Tiedättekö, vihaan leikkimistä. Tykkään lasteni kanssa hengailusta, matkustamisesta, ravintolassa käymisestä, ulkoilusta, juttelusta, lukemisesta, uimisesta, piirtämisestä, leffojen katselusta… Mutta lastenhuoneen lattialla lelujen liikuttelu saa minut tuskastumaan hetkessä. En ole ikinä ollut leikkijä, eivätkä lapsetkaan ole oikeastaan ikinä pyytäneet minua leikkimään.

Eilen tuli kuitenkin tällainen tilanne eteen. Elvis oli vähän hiilenä, sillä hän olisi halunnut pelata pädillä ja minä yritin epätoivoissani keksiä hänelle jotain muuta tekemistä ennen kun räjähtää. Peliaika on nimittäin aiheena sellainen, joka saa meillä tunteet helposti kuumenemaan. Ennen kun huomasinkaan, olin itse ehdottanut junaradan rakentamista. Taisin olla tosi epätoivoinen.

Siinä sitä sitten oltiin. Aluksi sain vähän huijattua, räpsin kuvia kun pojat rakentelivat, välillä yritin vähän osallistua antamalla ”ohjeita”.  Välissä räpläsin vähän kännykkää.

”Äiti, sä lupasit leikkiä”. Pistos rinnassa, istun alas lattialle. Räplään kännykkää. ”Ai okei, sä vaan huijasit että leikit”. Isompi pistos. Alan kasaamaan junaa. Keskittyminen herpaantuu puolen minutin jälkeen. Meinaan taas avata puhelimen, mutta saan ryhdistäydyttyä. Lähinnä katselen kun pojat leikkivät, mutta yritän olla hengessä mukana. Heti kun laitan junani raiteille se jyrätään. Turhauttaa, yritän silti hymyillä ja esittää että just kiva leikki. Olen varma, että Facebookissa on hetkessä tapahtunut jotain todella suurta ja mullistavaa. Katson vaan ihan vähän puhelinta. Tunnen lasten tuomitsevat ja pettyneet katseet, enää he eivät edes viitsi sanoa mitään. Laitan puhelimen TAAAS pois. Olenpas huono tässä, ajattelen. Nyt aijon leikkiä tosissani. Lähden mukaan riehumiseen ja rikkomiseen ja murjaisen jopa pieru-vitsin. Lapset nauravat sydämiensä kyllyydestä. Okei, tämä toimii. Jatkan sekoilua ja hassuttelua (vesinokkaeläin oli käynyt kakkimassa radalle ja juna suistui suoraan mutaan) vielä hetken. Eiköhän tämä ollut tässä.

Jään vielä hetkeksi lattialle istumaan. Katson kännykkää. Elvis kiipeää syliini. ”Äiti toi oli tosi kivaa”. Siis mikä? ”Kun leikit meidän kanssa”. Tässä vaiheessa sisälläni myllertää ja pahasti. Apua, olenpas ollut huono äiti, jos noinkin pieni leikkiminen sai lapset noin onnellisiksi.

Inhoan edelleen leikkimistä, mutta mietin, että pitäisikö silti yrittää sitä vähän useammin. Toisaalta, olen kyllä läsnä sitten paljon paremmin muissa tilanteissa. En halua kuitenkaan antaa lapsille sellaista kuvaa, etten tykkäisi heidän kanssaan leikkimisestä. Ja kun olen selvästi aika huono esittämään, niin ehkä parempi sitten olla tekemättä sitä? Jos väkinäisen kymmenen minutin leikkimisen sijasta luen mielummin vaikka tunnin, niin onko se silloin muka huono? Ei mielestäni.

Jos jotain kohta kahdeksan vuoden äitiyden aikana olen oppinut, niin sen, että me vanhemmat olemme aika hyviä syyllistymään. Me kyllä me aina keksimme jonkin asian, josta syyllistää itseämme. Oli kyse sitten lapsen harrastuksista, ajankäytöstä, ruoasta, säännöistä – mistä vaan, niin aina sieltä löytyy joku juttu mistä läksyttää itseään ja potea huonoa omaatuntoa.

Myönnän siis, että vihaan leikkimistä ja olen siinä ihan huono. Sen sijaan olen mitä mahtavinta piknikseuraa, iloinen uimakaveri, viihdyttävä laatikkopyöräkuski, ihan paras satujen lukija, hyvä tekemään temppuratoja enkä ikinä kieltäydy katuliiduilla piirtämisestä. Aika kiva äiti siis. Missäs te olette hyviä?

