HEINÄKUUSSA

1/08/2021

– Huh hellettä (oli kuuma)
– Ostin ilmastointilaitteen
– Söin paljon mehujäätä
– Olin kaksi päivää yksin kotona (ja se oli ihanaa)
– Olin viikonlopun kahdestaan taaperon kanssa (sekin oli kivaa)
– Oltiin kaksi yötä miehen kanssa kaksin (nukuin paljon)
– Kävin kerran jalkahoidossa ja kaksi kertaa laittamassa kynnet
– Tanssin
– Uitiin paljon (siis ihan tosi tosi paljon)
– Vietettiin kesäpäiviä kotona kaupungissa, mummin luona saaressa ja Hangossa
– Löydettiin pari meille uutta ihanaa rantaa
– Haavelin taas 24/7 muutosta lähemmäs omia ja lasten kavereita, harrastuksia, kahviloita ja kaikkea tekemistä, enkä saanut ajatuksia siitä pois
– Näin onneksi ihanan paljon kavereita ja se teki iloiseksi (ja tahtoisin silti nähdä vieläkin enemmän)
– Vietettiin meidän neljättä hääpäivää (lasten kanssa rannalla pizzaa syöden)
– Vietettiin anopin 70v synttäreitä (ihanin puutarhajuhlin)
– Vuokrasin mekon ja läikytin sille viimeisestä lasillisestani punaviiniä
– Käytiin kivoilla luontoretkillä
– Löydettiin paljon mustikoita
– Söin mansikoita, mustaviinimarjoja ja vadelmia suoraan puskasta
– Riideltiin ja rakastettiin
– Aloin katsomaan in treatment / terapiassa -sarjaa
– Katsoin myös My Octopus Teacher -dokkarin
– En saanut yhtäkään äänikirjaa loppuun
– Googlailin kura-vaatteita tulevaa syksyä varten
– En saanut pidettyä lomaa ihan niin kun olin ajatellut, ensi vuonna uusi parempi yritys
– Harvoin kuitenkin edes tiesin mikä viikonpäivä on meneillään


HEINÄKUUSSA

1/08/2020

Nyt tuleekin vahingossa kaksi listaus-postausta peräkkäin, mutta ehkä se ei ole niin vakavaa! Jospa kuitenkin tekisin ensi kertaa poikkeuksen ja kirjoittaisin listauksen lisäksi myös ihan kokonaisin lausein menneestä kuusta. Tämä on tosiaan aika jännää, sillä olen tehnyt joka kuukauden listaukset samaan tyyliin ainakin kuuden vuoden ajan!

Heinäkuu hujahti hullun nopeasti ohi, vietin sen itse kokonaan kaupungissa. Osku sen sijaan mäkkeili useampaan otteeseen erilaisilla kokoonpanoilla, joten itse taas olin kahteen eri otteeseen Myyn kanssa muutaman päivän kaksin kotona, yhden yön kokonaan yksin ja sitten vielä muutaman päivän kolmisteen vain poikien kanssa.

Heinäkuuksi meillä ei ollut mitään suunnitelmia, mentiin fiiliksen ja sään mukaan. Kuten katukuvasta huomasi, korona tuntui jääneen monelta unholaan ja niin kävi välillä itselläkin. Jossain vaiheessa huomasin ajattelevani, että mennään ja tehdään nyt, ennen kun taas virus alkaa levitä ja kaikki paikat taas suljetaan. Toki varoen.

Tämä tarkoitti sitä, että käytiin ravintoloissa, kaupoilla, maa-uimalassa, Linnanmäellä ja minä jopa tapaamassa kavereita ja jopa tanssimassa (ulkona) aamuun asti. Tapasin myös vanhempiani ensi kertaa sitten ties kuinka moneen kuukauteen.

