PÄIVÄKOTIIN TUTUSTUMASSA

24/06/2021

Niin siinä vain kävi, että saimme päiväkotipaikan yhdestä toivomistamme paikoista. Se ei ole aivan lähin, mutta ruotsinkielinen ja vaikutti nopealla tutustumisella tosi kivalta. Tähän päiväkotiin oli kuulemma lähes mahdotonta päästä (emmekä mekään viime talvena ekalla hakukerralla päässeet), mutta tänä syksynä sieltä vapautui ennätyksellisesti lähes 20 paikkaa uusille lapsille.

Kun päiväkotipaikkapäätös reilu kuukausi sitten postiluukusta yllättäen tipahti, vilkaisin päätöstä jo valmiiksi pettyneenä, kunnes mieheni huomautti, että kyseessä olikin juuri se paikka jota olimme kovasti toivoneet. Luulin päätöksen tulevan vasta kesällä, emmekä olleet edes ehtineet soittamaan päiväkodin johtajalle tai yrittäneet vaikuttaa asiaan mitenkään, joten olin jo valmiiksi varma, ettei paikkaa taaperolle sieltä löytyisi. Mutta tällä kertaa löytyi ja mikä parasta, myös tuttu kerhokaveri aloittaa syksyllä samassa ryhmässä.

Koronan vuoksi päiväkotiin ei päässyt sisälle tutustumaan, eikä myöskään päiväkodin normaalisti tekemää kotikäyntiä ja perheeseen peremmin tutustumista tapahdu. Päiväkodin pihalle kuitenkin päästiin ja sisätiloja oli mahdollista katsella Teamsin välityksellä järjestetyssä esittelyssä.

Kävimme siis eräs aamu pihalla juttelemassa päiväkodin johtajan kanssa ja saimme samalla tavata myös tulevan ryhmän opettajan ja toisen hoitajista. Taapero meni heti muiden lasten kanssa leikkimään ja maalaamaan vesiväreillä ja oli heti osa porukkaa.

Päiväkodin aloitus elokuussa toki vähän jännittää, mutta tosi vähän ja enemmin hyvällä tavalla. Vaikka lapsi jäisi varmasti mielellään jo ekana päivänä päikkyyn yksin koko päiväksi, aloitamme rauhassa. Ensimmäisinä päivinä olemme yhdessä vain pihalla muutaman tunnin mukana leikkimässä ja loppuviikosta lapsi jää sinne aluksi noin puoleksi päiväksi itsekseen. Alussa, kun virallinen harjoitteluaika on päättynyt, pidämme silti päivät vielä vähän lyhyempinä.

Ollaan mietitty myös kokonaan lyhyempää viikkoa, niin että pitäisin itse yhden vapaapäivän viikossa lapsen kanssa kotona. Mutta katsotaan ensin miltä tavallinen päiväkotiviikko kaikista tuntuu. Näin vanha lapsi ei onneksi välttämättä enää saa kaikkia päiväkodissa kiertäviä flunssia, mutta varmuudeksi ei ehkä oteta arkivapaita heti, jos alkuun sattuukin paljon sairastelua ja sen vuoksi muutenkin kotona oloa.

Onkos siellä muita, joiden päiväkotiura alkaa syksyllä? Entä miten kävi hakemienne paikkojen kanssa? Helsingin huonosta päiväkotitilanteesta kirjoittelinkin keväällä ja olen edelleen ihan äimän käkenä ja kiitollisena, että tällä kertaa onni päiväkotilotossa vihdoin potkaisi meitä.


VOIHAN POJAT

27/08/2015

VOIHAN POJAT 10VOIHAN POJAT 2VOIHAN POJAT 3VOIHAN POJAT 1VOIHAN POJAT 4VOIHAN POJAT 6VOIHAN POJAT 5VOIHAN POJAT 8VOIHAN POJAT 7VOIHAN POJAT 9VOIHAN POJAT 11

Olen viime viikkoina kuullut useammalta ihmiseltä, että pojat eivät näytä yhtään veljeksiltä. Ja olen ollut ihan ihmeissäni, miten niin!? Hehän ovat kun paita ja peppu! Mutta tosiaan, Kaapo kyllä näyttää enemmän isältään ja Elvis sitten on taas kun kopio minusta pienenä. Ja ovathan he luonteeltakin ihan erilaisia.

Molempien poikien luonteet ovat tulleet mielestäni jo tosi varhaisessa vaiheessa esiin. Kaaposta jotenkin vain aisti, että hän on rauhallinen ja herkkä luonne. Elviksen pippurisen luonteen sain taas todeta jo ensimmäisenä päivänä synnytyssairaalassa. Toki tasoja tulee kokoajan lisää ja elämäkin hieman muokkaa persoonaa, mutta nämä ovat ne vahvimmat piirteet – jotka ovat näkyneet ihan vauvasta saakka.

On jännä miten useasti sisarukset ovat niin erilaisia. Vaikka nämäkin kaksi ovat viettäneet lähes koko ikänsä toisensa seurassa 24/7, ei persoonat ole kuitenkaan muokkautuneet samanlaisiksi. Oikeastaan uskon että se on jonkinlainen luonnon oma juttu, sisarusten on oltava erilaisa jotta he saisivat mahdollisimman paljon huomiota vanhemmiltaan. Kuulostaako tämä teistä yhtään järkevältä? Sillä jos sisarukset olisivat kovin samanlaisia, heitä myös helposti alkaisi huomiomaan yhtenä – ei yksilöinä. Olen huomannut nimittäin saman myös viiden pikkuveljeni kanssa. Toki meissä on samojakin piirteiltä ja kiinnostuksen kohteista, mutta jokainen on selkeästi ihan eri luonteinen. Mutta näitä samoja luonteenpiirteitä näkee kyllä sitten taas omissa lapsissa.

Siinä missä Kaapo arvostaa rauhallisia juttu tai lukutuokioita kainalossa, Elviksestä on taas parasta kun huomiota saa vanhemmalta yhdessä pelleilemällä ja riehumalla. Sitten taas kuitenkin Kaapo on se enemmän liikunnalisempi, kun Elvis taas tykkää piirtää ja näperrellä.

Kaikesta huolimatta nämä pojat on mitä mainioin tiimi. Kuten sanoin, paita ja peppu. Kahden vuoden ikäero ei ole ainakaan toistaiseksi haitannut menoa. He tekevät kaiken yhdessä ja selvästi nauttivat toisensa seurasta. Veljestä saa tukea ja turvaa, vaikka päivittäin he myös kinastelevatkin. Mutta nekin kinat tuntuvat vaan hitsaavan tätä parivaljakkoa enemmän yhteen. Pojat myös tunnistavat toisistaan hyvin tuntemukset. He huomaavat heti kun toisella on joku vialla. Tietävät milloin kannattaa ottaa etäisyyttä tai milloin sitten taas rutistaa tiukemmin. Näiden kahden touhuja seuraten sydän pakahtuu päivittäin.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.