Mainion vaatteet, Boblesit ja Brion lelut saatu

Tiedättekös, siitä on aikalailla tasan neljä vuotta, kun kerroin blogissa eronneeni. Ero oli päätetty jo muutamaa kuukautta aiemmin, mutta neljä vuotta sitten kannoin viimeiset tavarat uuteen kotiini. Nukuin yöni yksin lasten patjalla, koska minulla ei ollut sänkyä, söin nuudelini käyttäen tuolia pöytänä ja aloitin aivan uudenlaisen arjen ja elämän. Ihan itsekseni.

Aluksi se oli todella pelottavaa. Olo oli turvaton enkä tiennyt yhtään miten elämä tulee siitä eteenpäin jatkumaan. Hävetti myös. Nykyään asiat ovat päinvastoin ja nämä yksin vietetyt vuodet ovat olleet elämäni parhaimpia, opettaessaan niin paljon itsestäni ja muista.

Tänään tosiaan havahduin siihen, että tammikuussa kuusi vuotta täyttänyt blogini on ollut seurannut viimeiset neljä vuotta tätä (ei enää niin) uutta elämääni. Ja sitä ennen kaksi vuotta sitä toista. Blogin aikana olen sairastanut raskausajan masennusta, saanut toisen lapseni pienellä ikäerolla, eronnut, muuttanut kahdesti, kärsinyt sydänsuruista, kokenut yksinäisyyttä, pelännyt, mokannut, hävennyt, hankkinut koiran ja joutunut luopumaan siitä, laihtunut, lihonnut, laihtunut, lihonnut, kertonut vääristyneestä kehonkuvastani, joutunut rikoksen uhriksi, puhunut ahdistuksesta, kateudesta ja epävarmuudesta, surusta ja vihasta, epäonnistunut ihmissuhteissa, sairastanut ja pelännyt sairastavien lähisten puolesta, joutunut lukemaan solvauksia ja perättömiä juttuja itsestäni, meinannut lopettaa bloggaamisen, ollut välillä aika pohjalla.

Tänään myös törmäsin facebookissa tekstiin, jossa pääpirteittäin haukuttiin kaikki bloggaajat alimpaan kastiin. Nimittäin nykymaailmassa, jossa some on isossa osassa, me tykkäämme jakaa niitä kivoimpia hetkiä. Kuvia lomalta, herkullisista ruoka-annoksista ja ylipäätään onnellisista hetkistä. Blogit ovat kuulemma tämän ilmiön alhaisin muoto. Sillä eihän kenenkään elämä ole pelkkää iloa ja onnea, joten tämän mielestä on silloin harhaanjohtavaa jakaa vain nämä parhaat palat. Kyseisessä tekstissä pahoitetaan mieli, sillä siinä epäillään että sosiaaliseen mediaan valitut parhaat palat on valittu rakentaen jotain epätodellista minää. Suosiota, hyväksyntää ja huomiota hakien. Kuullemma myös bloggaajien teennäisyys korostuu kun esitellään ja mainostetaan vain jotain turhaa, kuten ravintoloita, joogavaatteita tai hampaidenvalkaisuliuskoja.

Meidän kaikkien elämiin kuuluu hyviä ja huonoja asioita, tiedämme sen. Meillä on kaikilla ongelmamme ja kaikki me koemme vastoinkäymisiä. Rehellisesti sanottuna, minusta on tyhmyyttä ja naiviutta kuvitella, että kaveri joka lataa someen vain iloisia ja kauniita kuvia, ei kokisi elämässään lähes milloinkaan mitään negatiivista. Saatika sitten, että hän julkaisi tietynlaisia kuvia vain rakentaakseen itselleen positiivista imagoa.

Täytyy sanoa, että minä ainakin katselen somessa mielummin vaikkapa niitä värikkäitä ruokakuvia ja kuulen ravintolasuosituksia, kun ainaista valitusta siitä kuinka se ärsyttävä naapuri taas aloitti päivän poraamalla tai kuinka rahat just ja just riittävät tässä kuussa vuokraan ja sääkin on aivan paska. Hymy tarttuu ja niin tarttuu myös hyvä fiilis somessa. Ja minä ainakin jaan mielummin sitä positiivisuutta kun valitan. Pysyy oma mielikin iloisempana.