Heinäkuussa:

– käytiin kolme kertaa Stadikalla uimassa
– sain omaan pyörääni lastenistuimen ja pyöräiltiin paljon
– Myy oppi ajamaan potkupyörällä ja laskemaan kymmeneen
– kävin pari kertaa visiitillä Espoossa, muuten olin kaupungissa
– Myy kävi ensimmäistä kertaa Linnanmäen (ilmaisissa) laitteissa
– suunnittelin olkkarin uutta sisustusta
– soitettiin poikien kanssa ambulanssi ja autettiin henkilöä joka sai ruokakaupassa pahan kohtauksen
– kävin kaksi kertaa meressä uimassa, useamman kerran rannalla
– vietettiin poikien kanssa melkein 8 tuntia Linnanmäellä
– ostin uuden läppärin
– juhlittiin meidän kolmatta hääpäivää
– meillä oli auto lainassa ja tehtiin pieniä retkiä lähelle, kuten:
– käytiin hienolla autiolla rannalla, poimimassa mustikoita, kavereilla, kylässä grillaamassa ja kotieläintilalla
– saatiin vihdoin meidän parvekkeen lattian viimeiset laatat paikalleen
– kävin brunssilla, piknikillä, synttäribileissä ja tanssimassa keskellä ei mitään
– näin pitkästä aikaa kunnolla kavereita ja se oli i h a n a a
– vietettiin miehen kanssa pitkästä aikaa kaksin aikaa ja se oli i h a n a a
– leikkasin itse vähän hiuksiani
– kasvatin hienot pitkät kynnet, joista olin ylpeä, sitten muutama katkesi ja leikkasin kaikki taas ihan lyhyiksi
– fiilistelin jo salaa vähän syksyä
– ostin muutaman ”toimistovaatteen” haaveissani syksyllä tehdä paljon kivoja duuniprojekteja
– söin ihan liikaa jäätelöä ja sallin saman lapsilleni


HEINÄKUUSSA

2/08/2019

– Vietimme 2v hääpäivää
– Sain lahjaksi upean vintage-timanttisormuksen
– Matkusimme Salossa, Tammisaaressa, Porissa ja Hollolassa
– Myy kävi ensimmäistä kertaa Stadikalla uimassa, nukkui ekaa kertaa teltassa ja matkusti ensimmäistä kertaa lautalla ja veneellä saareen
– Elvis kävi ekaa kertaa Lintsin hurjissa laitteissa (120cm)
– Koin pitkästä aikaa kunnon girl crushin (siis ihan kaverimielessä)
– Olin upeissa teknobielissä Vallisaaressa
– Uin järvessä, mutta mereen en uskaltanut
– Grillasin kansallispuiston nuotiopaikalla makkaraa
– Söin mustikoita ja vadelmia suoraan puskasta
– Söin ostettuja mansikoita kiloittain
– Ihastuin päivänkakkaroihin
– Voitin lapset mölkyssä
– Yritin syödä vähemmän sokeria
– Ostin kilon irtokarkkeja kahden päivän reissulle
– Löysin täydelliset farkut (mutta ne oli liian pienet)


HEINÄKUUSSA

31/07/2018

– Olin kaasona ystäväni häissä
– Jaksoin jopa bailata!
– Kuumuus alkoi riittämään
– Toivoin samaan aikaan että vauva syntyisi jo ja samalla en
– Kävin pari kertaa mökillä
– Matkustin junalla Karjaalle ja Hangosta Helsinkiin
– Lapset kävivät Ikaalisissa ja Ähtärissä
– Ajoin moottorivenettä
– Olin mönkijän kyydissä
– Koukutuin johonkin teineille suunnattuun avaruussarjaan
– Pelkäsin ampiaisia
– Ostin / sain kolmet kengät joista yhdetkään eivät mahdu turvotuksen takia jalkaan
– Sain kuulla että minulla on raskausdiabetes – ollut ties kuinka kauan
– Kävin pari kertaa Stadikalla ja kerran Kumpulassa uimassa
– Pojat hyppivät ekaa kertaa kolmosesta
– Minulla oli yllätys-babyshowerit
– 100 kg meni rikki
– Tisseistä alkoi tulemaan maitoa
– Pesin ekaa kertaa vauvan vaatteet ja viikkasin ne lipastoon odottamaan
– Ajettiin kavereiden kanssa avo-autolla ilta-uinnille Mustajärvelle
– Ei meinattu päästä pois kaupungista Trumpin vierailun takia
– Vein pojat random-parturiin ja tulos oli katastrofi (ei tarvinnus maksaa)
– Nukuin monta yötä kylmäkallejen kanssa
– Vietin monta päivää sisällä sarjoja katsellen


