oli viisikuukautisneuvola. Vaikka neuvolakäynneillä ei yleensä tapahdu mitään kummempaa, on siellä kiva käydä molempien vanhempien voimin aina kun vain mahdollista. Tällä kertaa tuli kuitenkin rokotuksia ja meillä oli myös asiaa allergioista, joten kiva että päästiin molemmat yhdessä käynnille.

Olenkin muutenkin huomannut, että vauvan synnyttyä minulle on entistä tärkeämpää tehdä asioita yhdessä. Niiden ei tarvitse tällä hetkellä olla mitään sen neuvolassa tai kaupassa käyntiä ihmeellisempiä juttuja, tärkeämpää on se, että teemme yhdessä. Tiiminä. Se oikeasti tekee todella hyvää parisuhteelle, vaikka saattaakin kuulostaa vähäpätöiseltä jutulta.

Neuvolan jälkeen meillä on ollut tapana käydä hoitamassa myös muita asioita. Meidän vakkari on yleensä apteekki, posti, kauppa ja usein napataan myös jotain ruokaa, yleensä nepalilaista, mukaan. Kuten tälläkin kertaa.


5 KK

22/01/2019

– 7,620 kg 67 cm
– kääntyy vatsalleen
– liikkuu pieniä matkoja mittarimatotyyliin
– hakee konttausasentoa
– varaa jaloilleen
– on kiinnostunut kaikesta ja kaikista
– hymyilee, nauraa, jokeltaa, kiljuu, laulaa, päristää, örisee
– kurottaa esineitä ja vie kaiken suuhunsa
– ottaa sukat pois ja syö varpaitaan
– kääntyilee myös unissaan
– on maistanut jo mustikkaa, mansikkaa, mustamarjaa, banaania, appelsiinia, klementiiniä, porkkanaa, perunaa, lehtikaalia, hernettä, luumua, kurkkua, tomaattia, persimonia, päärynää, omenaa, mangoa ja vesimelonia
– istuu tuettuna hyvin ja selkä suorana
– rakastaa kylpemistä, pusuja, laulamista, ilmakylpyjä, ulkoilua ja huomiota
– vihaa pukemista
– uusi uniennätys 7h putkeen (vihdoin entisen 2-3 pätkien sijaan)
– epäillään maitoallergiaa ja refluksia
– on saanut kaikki tähän astiset rokotusohjelman mukaiset rokotukset
– nukkuu yleensä kolmet päiväunet
– viihtyy pieniä hetkiä itsekseen leikkien

1 KK
2 KK
3 KK
4 KK


HYPPYKIIKKU

17/01/2019

No onhan se nyt ruma kun mikä, eikä muutenkaan mikään ergonomisuuden huippu, mutta kaiken tämän maitoallergia -ja refluksiepäilyn, jatkuvan vauvan pystyssä kanniskelun ja hyppyyttelyn keskellä on kiva laskea baby edes hetkesi tuohon viidyttämään itse itseään, samalla kun maitohapot vähän tasaantuvat omissa käsivarsissa.