Tämä bloggaajien ainainen haukkuminen tehopyhiksi ja pinnallisiksi sai minut myös vähän suuttumaan. Voin kertoa, että vaatii aikamoista rohkeutta kertoa vaikeimmista tai vähän syvällisemmistä asioista, kun blogia lukee useita kymmeniä tuhansia ihmisiä. On ehkä vaikea tajuta kuinka paljon paineita on yrittää pitää blogi mahdollisimman aitona, mutta samalla suojella itseään ja perhettään. Jos ihan normaalista elämisestä saa tuntemattomilta uhkailuja lastensuojeluilmoituksesta, niin on aikamoinen kynnys kertoa julkisesti vaikkapa siitä, että sain hiljattain paniikkikohtauksen jonka jälkeen koin suurta ahdistusta ja erilaisia pelkotiloja pitkään. Minulla on oikeus valita mitä ja mistä kirjoitan, mutta vaikka postaisin pelkästään niistä hiton hampaidenvalkaisutahnoista, ei se tee minusta pinnallista tai kerro minusta vielä oikeastaan mitään muutakaan.

Meillä kaikilla on vastuu olla kriittisiä näkemäämme ja kuulemaamme kohtaan, niin somessa kun ihan realielämässäkin. On ihan turha vierittää sitä vastuuta muille tai pahoittaa mieltään siitä, jos joku haluaa välittää positiivisuutta ja kauniita kuvia. En minäkään näytä aamuisin samalta kun profiilikuvassani, mutta luotan siihen että ette koe kuvaa silti täysin valheelliseksi tai pahoita siitä mieltänne.

Nämä kotikuvat otin muuten viime sunnuntaina. Edellisiltana oli sattunut ja tapahtunut kaikenlaista. Olin tainnut ymmärtää väärin erään pojan kiinnostuksen ja nyt harmitti, jopa hävetti. Yksi toinen poika oli TAAS pahoittanut mieleni, vaikka tiesin niin käyvän. Kolmannen olin taas itse dumpannut yhtä tyylittömästi. Joten fiilis ei ollut seuraavana aamuna mitä parhain. Oikeastaan se oli tosi huono. Aurinko kuitenkin paistoi ja kotona oli kaunista. Otin kameran ja räpsin kuvia. Unohdin kaiken muun ja pikkuhiljaa kuvaamisen lomassa olo muuttui hyväksi. Ikinä ei siis voi tietää mitä siellä kauniidenkaan kuvien takana on tai miksi ne on otettu.

Kun olet ollut liian pitkään yksin kotona ja etsit illalla mittanauhaa ja löydätkin purkillisen laastia, voi olla, että sinulla on seuraavana päivänä ihan uusi kylppäri. Siitäkin huolimatta että omistat vain kaksi työkalua. Sori naapurit.

– olin ekaa kertaa futismutsina
– eksyin espoossa
– estin yhden ihmisen
– olin aika herkillä
– sairastin
– sain opetuksen
– koin jotain mitä ei voi selittää
– pelkäsin
– rakastin
– riitelin
– urheilin
– sain työtarjouksia
– tutustuin uusiin ihmisiin
– näin kavereita
– söin kauheasti leipää
– jännitin
– kävin kampaajalla
– sain vihdoin pesukooneeni korjattua
– pesin jopa viisi koneellista pyykkiä
– iloitsin auringosta
– suunnittelin kesän reissuja
– kävin pulkkamäessä
– olin ihan oikea toimittaja
– tilasin woltista vain 8 kertaa ruokaa
– shoppailin liikaa ja se alkoi ahdistamaan
– muistin taas että Girlsin Hannah on voimahahmoni
– pelkäsin lisää
– tajusin että nyt on aika rauhoittua

Sen lisäksi että näytän ihan hiton hyvältä (katso edellinen postaus), niin olen myös todella viisas. Oikeastaan aiemmin olen vain kuvitellut olevani laiska, rääväsuinen ja sotkuinen erakko – mutta kappas, olenkin vain tosi fiksu! Sain nimittäin käsiini kasan tutkimuksia, jotka kiistatta todistavat nerouteni. Tunnistatteko te muut myös itsenne näistä?

1 SOTKUINEN TYÖPÖYTÄ JA TAVAROIDEN KADOTTAMINEN

Minnesotan yliopiston tutkimuksen mukaan sotkuinen työpöytä on merkki luovuudesta ja älykkyydestä. Tutkijoiden mukaan ihmisen pitää olla luonnostaan vähän sottapytty, jotta epäsiisteys yhdistyy älykkyyteen. Sekainen pöytä voi kertoa korkeasta älystä: sekainen ympäristö inspiroi murtamaan perinteiden kahleet ja luomaan uusia näkökulmia asioihin. Kaaos siis ruokkii luovuutta ja kaaottiset tilat voi nähdä luovuuden lähteenä. Jos huone on sotkuinen, se auttaa myös priorisoimaan asioita: kun avaimet ovat hautautuneet postipinon alle, muistaa ainakin avata postit. 