HEI HEI HEINÄKUU

1/08/2014

Processed with VSCOcam with f2 presetProcessed with VSCOcam with f2 presetProcessed with VSCOcam with f2 presetProcessed with VSCOcam with f2 presetProcessed with VSCOcam with f2 presetProcessed with VSCOcam with f2 presetProcessed with VSCOcam with f2 presetProcessed with VSCOcam with c1 presetProcessed with VSCOcam with f2 presetProcessed with VSCOcam with f2 presetProcessed with VSCOcam with x1 presetProcessed with VSCOcam with f2 presetProcessed with VSCOcam with f2 presetHeinäkuussa

– söin noin 20 jäätelöä
– en saanut yhtäkään mansikkaa pakkaseen, vaikka lupasin itselleni tekeväni niin jo viime vuonna
– olin Ruisrockissa, enkä ole vieläkään uskaltanut katsoa tiliotettani sen jäljiltä
– näin superidolini ja esikuvani Lily Allenin
– en ostanut kertaakaan itse vessapaperia
– urheilin noin kaksi kertaa
– aloitin viljattoman ruokavalion noin kymmenen kertaa
– taisin tapella parhaan kaverini uuden poikaystävän kanssa
– leikkautin lyhyen polkkatukan
– hurhahdin tekokynsiin
– hurhahdin virkkaamiseen
– katsoin Girlsin viimeisen tuotantokauden ja itkin sen jälkeen ainakin puoli tuntia (no joo ja aikanakin)
– sain viettää upean viikon kaikkien sisarusteni kanssa
– reivasin aamukuuteen
– tajusin ikävöiväni ihmistä johon en tiennyt olleeni kiintynyt millään tavalla
– tajusin myöhemmin että ikävöinti oli jotain hormoonisekoilua
– olin helpottunut etten kertonut ikävöinnistäni tälle henkilölle
– uin kunnolla meressä moneen vuoteen
– lauloin karokessa Birtney Spearsiä ja Blood Hound Gangia
– vaivasin päätäni taas poikajutuilla – ei niitä vaan voi tajuta!
– tein kahdet Tinder-oharit
– kokeilin ekaa kertaa suppaamista ja haluan hurahtaa siihenkin (eli mennä uudestaan ja uudestaan)
– matkustin tokan kerran lasten kanssa kuukaudeksi ulkomaille (hullu ei opi ekasta kerrasta)
– kehittein uskomattoman hyvän Baileys-pirtelön reseptin
– googlasin keskellä yötä munuaistulehduksen oireita
– ostin rintsikat (inhokkipuuhaani)
– kävin hyvän keskustelun exän kanssa jonka seurauksena olo keveni ainakin kakskyt kiloa
– muutin mieleni uusista työkuvoista, tilalle keksin jotain vieläkin kivempaa
– mietin paljon tulevaa putkiremppaamme ja ahdistuin
– sain äidiltä etukäteissynttärilahjan (synttärit syyskuussa)
– olin lomalla (ja olen sitä vielä viikon!)
– olin paljon tekemättä mitään
– ostin kreisin kultaisen ananaspeilin
– taisin vahingossa luvata lapsille että meille tulee kissa (vaikka oikeasti haluaisin koiran)
– olin (taas) superylpeä hienoista ja lahjakkaista ystävistäni
– tajusin tuhannennen kerran miten naurettavan pieni maailma on
– toki koin taas kaikki maailman tunteet ja fiillikset; ikävöin, iloitsin, itkin, kyllästyin, hermostuin ja sitä rataa
– mietin ja analysoin ehkä vähän likaa kaikkea
– hyppäsin ainakin 15 pommia uima-altaaseen
– lähdin rannalta märissä uikkareissa ja näytti kun olisin pissannut housuun

Mitäs teidän heinäkuuhun?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.