Itsehän en ole voinut työskennellä työpöyäni ääressä noin vuoteen. Tämä kuva on viime kesältä, näky on nykyään vielä hurjempi. Työpöydän lisäksi aivonystyröitä tulee treenattua vaatehuoneella. Vaatii nimittäin myös melkoista päättelykykyä löytää viidenkymmenen mustan vaatteen kasasta just se tietty musta paita. En edes halua laskea kuinka monta lompakkoa ja avainta olen elämäni aikana hävittänyt… Myös pari kertaa koko laukun, muutaman pyörän ja mitä näitä nyt on. 

2 KIROILU JA PROVOSOIVA TAIDE

Jotkut ajattelevat, että kiroilu kertoo koulutuksen ja sivistyksen puutteesta. Tutkimukset kuitenkin väittävät päinvastoin. Niiden mukaan kiroilu on merkki älykkyydestä. Viime vuonna tehdyn Language Sciences -tiedejulkaisussa julkaistun tutkimuksen mukaan kiroilu oli yhteydessä henkilön verbaaliseen lahjakkuuteen. Yksilöt, jotka käyttivät enemmän kirosanoja kuin toiset, omasivat laajemman sanavaraston. Laaja sanavarasto puolestaan korreloi älykkyyden kanssa.

Korkea älykkyys liittyy avomielisyyteen ja traditioiden kaihtamiseen. Jos koet olosi mukavaksi rumien sanojen ja mielipiteet jakavien kuvien läheisyydessä, se voi kertoa älystä, väittää Business Insider -lehden asiantuntija.

Tähän en kehtaa kommentoida sen enempää, kun että jos minulla olisi kiroilupurkki, olisin vähintään jo miljonääri. 

3. YÖVALVOMINEN JA TORKUTTAMINEN

Taipumus yökyöpelin elämään voi kertoa älykkyydestä, samoin kellon torkuttaminen aamuisin. Tuoreen tutkimuksen mukaan torkuttaminen on luksusta, josta ei tulisi kantaa syyllisyyttä. Tämä tapa voi tarkoittaa ainoastaan sitä, että torkuttaja on muita älykkäämpi, luovempi ja itsenäisempi. Esimerkiksi tunnettuja iltavirkkuja ovat Barack Obama, Charles Darwin, Keith Richards ja Elvis Presley. Lukuisat tutkimukset todistavatkin, että korkea älykkyysosamäärä kulkee käsikkäin iltapainotteisen elämänrytmin kanssa.

Menin eilen neljältä nukkumaan ja torkutin aamulla 1,5 tuntia – need I say more?

4. SARKASMI

Sarkastisia ihmisiä pidetään helposti sekä piikikkäinä ilonpilaajina että negatiivisina arvostelijoina. Monen mielestä ärsyttävä puhetapa on kuitenkin hyväksi sekä puhujalle että kuulijoille. Harvardin yliopiston tutkijoiden mukaan sarkastisten kommenttien kuuleminen ja heitteleminen lisää luovuutta, auttaa ideoinnissa ja parantaa ongelmanratkaisukykyä.

Sarkastinen törkysuu, kuulostanpa herttaiselta. 

5. YKSINOLO

Alkuvuodesta British Journal of Psychology -tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan älykkäät ihmiset viihtyvät muita paremmin suurkaupungeissa. Samalla he kuitenkin nauttivat siitä, että saavat viettää väenpaljouden keskellä mahdollisimman paljon aikaa yksin. Tutkimuksessa huomattiin, että vähemmän ajattelevat ihmiset viettävät keskimäärin enemmän aikaa urheilun ja muiden fyysisten aktiviteettien parissa kun taas pohtivat ja ajatteluun aikaa käyttävät yksilöt saattoivat puolestaan urheilla vähemmän ja käyttää aikaansa mietiskelyyn. Jos siis viihtyy mielellään kotona itsekseen, se ei ole merkki laiskuudesta, vaan älystä, sillä laiskuus ja introverttius ovat älykkyyden merkkejä.

Kutsun sitä henkiseksi ajaksi, nimimerkkillä kuusi tuntia tässä juuri mietiskelleenä. 

6. ESIKOISENA OLO

Lapsen syntymäjärjestys vaikuttaa älykkyyteen. Tutkimuksissa perheen esikoislapsilla on tapana menestyä paremmin kuin nuoremmilla sisaruksillaan. Tämän uskotaan johtuvan siitä, että vanhemmat ovat tiukempia kasvattamaan ensimmäistä lastaan. Esikoislapset saavat tyypillisesti osakseen tiukempia sääntöjä esimerkiksi television katseluun käytettävään aikaan. Vanhemmat myös vahtivat tarkemmin, että esikoislapset tekevät läksynsä, tutkijat selittävät. Vanhemmat myös usein odottavat esikoisensa menestyvän hyvin. Osin tämän vuoksi esikoiset kamppailevat sitkeästi saavuttaakseen päämääränsä.

Kyllä, minulla on VIISI pikkuveljeä (kuvassa kolme vanhinta)

7. KYKY OTTAA RISKEJÄ

Suomessa viime vuonna tehdyn tutkimuksen mukaan uusille haasteille avoimet ja niitä rohkeasti vastuulleen ottavat ihmiset olivat keskimääräistä älykkäämpiä. Tutkimuksessa asiaa tutkittiin simuloidun ajotestin avulla. Osana koetta tutkituilla oli mahdollisuus ajaa joko viimeisiin keltaisiin liikennevaloihin tai pysähtyä, antaa punaisten vaihtua ja odottaa vihreitä. Tutkimuksessa havaittiin, että keltaisten valojen aikana kiirehtivien tutkittujen aivoissa oli enemmän niin sanottua valkoista ainetta. Valkoinen aine on yhdistetty tärkeäksi aivojen tiedonkäsittelyssä.

Living on the edge – hyppy tuntemattomaan silloin tällöin tekee hyvää, kyllä kaikki aina järjestyy.

8. AHDISTUMINEN JA KAIKEN ANALYSOINTI

Murehtijoilla on kanadalaisten tutkijoiden mukaan korkeampi älykkyysosamäärä. Kun murehtii varmuuden vuoksi vähän kaikesta, aivot toimivat paremmin esimerkiksi hätätilanteessa. Taipumus murehtia ja pohtia elämän kokemuksia sekä tilanteita yhä uudelleen ja uudelleen viittaa myös verbaaliseen älykkyyteen. Vuonna 2014 tehdyn Personality and Individual Difference -tiedejulkaisun tutkimuksen mukaan verbaalinen älykkyys eli kyky ratkaista ongelmia uudella tavalla sekä ajatella kriittisesti ja abstraktisti korreloi murehtimisen kanssa. Tutkijoiden mukaan verbaalisesti lahjakkailla henkilöillä on taipumus setviä menneisyyden ja tulevaisuuden tapahtumia pieniä yksityiskohtia myöten. Se voi olla myös melkoista märehtimistä.

Näin on. 

9. SOSIAALISUUS

Suositut ja sosiaaliset lapset ovat tyypillisesti hyviä lukemaan muiden ihmisten tunteita sekä luonteita. Vuonna 2015 tehdyn tutkimuksen mukaan taito johtaa siihen, että he pystyvät paremmin tunnistamaan muiden lasten toiveita, ajatuksia ja tunteita. Se mahdollistaa heidän etenevän sosiaalisesti sekä tulevan suosituiksi.

Vaikka pidänkin yksinolosta, on minulla myös paljon kavereita. Suosittu-sana silti särähtää korvaan. Osaan lukea hyvin ihmisiä ja näen yleensä kyllä heti onko henkilö aito vai ei. 

10. ATEISMI

Yli 30 tutkimukseen perustuva  Society for Personality -tiedejulkaisussa julkaistu katsaus osoitti, että luonnontieteellisen maailmankatsomuksen omaavat ihmiset olivat keskimäärin älykkäämpiä kuin uskonnolliset yksilöt. Tutkijoiden mukaan selitys on seuraava: Monet olettavat tämän johtuvan siitä, että älyllisesti orientoituneet yksilöt saattavat pitää uskontoja epätieteellisinä, järjenvastaisina ja mahdottomina mitata – siksi he uskovat tietävänsä paremmin totuuden maailmasta.

Eri uskonnot kiinnostavat, enkä halua vähätellä kenenkään muun uskoa mihinkään, mutta mielestäni mikään ei ole niin yksiselitteistä ja enemmin uskon vasta kun näen. 

Ompas kivaa olla sottapytyn sijasta fiksu.

Tekstin lainaukset ja lähteet: mtv.fi  iltalehti.fi menaiset.fi  Tokavika kuva Julius Konttinen